Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: minä-itte - 20.01.12 - klo:07:57
-
Vuoden 1982 vaalikampanja: " KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov oli merkittävimpien suomalaisten kotiryssä. Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan Karjalaisen presidenttikampanjalle.
-Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti."
Yhden aktiivikepulaisen kommentti:
Juuri noin. Luin viikko sitten tutkija Seppisen kirjan "Suomettumisen syövereissä" jossa hän selosti tarkoin tämän episodin. Samaan kastiin Seppinen niputti Koiviston, Sorsan ja mm. Halosenkin, joten on korkea aika valita joku jämäkämpi elikkä Niinistö.
-
Eikä pidä unohtaa, että Väyrynen kaatoi v. 2000 hankkeen "porvareitten" yhteisehdokkaasta, sitä oli jo pitkälle valmisteltu, samoin Väyrynen äänesti Halosta v. 2006.
On Väyrysen "ansiota", että meillä on ollut vasemmistolainen lesbian presidentti 12 vuoden ajan.

suomella ei ole enää taloudellisia mahdollisuuksia kokoomuslaisiin poliitikoihin 8)
-
Eikä pidä unohtaa, että Väyrynen kaatoi v. 2000 hankkeen "porvareitten" yhteisehdokkaasta, sitä oli jo pitkälle valmisteltu, samoin Väyrynen äänesti Halosta v. 2006.
On Väyrysen "ansiota", että meillä on ollut vasemmistolainen lesbian presidentti 12 vuoden ajan.
On se Väyrynen mahti mies kun yksinään on presidentin valinnut. Paavo on siis presidentin tekijä!!
No sellainen me presidenteksi tarvitaan!!
-
..kerran luin juttua täällä seniiliagentista joka oli käynyt muunmuassa Levillä... ;D
-
Eikä pidä unohtaa, että Väyrynen kaatoi v. 2000 hankkeen "porvareitten" yhteisehdokkaasta, sitä oli jo pitkälle valmisteltu, samoin Väyrynen äänesti Halosta v. 2006.
On Väyrysen "ansiota", että meillä on ollut vasemmistolainen lesbian presidentti 12 vuoden ajan.
On se Väyrynen mahti mies kun yksinään on presidentin valinnut. Paavo on siis presidentin tekijä!!
No sellainen me presidenteksi tarvitaan!!
Niinhän siinä kävi: kun Värynen kaatoi porvareitten yhteisehdokkaan, ei kepun asettama Esko Aho pärjännyt Haloskalle.

No kokoomuksen jäsenistä osa on "porvareita". Eikös nämä Kirsi Pihat ja muut kokoomus naiset olleet halosen takana jo ensimmäisellä kierroksella. Sellaista aatetta. Tänään porvari, huomenna sosialisti!
-
Yhden aktiivikepulaisen kommentti:
Juuri noin. Luin viikko sitten tutkija Seppisen kirjan "Suomettumisen syövereissä" jossa hän selosti tarkoin tämän episodin. Samaan kastiin Seppinen niputti Koiviston, Sorsan ja mm. Halosenkin, joten on korkea aika valita joku jämäkämpi elikkä Niinistö.
Veikkaan että tämä "aktiivi" syö vihtorin pöydässä ja käy vielä vihtorin vessaankin paskalla !!!
-
On Väyrysen "ansiota", että meillä on ollut vasemmistolainen lesbian presidentti 12 vuoden ajan.
[/quote]
-----------------eikait nyt sentään Paavo ole voinut häntä yksin valita ???

No kohta meillä on sitten homo Pekka pressana. Tämän aiheuttaa se ,että toisella kierroksella kepu,persut ,demarit, vasurit äänestää Pekkaa. :D
-
Eikä pidä unohtaa, että Väyrynen kaatoi v. 2000 hankkeen "porvareitten" yhteisehdokkaasta, sitä oli jo pitkälle valmisteltu, samoin Väyrynen äänesti Halosta v. 2006.
On Väyrysen "ansiota", että meillä on ollut vasemmistolainen lesbian presidentti 12 vuoden ajan.
Onko tuosta nyt niin hirveesti ollu haitta/hyötyä, jos Haloska on ollu pressana. Ei ainakaan minun elämääni ole heilauttanut suuntaan eikä toiseen. :)
-
Eikä pidä unohtaa, että Väyrynen kaatoi v. 2000 hankkeen "porvareitten" yhteisehdokkaasta, sitä oli jo pitkälle valmisteltu, samoin Väyrynen äänesti Halosta v. 2006.
On Väyrysen "ansiota", että meillä on ollut vasemmistolainen lesbian presidentti 12 vuoden ajan.
On se Väyrynen mahti mies kun yksinään on presidentin valinnut. Paavo on siis presidentin tekijä!!
No sellainen me presidenteksi tarvitaan!!
Niinhän siinä kävi: kun Värynen kaatoi porvareitten yhteisehdokkaan, ei kepun asettama Esko Aho pärjännyt Haloskalle.
No kokoomuksen jäsenistä osa on "porvareita". Eikös nämä Kirsi Pihat ja muut kokoomus naiset olleet halosen takana jo ensimmäisellä kierroksella. Sellaista aatetta. Tänään porvari, huomenna sosialisti!
...vastassa oli Esko tuho-Aho, ettei mikään ihme.
-
Eikä pidä unohtaa, että Väyrynen kaatoi v. 2000 hankkeen "porvareitten" yhteisehdokkaasta, sitä oli jo pitkälle valmisteltu, samoin Väyrynen äänesti Halosta v. 2006.
On Väyrysen "ansiota", että meillä on ollut vasemmistolainen lesbian presidentti 12 vuoden ajan.
Onko tuosta nyt niin hirveesti ollu haitta/hyötyä, jos Haloska on ollu pressana. Ei ainakaan minun elämääni ole heilauttanut suuntaan eikä toiseen. :)
kallista oli vaan sen ylläpito kun lasketaan ne 20 000 loista jotka on tuotu
maahan tänä aikana,,,,,,,eikä ne yksityislennotkaan halpoja olleet
nyt alkaa ökyeläke ja vartijat ja avustajat valtion piikkiin kuten muillakin
ex pressoilla :(

Yhtä kalliiksi ylläpito tulee, oli pressana kuka tahansa.
-
Vuoden 1982 vaalikampanja: " KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov oli merkittävimpien suomalaisten kotiryssä. Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan Karjalaisen presidenttikampanjalle.
-Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen, että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva kohde, jos löytäisimme jonkin keinon, esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti."
Yhden aktiivikepulaisen kommentti:
Juuri noin. Luin viikko sitten tutkija Seppisen kirjan "Suomettumisen syövereissä" jossa hän selosti tarkoin tämän episodin. Samaan kastiin Seppinen niputti Koiviston, Sorsan ja mm. Halosenkin, joten on korkea aika valita joku jämäkämpi elikkä Niinistö.
Saisinko linkin tuolle Facebooksivulle , voidakseni tutustua aiheeseen tarkemmin.
-
mulle jääny hieman epäselväks kuka olikaan se porvatreittten ehokas jonka paavo kaasi? kuka ken?

Voihan vitalis :'(