Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: simmo - 30.12.11 - klo:17:26

Otsikko: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: simmo - 30.12.11 - klo:17:26
Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Julkaistu: 30.12.2011 16:48

Keskusta on kirinyt aivan SDP:n kantaan Ylen uutisten joulukuun kannatusmittauksessa.
Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan keskustaa kannattaisi nyt 16,2 ja SDP:tä 16,4 prosenttia äänestäjistä. Marraskuun mittauksesta keskusta on edennyt 2,3 prosenttiyksikköä ja SDP taantunut 1,2 prosenttiyksikköä.

Kokoomus on edelleen suurin puolue 22,7 prosentin kannatuksella ja perussuomalaiset toiseksi suurin 19,9 prosentin kannatuksella.
Kokoomuksen suosio on laskenut 1,6 prosenttiyksikköä.

Perussuomalaisten lukema ei ole muuttunut Ylen aiemmasta mittauksesta.
Pienistä hallituspuolueista vasemmistoliitto on nostanut kannatustaan 1,5 prosenttiyksiköllä 8,5 prosenttiin.

Vihreiden kannatus on 7,6 prosenttia, missä on pudotusta 0,3 prosenttiyksikköä.

RKP:n luvut ovat 3,9 prosenttia (–0,2) ja kristillisdemokraattien 3,6 prosenttia (–0,2).

Taloustutkimus haastatteli yhteensä yli 2400 ihmistä. Kantansa kertoi 69,4 prosenttia vastanneista. Tutkimus tehtiin 7.–28. joulukuuta.

Kannatusarvion virhemarginaali on noin 1,7 prosenttiyksikköä puoleen tai toiseen.

Laitoin tuon linkin tänne,ettei kaikkien tartte avata sitä.
Kokon pyramidihuijjaus paljastuu vähitellen kansalle

KYLLÄ ON VOIMAKOLOMIKKO NYT HILIJAA
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: simmo - 30.12.11 - klo:17:38
Tässä lisää murhetta kokolle :D

Tähtitieteilijä symppaa Väyrystä
Torstai 29.12.2011 klo 20.20
Tähtitieteilijä Esko Valtaoja kehuu Paavo Väyrysen ihmiskuntapoliittisia lausuntoja.

Paavo Väyrynen on myös vedonlyönnin kohteena. (INKA SOVERI)

Esko Valtaoja muistuttaa, että hän on periaatteesta totaalisen epäpoliittinen henkilö eikä aio äänestää edes Väyrys-vedon voittaakseen. (TIINA SOMERPURO/KL)
LUE MYÖS

Naisnäyttelijöiltä tukea Biaudet'lle

Katso, ketkä julkkikset äänestävät Arhinmäkeä

Naisrokkari ihailee "sinivalkoista Soinia"

Veteraanidiplomaatti ylistää Lipposta

Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja painottaa olevansa epäpoliittinen henkilö. Syyskuussa Valtaoja kirjoitti kuitenkin keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrysestä myötämielisen kolumnin Turun Sanomiin.

Kolumnissaan "Paavo presidentiksi" Valtaoja ilmoittaa lyöneensä jo 1970-luvun alussa vetoa siitä, että Väyrynen nousee Mäntyniemen valtiaaksi.

- Vastapuoli on toistuvasti koettanut periä rahoja, väittäen minun hävinneen jo aikoja sitten. Olen aina kieltäytynyt, sillä perusteella, että kyseessä on sentään Paavo Väyrynen eikä ihan kuka tahansa poliitikko, Valtaoja kirjoittaa.

Valtaoja huomioi, että Väyrynen on nostanut keskeisimmäksi teemakseen ihmiskuntapolitiikan kaikkine maailmanlaajuisine uhkakuvineen ja puhunut henkisten, hengellisten ja yhteisöllisten arvojen korostamisesta materialismin ylivaltaa vastaan.

- Mieshän puhuu kuin Dalai-lama konsan
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: simmo - 30.12.11 - klo:17:41
seuraavassa gallupissa on persut jo suurin ja kepu toisena.Kokoomus painuu vähitellen ikuiseen unholaan >:( Minne se myös kuuluukin 8)
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: Sepedeus - 30.12.11 - klo:17:42
seuraavassa gallupissa on persut jo suurin ja kepu toisena.Kokoomus painuu vähitellen ikuiseen unholaan >:( Minne se myös kuuluukin 8)

 Kaikilla puolueilla on paikkansa, paitsi kepulla. Kepu on mennettänyt aatteensa. :D
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: simmo - 30.12.11 - klo:17:42
Suomi saattaa sittenkin pelastua :D
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: simmo - 30.12.11 - klo:17:44

 Kaikilla puolueilla on paikkansa, paitsi kepulla. Kepu on mennettänyt aatteensa. :D
[/quote]
--kokolla ei oo aatetta koskaan ollutkaan. >:(
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: Sepedeus - 30.12.11 - klo:17:51

 Kaikilla puolueilla on paikkansa, paitsi kepulla. Kepu on mennettänyt aatteensa. :D
--kokolla ei oo aatetta koskaan ollutkaan. >:(
[/quote]

 Sittenhän se ei ole menettä nyt mitään.  ;)
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: koivumaki - 30.12.11 - klo:18:29
Nahkurin orsilla tavataan Paavo upottaa SDPn.Hyvältä näyttää.
Otsikko: Uhka...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 30.12.11 - klo:18:36
Nahkurin orsilla tavataan Paavo upottaa SDPn.Hyvältä näyttää.

Noin näyttäis uhkaavasti käyvän... demareilla on ens viikon/vuoden  :P alussa kriisikokous... vanha nenäni sanoo et koht alkaa olla aika käskyttää demareiden äänestäjiä - ja jokainen saa arvata kenen ehdokkaan taakse  ::) :P ;D
Otsikko: Vs: Uhka...
Kirjoitti: Sepedeus - 30.12.11 - klo:18:45
Nahkurin orsilla tavataan Paavo upottaa SDPn.Hyvältä näyttää.

Noin näyttäis uhkaavasti käyvän... demareilla on ens viikon/vuoden  :P alussa kriisikokous... vanha nenäni sanoo et koht alkaa olla aika käskyttää demareiden äänestäjiä - ja jokainen saa arvata kenen ehdokkaan taakse  ::) :P ;D

 Paavo Väyrynen?  ???
Otsikko: Äänestysohje...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 30.12.11 - klo:18:54
Nahkurin orsilla tavataan Paavo upottaa SDPn.Hyvältä näyttää.
Noin näyttäis uhkaavasti käyvän... demareilla on ens viikon/vuoden  :P alussa kriisikokous... vanha nenäni sanoo et koht alkaa olla aika käskyttää demareiden äänestäjiä - ja jokainen saa arvata kenen ehdokkaan taakse  ::) :P ;D
Paavo Väyrynen?  ???

Joo... ja akkaki pakotetaan äänestään sitä ku sil on se Vuke eikä muita, joo  ::) ;D
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: Eemeli - 30.12.11 - klo:18:55
vaykkypate onkin suurin suosikki toiselle kierrokselle. Eniten "kannattajia", jotka eivät missään nimessä tule äänestämään vaurusta.

Mutta pitäähän sirkuksessa hupia olla.
Otsikko: Vs: Uhka...
Kirjoitti: Aimo Jortikka - 30.12.11 - klo:18:55
Nahkurin orsilla tavataan Paavo upottaa SDPn.Hyvältä näyttää.

Noin näyttäis uhkaavasti käyvän... demareilla on ens viikon/vuoden  :P alussa kriisikokous... vanha nenäni sanoo et koht alkaa olla aika käskyttää demareiden äänestäjiä - ja jokainen saa arvata kenen ehdokkaan taakse  ::) :P ;D

 Paavo Väyrynen?  ???

 *** Tottakai kohta soppatykit jylisee Paavon puolesta  ;D
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: Eemeli - 30.12.11 - klo:18:55
Tässä lisää murhetta kokolle :D

Tähtitieteilijä symppaa Väyrystä
Torstai 29.12.2011 klo 20.20
Tähtitieteilijä Esko Valtaoja kehuu Paavo Väyrysen ihmiskuntapoliittisia lausuntoja.

Paavo Väyrynen on myös vedonlyönnin kohteena. (INKA SOVERI)

Esko Valtaoja muistuttaa, että hän on periaatteesta totaalisen epäpoliittinen henkilö eikä aio äänestää edes Väyrys-vedon voittaakseen. (TIINA SOMERPURO/KL)
LUE MYÖS

Naisnäyttelijöiltä tukea Biaudet'lle

Katso, ketkä julkkikset äänestävät Arhinmäkeä

Naisrokkari ihailee "sinivalkoista Soinia"

Veteraanidiplomaatti ylistää Lipposta

Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja painottaa olevansa epäpoliittinen henkilö. Syyskuussa Valtaoja kirjoitti kuitenkin keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrysestä myötämielisen kolumnin Turun Sanomiin.

Kolumnissaan "Paavo presidentiksi" Valtaoja ilmoittaa lyöneensä jo 1970-luvun alussa vetoa siitä, että Väyrynen nousee Mäntyniemen valtiaaksi.

- Vastapuoli on toistuvasti koettanut periä rahoja, väittäen minun hävinneen jo aikoja sitten. Olen aina kieltäytynyt, sillä perusteella, että kyseessä on sentään Paavo Väyrynen eikä ihan kuka tahansa poliitikko, Valtaoja kirjoittaa.

Valtaoja huomioi, että Väyrynen on nostanut keskeisimmäksi teemakseen ihmiskuntapolitiikan kaikkine maailmanlaajuisine uhkakuvineen ja puhunut henkisten, hengellisten ja yhteisöllisten arvojen korostamisesta materialismin ylivaltaa vastaan.

- Mieshän puhuu kuin Dalai-lama konsan

Mitä ihmeellistä tuossa on. vaurunen on kuin mies toiselta planeetalta
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: yks.9 - 30.12.11 - klo:19:00
Hyvä Paavot! Kumpikin on tehnyt hyvää työtä tahollaan  8)
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: H Hehtolitra - 30.12.11 - klo:19:04

Ei ole pahvista tehty.
Otsikko: Vs: Uhka...
Kirjoitti: Sepedeus - 30.12.11 - klo:20:59
Nahkurin orsilla tavataan Paavo upottaa SDPn.Hyvältä näyttää.

Noin näyttäis uhkaavasti käyvän... demareilla on ens viikon/vuoden  :P alussa kriisikokous... vanha nenäni sanoo et koht alkaa olla aika käskyttää demareiden äänestäjiä - ja jokainen saa arvata kenen ehdokkaan taakse  ::) :P ;D

 Paavo Väyrynen?  ???

 *** Tottakai kohta soppatykit jylisee Paavon puolesta  ;D

  No  siinä menee herneet hukkaan ja sianpotka :D
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: emo-heikki - 30.12.11 - klo:21:48
Järkytys painaa päälle kolmikolla, tai sitten on vaan linjat poikki ....
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: simmo - 30.12.11 - klo:22:07
Paavo on "mukiin menevä" :D Omasta mielestäänkin. ;)
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: Oksa - 31.12.11 - klo:08:41
mutta aikuisten oikeesti!    kuka nyt tosiaan olisi paras ajamaan SUOMALAISIEN etu maailmalla?
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: roadman - 31.12.11 - klo:09:14
mutta aikuisten oikeesti!    kuka nyt tosiaan olisi paras ajamaan SUOMALAISIEN etu maailmalla?

Tosissaan ei ainakaan yön yli nukkuva takin kääntäjä tai kiperään kysymykseen joka vastaa että so what!  :o

Nykyiset ehdokkaat vanhemmasta päästä ovat jostain kumman syystä  dementoituneita ja nuoret ovat vielä liian vihreitä  ;D

Kas siinäpä pulma ??? kuka olisi hyvä.
Soinilta vois saaha värikkäitä lausuntoja, vähän samaan tapaan kuin Berlusconilta aikoinaan  ;D Saatais sirkus hupia.

Gallup johtaja on jotenkin sellainen persoona joka ei todellakaan sykähdytä, ehkäpä ongelma hänellä on sosiaalisen kanssa käymisen taidoissa olevat puutteet.
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: Sepedeus - 31.12.11 - klo:10:28
mutta aikuisten oikeesti!    kuka nyt tosiaan olisi paras ajamaan SUOMALAISIEN etu maailmalla?

Timo Soini tai Pekka Haavisto.  8)
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: rööri-roope - 31.12.11 - klo:11:18
Saitin kakofanaatikot kiertävät näppärästi itse asian: Kokoomuksen kannatuksen jyrkän laskun ja kepulien vielä jyrkemmän nousun. Ei tässä simmon aloituksessa ollut kyse pressanvaaleista.  ;D
Otsikko: Kiertely...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 31.12.11 - klo:11:20
Saitin kakofanaatikot kiertävät näppärästi itse asian: Kokoomuksen kannatuksen jyrkän laskun ja kepulien vielä jyrkemmän nousun. Ei tässä simmon aloituksessa ollut kyse pressanvaaleista.  ;D

Mitä kiertelemistä siinä on... Kokoomuksen kannatus on mielipidemittauksessa laskenut, Kepun noussut.
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: emo-heikki - 31.12.11 - klo:11:21
mutta aikuisten oikeesti!    kuka nyt tosiaan olisi paras ajamaan SUOMALAISIEN etu maailmalla?

Onko suomalasilla yhtä yhteistä etua, kakolaisten edut on vähän toiset kuin muiden edut.
Samoin esim. demareiden edut, jolle kysymys on nimenomaan puolueen valtasemasta ja pysymisestä vallan keskiössä, joka näyttää nyt hiljalleen lipsuvan ja jo oli aikakin.
Otsikko: Vs: Kiertely...
Kirjoitti: Lehtimäki - 31.12.11 - klo:13:55
Saitin kakofanaatikot kiertävät näppärästi itse asian: Kokoomuksen kannatuksen jyrkän laskun ja kepulien vielä jyrkemmän nousun. Ei tässä simmon aloituksessa ollut kyse pressanvaaleista.  ;D

Mitä kiertelemistä siinä on... Kokoomuksen kannatus on mielipidemittauksessa laskenut, Kepun noussut.

väärä  proknoosi,,,,,,kepun  on  pysynyt  ennallaan,  mutta  väyrysen  noussut  8)
Otsikko: ...proknoosi...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 31.12.11 - klo:13:58
Saitin kakofanaatikot kiertävät näppärästi itse asian: Kokoomuksen kannatuksen jyrkän laskun ja kepulien vielä jyrkemmän nousun. Ei tässä simmon aloituksessa ollut kyse pressanvaaleista.  ;D
Mitä kiertelemistä siinä on... Kokoomuksen kannatus on mielipidemittauksessa laskenut, Kepun noussut.
väärä  proknoosi,,,,,,kepun  on  pysynyt  ennallaan,  mutta  väyrysen  noussut  8)

Proknoosi sul on proerseessäs, joo  :P
Otsikko: Vs: ...proknoosi...
Kirjoitti: Lehtimäki - 31.12.11 - klo:14:00
Saitin kakofanaatikot kiertävät näppärästi itse asian: Kokoomuksen kannatuksen jyrkän laskun ja kepulien vielä jyrkemmän nousun. Ei tässä simmon aloituksessa ollut kyse pressanvaaleista.  ;D
Mitä kiertelemistä siinä on... Kokoomuksen kannatus on mielipidemittauksessa laskenut, Kepun noussut.
väärä  proknoosi,,,,,,kepun  on  pysynyt  ennallaan,  mutta  väyrysen  noussut  8)

Proknoosi sul on proerseessäs, joo  :P

poljettiinkos   taas   varpailles  :P
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: koivumaki - 31.12.11 - klo:16:59
Örkki,nahkurin orsiPaavo,upottaa remerit pimeyden ytimeen. 8)
Otsikko: Upotus...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 31.12.11 - klo:17:29
Örkki,nahkurin orsiPaavo,upottaa remerit pimeyden ytimeen. 8)

No ei ny ihan sentään mut kyl Örkki on tehny demareille enemmän hallaa ku monet muut demarit yhteensä... ja Yrmy on vanha rasittava pieru siinä ku Vladiki.
Otsikko: Vs: Upotus...
Kirjoitti: yks.9 - 31.12.11 - klo:19:21
Örkki,nahkurin orsiPaavo,upottaa remerit pimeyden ytimeen. 8)

No ei ny ihan sentään mut kyl Örkki on tehny demareille enemmän hallaa ku monet muut demarit yhteensä... ja Yrmy on vanha rasittava pieru siinä ku Vladiki.
No no...nythän kummia kuuluu...mistäs nyt tuulee?
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: Ala-Pertti - 31.12.11 - klo:20:10
...mut eihän niitä edes ole niin paljon...

Vttu meniköhän tämä nyt oikiaan kohtaan. ;)
Otsikko: Vs: Keskusta kirinyt SDP:n tuntumaan
Kirjoitti: sorkkis - 31.12.11 - klo:20:21
...mut eihän niitä edes ole niin paljon...

Vttu meniköhän tämä nyt oikiaan kohtaan. ;)

Jos haarojen väliin niin meni
Otsikko: Pilkkapaikka...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 31.12.11 - klo:20:37
...mut eihän niitä edes ole niin paljon...
Vttu meniköhän tämä nyt oikiaan kohtaan. ;)
Jos haarojen väliin niin meni

No entäs tohon sun sorkkapukkiis...  :P