Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Zetor - 17.11.11 - klo:23:44
-
http://www.hs.fi/politiikka/Katainen+huolissaan+kansakunnan+henkisest%C3%A4+tilasta+Tolkku+puuttuu/a1305549560006
VMP
-
Torstaina iltapäivällä Keskuskauppakamari Forum -tapahtumassa Helsingissä puhunut pääministeri kertoi, että vierailut Ruotsissa antavat perin toisenlaisen kuvan maailman menosta.
"Siellä on juhlat menossa. Ollaan valloittamassa maailmaa, uskotaan itseensä. Suomessa ei", Katainen kuvasi maiden välistä eroa.
Kataisen mukaan ero on käsin kosketeltava.
Ruotsin erottaa Suomesta mm. sellainen pieni asia kuin oma valuutta. Sillä tuppaa olemaan lukuisia hyötyjä tunnustaa ja sanoo Jyrki K. sitten asian ääneen tai ei. Faktat puhuvat puolestaan. Ja kannattaisi Jyrkin varmaan pistäytyä myös Norjassa ja Sveitsissäkin. Mahtaa nimittäin olla vielä Ruotsiakin suuremmat juhlat käynnissä ja maailmanvalloitus menossa.
Mitähän Jyrki Katainen pääministerinä ja maan suurimman puolueen puheenjohtajana sitten noin ensitöikseen olisi valmis tekemään sen eteen, että Suomessa esim. yrittäjyys tulisi helpommaksi, verotus oikeudenmukaisemmaksi ja perusturva riittäväntasoisena byrokratiasta vapaaksi työntekemisen sallivaksi ja kannattavaksi?
Miksi asiat eivät edenneet viime hallituskaudella vaikka maassa oli porvarihallitus vihreillä (+RKP:llä) lisättynä? Jonkinlaista valmiutta perusteellisiin uudistuksiin olisi tuolla pohjalla pitänyt väkisinkin löytyä.
-
höh! no eihän ne ruotsalaiset nyt voi kaikkeen puuttua täällä suomessa! kyllä kätinen pitää huolen että vimonenkii yrittäjä nitistetään viimeistää tammikuun loppun mennessä! on nyky soomiporvari vaan sellanen jehu että senkin osaa! hitto kun olis jossain kapitalismia myytävänä............ ???
-
Torstaina iltapäivällä
Keskuskauppakamari Forum -tapahtumassa Helsingissä
puhunut pääministeri kertoi, että vierailut Ruotsissa antavat perin toisenlaisen kuvan maailman menosta. ??? ??? ???
"Siellä on juhlat menossa. :P
Ollaan valloittamassa maailmaa, :P
uskotaan itseensä. :P
Suomessa ei", Katainen kuvasi maiden välistä eroa. :o :o :o
Kataisen mukaan ero on käsin kosketeltava. :o :o :o :o
ruottalaiset ei tartte ulkopuolista johtajaa eivätkä maksele toisten velkoja
noin sitä kannetaan vastuuta omasta kansasta 8)
-
Torstaina iltapäivällä Keskuskauppakamari Forum -tapahtumassa Helsingissä puhunut pääministeri kertoi, että vierailut Ruotsissa antavat perin toisenlaisen kuvan maailman menosta.
"Siellä on juhlat menossa. Ollaan valloittamassa maailmaa, uskotaan itseensä. Suomessa ei", Katainen kuvasi maiden välistä eroa.
Kataisen mukaan ero on käsin kosketeltava.
Ruotsin erottaa Suomesta mm. sellainen pieni asia kuin oma valuutta. Sillä tuppaa olemaan lukuisia hyötyjä tunnustaa ja sanoo Jyrki K. sitten asian ääneen tai ei. Faktat puhuvat puolestaan. Ja kannattaisi Jyrkin varmaan pistäytyä myös Norjassa ja Sveitsissäkin. Mahtaa nimittäin olla vielä Ruotsiakin suuremmat juhlat käynnissä ja maailmanvalloitus menossa.
Mitähän Jyrki Katainen pääministerinä ja maan suurimman puolueen puheenjohtajana sitten noin ensitöikseen olisi valmis tekemään sen eteen, että Suomessa esim. yrittäjyys tulisi helpommaksi, verotus oikeudenmukaisemmaksi ja perusturva riittäväntasoisena byrokratiasta vapaaksi työntekemisen sallivaksi ja kannattavaksi?
Miksi asiat eivät edenneet viime hallituskaudella vaikka maassa oli porvarihallitus vihreillä (+RKP:llä) lisättynä? Jonkinlaista valmiutta perusteellisiin uudistuksiin olisi tuolla pohjalla pitänyt väkisinkin löytyä.
Eikö Jyrki lue lehtiä tai seuraa vaikapa Ylen uutisia ja A-studiota?
Kannattaisi varmaan. Kyllä taloustilanne kaipaa hieman vakavoitumista.
-
Ei mikään ihme jos kansasta on tullut vakavaa, kun meitä johti 8 vuotta sellaiset pääministerit.
;D ;D ;D ;D ;D

Antihauskaa tämäkin...http://www.taloussanomat.fi/talouskriisi/2011/11/18/professori-markkinat-ovat-vaarassa---stubbilta-rimanalitus/201117179/294?offset=10#comments