Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: apilas - 05.11.11 - klo:20:24
-
http://yle.fi/ohjelmat/1254869 ;)
28 min Osa 2/8: Kasvu. Onko talouselämä ihmisiä varten vai ovatko ihmiset taloutta varten? Maapallon rajallisista resursseista huolimatta jatkuvaa kasvua tavoitellaan Kiinassa, Yhdysvalloissa, Islannissa ja Ghanassa.
Nettikatselu
Ohjelma odottaa julkaisua
.
Ohjelmaa esitetään parhaillaan tv:ssä tai lähetys päättyi hetki sitten. Ohjelma on katsottavissa netissä n. 2 tuntia lähetyksen päättymisen jälkeen. Nettikatseluajan pituus, 7 vuorokautta, on
-
..ja meillä tavoitellaan joulumyynnissä taas kerran uutta ennätystä.
Joulun hyvyyttä mitataan nykyään sillä, kuinka kauppa on käynyt.

Nimenomaan näin tuntuu suuri yleisö ajattelevan. Itketään inflaation lähtevän käsistä ja palkkoja pitää saada nostettua, vain ja ainoastaan että ne saadaan kulutettua jouluna tämmöiseen ylimääräiseen hössötykseen.

ja kiinalaiset kiittää :D
-
[
Nimenomaan näin tuntuu suuri yleisö ajattelevan. Itketään inflaation lähtevän käsistä ja palkkoja pitää saada nostettua, vain ja ainoastaan että ne saadaan kulutettua jouluna tämmöiseen ylimääräiseen hössötykseen.
[/quote]
****** No kertokaapa talousviisaat se vaihtoehto nykymenolle? Mitä tapahtuu jos kaikki ostavat vain ruokansa ja kattavat asumismenonsa? Mitä tapahtuu jos kukaan ei kuluta euroakaan matkailuun, kodinelektroniikkaan tai muuhun "turhaan"?

Downshifting....?
Tarkoittaa sitä, että otetaan ihan oikeasti esiin ne asiat, jotka ovat välttämättömiä, eikä suhtauduta siihen kuten teini " mun on PAKKO saada uus iPhone, kun tää on vanha malli ja IHAN PAKKO saada äkspokskinetik ku kavereilla jo on "...... Toi on ok, teineille. Ei sitä vanhemmille.
-
Jotkut harrastaa tuota downshiftaamista (courtneylaisittain ilmaistuna townfistaamista) huvikseen ja lopettavat kun alkaa tuntua mälsältä.
Meikä ainakin joutuu downshiftaamaan olosuhteiden pakosta.
Eikä muuten ole yhtään hullumpi (pakko)valinta kun ainakin vielä on katto päänpäällä ja jokapäiväinen leipä pöydässä karppaajien harmiksi.
-
Downshifting....?
Kun D:llä alkaa laatikko luistaa on viimeistää kickdownit ja pakkoykköset eresä :)
-
****** No kertokaapa talousviisaat se vaihtoehto nykymenolle? Mitä tapahtuu jos kaikki ostavat vain ruokansa ja kattavat asumismenonsa? Mitä tapahtuu jos kukaan ei kuluta euroakaan matkailuun, kodinelektroniikkaan tai muuhun "turhaan"?
Downshifting....?
Tarkoittaa sitä, että otetaan ihan oikeasti esiin ne asiat, jotka ovat välttämättömiä, eikä suhtauduta siihen kuten teini " mun on PAKKO saada uus iPhone, kun tää on vanha malli ja IHAN PAKKO saada äkspokskinetik ku kavereilla jo on "...... Toi on ok, teineille. Ei sitä vanhemmille.
Tuo on ehkä teineille jossain määrin ok, muttai mitenkään suotavaa sekään. Oppivat liian helpolla että kun vähä vikisee, niin kohta se kalikka kolahtaa postiluukkuun ja päästään ihQttelemaan frendien kesken mesessä. Itelle on oppi menny onneks niinpäin perille, että teen työni ensin ja katon onko sitten rahaa hankkia jotakin niinkin tähdellistä kuin esim. uusi puhelin. Jos ilman tulisi toimeen, en hankkisi yhen yhtä kapulaa.
Sitten on tietty nämä Jugnerit, joille se milli tilillä ja 10k tulot kuukaudessa on se ainut totuus ja kaikkea pitää olla - IHAN kaikken. Jos ei juustohöyläänkin ole saatu jotakin soittorasiaa ympättyä, niin itkuksihan se menee..
-
[
Nimenomaan näin tuntuu suuri yleisö ajattelevan. Itketään inflaation lähtevän käsistä ja palkkoja pitää saada nostettua, vain ja ainoastaan että ne saadaan kulutettua jouluna tämmöiseen ylimääräiseen hössötykseen.
****** No kertokaapa talousviisaat se vaihtoehto nykymenolle? Mitä tapahtuu jos kaikki ostavat vain ruokansa ja kattavat asumismenonsa? Mitä tapahtuu jos kukaan ei kuluta euroakaan matkailuun, kodinelektroniikkaan tai muuhun "turhaan"?
[/quote]
rööri voi alkaa opiskelemaan sitä deflaatiota 8)

Ehkä kantsis opetella elämään saksalaisittain. Jos suomi joutuu yhteisvaluuttaan Saksan, Itävällan, Hollannin kanssa, niin suomen ammattiyhdistysliike joutuu koville. Enää ei voidakkaan palkkoja korottaa inflaatin mukaan, vaan tehdyn työn ja tuloksen mukaan. Jos firmalla menee huonosti, niin palkkoja lasketaan. Tätä periaatetta ei suomessa ole voitu käyttää. Siksi monet tehtaat lopetetaan. ;D