Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 02.11.11 - klo:05:29
-
Uutisoinnissa sivuttu, mutta jäänyt kummallista kyllä, huomiotta.
Viime viikonvaihteessa, messiaan paavo suuri ensimmäisen vaaliristeilyltä puuttui suuri joukko pienen oppositiopuolueen ydinryhmää.
Jollei puolue itse usko ehdokkaaseensa, miksi tälläistä pajunköyttä edes kansalle viitsitään syöttää. Jokainenhan sen on huomannut kepun """""suuruuden"""" ajoilta, ettei kepun härskiydellä ole pohjaa.
Onneksi väykky ei pääse edes toiselle kierrokselle, mutta jos leikitään lapsellisella ajatuksella entä jos.
Suurin ja ainut etu olisi, jotta hajaannuksen vallassa oleva keskustapuolue hajoaisi entistä pienemmäksi ja tulisi uusi SMP, niin kaukanahan keskustapuolueen ideologia on oman puolueen presidenttiehdokkaasta.
Samoin kaikki valtaväylät tehtäisiin välittömästi moottoriteiksi. Eihän muutoin paavo suuri ensimmäinen mahtuisi suurine egoineen maakuntakierroksille. Saataisiin jokunen pätkä hyvää tietä eteläänkin, tähänasti kepu onkin vaatinut hyvät tiet vain pohjoisen asukeille tundran taakse, missä ei ole ihmisiä, eikä sen puoleen autojakaan.

Jos Paavo Vätyksestä tulee pressa, niin ei löydy tarpeeksi suurta palttoota, että mahtuisi Paavon päälle. ;D
-
Paavo on "unohtanut" mainostaa, että hänen talouspoliittinen gurunsa 1990-luvulla oli Pentti Kouri. Lapiin poikia hänkin. ...kouri-kaupoista tunnettu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Kouri
-
Uutisoinnissa sivuttu, mutta jäänyt kummallista kyllä, huomiotta.
Viime viikonvaihteessa, messiaan paavo suuri ensimmäisen vaaliristeilyltä puuttui suuri joukko pienen oppositiopuolueen ydinryhmää.
Jollei puolue itse usko ehdokkaaseensa, miksi tälläistä pajunköyttä edes kansalle viitsitään syöttää. Jokainenhan sen on huomannut kepun """""suuruuden"""" ajoilta, ettei kepun härskiydellä ole pohjaa.
Onneksi väykky ei pääse edes toiselle kierrokselle, mutta jos leikitään lapsellisella ajatuksella entä jos.
Suurin ja ainut etu olisi, jotta hajaannuksen vallassa oleva keskustapuolue hajoaisi entistä pienemmäksi ja tulisi uusi SMP, niin kaukanahan keskustapuolueen ideologia on oman puolueen presidenttiehdokkaasta.
Samoin kaikki valtaväylät tehtäisiin välittömästi moottoriteiksi. Eihän muutoin paavo suuri ensimmäinen mahtuisi suurine egoineen maakuntakierroksille. Saataisiin jokunen pätkä hyvää tietä eteläänkin, tähänasti kepu onkin vaatinut hyvät tiet vain pohjoisen asukeille tundran taakse, missä ei ole ihmisiä, eikä sen puoleen autojakaan.
keskusta on jo jakaantunut sillä kaikki ajattelevat maaseudun porukat
ovat siirtyneet perusässiin,,,,,,,kepussa roikkuu vielä kaupunkilipulaareja
jotka kyttäävät mahdollisuutta tyhjentää yhtesiä kassoja :P
paavo on tosiaan jätetty yksin kamppailemaan ja kepun pääideologi
juha kuisma toitottaa että paavo ei ole keskustan näköinen ehdokas ;D