Agronet
Keskusteluaiheet => Maidontuotanto ja lihanaudat => Aiheen aloitti: Heluna - 02.10.11 - klo:14:14
-
Niin se vaan on tullut aika, että toissa aamuna lähti meidän torpasta viimenen kuorma maitoa Valiolaiseen hankintaosuuskuntaan. Tulevalla viikolla lähtevät sitten loputkin lehmät kohti uutta kotia. :(
Kait sitä vois aatella, että jonkinlainen työura on nyt sitte päättynyt. 16 vuotta, reilu 6 miljoonaa litraa maitoa, lukematon määrä työtunteja, vastoinkäymisiä ja onnistumisia. Paljon kivoja lehmiä, toivottuja ja ei-toivottuja vasikoita, 34 50-tonnaria ja 2 satatonnaria.
Helpotusta tilanteeseen tuo se, että saan jatkaa omien lehmien hoitamista jatkossakin ja nähdä tuon 16 vuoden jalostyön tulokset tulevaisuudessakin ja viedä sitä vieläkin eteenpäin. Eläinten myyminen vieraalle olis kyllä ollu vielä kovempi paikka, sillä mulle kaikki tytöt ovat "omia". Navetta ei toki jää tyhjilleen, siellä asustavat jatkossa hiehot. Parin hyvän lehmävasikkavuoden ansiosta paikat täyttyvät kokonaan omilla eläimillä ja sieltäpä tytöt aikanaan palautuvat minun hoitooni tukevasti tiineinä.
Life goes on, hommat ja paikat vaihtuu, mutta se ei muutu mikskään että edelleen saan joka aamu mennä navetalle töihin. :D
-
Tykkään. Sinä olet selviytyjä. Piste.

Vaihdoitteko maidontuottamisen hieho hotelliksi? Eikö jälkikasvua kiinnosta maidontuotanto?

Hetkonen . Eiks sulla ollut robottipihatto ?
-
Hieno tarina... Sellainen moniuloitteinen ::)
-
Lähtikö lehemät yhteisnavettaan?

Joo. Jälkikasvu on vielä sen verran nuorta, ettei ole ajankohtaista heille. Lusikat meni jakoon, ja isäntä ei halunnut enää lehmien kanssa touhuta, joten siksi tämmönen ratkaisu.

Joo, hyvin kelpaa hiehoille... ::) ::)
Niin ja robokin siirtyy lypselemään samoja mammoja, kuin aiemminkin, ei jää sekään tässä rytäkässä työttömäksi. :)
Lähtikö lehemät yhteisnavettaan?
Jep, lehmät ja niiden hoitaja. ;) 8)
-
Teillä on hieno toimintamalli ja sulla oikea elämänasenne :)

Joo, semmosta se joskus on ...
-
Orjuus siis jatkuu edelleen...
-
Lähtikö lehemät yhteisnavettaan?
Ja ihan ammatilliseen yhteisnavettaanko ilman pikaista lusikkalaatikoiden yhdistämistä uuden puolikkaan kanssa :)?

Joskus on kyl ihan perusteltua käyttää kertakäyttölusikoita vaan ???

Ja toisille se on elämäntapa.. ::) :P
-
juuu, ja toisille vaan muuten tekemisen korvike! ite outtelen huomena nauvojan käyntiä että testais koneen, - kun sitä ei ole testattu 30 vuoteen!!!! lekuri anto vielä luvan jatkaa töitä , saa nählä mitä neuvoja sanoo! ei mulla muuten mutta kun en keksi muutakaan tekemistä kuin tuottaa e- luokan maitoa halavalla!
mitä muuten lopettavat tekee pelloilla? entäs mikä on jatkossa tulon muodostus? ... jos vaikka tulis hylkäävä tuomio! ::)
-
hieno asenne, tuo lusikoiden jako ei ole niitä helpoimpia tilanteita. onneksi löytyi yhteistyö kumppaneita että pystyit jatkamaan lehmän pidon parissa, tykkäät työstäsi. elämässä vaan tulee vaikeita tilanteita ihmiset muuttuu, pitäisi jaksaa huolehtia parisuhteestakin yrityksen kehittämisen ohella. elämä tosiaan jatkuu näin pitää ajatella.
-
Lähtikö lehemät yhteisnavettaan?
Ja ihan ammatilliseen yhteisnavettaanko ilman pikaista lusikkalaatikoiden yhdistämistä uuden puolikkaan kanssa :)?
??? ??? ??? ???
Joo, en oo yhdistäny enkä oo yhdistämässä lusikoitani toisten osakkaiden kanssa. Uusi puolikas kyllä on, mutta hänellä on omat työnsä ja hommansa lehmäbisneksen ulkopuolella. ;)

Joo, kannattaa pitää työ ja huvi erillään ????
-
Kannattaa ahmuta työtä niin paljon kuin suinkin ja pirtti täyteen lapsosia niin kyllä työtä riittää yötä päivää ja ei sitten muuta kerkiä tekemäänkään vaan väsymys on aina päällänsä se tuo parisuhteeseen vakautta ja kestävyyttä. ;D

Tälle peukkua 8)