Agronet
Keskusteluaiheet => Maidontuotanto ja lihanaudat => Aiheen aloitti: paukkula - 13.07.11 - klo:15:01
-
Maidontuotantotilan päätuote määrällisessti on liete. Nyt sen multauslevittämiseen saa tukea 56€/ha. alv 0. Se riitä levityskustanuksiin kun juuri saadun laskun mukaan 1-2 km päähän levitettynä se maksaa 3€ kuutio, 10km päähän 4,20€. Ompahan tuki kuitenkin hyvä apu ja vaikutti siihen että urakoitsijat hankkivat kiekkoleikkurikalustoa. Miten muualla kustannukset ovat kehittyneet tällä rintamalla. Onko kaikilla kunnon kiekkoleikkurit vaan jääkö liete pintaan.
-
Levitystaksat alv 0
-
Meillä lietteet ajetaan pääsääntöisesti itse letkulevittimen kautta, mutta tänä kesänä otin urakoitsijan ajamaan etäsäiliön tyhjäksi rehunteon jälkeen, kun sinne jäi vähän keväältä ajamatta. Pellot olivat säiliön ympärillä, max ajomatka 0,5 km. Laskun mukaan levitys maksoi 1,85 euroa/m3 alv 0. Kone oli Vervaet ja kiekkomultain Schuitemaker.
-
oliko kaksoiskiekot.
-
Täällä Turun suunnalla laskussa taisi olla 2,65/kuutio lähelle tai jotain sinne päin. Tuore Fendtti veti uutta Samsonia, että saa sitä pari kuutiota mullata ennen kuin on koneet maksettu. :)

pää asia että on komeeta ja viihtyy pitkän päivän ohjaamossa ;D
-
Multauksessa on oleellista että se tehdäään multaimella jossa kaksi kiekkoa aukaisee raon johon liete ruiskutetaan. Kaikki multaimet eivät ole tälläisiä. Liete jää pintaan jolloin ei saavuteta sitä tarkoitetaan. Osamultaimista ei täytä tukiehtoja.
-
oma lietekärry myyty, urakoitsija levittää karkon 17m3 + schuitemaker 8m multuri. 97€/h oli hintana.
-
omat levitysvehkeet myyty jo ajat sitten, urakoittijan vredo levittää. http://www.vredo.fi/
-
n.3e/m3 agronicin rapuohjaus 17m3 multurilla vedettynä ajomatka 0-6km
-
Meillä lietteet ajetaan pääsääntöisesti itse letkulevittimen kautta, mutta tänä kesänä otin urakoitsijan ajamaan etäsäiliön tyhjäksi rehunteon jälkeen, kun sinne jäi vähän keväältä ajamatta. Pellot olivat säiliön ympärillä, max ajomatka 0,5 km. Laskun mukaan levitys maksoi 1,85 euroa/m3 alv 0. Kone oli Vervaet ja kiekkomultain Schuitemaker.
täytyy vaan todeta että on kyllä todella halvat hinnat ep:llä jos tuo 1,85 kattaa multauksen ja siirron pellolle. paukkulalle todettakoon että kyllä kunnon yksikiekko multaimella saa kunnon jälkeä jos on kunnon multain esim, veenhuis tai schuitemaker ja osaa käyttää laitetta oikein.

Tuntitaksalla sitä ajettiin ja sitä halvempaahan se on, mitä lähemmäs saa ajaa. Sitten kun matka kasvaa, tulee kontti ja siirtokärryt kuvaan mukaan.
-
Vieläkö joku päästää rattorivetosen nurmelle :o

Tai päästääkö joku ylipäätään minkään koneen pellolle, jonka akselipaino ylittää 5 tonnia... ::)
Siinäkin on liikaa, mutta ainahan pitää olla tavoitteita. ;)
Tollanen jos olisi, tai edes pyörisi seudulla...
(http://www.yrma.net/images/levitin%20pellolla.jpg)
Ikäänkuin pellon kannalta ajateltuna.

Tuommonen multaimella ois kiva..
-
hollannista löytyy koneita joka tarpeeseen, joo kuulin harjun taksan ja se on keskiverto tuntitaksa ajettaville tänä kautena, kuution hinnan selittää vissiin hyvä tuntiteho, paljonko oli tuntitehona levitettyjä kuutioita per/h.
-
ja kuva liitteeksi
-
Tuolla vihreällä härvelillä kun levittää ei saa tukea. Lietekin pitää pumpata satojen metrien päästä siihen. Teoriassa hyvä - miten käytännössä.
-
joo kuulin harjun taksan ja se on keskiverto tuntitaksa ajettaville tänä kautena, kuution hinnan selittää vissiin hyvä tuntiteho, paljonko oli tuntitehona levitettyjä kuutioita per/h.
Taisi teho olla 70-80 m3/h, aluksi enemmän ja lopuksi vähemmän, kun matka hiukan kasvoi. Ajomäärä 40 m3/ha ja niin lujaa kone liikkui kuin pumppu kerkesi lykätä tavaraa multaimeen.
-
Tai päästääkö joku ylipäätään minkään koneen pellolle, jonka akselipaino ylittää 5 tonnia... ::)
Siinäkin on liikaa, mutta ainahan pitää olla tavoitteita. ;)
Tollanen jos olisi, tai edes pyörisi seudulla...
(http://www.yrma.net/images/levitin%20pellolla.jpg)
Ikäänkuin pellon kannalta ajateltuna.
http://www.cadmanpower.com/asp/Public/Products/Products_Details.asp?id=204&EqCat=Manure (http://www.cadmanpower.com/asp/Public/Products/Products_Details.asp?id=204&EqCat=Manure)
Tuohon lautaspuomin tilalle multain ;)
-
omat levitysvehkeet myyty jo ajat sitten, urakoittijan vredo levittää. http://www.vredo.fi/
Onko pohjosessa jollaki tää vreto????
-
Vieläkö joku päästää rattorivetosen nurmelle :o
Tai päästääkö joku ylipäätään minkään koneen pellolle, jonka akselipaino ylittää 5 tonnia... ::)
Siinäkin on liikaa, mutta ainahan pitää olla tavoitteita. ;)
Tollanen jos olisi, tai edes pyörisi seudulla...
(http://www.yrma.net/images/levitin%20pellolla.jpg)
Ikäänkuin pellon kannalta ajateltuna.
Ihan tarpeeksi on tullut tuota letkua säkkärältä setvittyä, en kaipaa enää konetta, tai pikemminkin likaisia haalareita....
Mukavasti kuluu kaksikin päivää kesken kylvökiireiden, setviessä letkua kierteiltä auki. Eikä ole kevyttä hommaa, eikä siistiä. Toki ajatus alhaisesta akselipainosta on todella hyvä, mutta yleensä kompromissit on jossakin asiassa hyviä ja vastaavasti sitten jossakin toisessa todella huonoja.
Kone saattaa olla parhaimmillaan lyhyeen märkään kasvustoon levitettäessä, jolloin letku luistaa , eikä kerää ympärilleen multaa. Vetoa kestävät liittimet olisi myös kivat :D

asiaa ;D akselipainoa voi pienentää pienemmällä levitys vaunulla :D
-
Renkaita voi suurenttaa tai lisätä.
-
kyllä nyt huomaa mullatut lietteet kasvustoissa, kamalat heinikot verrattuna niihin missä ei ole lietettä tai se on pinnassa. Kaikki lannoitettu visun mukaan.

kaikki kehitys ei vie aina eteenpäin ;D
-
kaikki kehitys ei vie aina eteenpäin ;D
Ei niin. Liike on tärkeämpi kuin päämäärä ;D ;D
Realisti näkee nyt, mitä jälkeä tekee traktorikalusto. Eikös se ollut joku akronikki sulla. Mäkin kokeilin kerran vähän multauttaa traktorikalustolla, mutta se jäi viimeiseksi. Jossei ajettavaa konetta ole saatavilla, laitetaan letkuilla pintaan.

Mikä traktorikalustossa mättää. Itse ajatamme 20 kuution kärryllä jossa kääntyviä pyöriä 6. ei tarvitse moneen kertaan läträtä.
-
Kai se traktorivetoisellakin menee kuivalla "lentokentällä", mutta laitetaanps kunnon vastamäki ja pintakosteutta peliin, niin avot...
-
http://www.youtube.com/watch?v=WywXvSJlS9I&feature=related ei letkukaan kulje aina tasamaallakaan ;D
-
Taitaa mennä omat ja osuuspankin rahat kun tuollaasella kalustolla levitettään -eikä kuitenkaan saa eres tukea.
-
kaikki kehitys ei vie aina eteenpäin ;D
Ei niin. Liike on tärkeämpi kuin päämäärä ;D ;D
Realisti näkee nyt, mitä jälkeä tekee traktorikalusto. Eikös se ollut joku akronikki sulla. Mäkin kokeilin kerran vähän multauttaa traktorikalustolla, mutta se jäi viimeiseksi. Jossei ajettavaa konetta ole saatavilla, laitetaan letkuilla pintaan.
on meillä vredokin käynyt levittämässä, traktorikalustolla onnistuu hyvin jos olosuhteet on kohdallaan. Huonolla kelillä ei traktorilevitysvaunua pellolle pidä päästää.
-
Jos pelto on liian märkää niin ei sinne silloin kannata mennä millään polkemaan!
Ei ne tonnit mihinkään katoa vaikka olisi itsekulkeva levitin.
-
ei ne katookkaan vaan jakaantuu suuremmalle alalle :D on tullut tänä kesänä testailtua kuinka pitkään heinään voi ajaa niin polven korkuseen voi ajaa ihan huoletta ;D

Jakaantuu juu suuremmalle alalle, vaan kun se akselipaino on aivan helvetillinen!
Tapaus pellon laidalta: Naapurin vanhempi isäntä tuli katsomaan, kun urakoitsija levitti Terrakoneella paskoo. Urakoitsija kyselemään että olisko ajoa? Katseli ja tuumi, "On liian painava". Siihen urakoitsija vastasi: Niim mut katto kuin suuret pyörät!! Ja vanhaisäntä uudestaan: On liian painava! Urakoitsija toisti: Katto ny pyöriä!
No sitte mentiin ja otettiin pytty täyteen, lährettiin peltotietä kohti kohdetta. Tulipa siinä sitten valtaoja vastaan jossa vanha puinen silta. Urakoittija sitten epäileen että kestääkö painoa. No siihempä se vanha isäntä vaan tuumi: Niim mut katto kuin suuret pyörät!!!
Jäipä muuten levittämättä!
Terv.nimim. Siirtoputki lytyssä puolitoista metriä pihan alla!!
-
ei ne katookkaan vaan jakaantuu suuremmalle alalle :D on tullut tänä kesänä testailtua kuinka pitkään heinään voi ajaa niin polven korkuseen voi ajaa ihan huoletta ;D
Ei renkaan leveys poista syvältä tiivistymistä.
-
Ollaan ikuisuuskysymysten äärellä.
Toki voisi olla maaperäystävällisintä ajaa liete 405 Vallulla ja kolmen kuution pytyllä, mutta maidon hinta ei salli moisen kaluston ja kuljettajien käyttöä. Niitä kun tarvitaan viisi yhden 15 mottisen Gatorin tai muun korvaamiseen.

Ei tartte, pari riittää. Tiekuljetuksen on kyl syytä tapahtua 30 kuution erissä ja noi kippanat on vaan pellolla.

Vielä ei ole pellot niin poljettuna että nykyökyisännät ymmärtäisi asian. Ökyisännän aivoon ja pellolle ei kerralla sovi kuin yksi isoo kones sekä minä itte. Ja iliman väliviivaa. ;D ;D Väliviivalla varustettuna minä itte sopii vain kiikkustuolihin ja ehkä taksin voimin esson paarihin. ;D ;D
Suomen urakoitsijoidenkaan aivoihin ei mahdu kuin isot koneet ja yhden kuljettajan vajaa työpäivä. Mutta täpistellähän ny niin kauan kuin täpinää piisaa. ;D ;D
-
omat levitysvehkeet myyty jo ajat sitten, urakoittijan vredo levittää. http://www.vredo.fi/
Onko pohjosessa jollaki tää vreto????
Raimo Koli Torniossa.
Petri
ps. en saa provikkaa tästä...
-
Levitys ja siirto eri kalustolla. Peltoa voidaan tallata pienemmällä pötillä ja ripakuvioita ei tartte polttaa maantiellä. Eikä tartte tuoda puolta kuutiota rapaa tielle jokaisella kuormalla. Vehkeet, joilla voi ajaa pellolla ja maantiellä, on huonot molemissa.
-
Liete on senverran halpaa että eisitä saisi montaa kertaa pumpata eikä ketjussa saa yhtä enenpää olla.
-
ei ne katookkaan vaan jakaantuu suuremmalle alalle :D on tullut tänä kesänä testailtua kuinka pitkään heinään voi ajaa niin polven korkuseen voi ajaa ihan huoletta ;D
Ei renkaan leveys poista syvältä tiivistymistä.
Viisauden sanoja.
Mahtaisiko hakusanoilla "Laura Alakukku" löytyä hyvää tietoa maan tiivistymisestä jumalattomilla akselipainoilla ::) Kattoo ken viittii, mä en kyllä viitsi.
-
Liete on senverran halpaa että eisitä saisi montaa kertaa pumpata eikä ketjussa saa yhtä enenpää olla.
Lannoitteista johdettu ravinnearvo on tällä hetkellä noin 5€/m3 varastossa. Hinta on sellainen, että yhtiömuotoisen tilan on laskettava sonta jollain euron kuutioarvolla varastoihinsa.
Pumppaaminen on halpaa verrattuna tehottomaan kuljetukseen. Tehokas kuljetus taas ei sovi pelloille.

herää pikkuhiljaa kysymys että eikö kahden kuskin ja raktorin yhtälö voisi olla aika tehokas. Elitoinen kuskais kahta kärryä säiliön ja pellon väliä niin että aina jättäis täyden ja ottais tyhjän kun taas toinen levittelis pienellä kipolla 6 m3 ja kunnon pyörillä sitä sontaa sinne pellolle. Kun pistäis oman moottorin siirtokärryihin niin ne hoitais sekotusta jatkuvasti vaikka raktori ei oliskaan kiinni. Vois saada suhteellisen edukkaan ja tehokkaan lieteketjun.
-
Miten muuten separoidun lietteen neste, meneekö sadettimesta läpi.
Ajais kiinto aineen kaukaisemmille lohkoille salpietari säkin kera ja sen nesteen lähilohkoille sinne lisänä kalia ja fosforia säkistä.
Kerran tuumailtiin tätä systeemiä aamukahvi pöydässä.

Sadettimen pitää olla mallia puomi tai letkuversio, tykillä ei saa tuota separoituakaan tavaraa levittää. Eräässä ympäristöluvassa lukeepi niin, ja on myös ympäristötuen ehdoissa? Lähipeltojen nurmille järeää tavaraa vaikka olisi vedellä lantrattu, kastelu ja lannoitus samalla kertaa.
-
Lannoitteista johdettu ravinnearvo on tällä hetkellä noin 5€/m3 varastossa. Hinta on sellainen, että yhtiömuotoisen tilan on laskettava sonta jollain euron kuutioarvolla varastoihinsa.
Vain, jos kirjanpito tehdään evl:n mukaan. Jos tekee mvl:n mukaan varastoinventaariota ei tarvitse tehdä.
-
Miten muuten separoidun lietteen neste, meneekö sadettimesta läpi.
Ajais kiinto aineen kaukaisemmille lohkoille salpietari säkin kera ja sen nesteen lähilohkoille sinne lisänä kalia ja fosforia säkistä.
Kerran tuumailtiin tätä systeemiä aamukahvi pöydässä.
Meneehän se paremmin läpi, kun kuiva-ainetta on vähemmän. Ijasjan mainitsemat asiat kannattaa varmistaa. Mekaaninen separointi erottaa nimenomaan orgaanista ainesta vedestä, ravinnepitoisuuksiin ei saada mullistavia vaikutuksia. Laskeuttaminen ja lisäaineet (kipsi, magnesiumoksidi, polymeerit) saattavat olla tehokkaampia.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=370750&lan=fi&clan=fi
Vaikka tuossa kerrotaan mekaanisesta separoinnista ja siirtoletkumenetelmästä, niitä ei kokeiltu yhdessä.