Agronet
Keskusteluaiheet => Koneet, laitteet ja tekniikka => Aiheen aloitti: KJL - 24.03.08 - klo:22:53
-
Miten suhtautuu raati vanhan traktorin entisöintiin ja missä vaiheessa onkin kyse kunnostamisesta? Onko puritaanisuus paras lähestymistapa?
Itse ajattelin asiaa niin, että entisöitäes käyttäis mahdollisimman pitkälle alkuperäisosia/ehjiä purkuosia eikä kaikkia lieviä lommoja (esim. pieni painuma maskissa tai tankissa) ole edes tarkoituksenmukaista oikoa. Eihän kuitenkaan kapistusta ole tarkoitus saattaa uudeksi vaan siten, että käytön jälkiä ja ikä saa näkyäkin.
-
Minun mielestä se on kunnostusta jos ko. koneella meinataan ihan aikuisten oikeesti tehdä vielä töitä. Sillon en katso tarpeelliseksi oikoa ihan kaikkia lommoja ja kuluneet maalipinnat näyttävät, että töitä on tehty. Selvät tekniset viat on syytä korjata.
Mutta jos näyttelykamppeeksi pääasiassa menee, niin sitten tuunataan. Ja tietysti mahdollisimman alkuperäiseen kuntoon.
Jotenkin vaan semmoset käytössä olleet ja hyvin pidetyt koneet näyttävät paremmalta kuin oikein kiiltävässä maalissa olevat. Ei ole sitä ajan patinaa.
-
Onkos muuten tuollanen 1968 syntynyt trattori jo museokapine että kannattas laittaa naftaliiniin vai saapiko sillä tehdä vielä kevyttä työtä.
(IH 434),onkos muuten suuri synti jos ohjauksen muuttaa hydrauliseksi.simpukka kun on hiukka löysä ja purkuosa on turhan kallis ja varmaan yhtä kulunut kuin tuokin.
-
Muutamia vanhuksia tullu pelastettua romutus tuomiolta todella pienellä rahalla ja vaivalla kun on antanut projektille aikaa tarpeeksi ni on pystynyt hyödyntämään purku osia ja joitakin palikoita tekemään ja kunnostamaan itse! Jos tarkoitus on vielä käyttää konetta joihinkin töihin eikä vain näytille sitä tehdä niin ei varmasti kannata lähteä joka lommoa oikomaan ja pakkeloimaan, siisti yhtenäinen värikerros päälle ni miellyttää ainakin omaa silmää! Ja jos tekniikan saa pelaamaan ni ei kait sen koneen näöltään tarvitse ruusu olla. Seuraavana projektina ois tulossa MF 135 multipoweri ihan ois tarkoitus vilkasta rattori läpi ja korjata mahdollisesti silmiin osuvat viat pois ja näin jatkaa vanhan verkun elinkaarta!
-
Ei ole tarkoitus tuota legendaa romutella eikä sen kummemmin ehostaa,onhan yksi trattori talossa sentään missä ei ole edes sulakkeita häiriköimässä elektroniikkaa.Osaapi tällanen vanhempikin vielä hiukan sitä peukaloida.
-
kyllä kunnostaminen kannattaa onhan vanhalla traktorilla joskus mukava ajaa. osien löytyminen vaan harvinaisempiin koneisiin on ongelma. itsellä on kolme vanhaa traktoria tulee niillä kesällä ajeltua ja jotain pientä tehtyä. lommot kertoo koneen olleen oikeissa töissä vähän enimpiä on oiottu mutta muuten ei haittaa, tärkeintä on toimivuus. toimiikohan nykytraktorit vielä 50 vuoden päästä yhtä hienosti kuin vaikka vanha 165 fergu.
-
Lommot kertoo koneen olleen oikeissa töissä vähän enimpiä on oiottu mutta muuten ei haittaa, tärkeintä on toimivuus. toimiikohan nykytraktorit vielä 50 vuoden päästä yhtä hienosti kuin vaikka vanha 165 fergu.
Just tuota tarkoitin, ettei museokoneenkaan tartte näyttää pakasta vedetyltä. Työnteko ja ikä saa näkyä. Mitä satakuusvitoseen ja muihin aikalaisiinsa tulee, ne liikkuu yhtä varmasti 50 vuoden kuluttuakin, kun vaan huolletaan. Nyt on meidän 165:lla ikää 35 vuotta ja päivittäin sillä tehdään töitäkin.
-
Joo, en mä ainakaa meinaa tuota omaa sotkaa ruveta puleeraamaan hirmusiistiksi, vaikka se terapiatraktoriksi on hommattukin.
-
Joo, en mä ainakaa meinaa tuota omaa sotkaa ruveta puleeraamaan hirmusiistiksi, vaikka se terapiatraktoriksi on hommattukin.
Vaatisi ehkä reilu 100 tuntia jotta sun setka olis kuin uusi, mutta nykyisen patinan kehittäminen on vaatinut useita tuhansia tunteja. Nämä tuhannet tunnit pitävät sisällään suomalaisen maanviljelijän arkea; kovaa ruisleipää, pelkoa hallasta, hikeä, sadonkorjuun onnistumisen iloa yms. Mielestäni se on huomattavasti hienompaa kuin ilman pohjatöitä pintaan sutastu "entisöinti" miranol ja IKH:n huonoresolutioinen tarrasarja.
Mun mielestä moni upea veteraanitraktori on pilattu liialla fiksaamisella. Annetaan työn jälkien näkyä!
-
Mun mielestä moni upea veteraanitraktori on pilattu liialla fiksaamisella. Annetaan työn jälkien näkyä!
Kai veteraanitraktorin saa edes maalata, jos niin tahtoo, käyttää alkuperäissävyä eikä pakkeloi liikaa?
Liitteet ei ny onnistu ja muutenki tökkii. Tais tuo huolto laittaa jotain sekasin.
Ois ollu kuvatus yhden oppilaan maalatusta Dextasta. No jos joskus sitten , kun projekti valmistuu.
-
Uusi yritys uusin lääkkein...
"Virhe!
Tiedostokansio on täynnä. Yritä pienemmällä tiedostolla ja/tai ota yhteyttä ylläpitäjään."
Tuo ilmoitus näköjään tarkoittikin sitä, että kullekin käyttäjälle ilmeisesti on määritelty liitetiedostojen tiedostokansiolle maksimikoko. Mikä se koko sitten onkin, on arvoitus.
-
Jo vain on tulossa hieno peli, vielä jos tekniikka on sliipattu yhtä hyvin kuntoon kun toi maalipinta ;)
-
Jo vain on tulossa hieno peli, vielä jos tekniikka on sliipattu yhtä hyvin kuntoon kun toi maalipinta ;)
Kyllä tekniikankin pitäis olla kunnos. Kyllä hemmo töitä teki ennen maalausta. Ei oo oma kone vaan yhden oppilaan. Oma Super Dexta on viä autotallis. Pitäs vaihtaa lokasuojat ja muutama tiiviste/stefa ennen kuin viittii ajatellakaan maalausta.
-
Kyllä kun noita nätisti laitettuja koneita aina näkee ni alkaa sormet syyhyämään ja tekis mieli hommata ittellekkin joku tuollainen projekti kohde! Minkä sit tekis vimosen päälle ja malttas vielä pitääkin sen sit itsellään! Vaan kun on tuo aika niin rajallista ja aina mukamas olevinaan ties mitä muita kiireitä.

No on tuo meikäläisenkin yksilö on vähän iäisyysprojekti. Vähän kerrallaan.
-
Tästä verkumiehille harvinaisempaa illantäytettä:
http://www.nettikone.com/viewMachine.php?id_machine=658130&PN
Kehtais pyhänä postilaatikolla kulkea?
-
Mun mielestä moni upea veteraanitraktori on pilattu liialla fiksaamisella. Annetaan työn jälkien näkyä!
Samaa mieltä. Läpimaalamisella koko historia on pois pyyhitty ja jos vain pestään ja maalataan niin sitten se muutaman vuoden kuluttua on tosi ruma kun uusi maali hilseilee koska rasvaa on jääny alle eikä maali pysy. Harva viittii purkaa koko koneen ja poistaa rasvan ja maalihilseen jokaisesta sopukasta ja ilman sitä uusi maali ei pysy.

Tuo kuvan yksilö on pesty höyrypesurilla (80-90oC), ettei ainakaan kovin paljoo ois pitäny jäädä rasvaa. Omaani mä oon harkinnu, että maalailisin vain peltiosat, mutta mieli voi muuttua. Kokonaan maalaamatta ei voi jättää, kun edellinen maalaus on tehty vähän niin ja näin väärällä värisävyllä jollain miranoolilla.

Onko tuosta lähikuvaa esim ulosottoakselin seudulta tai työntövarrenkorvakon seudulta jossa näkyy se tunnustelijan jousi?
Ei sitä rasvaa paljoa tarvikkaan jäädä jotta se pilaa maalauksen. Pelkkä kuumavesipesu ei riitä ja jo paljailla käsillä koskettelu ennen maalausta riittää takaamaan sen että maali hilseilee pois aika nopeasti.
Mutta toki omansa maalata saa, ei siinä mitään mutta alkuperäinen on minun suosikki.

Ei nyt oo kuvia kys. paikoosta. Ulosottoakselin stefan omistaja siihen vaihtoi, mutta tuosta toisesta kohdasta ei oo tietoa. Eikös rasvanpoisteluun käy jonkun sortin liuottimetkin.
-
Kunnostus kannattaa, itse olen tehnyt muutaman. Vielä kun asentaa
hydrauliohjauksen niin on makea kuin pirssillä ajaisi. Osien saanti ei ole
enää ongelma, on tehdas joka valmistaa uusio-osia yleisimpiin merkkeihin.
Ovat kohtuuhintaisia ja laadukkaita. Tiedustele niin teen tarjouksen.
eltera.oy@phpoint.fi
rusnari

Nii siis myytkö sää ohjaustehareita vai lämpöpumppuja? Vai molempia???
-
Onkos muuten tuollanen 1968 syntynyt trattori jo museokapine että kannattas laittaa naftaliiniin vai saapiko sillä tehdä vielä kevyttä työtä.
(IH 434),onkos muuten suuri synti jos ohjauksen muuttaa hydrauliseksi.simpukka kun on hiukka löysä ja purkuosa on turhan kallis ja varmaan yhtä kulunut kuin tuokin.
Mun koneilla ajetaan vielä mettä ajoa ja tukkeja ! Kyllä silla kehtaa töitä vielä tehdä ! :-*