Agronet
Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: Paalaaja - 21.06.11 - klo:14:42
-
Samaa Eurooppaa kaikki:
MT 17.6.2011
"Belgialaistila varautuu maitokiintiöiden poistoon laajentamalla
Parsipihatto valmistui vuosi sitten.
Perunatilat vievät lisäpellot
Peltoa tilalla on 50 hehtaaria. Se riittää lannan levitykseen. Lisäpellon hinta olisi 25 000–30 000 euroa hehtaarilta. Yleensä ostaja tai vuokraaja on perunatila.
Parsipihaton rakennuskustannus oli 650 000 euroa. Avustusta siihen sai 20 prosenttia.
Ympäristölupaa van Den Houte ei tarvinnut. ”Vein piirustukset kunnantalolle. Asiaa olisi käsitelty, jos joku olisi valittanut.”
Parsipihaton katolla on aurinko- ja sadesuojan lisäksi kaksi virkaa. Sadevesi kerätään talteen, ja aurinkopaneelit tuottavat tilalle sähkön. Paneelit kuuluvat yrittäjälle, joka kerää vihreän sähkön tuet ja antaa vuokraksi sähkön.
Maidon tuottajahinta on nyt 29,5 senttiä. Kausiporrastusta ei ole. Lypsyrobotin huollosta on vuosisopimus. Sen hinta on 1 500 euroa plus 0,9 senttiä maitolitralta."
MUTTA:
SUOMALAISET VIRKAMIEHET JA KOTIKUTOINEN ELINKEINONHARJOITTAMISEN VAIKEUTTAMISEN LAINSÄÄDÄNTÄ VAI TOISILLA.
-
Belgialaisilla on pitempi kokemus direktiivien muuntamisesta kansalliseksi lainsäädännöksi. Itseäni huvittaa italialainen lannan välivarastointi: kasa tehdään siihen missä on sopivasti tilaa. Pohjista, seinistä, valumista, peittelystä, asutuksen läheisyydestä yms. viis veisataan.

Italialaiset on kieltämättä aika lunkia porukkaa.. ;D
-
mutta eikö se ole sakuillakii, että mitä isompi paskakasa nurkalla sitä arvostetumpi? ja itävallassa rinteillä saabi olla paskakasan kanssa tarkkana ettei ole aaamulla naapurin pihassa!
-
Suomessa on satoja jollei tuhansia maataloushallinnon virkamiehiä joilla ei muuta hommaa olekkaan kuin keksiä mahdollisimman
vaikeita ja sekavia säädöksiä joilla maatalouden harjoittaminen saadaan mahdollisimman vaikeaksi.
Maatalouskoulut suoltavat näitä agronomeja joille on pakko perustaa työpaikka maataloushallinnossa,ns suojatyöpaikka.
Maajussille myös valehdellaan päin näköä tilatarkastuksissa eli vaikka säädös on kotitekoinen niin tarkastaja väittää että eu vaatii.
-
Viikolla tuli itämerestä ohjelma ja siinä oli juttua Puolasta .
Siellä ei ole kuin pienen pieni osa nitraattidirektiivin piirissä vaikka kaikki joet laskevat itämereen.
Vatavat teolliset sikalat saastuttavat itämerta ,mutta eu ei kiristä Puolaa vaan antaa paskojen juosta jokiin.
Amerikan touhusta tuli kanssa yhtenä iltana se oli hyvä ohjelma.

Eikös se ole kasa, josta naapuri arvioi liikevaihdon ;D
-
Viikolla tuli itämerestä ohjelma ja siinä oli juttua Puolasta .
Siellä ei ole kuin pienen pieni osa nitraattidirektiivin piirissä vaikka kaikki joet laskevat itämereen.
Vatavat teolliset sikalat saastuttavat itämerta ,mutta eu ei kiristä Puolaa vaan antaa paskojen juosta jokiin.
Amerikan touhusta tuli kanssa yhtenä iltana se oli hyvä ohjelma.
Häpeäisit SAS!!! Etkö ole lukenut Suomalaisia sanomelehtiä, niissä on kerrottu tasantarkkaan, että Suomalaiset viljelijät saastuttavat Itämeren!

Häpeä ny vähän itteekkin!Ei saa virkamiehen ajatusmaailmaa sotkea!Eiväthän he välttämättä tämmöistä käytännön asiaa ymmärrä,että Puolan joet laskee Itämereen,eikös ne mene tuonne alaspäin Keski-Eurooppaan.
-
mikähän ristiretki onkaan tulossa kun töllössä näyttävät taas noita maalimanihmeitä maataloudesta ja niiden hoidosta?
aikoinaan oli paljon ohjelmia joissa näytettiin kuin euroopassa pärjäsivät ey:n kanssa! kuin ranskassa teurastaja haki vanhalla saviemilla mulleja taloista ! himppa toisenlaista kuin meillä täällä!
-
Viikolla tuli itämerestä ohjelma ja siinä oli juttua Puolasta .
Siellä ei ole kuin pienen pieni osa nitraattidirektiivin piirissä vaikka kaikki joet laskevat itämereen.
Vatavat teolliset sikalat saastuttavat itämerta ,mutta eu ei kiristä Puolaa vaan antaa paskojen juosta jokiin.
Amerikan touhusta tuli kanssa yhtenä iltana se oli hyvä ohjelma.
Häpeäisit SAS!!! Etkö ole lukenut Suomalaisia sanomelehtiä, niissä on kerrottu tasantarkkaan, että Suomalaiset viljelijät saastuttavat Itämeren!
Häpeä ny vähän itteekkin!Ei saa virkamiehen ajatusmaailmaa sotkea!Eiväthän he välttämättä tämmöistä käytännön asiaa ymmärrä,että Puolan joet laskee Itämereen,eikös ne mene tuonne alaspäin Keski-Eurooppaan.
Totta kyllä turiset. Niinhän se sanonta menee, että paska valuu aina alaspäin! Eihän sitä liikoja voi vaatia jos lusikalla annettu...vaimitenkäsenytmeni?! ::)
-
Olin ajattelematon kun väitin ja jopa esitin faktoja siitä että joku muukin saastuttaa itämerta kuin me Suomalaiset maajussit,anteeksi vielä kerran ;) ;D ;D ;D ;D ;D
-
Suomessa on satoja jollei tuhansia maataloushallinnon virkamiehiä joilla ei muuta hommaa olekkaan kuin keksiä mahdollisimman
vaikeita ja sekavia säädöksiä joilla maatalouden harjoittaminen saadaan mahdollisimman vaikeaksi.
Maatalouskoulut suoltavat näitä agronomeja joille on pakko perustaa työpaikka maataloushallinnossa,ns suojatyöpaikka.
Maajussille myös valehdellaan päin näköä tilatarkastuksissa eli vaikka säädös on kotitekoinen niin tarkastaja väittää että eu vaatii.
Totta puhut. Välillä kun vaan tuntuu siltä, että ely-keskuksilla perimmäinen tarkoitus
on perusmaatalouden lopettaminen Suomesta... :'( :'(
Maatalous on työnä kyllä vaihtelevaa, mutta tää kaikenmaailman Suomalais-byrokratia saa riittää !
:P :P