Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: minä-itte - 23.05.11 - klo:08:12
-
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=11837.0
Tämän päivän Aamulehti tietää kertoa, että Etelä-Suomen kotieläin- ja kasvihuonetilojen 141-tuki on vaarassa, erityisesti Suomen nihkeän Potugal-Kreikka ym.- tukipaketin suhtautumisen vuoksi.
141-tuen poisto merkitsisi kuoliniskua AB-alueen kotieläintaloudelle, mitä kepuvaikuttaja Johannes Viroilainen ajoi jo 1970-luvulla.
Tuolloin maatalouden (=MTK/kepu) ja valtion välillä tehtiin maataloustuloratkaisuja, missä pohjoisen maataloustuloa nostettiin 1,5 kertaa sen, mitä etelässä. Tämä johti jo silloin pahoihin vinoutumiin. Etelän isännät kävivät kuumina, mutta tupailloissa aivopestyinä äänestivät aina kepua ja maksoivat kiltisti MTK:n jäsenmaksut.
Kepulaiset neuvottelivat yksin maatalouden EU-liittymissopimuksen kepun saavutettua v. 1991 vaaleissa "veretseisauttavan" vaalivoiton. Siinä Etelä-Suomi jätettiin "tulevaisuuden optioitten" varaan, ts. täysin heitteille. Yksi neuvottelija on jälkeenpäin vedonnut Saksan ulkoministerin kanssa käymiinsä kahvipöytäkeskusteluihin 141-tuen pysyvyydestä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Nyt näyttää vahvasti siltä, että Vironperän Jussin asettama tavoite Etelä-Suomen kotieläintalouden lakkauttamisesta on toteutumassa lopullisesti.
-
erityisesti Suomen nihkeän Potugal-Kreikka ym.- tukipaketin suhtautumisen vuoksi
"NIHKEÄ" >:( rahaahan ja tyakauksia on jaettu avokätisesti minä-itte jauhaa PASKAA >:(
-
Ei hätää. Nyt meille tulee kokoomuslainen maatalousministeri (Jan Vapaavuori??) ja AB-alueiden viljelijöille koittaa autuus. 4:ssä vuodessa kokoomus saa kannattavuuden etelässä sille tasolle, että etelän tilalliset ostavat kaikki pohjoisen tilat itselleen...
Ehkä ongelma on kuitenkin se, että kokoomus ei uskalla ottaa maatalousministerin salkkua. Meille tulee ns. ammattiministeri joka ajaa alas 141-tuen ja leikkaa kaikkia kansallisia tukia. 4-vuoden kuluttua vaaleissa kuitenkin kokoomus ilmoitta vastustaneensa tätä.....

AB-alueen maatalouden etujen ajo on vaikeaa johtuen kepulaisten neuvottelemasta EU-liittymissopimuksesta ja MTK:n myyräntyöstä.
-
Ei hätää. Nyt meille tulee kokoomuslainen maatalousministeri (Jan Vapaavuori??) ja AB-alueiden viljelijöille koittaa autuus. 4:ssä vuodessa kokoomus saa kannattavuuden etelässä sille tasolle, että etelän tilalliset ostavat kaikki pohjoisen tilat itselleen... Ehkä ongelma on kuitenkin se, että kokoomus ei uskalla ottaa maatalousministerin salkkua. Meille tulee ns. ammattiministeri joka ajaa alas 141-tuen ja leikkaa kaikkia kansallisia tukia. 4-vuoden kuluttua vaaleissa kuitenkin kokoomus ilmoitta vastustaneensa tätä.....
AB-alueen maatalouden etujen ajo on vaikeaa johtuen kepulaisten neuvottelemasta EU-liittymissopimuksesta ja MTK:n myyräntyöstä.
ÄmmTeeKoon valta on Tundralla ja Kepulandiassa, ei Ihmisten ilmoilla :P :P ;D ;D
-
Jos Suomi laittettais kahtia pohjois/eteläsuunnassa ja vaihdettais ihmiset ja tuotantosuunta, etelän ihmiset vois jatkaa sitä viljan viljelyä pohjoisessa ja maitoihmiset tuottais eteläpuoliskossa, loppuis polemiikki ;D Tai Suomi neljään osaan keskeltä vielä poikki ja otetaan kaikki vaihtoehdot olisi ruutu viljalle ja toinen maidolle, sekä etelässä, että pohjoisessa. Reput selkään ja kierto myötäpäivään parin vuoden välein, olisi kaikille kaikkea! Hieno homma ;D
t. Salomon

Samat tuet koko maahan, Lappiin tunturilisä.
-
Ei hätää. Nyt meille tulee kokoomuslainen maatalousministeri (Jan Vapaavuori??) ja AB-alueiden viljelijöille koittaa autuus. 4:ssä vuodessa kokoomus saa kannattavuuden etelässä sille tasolle, että etelän tilalliset ostavat kaikki pohjoisen tilat itselleen...
Ehkä ongelma on kuitenkin se, että kokoomus ei uskalla ottaa maatalousministerin salkkua. Meille tulee ns. ammattiministeri joka ajaa alas 141-tuen ja leikkaa kaikkia kansallisia tukia. 4-vuoden kuluttua vaaleissa kuitenkin kokoomus ilmoitta vastustaneensa tätä.....
AB-alueen maatalouden etujen ajo on vaikeaa johtuen kepulaisten neuvottelemasta EU-liittymissopimuksesta ja MTK:n myyräntyöstä.
...ja siitä, että kaikkia olemassa olevia tukiakaan ei makseta...kokonaan...mahtaa olla ihanneunionin säännön vahvistava poikkeus...
-
*** No, eiköhän aikanaan ollut viljanviljely ihan kelpo bisnes etelä-suomessa, missä sille luontaisin edellytys onkin. Ihan sama kuin suht pikku karjat antoi toimeentulon nurmisuomessa. Nyt on ajat muuttuneet. Kaikkee pitää olla hirveesti ja silti kannattavuus on Luojassaan. Ja tukiehtoissa sekä markkinavoimissa.
-
Jos Suomi laittettais kahtia pohjois/eteläsuunnassa ja vaihdettais ihmiset ja tuotantosuunta, etelän ihmiset vois jatkaa sitä viljan viljelyä pohjoisessa ja maitoihmiset tuottais eteläpuoliskossa, loppuis polemiikki ;D Tai Suomi neljään osaan keskeltä vielä poikki ja otetaan kaikki vaihtoehdot olisi ruutu viljalle ja toinen maidolle, sekä etelässä, että pohjoisessa. Reput selkään ja kierto myötäpäivään parin vuoden välein, olisi kaikille kaikkea! Hieno homma ;D
t. Salomon
Samat tuet koko maahan, Lappiin tunturilisä.
Eipäs kun kerralla kaikki tuet pois, myös eu tuet. Euroopan Unionin kannalta on täysin järetöntä maksaa maataloustukia Brysselin pohjoipuolelleiselle tundralle. Suomen jäsenmaksurahat voidaan ohjata suoraan komission pussista vaikka Kreikkaan. ;D

Maatalous tuskin loppuu vaikka tuet poistettaisiin. Maatalousmaan hinta romahtaisi. Tuotantopanosten hinta laskisi.
Säästöä tulisi. Tuotteiden hinta nousisi. Oltaisiin ainakin A-B alueen osalta +-0 Tällä hetkellä viljelijät kilpailevat keskenään itsensä hengilta. ;D
-
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=11837.0
Tämän päivän Aamulehti tietää kertoa, että Etelä-Suomen kotieläin- ja kasvihuonetilojen 141-tuki on vaarassa, erityisesti Suomen nihkeän Potugal-Kreikka ym.- tukipaketin suhtautumisen vuoksi.
141-tuen poisto merkitsisi kuoliniskua AB-alueen kotieläintaloudelle, mitä kepuvaikuttaja Johannes Viroilainen ajoi jo 1970-luvulla.
Tuolloin maatalouden (=MTK/kepu) ja valtion välillä tehtiin maataloustuloratkaisuja, missä pohjoisen maataloustuloa nostettiin 1,5 kertaa sen, mitä etelässä. Tämä johti jo silloin pahoihin vinoutumiin. Etelän isännät kävivät kuumina, mutta tupailloissa aivopestyinä äänestivät aina kepua ja maksoivat kiltisti MTK:n jäsenmaksut.
Kepulaiset neuvottelivat yksin maatalouden EU-liittymissopimuksen kepun saavutettua v. 1991 vaaleissa "veretseisauttavan" vaalivoiton. Siinä Etelä-Suomi jätettiin "tulevaisuuden optioitten" varaan, ts. täysin heitteille. Yksi neuvottelija on jälkeenpäin vedonnut Saksan ulkoministerin kanssa käymiinsä kahvipöytäkeskusteluihin 141-tuen pysyvyydestä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Nyt näyttää vahvasti siltä, että Vironperän Jussin asettama tavoite Etelä-Suomen kotieläintalouden lakkauttamisesta on toteutumassa lopullisesti.
vironperän jussi oli lehmätilallinen :P
-
mina-ittelle sanktio kopulina konemiehenä olemisesta,rikkoo kun ei osaa koneita käyttää :P
-
vironperän jussi oli lehmätilallinen :P
Täh????????????????????????????????????????????????? ...sulla ne vaa vitsit huononee ::) ::) :P :P :o :o

tupailloissa noin kerrottiin,,,,,kertojana verkkoapilan leipäpappi :P