Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: simmo - 22.03.11 - klo:11:59

Otsikko: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 22.03.11 - klo:11:59
Mahtaako kukaan akroneittlaisista tietää tällaisesta.Tämä on toiminut jo sata vuotta Suomessa,mutta varsinainen toiminta alkoi Tampereella v-48.Kun juutalaiset alkoivat palata omaan maahansa.Silloin kristityt yli seurakuntarajojen huomasivat,että Raamatun ennustukset alkoivat toteutua silmiemme edessä. Mm Sakarjan kirja kertoo siitä,kuinka juutalaiset oli hajotettu ympäri maailmaa,mutta aikojen lopussa Jumala kääntää kansansa kohtalon  ja kokoaa sen jälleen omaan maahansa.Israelin ystävät järjestää Israel iltoja,joissa saadaan aina uusinta tietoa näistä asioista.Tilaisuudessa lauletaan israelilaisia lauluja ja sitten vuorollaan eri seurakuntien edustajat kertovat omat tietonsa.Harva suomalainen tietää,että Suomenkin kautta muutti juutalaisia Israeliin viime vuosituhannen lopussa satoja tuhansia,kaikkiaan heitä muutti Venäjältä yli miljoona. Silloin kun itse kävin Israelissa v.- 82 oli siellä messiaanisia juutalaisia muutama sata,tällä hetkellä' 15 000.Aivan vasta on löydetty jostain Intian läheltä Manassen sukukuntaa oleva heimo,jotka ovat eristyksissä ollessaankin säilyttäneet omat juutalaiset perinteensä.Hekin ovat osaltaan jo muuttaneet Israeliin. Itse israelin toiminnasta nykyään:Israelilaiset ovat päättäneet auttaa gazalaisia ottamalla heitä kuukaudessa sata sairasta lasta ja vanhusta omiin sairaaloihinsa hoidettavaksi. Tänä' vuonna saapuu muutama messiaaninen juutalainen Suomeen ja vierailee kristillisissä seurakunnissa.Sinne tahtoisin mennä,varmaan tulee Ouluun tai Raaheenkin.Messiaaniset juutalaiset kokevat vainoa ortodoksijuutalaisten taholta,heidän kokoontumisiaan häiritään ja yritetään tehdä kaikenlaista kiusaa. Mutta tulee aika,Raamatun mukaan,kun kaikki juutalaiset ottavat Kristuksen vastaan Messiaanaan ja silloin he Raamatun mukaan itkevät häntä,niinkuin itketään ainokaista lasta ja he katsovat häneen jonka ovat lävistäneet.Voi miten tahtoisin nähdä nämäkin tapahtumat,mutta saatan kuolla ennen sitä.Israel illoissa on vahva historiallinen havia.Tilaisuus loppuu siten ,että nousemme seisomaan ja laulamme Israelin kansallislaulun.Sitten nostamme kätemme ja lausumme siunauksen Israelin kansalle.Voi miten mielenkiintoista aikaa minä elän.On valtavaa olla mukana tällaisessa koko maailmaa koskettavassa asiassa. ::)
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: iskra - 22.03.11 - klo:12:07

  "Jumala on armossan hajoittanut meidät,valitun kansansa ympäri koko maailma ja tässä meidän näennäisessä heikkoudessamme onkin ollut koko voimamme,joka nyt on johtanut meidät maailmanherruuden kynnykselle"
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: peräkammarin poika - 22.03.11 - klo:12:22
  "Jumala on armossan hajoittanut meidät,valitun kansansa ympäri koko maailma ja tässä meidän näennäisessä heikkoudessamme onkin ollut koko voimamme,joka nyt on johtanut meidät maailmanherruuden kynnykselle"
Siionin viisaiden pöytäkirjat, joita jatkuvasti lainaat, on jo kauan sitten todistettu väärennökseksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siionin_viisaiden_p%C3%B6yt%C3%A4kirjat

Ei Siionismissa mitään maailmanherruutta tavoitella vaan juutalaisten kansallisvaltion perustamista ja säilymistä Israelissa.
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=14086
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: peräkammarin poika - 22.03.11 - klo:12:34
On tuttu järjestö. Minulle on tullut heidän julkaisemansa Shalom-lehti jo pitkään, kuten tulee ICEJ:n ja Karmel-yhdistyksen lehdetkin.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: iskra - 22.03.11 - klo:12:37
Siionin viisaiden pöytäkirjat, joita jatkuvasti lainaat, on jo kauan sitten todistettu väärennökseksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siionin_viisaiden_p%C3%B6yt%C3%A4kirjat

Ei Siionismissa mitään maailmanherruutta tavoitella vaan juutalaisten kansallisvaltion perustamista ja säilymistä Israelissa.
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=14086
[/quote]

  Aika hyvin löytyy kyllä noista väärennyksistä sopivia kohtia tähän nykymenoonkin.

 Jotenkin kyllä tuntuu että se maailmanherruus on aika pitkällä.

" Peruskivi on jo asetettu,rakennustyötä on enää vain täydennettävä"
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: iskra - 22.03.11 - klo:12:44
On tuttu järjestö. Minulle on tullut heidän julkaisemansa Shalom-lehti jo pitkään, kuten tulee ICEJ:n ja Karmel-yhdistyksen lehdetkin.

"Kirjallisuus ja lehdistö ovat kasvatuksen tärkeimpiä välineitä,ja siksi tulee hallituksemme hankkimaan itselleen useimpien sanomalehtien ja aikakauslehtien omistusoikeuden.
 Tämä herättää luottamusta meitä kohtaan ja vetää herkkäuskoiset meidän puolellemme,siten he joutuvat pian pauloihimme ja heidät tehdään varattomiksi"
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Courtney1 - 22.03.11 - klo:12:56
Kuitenkin yrittävät vaan kaikin keinoin jutskuilla muilta rahat pois  ???
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: JoHaRa - 22.03.11 - klo:13:27
Jaa... milläköhän todennäköisyydellä aion liittyä tuohon seuraan  ???

Hienoa kyllä jos ottavat lapsia Gazasta sairaaloihin hoidettaviksi. Siellä on kuulemma liikkeellä pahoja epidemioita, viime yönäkin jotain avohaavoja oli taas ruvennut ilmestymään ihmisiin ihan yllättäen  ??? Ja nälänhätää on alueella myös tavattu  :'(
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: iskra - 22.03.11 - klo:13:36
Kuitenkin yrittävät vaan kaikin keinoin jutskuilla muilta rahat pois  ???

  "Kaikki valtiokoneiston pyörät pyörivät meidän käsissämme olevan käyttövoiman,kullan avulla.
 Meidän viisaittemme keksimä kansantaloustiede on tunnustanut pääoman hallitsijanvaltuudet jo aikoja sitten"..
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: peräkammarin poika - 22.03.11 - klo:14:30
Jaa... milläköhän todennäköisyydellä aion liittyä tuohon seuraan  ???

Hienoa kyllä jos ottavat lapsia Gazasta sairaaloihin hoidettaviksi. Siellä on kuulemma liikkeellä pahoja epidemioita, viime yönäkin jotain avohaavoja oli taas ruvennut ilmestymään ihmisiin ihan yllättäen  ??? Ja nälänhätää on alueella myös tavattu  :'(
Sitä ennen oli taas Gazasta ammuttu räjähteitä ja raketteja Israelin puolelle. Ei sitä yksikään maa olisi tekemättä vastaiskua jos sen siviilien keskuuteen ammuttaisiin raketteja ja kranaatteja.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 22.03.11 - klo:14:34
Jaa... milläköhän todennäköisyydellä aion liittyä tuohon seuraan  ???

Hienoa kyllä jos ottavat lapsia Gazasta sairaaloihin hoidettaviksi. Siellä on kuulemma liikkeellä pahoja epidemioita, viime yönäkin jotain avohaavoja oli taas ruvennut ilmestymään ihmisiin ihan yllättäen  ??? Ja nälänhätää on alueella myös tavattu  :'(
--varmaan nuo pommitukset on aikomus hävittää jotain varusteluja.Kyllä Israelilaiset yrittävät välttää sivilien pommittamista.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: nAGGI-nYLYGGI - 22.03.11 - klo:14:39
simmo on kahtonu kaikki nuo jenkkienkii pommitukset? Kyllä nekin varmaan "yrittää" estää siviilien pommitukset!  :D Se on luulastavasti niille yhtä elintärkeää koettaa olla siviilejä ampumatta, kuin mitä meille on olla käymättä agronetissa päivittäin!
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 22.03.11 - klo:16:11
simmo on kahtonu kaikki nuo jenkkienkii pommitukset? Kyllä nekin varmaan "yrittää" estää siviilien pommitukset!  :D Se on luulastavasti niille yhtä elintärkeää koettaa olla siviilejä ampumatta, kuin mitä meille on olla käymättä agronetissa päivittäin!
-en ole amerikan ystävä,siellä asuu maailman tyhmin kansa.Mutta kaikkien kanssa on yritettävä tulla toimeen.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: JoHaRa - 22.03.11 - klo:16:14
Jaa... milläköhän todennäköisyydellä aion liittyä tuohon seuraan  ???

Hienoa kyllä jos ottavat lapsia Gazasta sairaaloihin hoidettaviksi. Siellä on kuulemma liikkeellä pahoja epidemioita, viime yönäkin jotain avohaavoja oli taas ruvennut ilmestymään ihmisiin ihan yllättäen  ??? Ja nälänhätää on alueella myös tavattu  :'(
Sitä ennen oli taas Gazasta ammuttu räjähteitä ja raketteja Israelin puolelle. Ei sitä yksikään maa olisi tekemättä vastaiskua jos sen siviilien keskuuteen ammuttaisiin raketteja ja kranaatteja.

Pääsevätköhän haavoittuneet israelilaiset vastavuoroisesti Gazan sairaaloihin parannettaviksi. Vai onko siellä enää sairaaloita jäljellä  ???
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Naturalis - 22.03.11 - klo:17:12
Lukekaas toi kirja: Hatikva
http://www.charis.fi/kavasto/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=42&Itemid=69
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: emo-heikki - 22.03.11 - klo:17:13
Onko Simmo liittymässä takaisin lestajengiin ????
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Lohisoppa - 22.03.11 - klo:17:19
Minäkin olen Israelin ystävä, vaikka en mihinkään ystävyysseuraan kuulu.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Guarter - 22.03.11 - klo:17:27
Israelilaiset menettivät erikoisasemansa Jumalan (pappis)kansana, tilalle tuli "hengellinen" Israel . Lisäksi on sopimatonta "palvoa" kansaa. (Lu 4:8, Room.8:6).
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Adam Smith - 22.03.11 - klo:17:42
-en ole amerikan ystävä,siellä asuu maailman tyhmin kansa.Mutta kaikkien kanssa on yritettävä tulla toimeen.
Perustepa jotenkin tuo. Stereotyypitykset sitten erikseen...

minusta vähintään yhtä tyhmää on tapella jonkun "pyhän" maan takia, tappaa toisia jonkun 2000 vuotta vanhan jutun takia. Israelilaisilla ei ole mitään perityvää oikeutta tuohon alueeseen, ei mitään juridisesti pätevää eikä minkään oikeuskäsityksen mukaan.
Otsikko: Ohoh...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 22.03.11 - klo:17:42
-en ole amerikan ystävä,siellä asuu maailman tyhmin kansa.Mutta kaikkien kanssa on yritettävä tulla toimeen.

Ne fyssantunnit ei sit oo ainoot tunnit mille jätit menemättä   :o :o :o
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: JoHaRa - 22.03.11 - klo:17:48
-en ole amerikan ystävä,siellä asuu maailman tyhmin kansa.Mutta kaikkien kanssa on yritettävä tulla toimeen.
Perustepa jotenkin tuo. Stereotyypitykset sitten erikseen...

minusta vähintään yhtä tyhmää on tapella jonkun "pyhän" maan takia, tappaa toisia jonkun 2000 vuotta vanhan jutun takia. Israelilaisilla ei ole mitään perityvää oikeutta tuohon alueeseen, ei mitään juridisesti pätevää eikä minkään oikeuskäsityksen mukaan.

Koko hommassa on kyse hyvistä bisneksistä... Ja tätä totuutta kun ihmiset eivät suostu uskomaan. No. Kohta Jordan on kuivattu ja Kuolleen meren reuna-alueet romahtavat. Maa on pyhä kolmelle uskonnolle mutta silti sitä kohdellaan käytännössä kuten mitäkin joutomaata  :P
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Adam Smith - 22.03.11 - klo:18:05
Koko hommassa on kyse hyvistä bisneksistä... Ja tätä totuutta kun ihmiset eivät suostu uskomaan. No. Kohta Jordan on kuivattu ja Kuolleen meren reuna-alueet romahtavat. Maa on pyhä kolmelle uskonnolle mutta silti sitä kohdellaan käytännössä kuten mitäkin joutomaata  :P
Joo-o, mutta kun se myydään uskovaisille uskonasiana, niin johan tulee raatoa. Täälläkin on israelinystäviä ihan sen takia, ei siks että gt-ählämit sais hyvät bisnessenssit... Ei rahan takia noin paljon katkeroituis....
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: peräkammarin poika - 22.03.11 - klo:19:22
Tätä ketjua lukiessa huomaa että tiedotusvälineiden yksipuolinen arabinäkökulmasta asioita tarkasteleva uutisointi on näköjään onnistunut tavoitteessaan. :'( :'( :'(
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: iskra - 22.03.11 - klo:19:26
-en ole amerikan ystävä,siellä asuu maailman tyhmin kansa.Mutta kaikkien kanssa on yritettävä tulla toimeen.
Perustepa jotenkin tuo. Stereotyypitykset sitten erikseen...

minusta vähintään yhtä tyhmää on tapella jonkun "pyhän" maan takia, tappaa toisia jonkun 2000 vuotta vanhan jutun takia. Israelilaisilla ei ole mitään perityvää oikeutta tuohon alueeseen, ei mitään juridisesti pätevää eikä minkään oikeuskäsityksen mukaan.

  Mutta jos kysymys onkin siitä maailman valloituksesta mitä yks sun toinen aatesuunta on pitänyt tavoitteenaan..
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: emo-heikki - 22.03.11 - klo:19:35
Minä en ihan heti menisi jenkkejä tyhmäksi nimeämään, ne aika nopeasti nostivat maansa maailman ainoaksi supervallaksi, mikä ei ihan "tyhmiltä" onnistu ????

Toisaalta jenkit on aina osanneet kiertää ne karikot, mihin tälläiset imperiumit yleensä sortuu, keskuvalta ja virkamiehistö on pysynyt kohtuullisena, valtiossa ei ole alueita jotka pyrkisivät siitä eroon, talouskasvu on kestävällä pohjalla vaikka valtio velkaantunut onkin ????
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: iskra - 22.03.11 - klo:19:39

  Mitenkä tuohon mielipiteeseen sitten sopii se kun siellä maksaa jo se rahan tekeminenkin enemmän mitä sen setelin tai kolikon arvo on..
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Lehtimäki - 22.03.11 - klo:19:41
Jaa... milläköhän todennäköisyydellä aion liittyä tuohon seuraan  ???

Hienoa kyllä jos ottavat lapsia Gazasta sairaaloihin hoidettaviksi. Siellä on kuulemma liikkeellä pahoja epidemioita, viime yönäkin jotain avohaavoja oli taas ruvennut ilmestymään ihmisiin ihan yllättäen  ??? Ja nälänhätää on alueella myös tavattu  :'(
Sitä ennen oli taas Gazasta ammuttu räjähteitä ja raketteja Israelin puolelle. Ei sitä yksikään maa olisi tekemättä vastaiskua jos sen siviilien keskuuteen ammuttaisiin raketteja ja kranaatteja.
nuo rakettipolttoaineet  eivät ole terveystuotteita,,,,puolin ja toisin :P
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Adam Smith - 22.03.11 - klo:19:58
Tätä ketjua lukiessa huomaa että tiedotusvälineiden yksipuolinen arabinäkökulmasta asioita tarkasteleva uutisointi on näköjään onnistunut tavoitteessaan. :'( :'( :'(
eikös ne arabit ole yhtä uskovaisia siellä??

Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: JoHaRa - 22.03.11 - klo:20:05
Tätä ketjua lukiessa huomaa että tiedotusvälineiden yksipuolinen arabinäkökulmasta asioita tarkasteleva uutisointi on näköjään onnistunut tavoitteessaan. :'( :'( :'(

Mistä sen huomaa  ??? Saako Suomessa enää ajatella vapaasti tästäkään asiasta. Minkäväristen lasien läpi tätä Israelin ja Arabimaiden tilannetta olisi Suomessa soveliasta katsella  ???
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: farmex - 22.03.11 - klo:20:10
Jos ryssät ja juutalaiset puuttuisi maapallolta,täällä olisi paljon parempi elää.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: emo-heikki - 22.03.11 - klo:20:13
Tätä ketjua lukiessa huomaa että tiedotusvälineiden yksipuolinen arabinäkökulmasta asioita tarkasteleva uutisointi on näköjään onnistunut tavoitteessaan. :'( :'( :'(

Mistä sen huomaa  ??? Saako Suomessa enää ajatella vapaasti tästäkään asiasta. Minkäväristen lasien läpi tätä Israelin ja Arabimaiden tilannetta olisi Suomessa soveliasta katsella  ???

Semmoset umpimustat, joiden läpi ei näe mitään, on juuri sopivat tähän konfliktiin ...
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 22.03.11 - klo:20:14
Lukekaas toi kirja: Hatikva
http://www.charis.fi/kavasto/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=42&Itemid=69
- Mnulle riittää Raamattu,jos alan spekuloida Raamatun ja ihmisten miepiteiden välillä,niin se on loputon suo,johon en aio upota.En ole koskaan sanonut,että juutalaiset ovat parempia kuin muut.He ovat rikkoneet Jumalan käskyt,kuten me kaikki muutkin.Ja päästäkseen jälleen yhteyteen,he jotuvat nöyrtymään,kuten minä,ristin juurelle. 8)
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: JoHaRa - 22.03.11 - klo:20:14
Tätä ketjua lukiessa huomaa että tiedotusvälineiden yksipuolinen arabinäkökulmasta asioita tarkasteleva uutisointi on näköjään onnistunut tavoitteessaan. :'( :'( :'(

Mistä sen huomaa  ??? Saako Suomessa enää ajatella vapaasti tästäkään asiasta. Minkäväristen lasien läpi tätä Israelin ja Arabimaiden tilannetta olisi Suomessa soveliasta katsella  ???

Semmoset umpimustat, joiden läpi ei näe mitään, on juuri sopivat tähän konfliktiin ...
Tuo voi olla oikea vaihtoehto. Tällöin ei ole kummankaan osapuolen taitavan propagandakoneiston vietävissä.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 22.03.11 - klo:20:17
Onko Simmo liittymässä takaisin lestajengiin ????
-------------lestat ja jehovat vihaavat juutalaisia.He sanovat omaa laumaansa hengelliseksi israeliksi ja vain heidän kauttaan mennään Jumalan tykö.Se vaan ei perustu Raamattuun.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: emo-heikki - 22.03.11 - klo:20:19
Lukekaas toi kirja: Hatikva
http://www.charis.fi/kavasto/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=42&Itemid=69
- Mnulle riittää Raamattu,jos alan spekuloida Raamatun ja ihmisten miepiteiden välillä,niin se on loputon suo,johon en aio upota.En ole koskaan sanonut,että juutalaiset ovat parempia kuin muut.He ovat rikkoneet Jumalan käskyt,kuten me kaikki muutkin.Ja päästäkseen jälleen yhteyteen,he jotuvat nöyrtymään,kuten minä,ristin juurelle. 8)

Ei ne taida siihen sun ristille nöyrtyä ...
Aika pahasti ne niitä kristittyjä arabeja kurmottaa, joita on noin viidesoa palestiinan asukkaista.
Otsikko: Unohdus...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 22.03.11 - klo:20:20
Jos ryssät ja juutalaiset puuttuisi maapallolta,täällä olisi paljon parempi elää.

Sä unhotit noi kepulaiset... tahallas vissii  :P :P :P   ;D ;D ;D
Otsikko: Meneminen...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 22.03.11 - klo:20:23
Onko Simmo liittymässä takaisin lestajengiin ????
-------------lestat ja jehovat vihaavat juutalaisia.He sanovat omaa laumaansa hengelliseksi israeliksi ja vain heidän kauttaan mennään Jumalan tykö.Se vaan ei perustu Raamattuun.

Nii ku ei moni muukaa menemine... perustu... Raamattuun  ::) ::) ::)
Otsikko: Vs: Unohdus...
Kirjoitti: emo-heikki - 22.03.11 - klo:20:23
Jos ryssät ja juutalaiset puuttuisi maapallolta,täällä olisi paljon parempi elää.

Sä unhotit noi kepulaiset... tahallas vissii  :P :P :P   ;D ;D ;D

Joo ja STTK:n se*****sakin ????
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: senjoriitta - 22.03.11 - klo:20:24
Jos ryssät ja juutalaiset puuttuisi maapallolta,täällä olisi paljon parempi elää.

Kerropa, millä tavalla täällä olis erilaista, jos ei olis esim. juutalaisia???
Ei olis Beniäkään kokkareilla, muuten...
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: emo-heikki - 22.03.11 - klo:20:26
Jos ryssät ja juutalaiset puuttuisi maapallolta,täällä olisi paljon parempi elää.

Kerropa, millä tavalla täällä olis erilaista, jos ei olis esim. juutalaisia???
Ei olis Beniäkään kokkareilla, muuten...

Joo voihan niitä asioita noinkin ajatella, mutta eipä siitä taida ratkaisuksi olla, yrittihän se yksi kohelo tuolla Saksanmaalla asioita hoitaa niin, että vähemmistöjä karsitaan rankimalla kädellä, mutta näyttää siltä että hullummaksi vaan muuttuu tää systeemi ...
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Lehtimäki - 22.03.11 - klo:20:26
Jos ryssät ja juutalaiset puuttuisi maapallolta,täällä olisi paljon parempi elää.

Kerropa, millä tavalla täällä olis erilaista, jos ei olis esim. juutalaisia???
Ei olis Beniäkään kokkareilla, muuten...

juutalaiset ovat olleet tieteen ja taiteen alojen kärkeä maapallolla,,,,,,
mutta mustalaiset toivat vain tubin ja ruton ja loisimisen :(
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: senjoriitta - 22.03.11 - klo:20:29
Jos ryssät ja juutalaiset puuttuisi maapallolta,täällä olisi paljon parempi elää.

Kerropa, millä tavalla täällä olis erilaista, jos ei olis esim. juutalaisia???
Ei olis Beniäkään kokkareilla, muuten...

juutalaiset ovat olleet tieteen ja taiteen alojen kärkeä maapallolla,,,,,,
mutta mustalaiset toivat vain tubin ja ruton ja loisimisen :(

Maailman huippu, nuori pianisti on juutalainen, Evgeny Kissin. Kuunnelkaa YouTubesta hänen upeeta soittamistaan!
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: emo-heikki - 22.03.11 - klo:20:31
Jos ryssät ja juutalaiset puuttuisi maapallolta,täällä olisi paljon parempi elää.

Kerropa, millä tavalla täällä olis erilaista, jos ei olis esim. juutalaisia???
Ei olis Beniäkään kokkareilla, muuten...

juutalaiset ovat olleet tieteen ja taiteen alojen kärkeä maapallolla,,,,,,
mutta mustalaiset toivat vain tubin ja ruton ja loisimisen :(

Miten sen nyt ottaa, taiteessa varsinkin musiikissa niiden menestys perustuu paljon siihen, että soittaja oli niitä harvoja ammatteja mitä ne sai laillisesti harrastaa, yleensä kapakoissa ...
Tieteessä perustuu siihen, että ne yleensä opettivat lapsensa lukemaan ja kouluttivat muutenkin, kun tavallinen kansa lähetti ne omat lapsensa pellolle töihin ????
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Adam Smith - 22.03.11 - klo:20:34
Mnulle riittää Raamattu,jos alan spekuloida Raamatun ja ihmisten miepiteiden välillä,niin se on loputon suo,johon en aio upota.En ole koskaan sanonut,että juutalaiset ovat parempia kuin muut.He ovat rikkoneet Jumalan käskyt,kuten me kaikki muutkin.Ja päästäkseen jälleen yhteyteen,he jotuvat nöyrtymään,kuten minä,ristin juurelle. 8)

se on yhtä vaarallinen kirja kuin koraanikin. Kirjoitukset on valittu kirjaan tarkoitushakuisesti, sitä ei vaan tulkitsijat tahdo nähdä. Näitä aikalaiskirjoituksia tapahtumista on muitakin ja eri näkemyksillä, mutta koostajille kelpasi vain tietyn näkökulman tekstit.......
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 22.03.11 - klo:20:35
Israelilaiset menettivät erikoisasemansa Jumalan (pappis)kansana, tilalle tuli "hengellinen" Israel . Lisäksi on sopimatonta "palvoa" kansaa. (Lu 4:8, Room.8:6).
---Emme palvo kansaa,jos me siunaamme heitä:Jo vanhassa testamentissa sanotaan:Sinä olet minun kansani ja joka sinua siunaa,sitä minä siunaan ja jotka sinua kiroaa,sen minä kiroan.En harrasta kansojen enkä ihmisten palvontaa.Mutta Israelin kansan kohtalo pitäisi olla joka kristityn mielen kiinnon kohteena,nyt varsinkin,kun eletään lopun aikoja ja osa juutalaisistakin on jo löytänyt oikean Messiaansa.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 22.03.11 - klo:20:37

Ei ne taida siihen sun ristille nöyrtyä ...
Aika pahasti ne niitä kristittyjä arabeja kurmottaa, joita on noin viidesoa palestiinan asukkaista.
[/quote]------------olen tavannut näitäkin kristittyjä arabeja,eivätkä he vihaa Israelia.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 22.03.11 - klo:20:40

se on yhtä vaarallinen kirja kuin koraanikin. Kirjoitukset on valittu kirjaan tarkoitushakuisesti, sitä ei vaan tulkitsijat tahdo nähdä. Näitä aikalaiskirjoituksia tapahtumista on muitakin ja eri näkemyksillä, mutta koostajille kelpasi vain tietyn näkökulman tekstit.......
[/quote]-Usko on vapaa ehtoista. ::)
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 22.03.11 - klo:20:42
Tätä ketjua lukiessa huomaa että tiedotusvälineiden yksipuolinen arabinäkökulmasta asioita tarkasteleva uutisointi on näköjään onnistunut tavoitteessaan. :'( :'( :'(
eikös ne arabit ole yhtä uskovaisia siellä??
--on kristittyjä arabeja ja he rakastavat Israelia.Olen tavannut heitä.

Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Adam Smith - 22.03.11 - klo:20:44
Onhan se usko tietysti tapa leimata ihmiset meihin ja heihin....mun heimo ja sun heimo.

Kumpi on parempi kristitty arabi vai islaminuskoinen arabi?
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: peräkammarin poika - 22.03.11 - klo:21:22
Onhan se usko tietysti tapa leimata ihmiset meihin ja heihin....mun heimo ja sun heimo.

Kumpi on parempi kristitty arabi vai islaminuskoinen arabi?
Kristitty arabi ei tee terrori-iskua siviilien keskelle.  ;)

Tavallista väkeä ne on suurin osa Israelin ja Länsirannan muslimiarabeistakin. Huutelevat suomalaisille turisteille: "Mita kuuluu kukkuluuruu".
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Viikate - 22.03.11 - klo:21:32
.....millä tavalla täällä olis erilaista, jos ei olis esim. juutalaisia???

Esim. sellainen lähihistorian ihanuus kuin Neuvostoliitto olisi ainakin jäänyt syntymättä ja Tsaari perheineen teurastamatta.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: ottosetä - 22.03.11 - klo:22:16
Hmmm....  Danten helvetti sijaitsikin Jerusalemin kaupungin alla.    Israelhan onkin sen todellisen pahan akselin toinen ääripää...
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: senjoriitta - 22.03.11 - klo:22:17
.....millä tavalla täällä olis erilaista, jos ei olis esim. juutalaisia???

Esim. sellainen lähihistorian ihanuus kuin Neuvostoliitto olisi ainakin jäänyt syntymättä ja Tsaari perheineen teurastamatta.

Ainiin, olishan se Hitlerkin päässyt helpommalla...      :o
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Viikate - 22.03.11 - klo:22:24
.....millä tavalla täällä olis erilaista, jos ei olis esim. juutalaisia???

Esim. sellainen lähihistorian ihanuus kuin Neuvostoliitto olisi ainakin jäänyt syntymättä ja Tsaari perheineen teurastamatta.

Ainiin, olishan se Hitlerkin päässyt helpommalla...      :o

Hitler nousi valtaan koska Saksassa oli valtatyhjiö keisarikunnan kaatumisen jälkeen ja Neuvostoliitto teki parhaansa jatkaakseen vallankumousta Saksaan.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: senjoriitta - 22.03.11 - klo:22:29
.....millä tavalla täällä olis erilaista, jos ei olis esim. juutalaisia???

Esim. sellainen lähihistorian ihanuus kuin Neuvostoliitto olisi ainakin jäänyt syntymättä ja Tsaari perheineen teurastamatta.

Ainiin, olishan se Hitlerkin päässyt helpommalla...      :o

Hitler nousi valtaan koska Saksassa oli valtatyhjiö keisarikunnan kaatumisen jälkeen ja Neuvostoliitto teki parhaansa jatkaakseen vallankumousta Saksaan.
...ja sit tappoi itsensä, kun oli miljoonan ihmisen murhat tunnollaan...

surullinen tarina...
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 22.03.11 - klo:22:37
Onhan se usko tietysti tapa leimata ihmiset meihin ja heihin....mun heimo ja sun heimo.

Kumpi on parempi kristitty arabi vai islaminuskoinen arabi?
--------Kyllä sinä sen tiedät ::)
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Viikate - 22.03.11 - klo:22:41
.....millä tavalla täällä olis erilaista, jos ei olis esim. juutalaisia???

Esim. sellainen lähihistorian ihanuus kuin Neuvostoliitto olisi ainakin jäänyt syntymättä ja Tsaari perheineen teurastamatta.

Ainiin, olishan se Hitlerkin päässyt helpommalla...      :o

Hitler nousi valtaan koska Saksassa oli valtatyhjiö keisarikunnan kaatumisen jälkeen ja Neuvostoliitto teki parhaansa jatkaakseen vallankumousta Saksaan.
...ja sit tappoi itsensä, kun oli miljoonan ihmisen murhat tunnollaan...

surullinen tarina...

Niin, edellisellähän tarkoitin sitä, että jos tietyllä ryhmällä ei olisi ollut niin hirvittävä tarve ja halu päästä Tsaarista ja Venäjän keisarikunnasta eroon, olisi Euroopan historia monella tavalla erinäköinen.

Saksan tapauksessahan on sitten nostettava esiin näkyvimpinä tapauksina Karl Liebknecht ja Rosa Luxemburg.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: emo-heikki - 23.03.11 - klo:08:33

Ei ne taida siihen sun ristille nöyrtyä ...
Aika pahasti ne niitä kristittyjä arabeja kurmottaa, joita on noin viidesoa palestiinan asukkaista.
------------olen tavannut näitäkin kristittyjä arabeja,eivätkä he vihaa Israelia.
[/quote]

Näitä kristittyjä Palestiinasta paenneita arabeja asuu Suomessakin ja ainakin ne vihaa ihan oikeasti juutalaisia, tai oikeastaan Israelia ????
älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi, se on synti ....
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: nAGGI-nYLYGGI - 23.03.11 - klo:10:50
Eilen oli hyvä haastateltava Ajankohtaisessa Kakkosessa. Kysyttäessä, miksi Lähi-Idässä taistellaan, vastaus: öljy. Jos öljyä ei olisi, saisiko Gaddafi esim. alistaa ja sortaa kansaansa miten haluaa, vastaus: saisi, tai ainakin kynnys lähteä heitä auttamaan olisi huomattavasti suurempi. Länsimaat sinne mitään muuta oo viemässä kun ylijäämä pomminsa ja paluukuormassa vähän öljyä. Homma eikun rullaati-tullaati taa...

Politiikkojen pitäisi sanoa yhtä suoraan asiat, niin tyhmempikin (minäkin) ymmärtäisin!  :D
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Adam Smith - 23.03.11 - klo:10:58
Ilman öljyä ei olis Gaddafiakaan.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Terminator - 23.03.11 - klo:11:33
Eilen oli hyvä haastateltava Ajankohtaisessa Kakkosessa. Kysyttäessä, miksi Lähi-Idässä taistellaan, vastaus: öljy. Jos öljyä ei olisi, saisiko Gaddafi esim. alistaa ja sortaa kansaansa miten haluaa, vastaus: saisi, tai ainakin kynnys lähteä heitä auttamaan olisi huomattavasti suurempi. Länsimaat sinne mitään muuta oo viemässä kun ylijäämä pomminsa ja paluukuormassa vähän öljyä. Homma eikun rullaati-tullaati taa...

Politiikkojen pitäisi sanoa yhtä suoraan asiat, niin tyhmempikin (minäkin) ymmärtäisin!  :D

No eipä sillä milatovitsilla ollut kovin paljon öljyä, mutta kyllä NATO sillekkin pommeja lahjoitteli.

Tahtoo olla vain että Eurostoliitto ei saa muuta kuin vahinkoa aikaan mihin sotkeutuu. Jukoslaviassakin piti eu:n suojella muslimeja ja saivat aikaan vain raatoja. Sekin kansanmurha loppui vasta sen jälkeen kun Clintoni sanoi että "perkele, pitääkö niille eurostoliitolaisille jo sotiminenkin opettaa tänään. Huomenna varmaan niitä eurostoliitolaisia pitää ruveta syöttämäänkin."

Näkeehän sen taas Libyassakin Jenkit haluaisivat vetäytyä hommasta, mutta eurostoterroristeista ei ole edes päättäämään kuka ottaa johdon operaatiosta. EI HYVÄÄ PÄIVÄÄ!!! MIHIN TÄMÄ EUROSTOLIITTO TARVII JOTAIN NOPEANTOIMINNAN KRIISINHALLINTA JOUKKOJA? CHIRAKIN PERSETTÄ NUOLEMAANKO? ;D
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 23.03.11 - klo:12:07
Onhan se usko tietysti tapa leimata ihmiset meihin ja heihin....mun heimo ja sun heimo.

Kumpi on parempi kristitty arabi vai islaminuskoinen arabi?
--kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.Toiset ottavat vastaan Raamatun sanoman toiset eivät.Minä en ole heidän tuomarinsa.
Jos kuitenkin verrataan Koraania ja Raamattua,niin Raamatun sanoma on ylivertainen.Jos kaikki eläisivät,kuten Jeesus opetti,niin ongelmia ei olisi,kaikki olisivat onnellisia,eivätkä panettelisi eivätkä riistäisi toisiaan.
Koraani ei anna ihmiselle koskaan täydellistä armoa.Koraani orjuuttaa ihmistä,mutta vaikka olisi kuinka hyvä muslimi,et voi tietää hyväksyykö Allah sinua vai ei.Koraani on yhden ihmisen kirjoittama,eikä siksi luotettava.Raamattu on syntynyt tuhansien vuosien aikana eri profeettojen kirjoituksista.Raamattu on koottu siten,että siihen on otettu niiden profeettojen kirjoitukset,joiden ennustukset on toteutuneet.Siten siihen ei ole päässyt väärien profeettojen kirjoituksia.Onhan se ihmeellinen kirja.Vanhan testamentin sivuilla ennustetaan juutalaisten kohtalot,Jeesuksen syntymä ja kuolema.Raamattu on maailman ihmeellisin kirja,sen sanoma ei koskaan vanhene.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 23.03.11 - klo:12:18
Nyt täytyy kyllä sanoa, että ei hajuakaan mitä tällä viestin aloituksella on haettu, mutta pari kuvaa vielä
-noissa kuvissa on ortodoksijuutalaisia.
Tällä viestin aloituksella on tahdottu sanoa, että on elämää muuallakin kuin oman pihan ympärillä.Ja että Raamatun ennustukset toteutuvat silmiemme edessä.
Miksi ortodoksijuutalaiset eivät usko Jeesukseen Messianaan.Se selviää,kun lukee Juutalaisten pyhää kirjaa Tooraa.Se on muuten sama kuin vanha testamentti,mutta siitä on jätetty pois kaikki kohdat,missä Messias kuvataan köyhänä kärsivänä ihmisenä.Juutalaiset haluavat maanpäällisen hallitsijan,kuninkaan,joka johtaa heitä täällä maan päällä.Juutalaiset ovat ylpeä kansa,he eivät voi kuvitella Messiastaan ryysyläisenä,koko maailman syntien sovittajana.Siksi messiaanisten juutalaisten kanssa on niin mielenkiintoista keskustella,miten he löysivät kristinuskon ja miten se vaikutti heihin.Juutalaisethan halveksivat kristittyjä.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: simmo - 23.03.11 - klo:12:21

Näitä kristittyjä Palestiinasta paenneita arabeja asuu Suomessakin ja ainakin ne vihaa ihan oikeasti juutalaisia, tai oikeastaan Israelia ????
älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi, se on synti ....
[/quote]-------Jos he ovat todellisia kristittyjä,niin he rakastavat juutalaisia.Uudestisyntynyt ei voi koskaan vihata Jumalan omaisuuskansaa.Tai sitten he eivät ole uskovia vaan uskonnollisia.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: piki1 - 23.03.11 - klo:12:42

Näitä kristittyjä Palestiinasta paenneita arabeja asuu Suomessakin ja ainakin ne vihaa ihan oikeasti juutalaisia, tai oikeastaan Israelia ????
älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi, se on synti ....
-------Jos he ovat todellisia kristittyjä,niin he rakastavat juutalaisia.Uudestisyntynyt ei voi koskaan vihata Jumalan omaisuuskansaa.Tai sitten he eivät ole uskovia vaan uskonnollisia.

[/quote]mutta israelissa juutalaiset käyttäytyvät todella ylimielisesti muille.
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: emo-heikki - 23.03.11 - klo:16:45

Näitä kristittyjä Palestiinasta paenneita arabeja asuu Suomessakin ja ainakin ne vihaa ihan oikeasti juutalaisia, tai oikeastaan Israelia ????
älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi, se on synti ....
-------Jos he ovat todellisia kristittyjä,niin he rakastavat juutalaisia.Uudestisyntynyt ei voi koskaan vihata Jumalan omaisuuskansaa.Tai sitten he eivät ole uskovia vaan uskonnollisia.

[/quote]

Missäs kohtaa siinä sinun raamatussa oikein sanotaan, että olet oikea kristitty vain jos rakastat juutalaista, taisit tehdä ihan uuden tulkinnan aika vanhasta kirjasta ????
Kyllä minun raamatussa ainakin lukee että pitää uskoa jeesukseen jne... jttuihin, jos haluaa olla kristitty.

Kyllä kristitty on kristitty, oli ihon väri mikä hyvänsä, tai etninen tausta ????
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Sepedeus - 23.03.11 - klo:16:49
Onko Simmo liittymässä takaisin lestajengiin ????
-------------lestat ja jehovat vihaavat juutalaisia.He sanovat omaa laumaansa hengelliseksi israeliksi ja vain heidän kauttaan mennään Jumalan tykö.Se vaan ei perustu Raamattuun.

  Oletko ottanut huomioon ,että raamatussa voi olla käännösvirhe. Se on 2000 vuoden aikana kirjoitettu uudestaan niin monta kertaa, ja alkuperäinenkin kuulopuheiden perusteella ;D
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: emo-heikki - 23.03.11 - klo:16:53
Onko Simmo liittymässä takaisin lestajengiin ????
-------------lestat ja jehovat vihaavat juutalaisia.He sanovat omaa laumaansa hengelliseksi israeliksi ja vain heidän kauttaan mennään Jumalan tykö.Se vaan ei perustu Raamattuun.

  Oletko ottanut huomioon ,että raamatussa voi olla käännösvirhe. Se on 2000 vuoden aikana kirjoitettu uudestaan niin monta kertaa, ja alkuperäinenkin kuulopuheiden perusteella ;D

Raamatussa oli alunperin 14 eri evankeliumia, joista 10 karsittiin pois jo ensimmäisen kahdensadan vuoden aikana ...
Otsikko: Vs: Israelin ystävät ry
Kirjoitti: Sepedeus - 23.03.11 - klo:16:59
Onko Simmo liittymässä takaisin lestajengiin ????
-------------lestat ja jehovat vihaavat juutalaisia.He sanovat omaa laumaansa hengelliseksi israeliksi ja vain heidän kauttaan mennään Jumalan tykö.Se vaan ei perustu Raamattuun.

  Oletko ottanut huomioon ,että raamatussa voi olla käännösvirhe. Se on 2000 vuoden aikana kirjoitettu uudestaan niin monta kertaa, ja alkuperäinenkin kuulopuheiden perusteella ;D

Raamatussa oli alunperin 14 eri evankeliumia, joista 10 karsittiin pois jo ensimmäisen kahdensadan vuoden aikana ...

  Näin se vaan totuus on ,että ihmisten kirjoittamia on Koraani sekä Raamattu. Urantia kirjasta väittävät muuta. http://www.urantia.org/fi/urantia-kirjasta