Agronet
Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: Herra Heinamaki - 02.03.11 - klo:13:07
-
Harrastajavoimin toimiva yhdistys maksaa pienen palkkakorvauksen parille toimihenkilölleen vuoden lopussa. Palkoista maksetaan ennakonpidätys 60% mukaan ja sotu normaalisti ajallaan ja oikein, mutta kas: kausiveroilmoitus jää tekemättä kokemattomuutta. Verottaja ilmoittaa, että tilille on tullut rahaa, mutta veroilmoitusta ei ole. Kausiveroilmoitus jätetään välittömästi.
Kuinka verottaja palkitsee oikeintekijää? Laskuttaa reilu 12 euroa myöhästymismaksua.
Pitikös valtakunnassa jonkun tahon ehkäistä vai edistää harmaata taloutta?
Maksu perustuu vallitseviin säädöksiin, ei siinä ole nokan koputtamista, mutta olisin uskonut verottajalta jonkinlaista pehmeää suhtautumista aluksi. Monelle kausiveroilmoitus on uusi tuttavuus.
-
Verottajan byrokraattiarmeijan näkökulmasta ihmiset tai asiakkaat on olemassa lähinnä kiusanteon vuoksi, häiritsemässä normaalia toimistorutiinia. Byrokraatti järjestää omat työnsä mieleisekseen ja asiakkaan nyt vaan pitää taipua siihen kun tämä on meidän virastoyhteisön rutiini. Ei tässä kahvinjuonnin ja palavereiden keskellä ole aikaa jokaiselle asiakkaalle.....
-
Näissä kausiveroilmoituksissa on tiedon myöhästymin sanktioitu viimeisen päälle tiukaksi. Rahan myöhästymine ei ole ollenkaan yhtä suuri synti. ::)
-
Harrastajavoimin toimiva yhdistys maksaa pienen palkkakorvauksen parille toimihenkilölleen vuoden lopussa. Palkoista maksetaan ennakonpidätys 60% mukaan ja sotu normaalisti ajallaan ja oikein, mutta kas: kausiveroilmoitus jää tekemättä kokemattomuutta. Verottaja ilmoittaa, että tilille on tullut rahaa, mutta veroilmoitusta ei ole. Kausiveroilmoitus jätetään välittömästi.
Kuinka verottaja palkitsee oikeintekijää? Laskuttaa reilu 12 euroa myöhästymismaksua.
Aivan naurettavaa, vain 12 euroa.
Tuttu yrittäjä sai yhden työntekijän palkattuaan vuosi-ilmoituksen jättämättömyydestä 1000 euron laiminlyöntimaksun. Kaikki muuten hoidettu viimeisen päälle, mutta ei vaan ollut tiennyt että tuollainen koontipumaska piti lähettää kaikkien kuukausittaisten lisäksi.
-
Näissä kausiveroilmoituksissa on tiedon myöhästymin sanktioitu viimeisen päälle tiukaksi. Rahan myöhästymine ei ole ollenkaan yhtä suuri synti. ::)
Se on kyl jännä. Työnantaja ilmon anto meni vähän yli puolen yön ja keräsivät siitä sanktion, vaikka laitoin rahat heti perään... ???
Toinen ihmeellinen palvelun huononnus on ilmoitusjakson muuttamisen ilmoitus. Olin jumittanut aivoni vanhaan systeemiin, jossa riitti että ilmoittaa kuukautta ennen, enkä huomannut että se oliskin pitänyt tehdä syyskuun loppuun mennessä. Eipä kelvannut hakemus myöhästyneenä. >:( Onneksi olin sopinut väliaikaisrahoituksen sen verran isoksi, ettei se vaikuta maksuvalmiuteen.
-
Tuttu yrittäjä sai yhden työntekijän palkattuaan vuosi-ilmoituksen jättämättömyydestä 1000 euron laiminlyöntimaksun. Kaikki muuten hoidettu viimeisen päälle, mutta ei vaan ollut tiennyt että tuollainen koontipumaska piti lähettää kaikkien kuukausittaisten lisäksi.
Ainakin minulle tuli tiedote verottajalta viime joulukuussa, jossa kävi ilmi että olen maksanut palkkoja vuonna 2010, Ja että minun on jätettävä työnantajan vuosi ilmoitus Tammikuun 2011 loppuun mennessä.
Mutta kun tähän verotilille ilmoittamiseen/maksamiseen on nyt tottunut, niin mielestäni se on ihan hyvä järjestelmä. Olen maksanut/ilmoittanut sotut ja ennakonpidätykset palkanmaksupäivänä, koska silloin ne tulee varmimin maksetuksi ja eivät pääse unohtumaan.
-
Onhan se sinällään järkevää, että on tarkat täsmälliset säännöt, kuinka toimitaan. En minä siitä valitakaan.
Verotusta tarvitaan, jotta valtio saa toimintaansa tarvitsemansa rahoituksen. Verottajan toiminnan pitäisi siis olla veronmaksua tukevaa. Ohjemateriaalin, nettisivujen, asiakaspalvelun ja lomakkeiden pitää olla ulkoasultaan selkeitä ja helppotäyttöisiä. Turha nipotus pois.
Verojen ja veroluonteisten maksujen maksamisen pitää olla yksinkertaista, jotta mahdollisimman moni sitä tekisi eikä siirtyisi harmaan talouden puolelle.
-
Korjatkaa jos olen väärässä. Maksoin viime vuonna 2kk ajalta poijjanklopille palkkaa maataloushommissa kaverina olosta. Tein sen palkka.fi palvelun kautta, josta meni heti verottajalle ilmoutus ja maksut. Kysyin varta vasten verottajalta viime viikon alussa, että pitääkö niiistä vielä koontina laittaa menemään se kausi-ilmoitus kun olin siinä ALVia vääntämässä papruun. Vastaus oli ettei tarvitse. Miten tämä nyt sitten oikeasti menee? Työnantajan vuosi-ilmoituksen olen aiempina vuosina aina tehnyt kunkun vuoden loppuun mennessä, mutta nyt jätin tekemättä. Sanktioita tulossa vai korvaako tämä kausi-vero hommeli nyt sen vuosi-ilmoituksenkin?
Jumaleissön mitä bulsshittiä tuo verottajan homma. Samoin tämä ainainen arvonlisäveroprosenttien mulkkaaminen. Laittaisivat kerralla vaikka 30% sitä ALV:a, sillä kiertokulkuerähän se jokatapauksessa yrittäjälle on.
-
Parit verotilaisuudet tälle sesongille käyneenä voin todeta, että siellä painotettiin, että paperit pitää olla määräpäivänä verottajalla piste
Jos näin ei ole, niin sanktiota tulee. Myös kausiveroilmoituksen mukana tuleva henkilökohtainen viitenumero pitää laittaa talteen, sitä ei kuulemma enää ensi vuonna lähetetä veropapereiden mukana ???
Se on tietysti hyvä kysymys, että voidaanko olettaa kaikkien noissa tilaisuuksissa käyvän, tuskin.
-
Korjatkaa jos olen väärässä. Maksoin viime vuonna 2kk ajalta poijjanklopille palkkaa maataloushommissa kaverina olosta. Tein sen palkka.fi palvelun kautta, josta meni heti verottajalle ilmoutus ja maksut. Kysyin varta vasten verottajalta viime viikon alussa, että pitääkö niiistä vielä koontina laittaa menemään se kausi-ilmoitus kun olin siinä ALVia vääntämässä papruun. Vastaus oli ettei tarvitse. Miten tämä nyt sitten oikeasti menee? Työnantajan vuosi-ilmoituksen olen aiempina vuosina aina tehnyt kunkun vuoden loppuun mennessä, mutta nyt jätin tekemättä. Sanktioita tulossa vai korvaako tämä kausi-vero hommeli nyt sen vuosi-ilmoituksenkin?
Se Palkka.fi muistaakseni lähettelee itsekseen joitain raportteja.
-
Ja Kuopion veropisteeltä sanovat, ettei tarviis enää lähettää muuta - tiiä sitten häntä - mutta kait ne osaa sieltä sanktiolapun laittaa, jos ei muuta. >:(
-
Ja Kuopion veropisteeltä sanovat, ettei tarviis enää lähettää muuta - tiiä sitten häntä - mutta kait ne osaa sieltä sanktiolapun laittaa, jos ei muuta. >:(
Mulle soitti joskus joku verotäti, että rukkaa sitä ohjelmaasi, että lakkaa lähettämästä tyhjiä raportteja joka kuukausi.
-
Mikään muu ei ole niin tehokas opettaja kuin sanktio, jos ei tule mitään seuraamuksia laiminlyönneistä niin kukaan ei viitsi skarpata ollenkaan. Verottajalle talousrikosten selvitys on paljon tärkeämpää kuin välinpitämättömien ihmisten paimentaminen.
-
Käyttäkää hyvät ihmiset yrittäjiä työntekiöinä. Minä olen meillä yrittänyt emännällekkin tavata että "ALV työntekiä, paras työntekiä". Ei tarvii muuta kuin lisää alv lappuun oikeaan kohtaan menoja ja jää nämä vessapaperin täyttö sulkeiset pois.
-
No joo, sanktio kyllä opettaa, mutta jos se on tätä, että parin tonnin palkoista saa tuommosen tonnin sanktion niin onko ne missään suhteessa esim. johonkii metsäkartellien sanktioihin. Eipä siinä, peilin eteen tästä on lähdettävä jos alkaa maksuja tulemaan omasta tyhmyydestä. Joku vastuu verotoimiston sanomisillakin näissä on oltava. Kelan kanssa tuli sama homma eteen nuorempana, kun viljelijäksi siirryin. Opintotuen takaisinperintään piti riittää että viimeiseltä kk maksan takaisin saadut tuet, mutta tulihan sieltä koko vuoden takaisinperinnät +15pistettä korkoa. Valitus ei auttanut.
-
Minä en ole tyytyväinen tämänhetkiseen verottajaani!
miten voin kilpailuttaa sen?
;D ;D
-
Minä en ole tyytyväinen tämänhetkiseen verottajaani!
miten voin kilpailuttaa sen?
;D ;D
www.hankintailmoitukset.fi (http://www.hankintailmoitukset.fi) ::)
-
Minä en ole tyytyväinen tämänhetkiseen verottajaani!
miten voin kilpailuttaa sen?
;D ;D
Voiko halutessaan käyttää jotain muuta eu-maan verottajaa?
:D
-
Voiko verottajan haastaa oikeuteen monopolista?
-
Voiko verottajan haastaa oikeuteen monopolista?
Ei verottajalla ole monopoliasemaa, sillä onhan meillä nämä metsänhoito- ja TOS maksutkin... >:(
-
..ja kirkollisvero.
-
..ja kirkollisvero.
Totta, se unohtui listasta. Mutta se on sentään vapaaehtoinen.
-
Totta, se unohtui listasta. Mutta se on sentään vapaaehtoinen.
Mutta yrityksille pakollinen.
-
Totta, se unohtui listasta. Mutta se on sentään vapaaehtoinen.
Mutta yrityksille pakollinen.
Siis onko yrityksillä olemassa kirkon pakkojäsenyys? Koskee ilmeisesti vain osakeyhtiöitä, sillä henkilöyhtiöissähän tulos verotetaan osakkaan henkilökohtaisessa verotuksessa? ??? ???
-
Kirkollisveroa pitäisi periä vain kuolleilta ??? Eivätkös ne bileet ala vasta kuoleman jälkeen. Sukkela maksaa etukäteen, kun matkalippu voi viedä kellariinkin :'(
-
Siis onko yrityksillä olemassa kirkon pakkojäsenyys? Koskee ilmeisesti vain osakeyhtiöitä, sillä henkilöyhtiöissähän tulos verotetaan osakkaan henkilökohtaisessa verotuksessa? ??? ???
On se, just oy:llä. Lankomiehen rakennusliikekin sitä joutuu maksaa, vaikka mies itte ei kuulu edes kirkkoon ;D ;D
-
Maksu perustuu vallitseviin säädöksiin, ei siinä ole nokan koputtamista, mutta olisin uskonut verottajalta jonkinlaista pehmeää suhtautumista aluksi. Monelle kausiveroilmoitus on uusi tuttavuus.
Olisin toivonut verottajalta vihjettä esim. Maaseudun Tulevaisuudelle, että olisi tehty joku artikkeli näistä asioista. Kun maatalousalan ammattilehdissä ei ole ollut oikein mitään ainakaan viime vuoden puolella.
-
Korjatkaa jos olen väärässä. Maksoin viime vuonna 2kk ajalta poijjanklopille palkkaa maataloushommissa kaverina olosta. Tein sen palkka.fi palvelun kautta, josta meni heti verottajalle ilmoutus ja maksut. Kysyin varta vasten verottajalta viime viikon alussa, että pitääkö niiistä vielä koontina laittaa menemään se kausi-ilmoitus kun olin siinä ALVia vääntämässä papruun. Vastaus oli ettei tarvitse. Miten tämä nyt sitten oikeasti menee? Työnantajan vuosi-ilmoituksen olen aiempina vuosina aina tehnyt kunkun vuoden loppuun mennessä, mutta nyt jätin tekemättä. Sanktioita tulossa vai korvaako tämä kausi-vero hommeli nyt sen vuosi-ilmoituksenkin?
Se Palkka.fi muistaakseni lähettelee itsekseen joitain raportteja.
Niin lähettää, kun on valinnut sen kohdan. Hyvissä ajoin tuli valmiit tulosteet. Huhtikuusta lähtien pitää sitten itse osata käydä hakemassa verotililtä.
-
Täällä itketään verottajan toimia. Miksi EU-tukipaperien myöhästymisien sanktioista ei rutista?
Eikös se ole niin, että lakien ja asetusten mukaan toimitaan ja jos ei asioita hoideta ajallaan, niin sitten kärsitään.
En minäkään yhtään tykkää sanktioista, mutta jos olen myöhässä, niin sitten ne hoidetaan.
Kyllä nykyinen verotili on ihan tarpeeksi yksinkertainen systeemi, jopa viljelijälle ;D