Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Luomulissu - 01.02.11 - klo:08:17
-
HS:
Kanerva pimitti tuhansia euroja vaalitukia
Tiistai 1.2.2011 klo 04.38
Lahjussyytteen perjantaina saanut kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok) jätti ilmoittamatta viime eduskuntavaalien rahoitustaan ainakin 6 000 euron edestä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Ilkka Kanerva ei Helsingin Sanomien mukaan ilmoittanut Maskulta ja Nova Groupilta saamiaan vaalitukia.
Ilkka Kanerva ei Helsingin Sanomien mukaan ilmoittanut Maskulta ja Nova Groupilta saamiaan vaalitukia. (ATTE KAJOVA)
Lehti on vertaillut Valtakunnansyyttäjänviraston tietoja ja Kanervan vaalirahailmoitusta.
Lehden mukaan Masku Kalustetalo tuki Kanervaa ennen vaaleja neljällä tuhannella eurolla. Kanervan vaalitoimisto kalustettiin 2 000 euron arvoisilla Maskun kalusteilla. Lisäksi yhtiö maksoi toiset 2 000 euroa korvauksena esitteiden pitämisestä esillä vaalitoimistossa.
Nova Groupin kassasta puolestaan maksettiin kaksi ilmoitusta kaupunkilehti Turkulaisessa. Niistä toinen maksoi 1 953 euroa ja ylitti näin 1 700 euron ilmoitusrajan.
Näitä lukuja ei ole Kanervan vaalirahailmoituksessa. Vaalirahoituksen asiantuntija Lauri Tarasti sanoo lehdessä, että hänen mielestään on selvää, että summat olisi pitänyt ilmoittaa.
Lähde: Helsingin Sanomat
STT
-
Just Ile uutisissa väitti silmät pompan nappeina, ettei hän ole tehnyt sitten niin mitään väärää... ;D ;D
-
Varsinainen kokoomuspelle sekoilee jatkuvasti
-
Koska Mari Kiviniemi julkaisee tukensa?
-
Koska Mari Kiviniemi julkaisee tukensa
No ei kait se tässä kanervan jutussa ole mukana, täh?
-
Just Ile uutisissa väitti silmät pompan nappeina, ettei hän ole tehnyt sitten niin mitään väärää... ;D ;D
Eihän se olekkaan. Munistaanhan se sotkeentuu ongelmiin. ;D
-
Ike noudatti - tietysti - tasan ja tismalleen Timo Kallin ohjetta... ei tartte kertoo eikä ilmottaa... ku siitä ei rangaista ;D ;D ;D ...ja nyt sekulit huutaa... mut niillä onki eri säännöt :P :P :P
-
Ike noudatti tasan ja tismalleen Timo Kallin ohjetta... ei tartte kertoo eikä ilmottaa... ku siitä ei rangaista ;D ;D ;D ...ja nyt sekulit huutaa... mut niillä onki eri säännöt :P :P :P
AY-kakolit aloitti, mutta niillähän on eri säännöt. ;D
-
Mitenkäs noi lahjaverojutut menevät näissä hommissa,vai katsotaanko niitten menevän "yleishyödylliseen"tarkoitukseen ja ovat verovapaita ja lahjoittajalle vähennyskelpoinen menoerä..
-
Ike noudatti - tietysti - tasan ja tismalleen Timo Kallin ohjetta... ei tartte kertoo eikä ilmottaa... ku siitä ei rangaista ;D ;D ;D ...ja nyt sekulit huutaa... mut niillä onki eri säännöt :P :P :P
Heh heh, selityshän se on tuokin :D
-
Ike noudatti - tietysti - tasan ja tismalleen Timo Kallin ohjetta... ei tartte kertoo eikä ilmottaa... ku siitä ei rangaista Virnistää Virnistää Virnistää ...ja nyt sekulit huutaa... mut niillä onki eri säännöt
Aika vanhaa paskaa tyylillesi uskollisesti taas tänne väännät ja minulla on kohta mitta täynnä sun juttujas, tollo
;D ;D ;D ;D ;D ;D
-
Ike noudatti - tietysti - tasan ja tismalleen Timo Kallin ohjetta... ei tartte kertoo eikä ilmottaa... ku siitä ei rangaista ;D ;D ;D ...ja nyt sekulit huutaa... mut niillä onki eri säännöt :P :P :P
Kokoomus ,Kepu,SDP päättivät että Kanerva saa jatkaa maakuntahallituksen puheenjohtajana. Nähtävästi tämäkin on maan tapa. Kyllä Perusässille on tilausta ;D ;D ;D

Kyllä se media sitten viimeistään vaalivoiton jälkeen tiputtaa perussällit maan pinnalle, jos ei nyt sitten ihan allekkin. ;D

Tuosta ei kannata murehtia. Ei ne Egyptissäkään murehdi mitä virheitä uusi pressa tekee. Pääasia kun vanha vaan saadaan hitoille. Nyt pitää vaan saada nää Kanervat ja Kaikkoset kortistoon ;D

Ike saa täyden ministeri- ja kans.ed.eläkkeen :P :P ;D ;D ...ja Kanki palkataan Apollonkadulle - osaava poikahan hän on... paitsi, että jäi kiinni :P :P :P

Rikollisella toiminnalla hankittu eläke pitäisi lakkauttaa. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011020113107544_uu.shtml

Luetteles ny ne rikokset joista Ike on tuomittu ??? ??? :P :P ;D ;D
-
Ike:n suurin rikos on se, että se on ajanut maakuntien suomen asemaa, vai mikä se yhistys nyt oikein oli, se ei vaan käy pääkaupunkiseudun asukkaille, että maakunnissakin jotain kehitettäisiin tai rakennettaisiin.