Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 29.01.11 - klo:07:14
-
Eilen illan puoliyhdeksän Ylen uutiset.
Itse metri-mauri oli vaatimassa energiayhtiöiden juoksupoikana johtokatujen levennystä sähkön kulun turvaamiseksi.
Juuri kun sosiaalidemokraatit on saatu ruotuun, astuu esiin todellinen sosialisoija-liike, kepulit, joille kateuden nimissä, toisen omaisuus on ikään kuin omaa. kepun johtava aate ideologiassaan.
Koskahan joku tutkii metri-maurin kaapin.
Aloitettaisiin ensin Metsähallituksen ja muun yleisen tahon metsäomaisuuden raiskaamisella ja laitetaan niiden alueilla olevat johtokadut ensin kuntoon.Vähentäisi sekin osaltaan vikaherkkyyttää.
Niitä alueita tuntuu eniten juuri olevankin näillä kepun synkeimmillä kannatusalueilla.
Eiköhän maamme perustoiminnan turvaava toiminta(terveyden hoito, merkittävä teollisuus) ole alueilla, joissa energiakatkokset ovat perin harvinaisia. Kaukana taajamisista olevien alueiden on syytäkin varautua k.o katkoksiin. Syrjäseudulla ei sitten millään saa, eikä luulisi edes voivan vaatia, Mannerheimintien palvelua.
-
Vs: metrimauri/kepu sosialisoimassa taas yksityistä omaisuutta
Eilen illan puoliyhdeksän Ylen uutiset. Itse metri-mauri oli vaatimassa energiayhtiöiden juoksupoikana johtokatujen levennystä sähkön kulun turvaamiseksi.
Maurin linjaus on sen äijän eka viisas mielipide sataan vuoteen... jos noin pitää tehä... sekulisakki saa omistaa mitä tahtoo mut yhteiskunnan on toimittava sekulien omistuksista riippumatta, sano perkele juu !!! :P :P :P

kaaapunkilaiset nuo metsät omistaa joten aalis lähde stiilin kanssa raivuulle ;D ;D
-
Vähän ihmetytti, kun uutisten mukaan MHY oli ärähtänyt sähkölinjojen raivuusta...TV näytti, kunka sähkölinjan vierus oli täynnänsä tiheässä kasvanutta koivunraippaa, olivat kaareutuneet sähkölinjojen päälle...MHY:ssäkin pitäisi tietää, että tuommoiset raipat olisi pitänyt perata pois jo ajat sitten jo pelkästään metsänhoidollisistakin syistä.
-
Auliksen kanssa samaa mieltä. Nää eemeliminä-ittet on näitä omistuskonservatiiveja. Nää on mun maita ja määhän katkasen johdot jos haluan. Mäh!!

http://static.iltalehti.fi/uutiset/lumi290111STL_uu.jpg
...tana, nii......MHY:kin puolustaa näitä raippoja...kyllä jämpti on niin!
-
Auliksen kanssa samaa mieltä. Nää eemeliminä-ittet on näitä omistuskonservatiiveja. Nää on mun maita ja määhän katkasen johdot jos haluan. Mäh!!
http://static.iltalehti.fi/uutiset/lumi290111STL_uu.jpg
...tana, nii......MH:kin puolustaa näitä raippoja...kyllä jämpti on niin!
Metsänhoitomaksu jolla MHY:n toimintaa rahoitetaan on metsänhoitamattomuusmaksu. Jos haet siitä vapautusta niin hoitorästejä ei saa olla. Siis kun maksat metsänhoitoveron niin metsiä ei tarvitse hoitaa. ;D
-
Eilen illan puoliyhdeksän Ylen uutiset.
Itse metri-mauri oli vaatimassa energiayhtiöiden juoksupoikana johtokatujen levennystä sähkön kulun turvaamiseksi.
Juuri kun sosiaalidemokraatit on saatu ruotuun, astuu esiin todellinen sosialisoija-liike, kepulit, joille kateuden nimissä, toisen omaisuus on ikään kuin omaa. kepun johtava aate ideologiassaan.
Koskahan joku tutkii metri-maurin kaapin.
Aloitettaisiin ensin Metsähallituksen ja muun yleisen tahon metsäomaisuuden raiskaamisella ja laitetaan niiden alueilla olevat johtokadut ensin kuntoon.Vähentäisi sekin osaltaan vikaherkkyyttää.
Niitä alueita tuntuu eniten juuri olevankin näillä kepun synkeimmillä kannatusalueilla.
Eiköhän maamme perustoiminnan turvaava toiminta(terveyden hoito, merkittävä teollisuus) ole alueilla, joissa energiakatkokset ovat perin harvinaisia. Kaukana taajamisista olevien alueiden on syytäkin varautua k.o katkoksiin. Syrjäseudulla ei sitten millään saa, eikä luulisi edes voivan vaatia, Mannerheimintien palvelua.
Kepuillakaan ei oo vaihtoehtoo.Jos haluutte sähköö,ni linja-alueet leveämmiksi.Eikä korvauksia tipu levennyksestä.
-
Eilen illan puoliyhdeksän Ylen uutiset. Itse metri-mauri oli vaatimassa energiayhtiöiden juoksupoikana johtokatujen levennystä sähkön kulun turvaamiseksi. Juuri kun sosiaalidemokraatit on saatu ruotuun, astuu esiin todellinen sosialisoija-liike, kepulit, joille kateuden nimissä, toisen omaisuus on ikään kuin omaa. kepun johtava aate ideologiassaan. Koskahan joku tutkii metri-maurin kaapin. Aloitettaisiin ensin Metsähallituksen ja muun yleisen tahon metsäomaisuuden raiskaamisella ja laitetaan niiden alueilla olevat johtokadut ensin kuntoon.Vähentäisi sekin osaltaan vikaherkkyyttää. Niitä alueita tuntuu eniten juuri olevankin näillä kepun synkeimmillä kannatusalueilla. Eiköhän maamme perustoiminnan turvaava toiminta(terveyden hoito, merkittävä teollisuus) ole alueilla, joissa energiakatkokset ovat perin harvinaisia. Kaukana taajamisista olevien alueiden on syytäkin varautua k.o katkoksiin. Syrjäseudulla ei sitten millään saa, eikä luulisi edes voivan vaatia, Mannerheimintien palvelua.

No ei sitä sekuleilta kysellä... homma hoidetaan... mut vasta vaalien jälkeen ;D ;D ;D
-
Sillä mitään merkitystä ole, omistaako sen metsän maalainen tai kaupunkilainen, kyllähän sähkön on kuljettava jos kerran linja on rakennettu ????
Kai sillä sähkön ostajallakin jotakin oikeuksia on ????
-
Tässäpä on nyt oiva tilaisuus olla diplomaattinen. Kaikki ovat kerrankin oikeassa.
Ainut asia mikä unohdetaan, on se, että johtokatu on sähköverkkoyhtiön liikepaikka. Se on lunastanut käyttöoikeuden tietyn levyiseen alueeseen ja siinä kaikki. Jos aluetta halutaan levittää tai suorittaa valikoivaa raivausta alueen ulkopuolella, niin kohtuullista korvausta peliin, niin homma onnistunee.
Ei yksittäisellä metsänomistajalla ole mitään velvoitetta (edes moraalista) perata aluettaan naapurin (verkkoyhtiön) toiminnan edistämiseksi. Jos perkaamisella edistää omaa sähkönsaantiaan, niin silloin luonnollisesti voi ja pitääkin ajatella asiaa toisin. Hakkuiden yhteydessä on hyvä ajatella sähkölinjaa poistamalla todennäköiset linjan päälle kaatuvat puut ajoissa, jolloin niistä saa myyntituloa. Linjan päälle kaatuva puu menetetään taloudellisesti.
-
" sosialisoimassa yksityistä omaisuutta"
Huomenna , viimeistään, eemeli itkee, kun Pekkarinen on myymässä valtionyrityksiä.
Mistä suolenmutkasta tuommonen eemeli oikeen on pudonnu?
-
Eilen illan puoliyhdeksän Ylen uutiset. Itse metri-mauri oli vaatimassa energiayhtiöiden juoksupoikana johtokatujen levennystä sähkön kulun turvaamiseksi. Juuri kun sosiaalidemokraatit on saatu ruotuun, astuu esiin todellinen sosialisoija-liike, kepulit, joille kateuden nimissä, toisen omaisuus on ikään kuin omaa. kepun johtava aate ideologiassaan. Koskahan joku tutkii metri-maurin kaapin. Aloitettaisiin ensin Metsähallituksen ja muun yleisen tahon metsäomaisuuden raiskaamisella ja laitetaan niiden alueilla olevat johtokadut ensin kuntoon.Vähentäisi sekin osaltaan vikaherkkyyttää. Niitä alueita tuntuu eniten juuri olevankin näillä kepun synkeimmillä kannatusalueilla. Eiköhän maamme perustoiminnan turvaava toiminta(terveyden hoito, merkittävä teollisuus) ole alueilla, joissa energiakatkokset ovat perin harvinaisia. Kaukana taajamisista olevien alueiden on syytäkin varautua k.o katkoksiin. Syrjäseudulla ei sitten millään saa, eikä luulisi edes voivan vaatia, Mannerheimintien palvelua.
Kepuillakaan ei oo vaihtoehtoo.Jos haluutte sähköö,ni linja-alueet leveämmiksi.Eikä korvauksia tipu levennyksestä.
No ei sitä sekuleilta kysellä... homma hoidetaan... mut vasta vaalien jälkeen ;D ;D ;D
luotat siis soiniin :D
-
Tässäpä on nyt oiva tilaisuus olla diplomaattinen. Kaikki ovat kerrankin oikeassa.
Ainut asia mikä unohdetaan, on se, että johtokatu on sähköverkkoyhtiön liikepaikka. Se on lunastanut käyttöoikeuden tietyn levyiseen alueeseen ja siinä kaikki. Jos aluetta halutaan levittää tai suorittaa valikoivaa raivausta alueen ulkopuolella, niin kohtuullista korvausta peliin, niin homma onnistunee.
Ei yksittäisellä metsänomistajalla ole mitään velvoitetta (edes moraalista) perata aluettaan naapurin (verkkoyhtiön) toiminnan edistämiseksi. Jos perkaamisella edistää omaa sähkönsaantiaan, niin silloin luonnollisesti voi ja pitääkin ajatella asiaa toisin. Hakkuiden yhteydessä on hyvä ajatella sähkölinjaa poistamalla todennäköiset linjan päälle kaatuvat puut ajoissa, jolloin niistä saa myyntituloa. Linjan päälle kaatuva puu menetetään taloudellisesti.
Tässä olen samaa mieltä, kyllä se kitkeryys vähenee kun saa korvauksia mahdollisista menetyksistä ????
-
Eeeeiiiii, johtokatuja ei saa leventää missään, eikä koskaan.
Liito-oravat ei jaksa lentää yli. ::)
-
Eilen illan puoliyhdeksän Ylen uutiset.
Itse metri-mauri oli vaatimassa energiayhtiöiden juoksupoikana johtokatujen levennystä sähkön kulun turvaamiseksi.
Juuri kun sosiaalidemokraatit on saatu ruotuun, astuu esiin todellinen sosialisoija-liike, kepulit, joille kateuden nimissä, toisen omaisuus on ikään kuin omaa. kepun johtava aate ideologiassaan.
Koskahan joku tutkii metri-maurin kaapin.
Aloitettaisiin ensin Metsähallituksen ja muun yleisen tahon metsäomaisuuden raiskaamisella ja laitetaan niiden alueilla olevat johtokadut ensin kuntoon.Vähentäisi sekin osaltaan vikaherkkyyttää.
Niitä alueita tuntuu eniten juuri olevankin näillä kepun synkeimmillä kannatusalueilla.
Eiköhän maamme perustoiminnan turvaava toiminta(terveyden hoito, merkittävä teollisuus) ole alueilla, joissa energiakatkokset ovat perin harvinaisia. Kaukana taajamisista olevien alueiden on syytäkin varautua k.o katkoksiin. Syrjäseudulla ei sitten millään saa, eikä luulisi edes voivan vaatia, Mannerheimintien palvelua.
Tääl ei tarvii myydä metsiään aukeeksi kuten teillä päin. Kunnon johtolinjat, niin samalla toimisivat moottorikelkkaurina.

Ei voi, kun siellä on niitä tolppia, joihin voi törmätä.
-
tost tuli miäleen että kyllä on komeeta kun iso mehto oli kattelemassa miun kanssa kun moto teki energapuun raivausta ryteikössä! kuskin kansaa kateltiin tovi kun se pyöri siinä lähellä konetta ja sit kun lensi poikkeen nin kone jatko touhuaan! kyllä jätkät osaaa! ;D
niin, kyllä siitä johtokadultakin vois raivata noita roippeita pois ja sitten vasta vieruskien kimppuun, täällä kun siirrettiin lijan tien varteen nin hävis häikät mutta tänä aamuna oli kylä kuiteski pimiänä, oli männy muuntaja!

Tääl on paljon siirtäneet linjoja teiden varsille
-
Eilen illan puoliyhdeksän Ylen uutiset.
Itse metri-mauri oli vaatimassa energiayhtiöiden juoksupoikana johtokatujen levennystä sähkön kulun turvaamiseksi.
Juuri kun sosiaalidemokraatit on saatu ruotuun, astuu esiin todellinen sosialisoija-liike, kepulit, joille kateuden nimissä, toisen omaisuus on ikään kuin omaa. kepun johtava aate ideologiassaan.
Koskahan joku tutkii metri-maurin kaapin.
Aloitettaisiin ensin Metsähallituksen ja muun yleisen tahon metsäomaisuuden raiskaamisella ja laitetaan niiden alueilla olevat johtokadut ensin kuntoon.Vähentäisi sekin osaltaan vikaherkkyyttää.
Niitä alueita tuntuu eniten juuri olevankin näillä kepun synkeimmillä kannatusalueilla.
Eiköhän maamme perustoiminnan turvaava toiminta(terveyden hoito, merkittävä teollisuus) ole alueilla, joissa energiakatkokset ovat perin harvinaisia. Kaukana taajamisista olevien alueiden on syytäkin varautua k.o katkoksiin. Syrjäseudulla ei sitten millään saa, eikä luulisi edes voivan vaatia, Mannerheimintien palvelua.
Tääl ei tarvii myydä metsiään aukeeksi kuten teillä päin. Kunnon johtolinjat, niin samalla toimisivat moottorikelkkaurina.
Puhut vähän, mutta asiaa ????

Ei net sähkölinjat sovi ollenkaan kelkkauriksi. Ei niin millään,koska kelkat ei pysty nousemaan yli 45 asteen kalliota hangessa ;D
Eikä sähkölinjojen raivaukseen tarvita politiikkaa, kyllä verkkoyhtiöt sen hoitaa. ;D
Mutta metri Mauri vois mennä matematiikan syventävälle kurssille. Jos linjan vieressä on 25m korkea metsä. Ei se tarvitse 50m aukkoa, ettei puu ylety lankaan. Eihän sähkölangat ole kuten paimenlagat.
Nämä lijaongelmat johtuu hoitamattomista metsistä. Siis MHY ei ole hoitanut tehtäviään ;D
-
Mitä järkee on tehdä se kelkkaura siihen sähkölinjan viereen ????

Siis koko ajanhan olet sitä tuonnut tänne julki. ;D

Ei ku se pitää tehdä sille samalle linjalle, miksi maksaa kahta kertaa korvauksia kun pääsee kertamaksulla tekemällä sen samalle linjalle ????

ei sähköyhtiö kiellä maanomistajan liikennettä siellä kuten te MTK kepulit :o

Kyllähän se maanomistajakin saa siinä ajella, kunhan tekee sen kelkalla ????

harvoin ne linjat rajoilla sijaitsevat :o
on tuo vaalirahan ansaitseminen siittä kelkkatehtaasta teille kepuille
todella sydämenasia :o
-
Kyllä me tehdään tää ihan ilman korvausta, on tää moottorikelkka jo osa pohojosen miehen identtiteettiä ...

minä olen luullut että poro on se teidän rakkaanne :P
-
Mutta metri Mauri vois mennä matematiikan syventävälle kurssille.
Kertoo sepe, joka jo kansalaiskoulussa suoritti pitkän matikan.
Kumarruksia sepelle.
;D ;D ;D ;D ;D ;D

Eemeliltä on koulukin tainnut kirjoituksista päätellen jäädä väliin kokonaan. Tampereen kupeella on yksi melkein kyläkouluksi tituleerattava koulu, ja opinahjon "kotijoukkoihin" kuuluisi ainakin yksi samalla aaltopituudella Agrossa seikkaileva aateveli, ihan itte....Joten lisäoppia sieltä.