Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Ojala - 21.12.10 - klo:19:53

Otsikko: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Ojala - 21.12.10 - klo:19:53
Urho Viljamaa/Ejendals valitti maiharikaupasta ja HÄVISI !  :P

Puolustusvoimat voitti kiistan maihinnousukengistä - Sievin Jalkine pääsee aloittamaan valmistukset keväällä
2010-12-21 17:15 ( Heikki Ruonakoski )

Markkinaoikeus on ratkaissut varsikenkien hankintaa koskevan kiistan puolustusvoimien hyväksi hylkäämällä hankintakilpailun hävinneen jalkinevalmistajan valitukset. Valitukset koskivat puolustusvoimien varsikenkien hankintapäätöksiä vuosilta 2007 - 2010. Hävinnyt osapuoli on ilmoittanut, ettei se aio valittaa päätöksestä.
Päätöksen myötä markkinaoikeus myös kumoaa puolustusvoimien varsikenkien hankintakiellon kilpailutuksen voittaneelta valmistajalta. Alokkaiden varsikengistä ehti tulla pula, kun uusien kenkien hankinta jäädytettiin heinäkuussa markkinaoikeuden käsittelyn ajaksi.
Kenkävalmistaja vaati valituksissaan markkinaoikeutta kumoamaan puolustusvoimien hankintayksikön päätökset tai korvaamaan valmistajalle hyvitysmaksua. Puolustusvoimat oli hylännyt kenkävalmistajan tarjoukset aiemmin tarjouspyynnön vastaisina ja valinnut varsikenkien toimittajaksi toisen valmistajan.
Puolustusvoimien mukaan kenkäpulasta johtuva kumisaappaiden käyttö on näkynyt alokkailla lisääntyneinä rasitusmurtumina ja iho-ongelmina.
Kenkien toimitukset Sievin Jalkineessa alkavat keväällä.

[...takaisin]

Tehtaalla edellisviikolla kun käpäsin niin, linjalle tiirailin ja sielähän meni semmosta kenkää
mitä ei kataloogista löydy, liekö ollu Ruotsin armeijalle menos ne vihreellä varrella maiharit  ::)
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Oksa - 21.12.10 - klo:20:04
tuo oli taas se suomalais mallinen kilpailutus!    kyllä ei ole ulkolaisella firmalla mitään rotia kun pääsee tänne päsmäröimään!                  rehellisesti kilpailtu ja sillä hyvä!    ihan kuin aikoinaan hankkijan myyjä jolta kilpailutin apupaskoja; " tuo paras tarjous hänelle niin hämn laskee sitten paremman hinnan! "    voi v.... millasta perkelettä!             

              btw, kyllä käpöstelen ihan hyvin molemmin kegin, jopa kaapuntikenkinä sievin uudet mallit kun ovat niin hyvät kulukee ja sitten ryskytöissä käytän jalaksen monoi kun ei tartte varoa varpaita!
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: apilas - 21.12.10 - klo:20:06
sievis on hätä kädes pystyvätkö tekee sen mitä on tilattu ;D
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Oksa - 21.12.10 - klo:20:08
20 000 monoo vuodessa , eihän toi ole nyt paljuukaan tollaselle virmalle!
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: samppaj76 - 21.12.10 - klo:21:00
kyllä sievissä tehdään hyviä kenkiä. en ole vuosiin ostanut muiden valmistajien kenkiä. malleja löytyy arkeen ja juhlaan. kestäviä ja onnistuneita malleja. käyttötunteja tulee vuodessa paljon. hyvät sukat vaan lisäksi, niin työnteko on mukavaa.
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: simmo - 21.12.10 - klo:21:10
kyllä sievissä tehdään hyviä kenkiä. en ole vuosiin ostanut muiden valmistajien kenkiä. malleja löytyy arkeen ja juhlaan. kestäviä ja onnistuneita malleja. käyttötunteja tulee vuodessa paljon. hyvät sukat vaan lisäksi, niin työnteko on mukavaa.
----Sievin jalkineet on hyviä.Mun tytär ostaa pelkästään niitä,sitten kun hylkää,niin minä vielä kävelen muutaman vuoden .Nytkin on niin hyvä kävelykengät,etten ole hakenut talvikenkiä ollenkaan,koska näissä tarkenee yhdellä ohuella sukalla talvellakin.Punaiset kumisaappaat on kestänyt jo kaksi marjakautta ja ovat kuin uudet.Ukon 5 vuotta vanhat sievin vihreät saappaat saivat syksyllä hangonpiston, mutta pitävät silti vielä jalat kuivana.Lisäksi kengät on kevyet,sekä kävelykengät ,että saappaat.En ikinä enää osta muun firman kenkiä,nämä taitaa mut vanhettaa....
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: kylmis - 21.12.10 - klo:21:19
Sievi kaikista paras. Jalas ihan paska ;D
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Ala-Pertti - 21.12.10 - klo:22:20
Kyl sievi o jalas paras.

Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: ristoreipas - 21.12.10 - klo:23:23
Kyl sievi o jalas paras.

Itse käytän sieviä muuten paitsi en navetta-saappaana . En tiedä nyt onko kengän malli muttunut sitten 2000-luvun alun ,mutta silloin pidin kengän terä-osaa liian jäykkänä ja sen vuoksi mulle sopimattomana navettaan. Koko oli kyllä oikea ,mutta iho muuttui paksuksi hankauskohdista ja sitten ihon halkeili ja se on jalassa sietämätöntä. Tässä hommassa Purofortin pehmeä saapas on parempi jalalle.   Mutta kuten totesin malli on voinut muuttua.
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Oksa - 22.12.10 - klo:08:23
ja kun jalkoi oikein palelee niin sieviltä löytyy myös hyvät pohjalliset!   ja sitten tarkenee taas vaikka.......!
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: iskra - 22.12.10 - klo:08:35
Kyl sievi o jalas paras.

  Ylivoimaa..
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: supersammakko - 22.12.10 - klo:08:44
Mulla on työkenkänä jalaksen maiharit, taistelijan jalkine josta on se sa-muunnos, ja olen kyllä tykännyt käyttää. Ei mitään ylimääräisiä vetoketjuja tai tarroja, vaan aidot ja rehelliset nauhat. Kengän saa istumaan hyvin ja vesi, kura ja muu paska pysyy siellä missä pitääkin, eli tossun ulkopuolella. Jalat tykkää.
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Ojala - 22.12.10 - klo:20:44
Kyl sievi o jalas paras.

Itse käytän sieviä muuten paitsi en navetta-saappaana . En tiedä nyt onko kengän malli muttunut sitten 2000-luvun alun ,mutta silloin pidin kengän terä-osaa liian jäykkänä ja sen vuoksi mulle sopimattomana navettaan. Koko oli kyllä oikea ,mutta iho muuttui paksuksi hankauskohdista ja sitten ihon halkeili ja se on jalassa sietämätöntä. Tässä hommassa Purofortin pehmeä saapas on parempi jalalle.   Mutta kuten totesin malli on voinut muuttua.

Mulla on Purofort ja silti "lypsäjän känsä" isonvarpaan eka nivelessä  :P
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: apilas - 22.12.10 - klo:20:46

voiko sellasen saara kahdelkymmenel kurmul ??? ettei olisi tullut fentillä ajaes ;D
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Ojala - 22.12.10 - klo:20:48
tuo oli taas se suomalais mallinen kilpailutus!    kyllä ei ole ulkolaisella firmalla mitään rotia kun pääsee tänne päsmäröimään!                  rehellisesti kilpailtu ja sillä hyvä!   
Valittajakin oli suomaalainen: Urho Viljanmaa Oy = Jalas...      :'(
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Puolustusvoimat+voitti+kiistan+varsikengist%C3%A4+markkinaoikeudessa/1135262548514

http://www.ejendals.com/209.php  Ei ihan tainnu olla Suomalainen  :P

Perus asiahan tuos oli se että tilaaja pyysi vettäläpäisemätöntä materiaalia ja nää
hävinneet ei sitä ollu, toki ainaki 20 eur/kpl halvemmat  :P
Valittaminen asiassa missä tuote ei vastannu pyydettyä hiukan ihmetyttää, toki
asiaan saattaa vaikutta se että, Sievi tekee Ruotsin armeijalle maiharia   :P
Ejendals senkin kisan hävisi  :P
Otsikko: Vs: Lypsäjän känsä !
Kirjoitti: Ojala - 22.12.10 - klo:20:50

voiko sellasen saara kahdelkymmenel kurmul ??? ettei olisi tullut fentillä ajaes ;D

25 pitää olla ja riippatissit niilläkin, nää on kato FABA:n jalosteita  ::)
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Antidesantti - 23.12.10 - klo:11:31
tuo oli taas se suomalais mallinen kilpailutus!    kyllä ei ole ulkolaisella firmalla mitään rotia kun pääsee tänne päsmäröimään!                  rehellisesti kilpailtu ja sillä hyvä!   
Valittajakin oli suomaalainen: Urho Viljanmaa Oy = Jalas...      :'(
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Puolustusvoimat+voitti+kiistan+varsikengist%C3%A4+markkinaoikeudessa/1135262548514

http://www.ejendals.com/209.php  Ei ihan tainnu olla Suomalainen  :P
Katohan, net on klopalisoineet jalaksetki jo ulukomaile...      :o
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Hervast - 23.12.10 - klo:11:58
Jos ei Jalaksen kengät ole hääppösiä niin ei ne Ejendalsin käsineetkään suhteessa hintaansa niin ihmeellisiä ole. Perinteinen nahka/rouhepinta/kumi-rukkanen ja lapanen talvella ja nahkasormikas kesällä voittavat kestävyydessä mennentullen nuo hurrien vettä läpäsevät hanskat joista saumat ratkeaa jo käteen laittaessa.

Näillä pakkasilla on monen turvakengän pohja aika koppura, myös Sievinkin popojen. Mut johtunee kulutuskestävyyden maksimoinnista ja öljynkestävyyden vaatimuksesta. Muuten ei ole huonoa sanottavaa Sieviläisistä.

Ruotsalaiset voi lohduttautua sillä että näkkileipä on Suomen armeijassa ruåttalaista.

Ps. Sieviläiset vei minutkin viimetalvena http://en.wikipedia.org/wiki/Jebel_Hafeet vuoren päälle. Loppunousun kivikossa piti olla kestävät kengät.
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Nikujussi - 23.12.10 - klo:12:25
 
Tehtaalla edellisviikolla kun käpäsin niin, linjalle tiirailin ja sielähän meni semmosta kenkää
mitä ei kataloogista löydy, liekö ollu Ruotsin armeijalle menos ne vihreellä varrella maiharit  ::)
[/quote]

Kolmen maan puolustus marssii sieviläisillä, myös Viron.
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Lehtimäki - 23.12.10 - klo:18:49
 
Tehtaalla edellisviikolla kun käpäsin niin, linjalle tiirailin ja sielähän meni semmosta kenkää
mitä ei kataloogista löydy, liekö ollu Ruotsin armeijalle menos ne vihreellä varrella maiharit  ::)

Kolmen maan puolustus marssii sieviläisillä, myös Viron.

[/quote]

takavuosina eräs kokoomuksen pressaehdokas esitti suomen työttömyyden
poistamiseksi  sotilas saappaiden  tekoa 8)

nyt tuo vaalilupaus alkaa toteutua :P
Otsikko: Vs: Eläköön Sievi !
Kirjoitti: Luomujussi - 23.12.10 - klo:18:53
>Eläköön Sievi !

En ole nyt varma oliko ne surullisen kuuluisat ns. rauhanturvaaajamaiharit Sievin valmistamat mutta on pakko todeta että ne oli laadultaan täyttä skeidaa eikä hyvityksiä ole kuulunut.