Agronet
Keskusteluaiheet => Koneet, laitteet ja tekniikka => Aiheen aloitti: totuuden torvi - 06.12.10 - klo:08:51
-
Maataloushan maksaa kun jotkin omistajat valmistavat samaan tarkoitukseen käyviä koneita, näin tulee turhia kustannuksia viljelijöiden maksettavaksi. Traktori puolella on vain muutamia valmistajia komponenteille, niistä kootaan sitten useita merkkejä. Onko se tarkoituksen mukaista, kustannustehokasta. Esim ACCO myy monella merkillä, tekee kolmessa paikassa vaihdelaatikoita, ei mitään järkeä. Tekisi kaikki traktorit siellä missä se olisi kustannustehokasta, laittaisi moottoripeiton sitten sellaisen kuin tilaaja haluaa, samoin valmista keskittäisi varaosa myynnin sinne missä kaikki" merkit" on myynnissä. Esim. traktorin vahdelaatikon tekeminen on jo niin tarkkaa työtä ettei se kaikilta onnistu jokin tekisi sen näille muutamille valmistajille. Autoissahan tämä on yleistä pakettiautot on kohta samanlaisia, MB WV vain moottori on eri ja monet muut tekevät samoin.
-
Ryssillä tuokin oli hallussa :D
-
Ajatuksena ihan hyvä, mutta äkkiä siinä valmistajien välille muodostuu piilokartelli ja niin valmistksen järkeistämisestä saatu hyöty ulosmitataan kilpailun rajoittamisella. Sijoittajat sitä näissä kekkereissä rahat keräävät tavalla tai toisella, teollisuuslalan työllisten määrä laskee, mutta säästetty palkkasumma holahtaa suoraan sijoittajien taskuun ja tuotteen loppukäyttäjä ei hyödy ainakaan taloudellisesti minkään vertaa. Varaosahuolto kylläkin yksinkertaistuu ja osien saatvuus ja toimitunopeus paranee.
On esim. traktorien hinta viime vuosina noussut kohisten, vaikka todelisten valmistajien määrä vähentynyt. Jos vertaa vaikkapa autojen ja traktoreiden hintakehitystä, niin on siinä eroa. Auton hinta ei ole noussut lainkaan viimeiseen kymmeneen vuoteen, vaikka varusteet ovat parantuneet.
-
Eiköhän traktoria tarvii olla monenlaisia. :o Jos kaikki suolletaan samalta hihnalta niin niiden ainoaksi eroksi jää väritys, ja vaihdekepin nuppi. Aivan riittävän keskittynyttä touhu on jo nykyiselläänkin. Lisäksi kun agri ja kesko ovat keskittyneet kumpikin yhteen merkkiin, ei ainakaan kilpailu ole parantunut.
-
-
Ryssillä tuokin oli hallussa :D
Jep,itsekin samaan huomion aikoinaan tehneenä,vain muutama auto-tai traktorimalli riitti siellä punaisella puolella maapalloa täysin.
No,nykyäänhän kiinassa taidetaan tehdä kaikkia vehkeitä mitä lännessä ovat nähneet,siellä on opittu tuo kopiointihomma hyvin eikä niistä lisensseistäkään ole tarvinnut välittää
Aikoinanhan jossain messuilla tuolla euroopassa joku kiinnitti huomiota kun kiinalaiset liimailivat noita CE-tarroja vehkeisiinsä,ja kysyi niiltä tietävätkö mitä tuo merkki tarkoittaa niin vastaus oli että China Export..
-
mutta hulluinta on että nykyään alkaa kiinasta tulla laadukkaanpaa tavaraa kuin euroopasta löytyy saman merkkistä! tainnut halpajutut vaihtaa paikaansa! honkkarin kaluissa huomannut suurimman eron!

Näinpä on. Kiinalainen ei olekaan välttämättä huono ollenkaan mutta se "euroopasta löytyvä" tuotekin saattaa olla pohjoiskoreasta, intiasta tai vaikka afrikasta.
Tuo traktorien hinta on kyllä käsittämätön. Kuitenkin periaatteessa yksinkertaisista osista kootaan isoina sarjoina ja painokin muodostuu 90% edullisesta teräksestä.
Vielä kun se sähköbelarus rupeaisi toimimaan niin kaikki dynaveeteet ja variofentit joutaisivat ensimmäisessä konerikossa sulattoon.
-
mutta hulluinta on että nykyään alkaa kiinasta tulla laadukkaanpaa tavaraa kuin euroopasta löytyy saman merkkistä! tainnut halpajutut vaihtaa paikaansa! honkkarin kaluissa huomannut suurimman eron!
Näinpä on. Kiinalainen ei olekaan välttämättä huono ollenkaan mutta se "euroopasta löytyvä" tuotekin saattaa olla pohjoiskoreasta, intiasta tai vaikka afrikasta.
SKF laakeri, lähtöhinta 129€, myyntihinta 99€. Kiinalainen 16€, hetken miettimisen jälkeen tyydyin kiinalaiseen. Helppo vaihtaa mikäli hajoaa, saa pölyä ja vettä sisuksiinsa ajan kanssa -> Katsotaan kauanko kestää hyvin rasvattuna... Olisi pitäny ostaa toinen varalle, varmistaa nykyisen kestävyys :)
-
Vielä kun se sähköbelarus rupeaisi toimimaan niin kaikki dynaveeteet ja variofentit joutaisivat ensimmäisessä konerikossa sulattoon.
[/quote]
Kyllähän se ryssäkin osaa hinnotella tarvittaessa vehkeensä,ja tietysti välittäjäporras lisänä,eiköhän ne hinnat ole aina siinä ja siinä ostajan maksukyvyn rajoilla.
Muuten,missähän maassa ne SKF.n laakeritkin tehdään nykyään,muistelisin vaan että ei vaan olisi entisiä itäblogin maita..
-
Valmetin perseestä löytyy ainakin semmosia laakereita missä lukee rehellisesti, ja selvään, että made in U.S.S.R :D
-
Vois ruveta hirvittämään mitä esimerkiksi traktorin osat ihan siellä "atomitasolla" maksaa. On vaan niin monta välikättä jotka osaa sen Piillä kertomisen että lopputuote on sitten tähtitieteellisen kallis. Mahtaakohan 100000€ raktorin osat maksaa edes 10000€ ennen valmistajan katetta kuin ne lähtee liikkeelle traktoritehdasta kohden
-
mutta hulluinta on että nykyään alkaa kiinasta tulla laadukkaanpaa tavaraa kuin euroopasta löytyy saman merkkistä! tainnut halpajutut vaihtaa paikaansa! honkkarin kaluissa huomannut suurimman eron!
Eihän se siitä olekaan kiinni etteikö siellä osattaisi tehdä laatua, länsimaiset maahantuojat käyvät siellä neuvotteluja ja vaativat hankintahinnaltaan halvempia tuotteita ja kiinalaiset tarjoavat huonompia ja huonompia tuotteita kunnes molemmat on tyytyväisiä hintaan.
Jotenkin vaan sääli kun hyvää materiaalia tuhlataan jotta saatais tehtyä tukkureille tavaraa riittävän halvalla. Esim. jotkut kellfri traktorit yms.
Jos traktorien valmistuksessa päästäis samaan tehokkuuteen kuin autojen valmistuksessa niin tehdashinnat vois olla jopa 25-30 % edullisempia, näin luulisin. Missä se ero sitten näkyis, sitä en tiedä ;D

Eiks se ollut niin että 30000 een auto saa maksaa tehtaan hihnan päässä korkeintaan 3000€ tai sen valmistus ei kannata.

Ei kai tuossa ole mitään epäselvää.?
-
Valmetin perseestä löytyy ainakin semmosia laakereita missä lukee rehellisesti, ja selvään, että made in U.S.S.R :D
Onks niitä vieläkin siellä?
olen luullut että ne ovat poistuneet sen bilateraalisen kaupan loputtua,vai onko ne vielä sen aikaista varastoa..

Suunta on kuitenkin päinvastanen. Myyntimäärät supistuu kaikkialla, ja samalla kokoluokka, sekä varustetaso kasvaa. Kohta joku isompi rotisko maksaa saman mitä moto. Automatiikkaa alkaa jo ollakin sama määrä.
-
Valmetin perseestä löytyy ainakin semmosia laakereita missä lukee rehellisesti, ja selvään, että made in U.S.S.R :D
Onks niitä vieläkin siellä?
olen luullut että ne ovat poistuneet sen bilateraalisen kaupan loputtua,vai onko ne vielä sen aikaista varastoa..
Turkista taitavat tulla nykysin ;D
-
Eiköhän se hinnoittelu lähde siitä ostajan sietokyvyn arvioinnista,kuinka voi selittää esim.jonkun paalaajankin hintaa verrattuna nyt vaikka traktoriin,peltiä ja joku hassu reduktori ja muutama sähköjuttu ja se on siinä,ei moottoria eikä ohjaamoa yms.
-
Sääli että kukaan ei tee "karvalakkitraktoreita". Tehokas nykyaikainen moottori, suunnanvaihtaja, aluevaihteisto, nelinopeuksinen vaihteisto, etu ja taka-akselit, tilava lasihytti lämmityslaitteella ja ilmastoinnilla ja ilmaistuimella.
Kaikenlaista turhaa pikkuhienoutta on kaikissa nykykoneissa ja hintaa sen mukaan. >:(

Ongelmana on vaan että kukaan ei näitä osta. Onhan esimerkiksi valtrallakin klassiki mallit tai haitekit mutta aina hamuillaan niiden advansen ja versun sekä direktin perään.
-
vuonna miekka jakirves olin pellonpajalla missä setä piirsi vasikkapatteria,piirrustuksen ylälaidas luki tavoiteltu kate 400.kysyi mitä toi tarkoittaa kaveri sanoi että ei mitään ja löi kansion kiinni.
-
Puimuri ja taktori maksaa samanverran noin 100 tuhatta ekee. Puimuri taitettua peltiä, molenmissa samanlaiset mootttorit. Traktorissa kuiteski parenpi hytti, todennäköisesti kalliinpi hydrauliikka , portaaton aski vähän kalliinpi kuin puimurissa. Puimuria käytetään noin 100-150 tuntia korkeintaan vuodessa keskimäärin. On poikkeuksia ylös ja varsinki alaspäin. Traktoriin saattaa tulla kuiteski viljatilalla yli 200 tuntia ja käyttöä ympäri vuoden jonkinverran.
-
-
Sääli että kukaan ei tee "karvalakkitraktoreita". Tehokas nykyaikainen moottori, suunnanvaihtaja, aluevaihteisto, nelinopeuksinen vaihteisto, etu ja taka-akselit, tilava lasihytti lämmityslaitteella ja ilmastoinnilla ja ilmaistuimella.
Kaikenlaista turhaa pikkuhienoutta on kaikissa nykykoneissa ja hintaa sen mukaan. >:(
Sanoppas muuta.
Hitec Valtraa sen verran himmattaisiin että se viiden pikavaihteen laatikko pantaisiin valinnaisvarusteeksi niin muuta ei trakrorilta normaali käytössä tarvitse. Kaikki jonninjoutava hilavitkutin joutaa pois hintaa nostamasta. Vaan tämähän se taitaakin juuri olla se politiikka jolla saadaan nyhdettyä rahat pois kun tällätään koneeseen kaikki mahdollinen varustus "vakioksi" vaikka käyttäjä ei tarttis kuin ehkä yhden ominaisuuden lisäksi mitä siinä karvalakkimallissa ei ole.
Niin, T162 Versu Classic HT viidellä pikavaihteella ja hydesuunnanvaihtajalla tai pelkkiin vetohommiin jopa kuivalla kytkimellä ja avoimella hydrauliikalla olis passeli vetokone viljatilalle aurojen, kultivaattorin ja kärryjen vetoon. Ajotietokone, monipuoliset päisteautomatiikat ja ohjelmoitavat venttiilit sekä ISObussit voi tosta yhtälöstä poistaa. Mekaaninen hydrauliikka lisää hytin melutasoa väkisinkin, niin samantien sitä aluelaatikkoa vois käyttää perinteisella kepillä ja lisävarustelistalta voisi kopinjousien sijaan ruksata kunnon aktiivi-ilmapenkin ja automaatti-ilmastoinnin.
-
vuonna miekka jakirves olin pellonpajalla missä setä piirsi vasikkapatteria,piirrustuksen ylälaidas luki tavoiteltu kate 400.kysyi mitä toi tarkoittaa kaveri sanoi että ei mitään ja löi kansion kiinni.
Jos "setä" ois vastannu, oikea vastaus ois ollu prosentteja todellisiin valmistuskustannuksiin nähden... ei markkoja eikä euroja.
-
Vois ruveta hirvittämään mitä esimerkiksi traktorin osat ihan siellä "atomitasolla" maksaa. On vaan niin monta välikättä jotka osaa sen Piillä kertomisen että lopputuote on sitten tähtitieteellisen kallis. Mahtaakohan 100000€ raktorin osat maksaa edes 10000€ ennen valmistajan katetta kuin ne lähtee liikkeelle traktoritehdasta kohden
Eiks se ollut niin että 30000 een auto saa maksaa tehtaan hihnan päässä korkeintaan 3000€ tai sen valmistus ei kannata.
Jos koko sarja kutsutaan paikattavaksi niin siinä katteet ohenee aika äkkiä.
-
Maataloushan maksaa kun jotkin omistajat valmistavat samaan tarkoitukseen käyviä koneita, näin tulee turhia kustannuksia viljelijöiden maksettavaksi. Traktori puolella on vain muutamia valmistajia komponenteille, niistä kootaan sitten useita merkkejä. Onko se tarkoituksen mukaista, kustannustehokasta. Esim ACCO myy monella merkillä, tekee kolmessa paikassa vaihdelaatikoita, ei mitään järkeä. Tekisi kaikki traktorit siellä missä se olisi kustannustehokasta, laittaisi moottoripeiton sitten sellaisen kuin tilaaja haluaa, samoin valmista keskittäisi varaosa myynnin sinne missä kaikki" merkit" on myynnissä. Esim. traktorin vahdelaatikon tekeminen on jo niin tarkkaa työtä ettei se kaikilta onnistu jokin tekisi sen näille muutamille valmistajille. Autoissahan tämä on yleistä pakettiautot on kohta samanlaisia, MB WV vain moottori on eri ja monet muut tekevät samoin.
Onks sulla mitään käsitystä minkätasoisia ovat sitikan, fiiatin, pösön, renun ja ooppelin jamitäniitänytoli pakettiautot? Ei ainakaan luotettavuus ja laatu parane näissä niputuksissa.