Agronet
Keskusteluaiheet => Maidontuotanto ja lihanaudat => Aiheen aloitti: Shrek - 26.11.10 - klo:15:30
-
Tulipa käytyä Kokkolassa TilaArtturihankkeen päätösseminaarissa. Mukana olleiden tilojen satomääriä oli tarkasti punnittu ja selvitetty ja kustannuksia laskettu.
Pelkästään lohkokohtaisten tietojen keräämisessä on ollut melkoinen työ. 20 artturinäytettä vuodessa/tila ylittää keskivertotilan määrät varmaan kymmenkertaisesti.
Numeroiden valossa tulokset olivat hyviä.
Mutta... Miksi tälläisestä hankkeesta saa hankkeen ulkopuolinen näin vähän tietoa irti? Tähän on kuitenkin käytetty muutakin rahaa kuin mukana olleiden tilojen? Luulisi että tuollaiselta pohjalta saisi koottua jonkunlaisen hyvän rehunteon opuksen. Luulisi että seminaarimonisteeseen olisi voitu kirjata edes millä ketjuilla rehut on tehty tai mitkä ovat olleet tilatasolla parhaat nurmikasvilajikkeet tai seokset? Missä on ollut yleisimmät ja pahimmat virheet? Mihin panostamalla on saatu tulosta helpoiten parannettua?
Minna Toivakka ei halunnut kysyttäessä kertoa miten hyvään taloudelliseen tulokseen päästään. Mainosti vain pienryhmätoimintaa.
Koko loppuseminaari tuntui lopulta vain ProAgrian pienryhmä toiminnan mainokselta. Kusetuksen maku. >:(
-
Maastullissahan oli iso juttu...
-
Tulipa käytyä Kokkolassa TilaArtturihankkeen päätösseminaarissa.
Etkä puhun mitää??? Täältä oisi kakkukaffit saanu ;)
Tila-Artturi sinänsä oli tarpeellinen hanke, paljastui yhdelle jos toisellekin miten kallista se oma rehu on :P

Poikkesin sitten iltamassa katsomassa yhtä sullekin tuttua 200*2 navetan laajennustyömaata siinä 13-tien eteläpuolella. Se elämys pelasti koko reissun.
Pitää tuo kaffe lupaus lunastaa seuraavalla reissulla ;)

Siellä on homma hanskassa, on hyvä ottaa mallia ;)

Nöyrin mielin piti lähteä kotiin, oma homma on ihan näpertelyä ;D
-
itse olin yhdessä koulutustilaisuudessa noin kuukausi sitten ja siellä oli Toivakka esittelemässä tuloksia. Se tilaisuus oli ainakin tosi antoisa ja käytiin tosi tarkasti niitä tuloksia läpi eikä juurikaan pienryhmälätinää.
mitä mieleen jäi niin oisko ollut näin
ainakin että kallein rehu tehtiin omilla uusilla koneilla torniin ja että luomutilat pärjäsi taloudessa tosi hyvin.
halvin tila käytti urakointia tai oikeastaan teki yhteistyötä kun itse urakoi sitten muillekin.
en tiedä oliko siellä seminaarissa juttua siitä eniten kehittyneestä tilasta mutta siitä olisi mielenkiintoista kuulla kun eikös se ollut joka vuosi lisännyt satoja huimasti.
Noukinvaunu yms kuormapainotaulukoiden käyttökelpoisuudesta en olisi ihan niin varma koska aina oli vain yksi tila jonka tuloksilla käppyrät tehtiin niin sen perusteella ei ehkä kannata koneita valita.