Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 23.10.10 - klo:15:47
-
No vastaan ihan itse.
Puolueiden kannatus muuttuu liki yhtä paljon, toisella vain miinus merkkinen.
Puolueen puheenjohtaja, marisiahan kehui meneen jääneen ja alkavan uusi aikakausi. Äänestäjät ovat onneksi ottaneet vinkistä vaarin ja unohtaneet, keskustan.
Kovin säälittävää kepulien toimet maaseudun hyväksi onkin ollut. Ennen edellisiä vaaleja olivat maaseudun tulotason kehityksestä kovin huolissaan ja ovatkin siihen laittaneet kaiken kykynsä ja lopputuloksen jokainen voi havaita. Sekin meni miinusmerkkiseksi.
s-l anttila perusti oikein työryhmän tutkimaan, kuka vetää välistä.
Vaikka sokea reettakin tietää ja ymmärtää lopputuloksen oli työryhmän vastaus ympäripyöreätä liirumi-laarumia.
Kovin erikoiselta tuntuu mtk;n mielenilmauskokous, muka kuulluksi tulemiseksi. Olisi minkä muun puolueen edustaja tahansa mm-ministerinä, olisi maastulli väärällänsä kirjoituksia missä todisteltaisiin nykypolitiikan tuhoavan maaseudun ja monen monituista lampaanpää-kokousta olisi jo pidetty väitteillä perälaudan vuotamisesta. Aivan samoin kuin kuka vetää välistä tutkimuksessa, ei todellista syyllistä tunnu löytyvän, kuka on ajanut maaseudun asioita kovin kehnosti.
Mutta nyt ollaan kuin kusi sukassa.
-
Juu, se on yhteistä, ettei ne aja meen viljelijöiden asiaa. Enkä sitä sure, vaikka olen joskus äänestäönyt kepua. Mutta siitä olen huolissani, ettei meidän etuja puolusta enää kukaan.
Mun näkökulmasta kepu ei ole tehnyt mitään. Ja persut kieltää ulkolaiset rengit, marjanpoimijat ja karjanhoitajat.
Jos vaalilippuun ei voi kirjoittaa numeroa, niin pitääkö harjoitella piirtämistä?

Miten kauniisti osasitkaan asian ilmaista ;D
-
Mun näkökulmasta kepu ei ole tehnyt mitään. Ja persut kieltää ulkolaiset rengit, marjanpoimijat ja karjanhoitajat.
Persut kieltää (toivottavasti) ne sossussa loisivat Yön Timot. Niitä ei varmaan sullakaan ole renkeinä tai marjanpoiminnassa, karjanhoidosta puhumattakaan? ;D
-
s-l anttila perusti oikein työryhmän tutkimaan, kuka vetää välistä.
Vaikka sokea reettakin tietää ja ymmärtää lopputuloksen oli työryhmän vastaus ympäripyöreätä liirumi-laarumi
[/quote]
Eiks se kerran jonkun selvityksen tuloksista sanonut ettei hän halua ketään syyllistää..
-
Juu, se on yhteistä, ettei ne aja meen viljelijöiden asiaa. Enkä sitä sure, vaikka olen joskus äänestäönyt kepua. Mutta siitä olen huolissani, ettei meidän etuja puolusta enää kukaan.
No, se meidän painoarvo äänestäjinä on aika vähäinen,niitähän nyt on homojakin moninkertainen määrä,niiten äänistähän nyt taitaa olla kisailu..
-
Kovasti ne vaan kaikki pelkää näiden persujen voittavan, oikein oli Katainenkin syyttänyt persuja siitä, että ne olisi taipuvaisia populismiin ????
-
Mun näkökulmasta kepu ei ole tehnyt mitään. Ja persut kieltää ulkolaiset rengit, marjanpoimijat ja karjanhoitajat.
Persut kieltää (toivottavasti) ne sossussa loisivat Yön Timot. Niitä ei varmaan sullakaan ole renkeinä tai marjanpoiminnassa, karjanhoidosta puhumattakaan? ;D
Ei ole, mutta venäläiset, virolaiset ja puolalaisetkin ovat mamuja, eivät suomalaisia. Eikä heidänkään olonsa täällä ole ongelmatonta, eivät tosin kerjää Hesan keskustassa ja naama on vaalea.

Tuskinhan kukaan uskoo että persut mitään pystyvät muuttamaan mutta ravistelevathan näitä vanhoja omahyväisiä jääriä.
Taloudenhan meillä määräävät kuitenkin noi globaalit sijoittajat joille nää entiset valtionkin pavelulaitoksetkin on myyty,jostainhan äskettäin sattui silmään että se hesan linja-autoasemakin on ulkomaisessa omistuksessa monen muun valtion toimialojen vuokrakiinteistöstä puhumattakaan
-
Juu, se on yhteistä, ettei ne aja meen viljelijöiden asiaa. Enkä sitä sure, vaikka olen joskus äänestäönyt kepua. Mutta siitä olen huolissani, ettei meidän etuja puolusta enää kukaan.
Mun näkökulmasta kepu ei ole tehnyt mitään. Ja persut kieltää ulkolaiset rengit, marjanpoimijat ja karjanhoitajat.
Jos vaalilippuun ei voi kirjoittaa numeroa, niin pitääkö harjoitella piirtämistä?
kepun uskonsoturina sinun pitää yrittää halpamaista propapaskaa, tuollainen ei
valitettavasti nosta kepun kannatusta vaan vaaditaan tekoja :(
-
Mun näkökulmasta kepu ei ole tehnyt mitään. Ja persut kieltää ulkolaiset rengit, marjanpoimijat ja karjanhoitajat.
Persut kieltää (toivottavasti) ne sossussa loisivat Yön Timot. Niitä ei varmaan sullakaan ole renkeinä tai marjanpoiminnassa, karjanhoidosta puhumattakaan? ;D
Ei ole, mutta venäläiset, virolaiset ja puolalaisetkin ovat mamuja, eivät suomalaisia. Eikä heidänkään olonsa täällä ole ongelmatonta, eivät tosin kerjää Hesan keskustassa ja naama on vaalea.
onko ne venäläiset ,virolaiset, puolalaiset vahvistettuna thaikuilla sinulle ja kepulle
jokin ongelma, persuille eivät ole vaan sopivat samalle työmaalle ::) ::)
-
Mun näkökulmasta kepu ei ole tehnyt mitään. Ja persut kieltää ulkolaiset rengit, marjanpoimijat ja karjanhoitajat.
Persut kieltää (toivottavasti) ne sossussa loisivat Yön Timot. Niitä ei varmaan sullakaan ole renkeinä tai marjanpoiminnassa, karjanhoidosta puhumattakaan? ;D
Ei ole, mutta venäläiset, virolaiset ja puolalaisetkin ovat mamuja, eivät suomalaisia. Eikä heidänkään olonsa täällä ole ongelmatonta, eivät tosin kerjää Hesan keskustassa ja naama on vaalea.
Perussuomalaisten kritiikki kohdistuu näihin loisiin, ei työtätekeviin.

Sekä näihin: http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135233947201.jpeg

Sitten kun nuo vielä lasketaan montako prosenttia kustakin väestöryhmästa on näitä rikollisia.

Huomioitavaa on että tuossa toisen polven maahanmuuttajat lasketaan suomalaisiksi.
-
Juu, se on yhteistä, ettei ne aja meen viljelijöiden asiaa. Enkä sitä sure, vaikka olen joskus äänestäönyt kepua. Mutta siitä olen huolissani, ettei meidän etuja puolusta enää kukaan.
Mun näkökulmasta kepu ei ole tehnyt mitään. Ja persut kieltää ulkolaiset rengit, marjanpoimijat ja karjanhoitajat.
Jos vaalilippuun ei voi kirjoittaa numeroa, niin pitääkö harjoitella piirtämistä?
Nukkuvien puolue on yksi vaihtoehto jos ei halua äänestää ,itse mietin kyllä useammankin kerran jos vaihtoehto olisi äänestää persuja.Kokoomus ei edusta kuin rikkaiden arvomaailmaa jossa jokainen maksettu veromarkka nähdään vain hukkaan heitettynä rahana sosiaalietuuksien ja pummien taskuissa..Kokoomus ajaa verojärjestelmään muutoksia siten että pikkuhiljaa siirrytään tasaveroon joka johtaa lopulta luokkayhteiskuntaan jossa vain rikkaiden on varaa kouluttaa jälkikasvunsa.

Nukkuvienpuolue on se joka eniten valittaa asioista mutta ei kuitenkaan ota kantaa yhteiskunnankehitykseen... Eli täysin väärin jättää käyttämättä äänioikeutta! Äänestämällä esim. Pers./KD niin viesti valtapuolueille menee perille...

No se KD on vaihtoehto ja kunnallisvaaleissa olen äänestänyt kerran puoluetta. Nykytilanteessa nukkuvienkin protesti on suht tehokas .
Kerran yksi tavallinen työmies perusteli minulle miksi ei äänestä. Ajattelin että nyt sieltä tulee sitä samaa yksikertaistettua protestijuttua . Mutta äijä olikin viisas mies ja pohtinut asioita kaikilta mahdollisilta kanteilta.En muista enää liki 10v takaisia perusteluja ,mutta jouduin myöntämään että olet oikeassa.Ja jos äijän teesit olisi esitetty jollekin poliitikolle olisi pitänyt olla melkoinen kiemurtelija väittääkseen muuta.
-
Perusteeksi riittää että on ihan sama kuka siellä istuu. Ja jos ei äänestä niin ei ole vastuussa päätöksistä 8) "Isot pojat" pelaavat tuota politiikan peliä, minä en ole vielä keksinyt miksi viitsisin itse leikkiä heidän leikkejään. Ennemmin pelailen vaikka "Day of Defeat"-nettipeliä, saa ainakin jotain virtuaalista aikaiseksi 8)

Jos aidosti hoidettaisiin niitä yhteisiä asioita tasapuolisesti ja humaanisti ,mutta nyt jo näkee selvästi että tulevissa vaaleissa on kysymys selkeästä valtapolitiikasta . Aina vaalien alla on ollut joitain ilmiöitä joilla on peloteltu äänestäjiä ruotuun. Mutta nyt näkyy selvästi että jotkut ottavat tilanteista kaiken irti itselleen sekä solidaarisuuskin on pantu kortille näinä aikoina. Liekö eu-tehnyt tehtävänsä kansalaisten silmissä vapaan liikkuvuuden ja markkinoiden vaikutuksella.

Juu. Valtaa jaetaan uudelleen koska kansa on tyytymätöntä. Ihan hyvä että naamat vaihtuvat, mutta se ilo ei varmaan kauaa kestä ;D
-
Viljelijä saa jatkossakin pelätä mitä ne nyt menee tekemään meitin selän takana. ???? Perälauta on vuotanut olipa kuka hyvänsä ollut hallitusvastuussa . Ensin Lipponen ja Kok leikkasi tasapuolisuuden nimissä lapsilisiä ja maataloustukea heti kättelyssä. Sitten tämä on jatkunut niinä torjuntavoittoina ja pian taas tarvitaan talvisodan henkeä kun saadaan seuraava torjuntavoitto jossa taas nakerretaan pala pois siitä perälaudasta. :'(
-
Iso osa lainsäädäntöä pohjautuu EU:n direktiiveihin, ja suomalaiset ovat heti ensimmäisinä toteuttamassa direktiivejä, esimerkkinä tämä liikennepolttoaineen etanoliosuuden lisäys.

Joo ja joskus en ovat jopa edelläkävijöitä, kuten tämä jätevesilaki jossa joka mummo pannaan laittamaan kymppitonni laitteisiin, jotka todennäköisesti ei edes toimi ????
Aika harvoin joku puolue toimii noin suoraan omaa kannattajakuntaansa vastaan, kuten kepu on tässä jätevesilaissa toiminut maakuntien väestöä vastaan, eli niitä vastaan joista yli puolet äänestää keskustaa ...
Tämä kyllä sataa persujen laariin seuraavissa vaaleissa ????

mutta ymmärsivät nämä kansanedustajat oman palkkansa korotukset hoitaa ;D ;D ;D ;D ;D ;D
ja kovat sopeutumiskorvaukset jos eduskuntapaikka ei uusiudu :P :P :P :P

Eikä kukaan puhu eläkeiän korottamisesta noissa hommissa ...
-
Iso osa lainsäädäntöä pohjautuu EU:n direktiiveihin, ja suomalaiset ovat heti ensimmäisinä toteuttamassa direktiivejä, esimerkkinä tämä liikennepolttoaineen etanoliosuuden lisäys.
Ihan Suomen EU-jäsenyyden alkupuolella eräs insinööri sanoi että on ihan satavarma ettei Italiassa Luigin mummolta käy kukaan laskemassa sen kanoja.
Suomessa Pertin mummon maatilalle ajaa vähintään 4 tarkastajaa paikallisesta Äly-keskuksesta. ;D Laskemaan kanoja ja tarkastamaan niiden korvamerkit. ;D Että on tää perskutirallaa mennyt ihmeelliseksi tämä touhu.
-
Kukaan ei kukaan pidä maaseudun ihmisten puolta se on nähty.
Persut samaa sakkia kuin kolmen suuren puolueen väki ei paljon muuttuisi vaikka vaalit voittaisivat.Soini ei ole enään vuosiin vaatinut Suomea eroamaan Rooman Liitosta.
-
Muistakaamme mitä entinen pääministeri Matti Vanhanen sanoi vielä virassa ollessaan, hän sanoi ettei ihmisen aikaansaamaa ilmastonmuutosta saa kyseenalaistaa. Ja tämän hallituksen syntilistalla yksi suurimista asioista on se, että ilmastonmuutoksesta on tehty lähes uskontoon verrattava asia, ja ilmastonmuutokseen vedoten on kansalaisia alettu rasittamaan erilaisilla lisäkustannuksilla, ilmastonmuutoksen varjolla asutusta keskitetään suuriin kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin, energiaveroja korotetaan, rakentamismääräyksiä tiukennetaan, niin että rakentamiskustanukset nousevat selvästi, kaikenlaisia idioottimaisia eu-direktiivejä pannaan voimaan (yrittäjäkuljettajien työaikarajoitteet esim.) Ylipätäätänsä on niin, että ilmastonmuutokseen vedoten rahastetaan tavallista ihmistä monilla eri tavoilla, vaikeutetaan normaalia elämää, ammatinharjoittamista ja idioottimaisia määräyksiä annetaan, ilmastonmuutos vaatii sitä ja ilmastonmuutos vaatii tätä blaa blaa blaa blaa saadaan jatkuvasti kuulla poliitikkojen ja virkamiesten suusta.

Juuri näin !

Iso käsi!!!!

ja jos arvostelet näitä poliitikkojen vedätyksiä kuulet olevasi populisti 8)

Kyllä enempi oli populismia jätevesilaissa, jossa täysin olemattomien päästöjen takia lailla säädettiin haja-asutusalueiden väestö tekemään miljardi investoinnit laitteisiin, joiden ei ole osoitettu edes toimivan ????

kyseleppäs siltä keppulipuolueesi itämeri vastaavalta kaikkoselta kuka sille pellekepulle
kirjoitti sen hehkutuksen jonka tuo eduskunnan turhake päästi sen asetusen hyväksymisen jälkeen ::)
-
Eheytynyt ;D ;D ;D
=
Perussuomalaisten varapuheenjohtajan, kansanedustaja Juho Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo on kaksi vuotta sitten pyrkinyt äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen jäseneksi.
Eerola ja Pyysalo ovat selvittäneet asiaa keskenään. Eerola painottaa, ettei Pyysalo ole koskaan ollut ryhmän jäsen.
- Haluan myös paljastaa Ullasta synkeän salaisuuden: kun hän laittoi kaksi vuotta sitten jäsenhakemuksen tähän järjestöön, hän oli Suomen keskustapuolueen jäsen. Hän oli keskustan riveissä ehdokkaana Lappeenrannan kunnallisvaaleissakin. Nyt Ulla on tehnyt parannuksen, hän ei kuulu vastarintaliikkeeseen eikä myöskään keskustapuolueeseen, vaan perussuomalaisiin. Hän löytänyt poliittisen kotinsa meiltä.
+
;D ;D ;D
-
Eheytynyt ;D ;D ;D
=
Perus suomalaisten vara puheen johtajan, kansan edustaja JuhoEerolan edus kuntaavustaja Ulla Pyysalo on kaksi vuotta sitten pyrkinyt ääri oikeistolaisen Suomen vasta rinta liikkeen jäseneksi.
Eerola ja Pyysalo ovat selvittäneet asiaa keskenään. Eerola painottaa, ettei Pyy salo ole koskaan ollut ryhmänjäsen.
- Haluan myös paljastaa Ullasta synkeänsalaisuuden: kun hän laittoi kaksivuotta sitten jäsen hakemuksen tähän järjestöön, hän oli Suomen keskusta puolueen jäsen. Hän oli keskustanriveissä ehdokkaana Lappeen rannan kunnallis vaaleissakin. Nyt Ulla on tehnyt parannuksen, hän ei kuulu vasta rinta liikkeeseen eikä myöskään keskusta puolueeseen, vaan perus suomalaisiin. Hän löytänyt poliittisenkotinsa meiltä.
+
;D ;D ;D
;D ;D ;D
-
Iemeli on huolissaan kokkarien toimista ja yrittää siirtää syyt muiden niskaan.Kyllä minäkin olisin huolestunut,jos olisin kokoomuslainen. ::)

Ei meillä natseja ole, teillä on.