Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: vms1 - 23.09.10 - klo:13:14
-
Menee hermot mediaan kun he katsoo aiheelliseksi muuttaa vaalitulosta ja hiillostaa ihmisiä pois eduskunnasta omien mieltymysten mukaan. Lisäksi vatvoivat tyhjänpäiväisyyksiä samalla kun suomi vaipui lamaan. Ketä oikeasti kiinnostaa ja mitä väliä on jos joku lähettää viestejä tai joku saa jotain lautoja tai jonkun sukulaiset omistaa kaivosyhtiötä ym. Kaikkihan tietää että isot yritykset ja suurien projektien vetäjät kosii kansanedustajia jatkuvasti ja suuret rahat liikkuu omien intressien suuntaisesti mutta viis väliä. Eikä sillä ole mitään merkitystä jos kansanedustaja on täysi mulkero. (niin ne parhaimmat johtajat yleensä on). Keskittyis media siihen mitä kansanedustajat on saanu aikaiseksi ja mitä mieltä he ovat äänestyksissä ollu sekä antais näiden esittää asiallisesti mielipiteen/perustelun ilman että sitä koitettaisi kyseenalaistaa. Antaa kansan sitten valita vaaleissa uudet edustajat jos vanhat eivät miellytä.
Toivoin että vanhanen olisi erossa ilmoittanut syyksi median häikäilemättömän vainoamisen mikä vei ajan oikeasta politiikasta mutta ei uskaltanut.
-
Herää kysymys, että mistä ei haluta keskustelua, kun näitä samoja juttuja pidetään otsikoissa kuukaudesta toiseen. Kun kirjoitetaan aina vaan näistä samoista asioista, pysyvät nämä asiat ihmisten keskusteluissa, eivätkä muuta ehditä ajattelemaankaan. Turun kaupunginjohtajaksi päässyt entinen SDP:n puoluesihteeri paljasti haastattelussa, että lehdistötiedotteet näistä asioita annetaan aina myöhään iltapäivällä. Näin toimitukset eivät ehdi tarkistaa tietoja ja heidän laatimansa tekstit luetaan sellaisenaan iltauutisissa.
-
Mulle ainakin tuli mieleen että silloin kun niitä lautoja vatvottiin niin edustajia ei paljoa haitannut kun otsikoihin ei noussu kovin paljon taantuma ja siihen liittyvät päätökset

Vaikka Matti on tuppeensahauksen ammattilainen niin eipäs kelvannu Metsäteollisuusliittoon Anne Brunilan tilalle. Varmaan siellä vaaditaan muitakin avuja ,kuin naisten metsästys ;D
-
Nythän se vasta kiva alkaa, kun tongitaan mummon sukanvarretkin, että mitä sieltä löytyy.
-
Mulle ainakin tuli mieleen että silloin kun niitä lautoja vatvottiin niin edustajia ei paljoa haitannut kun otsikoihin ei noussu kovin paljon taantuma ja siihen liittyvät päätökset
Vaikka Matti on tuppeensahauksen ammattilainen niin eipäs kelvannu Metsäteollisuusliittoon Anne Brunilan tilalle. Varmaan siellä vaaditaan muitakin avuja ,kuin naisten metsästys ;D
päätös ohittaa moka oli suomelle onneksi ;D ;D ;D
-
ja onko varma kanss? eiks matti ollu suosituin ns. pystymetästä revästy ministeri jota pidettiin ulkomaita myöten arvossa, vain keltainen metia pilas maun!

joojoojoojooomies oli arvossaan kun aina ilmoitti että kyllä me maksamme
mutta mettäteolisuus on bisnestä ellet tiedä :P
-
---Jos lukee iltapäivälehtiä,niin kolumnit järkiään haukkuvat hallitusta tai kansanedustajia,aivan kuin kosiskellen lukijoita sillä haukkumisella.Tonkimalla etsitään vaikka mitä vikoja.Kohta ei kukaan viitsi äänestää,koska media vainoaa valtaapitäviä koko ajan antamatta minkäänlaista myönteistä palautetta kenestäkään.Viisaat karttavat politiikkaa, koska eivät halua silmätikuksi.
-
ja onko varma kanss? eiks matti ollu suosituin ns. pystymetästä revästy ministeri jota pidettiin ulkomaita myöten arvossa, vain keltainen metia pilas maun!
Niinhän minäkin ajattelin, että moka olis jotenkin parempi kuin Anneli. Mutta nyt on osoittautunut, että omat ne söi Annelin nja sopiva piti saada tilalle. Tälläistä tää on kepulaasuus. Siinä ei paljon äänestäjää arvosteta. ;D

jäätteenmäen kaatoivat sepen kaltaiset umpipunaiset vasemmistolaiset. ;D

...sossutsossutsossutsossut....
Rehellisesti asiaansa uskovat vasurit uskovat asiaansa oikeasti.
Mutta nää salamyhkäiset sossunperkeleet. Nämä ne kun eivät usko omia satujaankaan, eikä kukaan tiedä heidän tarkoitusperiään, pyrkimyksiään.
-
Menee hermot mediaan kun he katsoo aiheelliseksi muuttaa vaalitulosta ja hiillostaa ihmisiä pois eduskunnasta omien mieltymysten mukaan. Lisäksi vatvoivat tyhjänpäiväisyyksiä samalla kun suomi vaipui lamaan. Ketä oikeasti kiinnostaa ja mitä väliä on jos joku lähettää viestejä tai joku saa jotain lautoja tai jonkun sukulaiset omistaa kaivosyhtiötä ym. Kaikkihan tietää että isot yritykset ja suurien projektien vetäjät kosii kansanedustajia jatkuvasti ja suuret rahat liikkuu omien intressien suuntaisesti mutta viis väliä. Eikä sillä ole mitään merkitystä jos kansanedustaja on täysi mulkero. (niin ne parhaimmat johtajat yleensä on). Keskittyis media siihen mitä kansanedustajat on saanu aikaiseksi ja mitä mieltä he ovat äänestyksissä ollu sekä antais näiden esittää asiallisesti mielipiteen/perustelun ilman että sitä koitettaisi kyseenalaistaa. Antaa kansan sitten valita vaaleissa uudet edustajat jos vanhat eivät miellytä.
Toivoin että vanhanen olisi erossa ilmoittanut syyksi median häikäilemättömän vainoamisen mikä vei ajan oikeasta politiikasta mutta ei uskaltanut.
Nii-i. Demokratian suurin vika on, että nekin ketkä ovat selvästi väärässä saavat äänestää. Toisaalta jos näin ei olisi kepu/kepulaisuus olisi kadonnut jo aikoja sitten maailmasta... ;D
-
Ei tää demokratian vika ole, tämä on median vika ????
Media pyörittää juttuja miten sattuu, pääsyy on se, että median omistus on keskittynyt liian harvoihin käsiin, eikä maakuntalehdillä ole uskallusta kirjoitella median suuria toimijoita vastaan.