Agronet
Keskusteluaiheet => Koneet, laitteet ja tekniikka => Aiheen aloitti: prut - 25.05.10 - klo:12:34
-
Pitäisi tehdä reilun kilometrin mittainen ratsastuspolku. Maasto on n. 5 vuotta sitten hakattua kuusi / mäntymetsää. Maanpintaa pitäisi tasoittaa ja siitä pitäis saada isommat juuret yms. pois, jotta voisi levittää viiran ja sen päälle hiekkaa. Leveyttä polulle tulee vain noin metrin verran ja tyhjää tilaa molemmille puolille sen verran, että oksat eivät piiskaa, eivätkä jalat osun puunrunkoihin. Väylä pitää tietysti olla sen verran auki, että traktorilla ajo onnistuu, jotta pintahiekan levitys sujuu ja myöhemmin kunnossapito.
Olin ajatellut, että onnistuisikonhan tasoittaminen kunnostusjyrsimellä? En ole tällaista urakointia tekevää uudeltamaalta löytänyt. Syvältä ei kuitenkaan saisi möyhiä, koska ylinmääräisestä pehmeydestä ei tässä tapauksessa ole kuin haittaa.
Onko muita ehdotuksia ? Traktorikaivuri ?
-
Traktorikaivuri kuulostaa paljon edullisemmalta ja tekee ihan yhtä hyvän pohjan. Jos on paljon irtirevittäviä kantoja niin järeämpi telakone tekee työn nopeammin.
Mihinkäs sitä viiraa tarviaa tuhlata ? Jos polkua käyttää, niin ei se kasva umpeen.
-
On sen verran pehmeitäkin paikkoja, että hiekka häviää, jos ei ole viiraa. Kovemmat paikat sitten erikseen ...
-
Hyvä idea. Täytyypä laittaa harkintaan. Hakentinta ei ole omasta takaa, muttaa siihen kyllä urakoitsijoita löytyy.
-
Jos se hake ei passaa ratsastajille, eikös nykyään kannot viedä vähintään kiitoskaupalla energiaksi.