Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 21.03.10 - klo:08:42
-
Kuten todettu, on väistämätöntä, jotta merkittävä osa c-alueenkin maidontuottajista joutuu kilpailukyvyttömyyttään hakemaan uuden tuotantosuunnan.
Osa siirtyy lihantuotantoon ja osa jopa viljanviljelijöiksi, vaikka maastullissa taannoin todettiin ammattitaidon siinä olevan heikko.
Merkittävin, työläin ja jopa lääketieteellistä jälkihoitoa vaativa kurssi:
-Maapallo pyöriikin akselinsa ympäri.
Suosituksi tullee,
-Miten rantakuntoon pääsemiseksi, saa peitettyä henskeliden paukuttelusta tulleet arvet.
Tarpeellinen; Taksisuharin perusteet; kytkin, jarru, kaasu( vain manuaalit)
Olosuhteiden pakosta; Joudun ihan itse tekemään työni tai kustantamaan aputyövoiman, lomitusjärjestelmän lakattua.
Ja tärkein; sopeutuminen ajelemaan vanhalla, mutta tarpeellisella töihin soveltuvalla kalustolla.
-
Muutos alkaa vuoden päästä: kepu lähtee oppositioon ja ämteekoolta ei enää kysytä mitään.
Jos vaikka etelässä säilyisi maidontuotantoa, niin että tulevaisuudessa ei tarvitsisi kaikkea maitoa tuoda Ruåtsista, Kepulandian maitu on liian kallista ja vetistä, kuten Keski-Pohjanmaan radion testissäkin todettiin.

HTT kerto, että osa siirtymässä perunan viljelijäksi. Joku Eemeli on kuulema tulossa kouluttamaan.

Joo täällä Tundralla onkin perunalle soveltuvia kivennäismaita. Ehkä tästä vielä uusi ura urkenee.

On se Lapin puikula liikaa kehuttu peruna. Perustuu siihen ,että muuten noin pieniä perunoita ei viitsisi pellosta kerätä. Eikä kukaan niitä ostaisi. Kyllä Siikli on aivan yhtä hyvä ;D
-
Muutos alkaa vuoden päästä: kepu lähtee oppositioon ja ämteekoolta ei enää kysytä mitään.
Jos vaikka etelässä säilyisi maidontuotantoa, niin että tulevaisuudessa ei tarvitsisi kaikkea maitoa tuoda Ruåtsista, Kepulandian maitu on liian kallista ja vetistä, kuten Keski-Pohjanmaan radion testissäkin todettiin.
veetieemelin esimerkin kannustamana olen tullut siihen tulokseen että akkani minut elättäköön, minä alan keskittymään agronettiin tosissaan ja perunan hintaa tulen kritisoimaan jokaisessa mediassa erityisen kärkkäästi ettei luomujussi vain pääse rikastumaan ;D ;D ;D ;D
-
HTT kerto, että osa siirtymässä perunan viljelijäksi. Joku Eemeli on kuulema tulossa kouluttamaan.
Joo täällä Tundralla onkin perunalle soveltuvia kivennäismaita. Ehkä tästä vielä uusi ura urkenee.
sieltä varmaan löytyy myös maltokaarivirus vapaata peltoa ??

Ja koulutuksesta vastaa. http://www.pto.fi/
-
Kuten todettu, on väistämätöntä, jotta merkittävä osa c-alueenkin maidontuottajista joutuu kilpailukyvyttömyyttään hakemaan uuden tuotantosuunnan.
Osa siirtyy lihantuotantoon ja osa jopa viljanviljelijöiksi, vaikka maastullissa taannoin todettiin ammattitaidon siinä olevan heikko.
Merkittävin, työläin ja jopa lääketieteellistä jälkihoitoa vaativa kurssi:
-Maapallo pyöriikin akselinsa ympäri.
Suosituksi tullee,
-Miten rantakuntoon pääsemiseksi, saa peitettyä henskeliden paukuttelusta tulleet arvet.
Tarpeellinen; Taksisuharin perusteet; kytkin, jarru, kaasu( vain manuaalit)
Olosuhteiden pakosta; Joudun ihan itse tekemään työni tai kustantamaan aputyövoiman, lomitusjärjestelmän lakattua.
Ja tärkein; sopeutuminen ajelemaan vanhalla, mutta tarpeellisella töihin soveltuvalla kalustolla.
HTT kerto, että osa siirtymässä perunan viljelijäksi. Joku Eemeli on kuulema tulossa kouluttamaan.
siis joku ammattitaidoton luuseri tulossa kouluttamaan.
-
HTT kerto, että osa siirtymässä perunan viljelijäksi. Joku Eemeli on kuulema tulossa kouluttamaan.
Joo täällä Tundralla onkin perunalle soveltuvia kivennäismaita. Ehkä tästä vielä uusi ura urkenee.
sieltä varmaan löytyy myös maltokaarivirus vapaata peltoa ??
Löytyy ja paljon!! Saattaa mennä mainostamisen puolelle, Tundralla kasvatetut Väyrysen perunat ovat maankuuluja. Että kyllä täälläkin osataan.
-
HTT kerto, että osa siirtymässä perunan viljelijäksi. Joku Eemeli on kuulema tulossa kouluttamaan.
Joo täällä Tundralla onkin perunalle soveltuvia kivennäismaita. Ehkä tästä vielä uusi ura urkenee.
sieltä varmaan löytyy myös maltokaarivirus vapaata peltoa ??
Ja jos ei löydy, niin raivataan!
Petri
-
Muutos alkaa vuoden päästä: kepu lähtee oppositioon ja ämteekoolta ei enää kysytä mitään.
Jos vaikka etelässä säilyisi maidontuotantoa, niin että tulevaisuudessa ei tarvitsisi kaikkea maitoa tuoda Ruåtsista, Kepulandian maitu on liian kallista ja vetistä, kuten Keski-Pohjanmaan radion testissäkin todettiin.
Veetin kannattaisi käydä " Etelä-Suomen maidontuotannosta oikeisiin töihin" kurssi.
Nuo kyseiset kurssit tosin on käyty jo ammoisina aikoina, viime vuosituhannella, mutta jos jostakin vielä löytyisi oppimateriaalia, opiskelisit ja kertoisit kaikille agrolaisille, mihin lopahti se maidontuotannon innostus eteläisessä suomessa jo paljon ennen EU:n mukanaan tuomaa taistelua.
Niiden kursien myötävaikutuksella eteläisestä suomesta lopetettiin maamme parhaat karjat ja siirryttiin viljanviljelyyn tai lähdettiin oikeisiin töihin.
Sittemmin huomattiin ettei se vilja pitkässä juoksussa ollutkaan se kantava voima ja kaiken lisäksi nuo pohjoisen karpaasit tuottivat maitoa, JONKUNHAN SITÄ OLI TUOTETTAVA, viljanviljelyyn sopimattomilla nurmialueillaan ja joku helevetin hötö sillä vielä rikastuikin, niin kätinähän siitä pitää nostaa.
-
otsikkoa lukiessani ajattelin etä kyseessä on eemelin kouluttaminen yhteiskunta kelpoiseksi ;D

Se on mahloton tehtävä.Täälläpäin vaatii yks kokoomuspelle ay-liikeen lopettamista kokonaan , siittä vois tulla isoporu hienohelmojen keskuudessa .
-
Muutos alkaa vuoden päästä: kepu lähtee oppositioon ja ämteekoolta ei enää kysytä mitään.
Jos vaikka etelässä säilyisi maidontuotantoa, niin että tulevaisuudessa ei tarvitsisi kaikkea maitoa tuoda Ruåtsista, Kepulandian maitu on liian kallista ja vetistä, kuten Keski-Pohjanmaan radion testissäkin todettiin.
Veetin kannattaisi käydä " Etelä-Suomen maidontuotannosta oikeisiin töihin" kurssi.
Nuo kyseiset kurssit tosin on käyty jo ammoisina aikoina, viime vuosituhannella, mutta jos jostakin vielä löytyisi oppimateriaalia, opiskelisit ja kertoisit kaikille agrolaisille, mihin lopahti se maidontuotannon innostus eteläisessä suomessa jo paljon ennen EU:n mukanaan tuomaa taistelua.
Niiden kursien myötävaikutuksella eteläisestä suomesta lopetettiin maamme parhaat karjat ja siirryttiin viljanviljelyyn tai lähdettiin oikeisiin töihin.
Suomessa lähdettiin 1970-luvulla toteuttamaan kepujohtaja Johannes Virolaisen ideoimaa maatalouspolitikkaa: kotieläintalous siirretään pohjpiseen. Seurauksena oli etelän hyvien karjojen häviäminen kannattavuuden romahdettua ja pohjoisessa investoitiin hirmutukia saavaan maidontuotantoon. Seurauksena Vironperän Jussin hölmöilyistä maassamme jouduttiin ottamaan v. 1983 käyttöön tiukat maitokiintiöt hirmuisen ylituotannon takia. Kepulaisten neuvottelema maatalouden EU-liittymissopimus oli lopullinen kuolinisku etelän kotieläintaloudelle http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=11837.0
Sittemmin huomattiin, ettei se vilja pitkässä juoksussa ollutkaan se kantava voima ja kaiken lisäksi nuo pohjoisen karpaasit tuottivat maitoa, JONKUNHAN SITÄ OLI TUOTETTAVA, viljanviljelyyn sopimattomilla nurmialueillaan ja joku helevetin hötö sillä vielä rikastuikin, niin kätinähän siitä pitää nostaa.
-
Suomessa lähdettiin 1970-luvulla toteuttamaan kepujohtaja Johannes Virolaisen ideoimaa maatalouspolitikkaa: kotieläintalous siirretään pohjpiseen. Seurauksena oli etelän hyvien karjojen häviäminen kannattavuuden romahdettua ja pohjoisessa investoitiin hirmutukia saavaan maidontuotantoon. Seurauksena Vironperän Jussin hölmöilyistä maassamme jouduttiin ottamaan v.
Ymmärtääkseni silloin ei viljanviljelijöiden joukosta kyllä suuresti kritisoitu sitä, että suunnilleen olemattomalla työpanoksella pystyi esittämään maanviljelijää koko vuoden? Olitko jo silloin, Veeti, tiukasti kritisoimassa tätä?
Olen 80-luvun lopussa ihan vakavissaan ollut neuvojakurssilla ryhmätyönä tekemässä viljely- ja taloussuunitelmaa 30 ha viljatilalle. Huhhuh, ajattelen nyt, mutta olihan silloin vielä Neuvostoliittokin ja Kekkosen haamu leijaili kaikkialla...
Aikansa kutakin. Toivottavasti Veetikin pystyisi katsomaan enemmän tuulilasista kuin taustapeilistä, helpottaa ajamista paljon.

Kyllä MTKolta kysytään maatalouteen kuuluvissa ratkaisuissa vaikka hallituksessa ois mikä puolue tahansa.

Herää poika ja syö pitsasi, sanoo mainos.
Tuosta muistelustasi on jo pari vuosikymmentä ja maatalouspoliittiset virheet ovat jatkuneet näihin päiviin asti.
Jokainen, ihan jokainen, jopa sokea reettakin tietää, ettei muutamalla kymmenellä viljahehtaarilla elä.
Muistelemasi aika oli juuri sitä oikeaa koivu ja tähti-ideologiaa, missä kaikki pieni oli kaunista.

jospase
sun kaaliin alakas menneen
-
Muutos alkaa vuoden päästä: kepu lähtee oppositioon ja ämteekoolta ei enää kysytä mitään.
Jos vaikka etelässä säilyisi maidontuotantoa, niin että tulevaisuudessa ei tarvitsisi kaikkea maitoa tuoda Ruåtsista, Kepulandian maitu on liian kallista ja vetistä, kuten Keski-Pohjanmaan radion testissäkin todettiin.
Veetin kannattaisi käydä " Etelä-Suomen maidontuotannosta oikeisiin töihin" kurssi.
Nuo kyseiset kurssit tosin on käyty jo ammoisina aikoina, viime vuosituhannella, mutta jos jostakin vielä löytyisi oppimateriaalia, opiskelisit ja kertoisit kaikille agrolaisille, mihin lopahti se maidontuotannon innostus eteläisessä suomessa jo paljon ennen EU:n mukanaan tuomaa taistelua.
Niiden kursien myötävaikutuksella eteläisestä suomesta lopetettiin maamme parhaat karjat ja siirryttiin viljanviljelyyn tai lähdettiin oikeisiin töihin.
Suomessa lähdettiin 1970-luvulla toteuttamaan kepujohtaja Johannes Virolaisen ideoimaa maatalouspolitikkaa: kotieläintalous siirretään pohjpiseen. Seurauksena oli etelän hyvien karjojen häviäminen kannattavuuden romahdettua ja pohjoisessa investoitiin hirmutukia saavaan maidontuotantoon. Seurauksena Vironperän Jussin hölmöilyistä maassamme jouduttiin ottamaan v. 1983 käyttöön tiukat maitokiintiöt hirmuisen ylituotannon takia. Kepulaisten neuvottelema maatalouden EU-liittymissopimus oli lopullinen kuolinisku etelän kotieläintaloudelle http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=11837.0
Sittemmin huomattiin, ettei se vilja pitkässä juoksussa ollutkaan se kantava voima ja kaiken lisäksi nuo pohjoisen karpaasit tuottivat maitoa, JONKUNHAN SITÄ OLI TUOTETTAVA, viljanviljelyyn sopimattomilla nurmialueillaan ja joku helevetin hötö sillä vielä rikastuikin, niin kätinähän siitä pitää nostaa.
mistä ihmeestä sinä olet saanut päähäsi että tuota virolaisen politiikkaa ruvettiin toteuttamaan?????
suora lainaus
"Tietysti tällaisia jakoja voidaan missä tutkijankammiossa tahansa suorittaa, mutta minä en kyllä usko, että tällä ehdotuksella on mitään käytännöllisiä toteutumismahdollisuuksia. "
-
Muutos alkaa vuoden päästä: kepu lähtee oppositioon ja ämteekoolta ei enää kysytä mitään.
Jos vaikka etelässä säilyisi maidontuotantoa, niin että tulevaisuudessa ei tarvitsisi kaikkea maitoa tuoda Ruåtsista, Kepulandian maitu on liian kallista ja vetistä, kuten Keski-Pohjanmaan radion testissäkin todettiin.
Kyllä MTKolta kysytään maatalouteen kuuluvissa ratkaisuissa vaikka hallituksessa ois mikä puolue tahansa.
MTK:n jatkama linja menee suoraan kuin laiva, mutta toivotaan että eteen sattuu hetken päästä
jotakin kovaa ja alus uppoaa... :-X :-X :-X
MTK voisi perustaa jo työryhmän ja alkaa selvittää etelän tuhojen laajuutta!!! >:( >:( >:(

tuttu ambulanssityöntekijä sanoi että siellä missä valitus on kovinta hätä on pienintä ;) ;) ;) ;). eiköhän ne oo nuo itä-suomen tilat melkein hankalimmassa tilanteessa ??? ??? ??? ???

Kyllähän tässä näkyy hyvin pitkä ja selkeä linja, jossa on haettu nimenomaan mahdollisimman kovaa arvonnousua maille ja nimenomaan pelloille, siinä hätäkässä vaan on unohtunut, että jos tilakokoa pitää kokoajan kasvattaa, niin peltoa tarvitaan myös lisää, mikäli meinaa maataloutta jatkaa ????
-
Vaativa koulutusohjelma on jo alkamassa, pohjoisen viljanviljelijät etelään avustamaan virkaveljiään.
http://www.oulunaluetaksi.fi/sivu/fi/kuljettajakoulutus/