Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Petri - 07.03.10 - klo:12:02
-
Perjantain SontaSiionissa oli ihan mielenkiintoinen juttu eurodemarien avauksesta EU-maatalouspolitiikan uudistamiseksi 2013. Ovatko sitten jo myöhässä, en tiedä, mutta esitetty malli olisi aika houkutteleva näin Suomalaisesta näkökulmasta. Eli että tilatuki tasatueksi ympäri Euroopan, luonnonhaittakorvaus tuohon päälle ja sitten ympäristönhoidosta vielä suolarahat päälle. Verrattuna nykyiseen malliin voisi Pohjola olla voittajan puolella yhdessä uusien EU-maiden kanssa. Saas sitten nähdä, miten Ranska/Itä-Eurooppa -ottelussa käy, meidän paikkamme tuossa väännössä taitaa kuitenkin olla jossain parvella...
Petri

Kyllä demari on parempi vaihtoehto unionissa kuin kepu. Kepu kuuluu liberaaliryhmään joka haluaa lopettaa kaikki tuet. ;D

Et tainnut ymmärtää että tässä on kyse siitä että tulotukia siirrettäisiin todelliseen luonnon- ja ympäristönhoitoon ja suojeluun. Tämä sopisi hyvin monelle luomutuottajalle. Ehkä tässä on tosiaankin Demariksi alettava....

Liian hyvin ymmärrän. Sitä ei kepu tule hyväksymään. Mieluummin lopettaa kaikki tuet, jos satut ymmärtämään kepulaasuuden syvintä olemusta ;D

Juu, semmoinenkin oli toissa talvena tapetilla, että ympäristölle herkät pellot voitaisiin laittaa kesannolle korvausta vastaan, mutta nykyinen hallinto (S-L, mtk) torppasivat. Mieluummin pitää tuottaa halpaa viljaa EU-interventioon, tappiolla.
-
Kaljapäisään oleet. Tuohan on Saksan Malli, melko lahjakkaasti häviäisi byrokraateja hallinosta. Lukekaapa Koneviestin pakina, ettei Demaritkin olisi vahingossa lukeeneet sitä ja eivät tajunneet mitä se tarkoittaa käytännössä byrokratialle.
-
Kyllä demari on parempi vaihtoehto unionissa kuin kepu. Kepu kuuluu liberaaliryhmään joka haluaa lopettaa kaikki tuet. ;D
Et tainnut ymmärtää että tässä on kyse siitä että tulotukia siirrettäisiin todelliseen luonnon- ja ympäristönhoitoon ja suojeluun. Tämä sopisi hyvin monelle luomutuottajalle. Ehkä tässä on tosiaankin Demariksi alettava....
Liian hyvin ymmärrän. Sitä ei kepu tule hyväksymään. Mieluummin lopettaa kaikki tuet, jos satut ymmärtämään kepulaasuuden syvintä olemusta ;D
Juu, semmoinenkin oli toissa talvena tapetilla, että ympäristölle herkät pellot voitaisiin laittaa kesannolle korvausta vastaan, mutta nykyinen hallinto (S-L, mtk) torppasivat. Mieluummin pitää tuottaa halpaa viljaa EU-interventioon, tappiolla.
Saat ALVia takaisin jos tappiolla tuotat . ;D ;D ;D ;D
-
Juu, semmoinenkin oli toissa talvena tapetilla, että ympäristölle herkät pellot voitaisiin laittaa kesannolle korvausta vastaan, mutta nykyinen hallinto (S-L, mtk) torppasivat. Mieluummin pitää tuottaa halpaa viljaa EU-interventioon, tappiolla.
Silloin kun tuo asia oli ajankohtainen, taisi kantasi olla hieman toisenlainen.

Asiat muuttuu ,mutta kanta ei koskaan. Kepu on perseestä ;D

Otsikossa kaikki.
-
Perjantain SontaSiionissa oli ihan mielenkiintoinen juttu eurodemarien avauksesta EU-maatalouspolitiikan uudistamiseksi 2013. Ovatko sitten jo myöhässä, en tiedä, mutta esitetty malli olisi aika houkutteleva näin Suomalaisesta näkökulmasta. Eli että tilatuki tasatueksi ympäri Euroopan, luonnonhaittakorvaus tuohon päälle ja sitten ympäristönhoidosta vielä suolarahat päälle. Verrattuna nykyiseen malliin voisi Pohjola olla voittajan puolella yhdessä uusien EU-maiden kanssa. Saas sitten nähdä, miten Ranska/Itä-Eurooppa -ottelussa käy, meidän paikkamme tuossa väännössä taitaa kuitenkin olla jossain parvella...
Petri
Kun ensin tuen kokonaismäärästä leikattaisiin puolet ja uusille eu-maille jaettaisiin sama kuin muille niin taitaisi meille jäädä rippeet ja ehkä ei sitäkään kun keksisivät että koko suomi olisi luonnonhoitoaluetta ilman tuotantoa. :-\

No, siihen en ota kantaa, paljonko kokonaismäärästä leikataan, mutta veikkaan koko uudistuksen kaatuvan Ranskaan, joka tuskin antaa omastaan näille uusille Itä-Euroopan jäsenmaille. Oma villi veikkaus, että jos ex-CAP eli nykyinen tilatuki tasattaisiin koko EU:n alueelle, niin saatettaisiin pysyä aika lailla samassa kuin nytkin? Olisi kokonaistilanne kuitenkin olennaisesti oikeudenmukaisempi kuin nyt.
Tilatuen perusolemushan on tuo peruutuspeili, sillä korvattiin hinnanalennus maailmanmarkkinahintatasoon. Nyt se on kääntynyt siihen, että annetaan niille, joille muutenkin tulee.
Petri
-
Perjantain SontaSiionissa oli ihan mielenkiintoinen juttu eurodemarien avauksesta EU-maatalouspolitiikan uudistamiseksi 2013. Ovatko sitten jo myöhässä, en tiedä, mutta esitetty malli olisi aika houkutteleva näin Suomalaisesta näkökulmasta. Eli että tilatuki tasatueksi ympäri Euroopan, luonnonhaittakorvaus tuohon päälle ja sitten ympäristönhoidosta vielä suolarahat päälle. Verrattuna nykyiseen malliin voisi Pohjola olla voittajan puolella yhdessä uusien EU-maiden kanssa. Saas sitten nähdä, miten Ranska/Itä-Eurooppa -ottelussa käy, meidän paikkamme tuossa väännössä taitaa kuitenkin olla jossain parvella...
Petri
Kyllä demari on parempi vaihtoehto unionissa kuin kepu.
Jo aloituksen otsikosta arvasin, että Seppodemarius on ehtiny ensimäisenä kannattammaan... ;D
-
Sorkka ei edelleenkään ymmärrä alv:tä.
-
Sorkka ei edelleenkään ymmärrä alv:tä.
Ei sitä ymmärrä kyllä useimmat maajussitkaan ????
Tuloahan se on, kun saa maksamiaan veroja takaisin ????

Niin ,onhan se tuloan,kun saa Vallun 22% halvemmalla ;D