Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Aulis Anttila - 30.12.09 - klo:18:46
-
Uudellamaalla väkimäärä on kasvanut määrällisesti ja suhteellisesti eniten. Vuoden 2009 lopussa maakunnassa asuu yhteensä lähes 15 600 ihmistä enemmän kuin viime vuonna.
+
Tänä vuonna syntyy ennätysmäärä vauvoja. Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan lapsia syntyy vuoden aikana yhteensä 60 100. Suomen väkiluvun arvioidaan vuodenvaihteessa olevan 5 351 000. Väkimäärä lisääntyi 25 000:lla edellisvuodesta.
=
...eli pakolaisvirtaa ja paneskelua...
-
Joo, tosi on, että väestö keskittyy aika voimakkaasti, se että onko se hyvä vai paha asia, jää nähtäväksi.
Tulevaisuudessa, jos varallisuus kasvaa samaan tahtiin, niin ihmisillä on useampi asunto ja asuinpaikka, ympäri Suomea.
-
Tänä vuonna syntyy ennätysmäärä vauvoja.
Onneksi sun pikku pyssyyn ei enää ole paukkuja tarjolla :-X :-\ :'(
-
Uudellamaalla väkimäärä on kasvanut määrällisesti ja suhteellisesti eniten. Vuoden 2009 lopussa maakunnassa asuu yhteensä lähes 15 600 ihmistä enemmän kuin viime vuonna.
+
Tänä vuonna syntyy ennätysmäärä vauvoja. Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan lapsia syntyy vuoden aikana yhteensä 60 100. Suomen väkiluvun arvioidaan vuodenvaihteessa olevan 5 351 000. Väkimäärä lisääntyi 25 000:lla edellisvuodesta.
=
...eli pakolaisvirtaa ja paneskelua...
HÖLÖ HÖLÖ Aukki,päivästä toiseen samaa hölinää.

Kyllä se totta on, osoittavathan sen jo tilastot. Tilastot sensijaan eivät kerro sitä, ketkä kasvukeskuksiin ensiksi muuttavat. Ne ovat maaseudulle sopeutumattomat, eli vasemmistolaiset ja homot, saattaapa molemmat mahtua samaan persoonaankin. Lieneekö Aua yksi heistä? ;D ;D

Sinne siirtyy myös kaikki tämän maan pakolaiset ...
Jotka myös lisääntyy kuin kanit.
-
Heikki hopo Toivonen
-
Heikki hopo Toivonen
Mikä sua vaivaa ? Voisit oikeesti sorkkahessun morkkaamisen lopettaa. Aika löperö ylläpito, kun ei pistä sua jäähylle.

Olen samoilla linjoilla, palstalle pitäisi saada ikäraja, 15 vuotta, joksi lasketaan myös henkinen ikä.
K.Y.R.päjä joutaisi jäähylle.
-
Puhuvat Stadissa että etelän vetelien ajotaidon puutekin on pelkkä myytti.
Kaikki kolarit niin talvella ja kesällä kun ajavat sinne muualta Suomesta muuttaneet. Aulis vahvistanee asian. ::)
-
Puhuvat Stadissa että etelän vetelien ajotaidon puutekin on pelkkä myytti. Kaikki kolarit niin talvella ja kesällä kun ajavat sinne muualta Suomesta muuttaneet. Aulis vahvistanee asian. ::)
Asiaa on tuskin tieteellisesti tutkittu... mutta kyllä Stadin keskustassa ajaminen on eri juttu ku Taivalkosken keskustassa - jokainen joka on käyny Pariisissa ja katellu Riemukaaren liikenneympyrää iltapäiväruuhkan aikoihin ei itsesuojeluvaistollisista syistä menis suurin surminkaan sinne suhailemaan.

Tuli joskus seurattua Pariisin ruuhkaa joulun alla :D :D :D :D :D. Kaupungissa pelaa julkinen liikenne, mutta silti pitää se oma Rellu saada sinne kaaoksen sekaan....konttaamallakin olisit jo perillä.
Helsinki ei ole ollenkaan paha paikka autoilijoille, ainoa mikä v...ttaa, on onnettoman surkeat katujen nimi- ja numerokyltit.
-
Uudellamaalla väkimäärä on kasvanut määrällisesti ja suhteellisesti eniten. Vuoden 2009 lopussa maakunnassa asuu yhteensä lähes 15 600 ihmistä enemmän kuin viime vuonna.
+
Tänä vuonna syntyy ennätysmäärä vauvoja. Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan lapsia syntyy vuoden aikana yhteensä 60 100. Suomen väkiluvun arvioidaan vuodenvaihteessa olevan 5 351 000. Väkimäärä lisääntyi 25 000:lla edellisvuodesta.
=
...eli pakolaisvirtaa ja paneskelua...
Myös Hämeessä, Päijät-Hämeesä ja enenkaikkea Pirkanmaalla runsasta väestönkasvua.
Suunta on oikea, Kepulandiasta pitää tehdä puuraaka-aineen tuotantoalue, sekaan mahtuu runsas eläimistö susineen ja karhuineen.

Nojaa on sitä kasvua muissakin keskuksissä, kuin Tampereeeellla ....
Luulempa että kasvuprosentit Levillä hakkaa Mansen mennen tullen ?????
-
Uudellamaalla väkimäärä on kasvanut määrällisesti ja suhteellisesti eniten. Vuoden 2009 lopussa maakunnassa asuu yhteensä lähes 15 600 ihmistä enemmän kuin viime vuonna.
+
Tänä vuonna syntyy ennätysmäärä vauvoja. Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan lapsia syntyy vuoden aikana yhteensä 60 100. Suomen väkiluvun arvioidaan vuodenvaihteessa olevan 5 351 000. Väkimäärä lisääntyi 25 000:lla edellisvuodesta.
=
...eli pakolaisvirtaa ja paneskelua...
Eikö juuri kok-politiikka ole sitä, että kehä-kolmosen ulkopuolella ei saa olla elämää? Niinhän se kokoomuksen Kirsi sen sanoiksi puki taannoin? Näinhän siinä sitten käy.
-
Nojaa on sitä kasvua muissakin keskuksissä, kuin Tampereeeellla .... Luulempa että kasvuprosentit Levillä hakkaa Mansen mennen tullen ?????
Tapasi mukaan taas luulet kaikenlaista. Mutta kuten aika usein niin tosiasiat kertovat sitten jotain muuta?
http://www.kittila.fi/web/index.php?id=88

Tapasi mukaan taas vastaat väitteeseen, jota en ole edes esittänyt ????
Kuka on puhunut Kittilästä mitään ????
Levin juurelle on noussut 20 vuodessa melkoinen kylä, senjälkeen kun seitkytluvulla sinne ammattiliitot rakensi kylpylän ????
Mitähän luulet kasvuprosenteiksi, kun lähdetää liikkeelle muutaman ihmisen kylästä ja tullaan tähän päivään ????

Eiköhän se mahda olla pienin yksikkö kunta jonka kasvuprosentteja katsotaan? Jos tolle linjalle lähdetään niin varmasti Tampereeltakin löytyy kaupunkinosia joissa kasvuprosentit hakkaa Levin mennen tullen? Kas kun siellä on kaupunginosia joissa on ollut talo tai pari ja nyt on sitten tuhansien asukkaiden lähiö.

No se nyt vähän riippuu tilanteesta, Kittilä on kumminkin Varsinais-suomea suurempi alue, joten kasvua voi kai katsoa kyläkohtaisestikkin ????

Voi tietysti mutta siinä vertailussa Levillä ei kyllä ole paljonkaan mahdollisuuksia. Otetaan vaikka Helsingistä Viikin kaupunginosa jossa joskus 70-80 -luvun taitteessa oli muutama asukas ja nyt varmaan enemmän asukkaita kuin koko Kittilässä.

Eli kuten totesin, on sitä kasvua muuallakin kuin Tampereeellla ????
-
Puhuvat Stadissa että etelän vetelien ajotaidon puutekin on pelkkä myytti. Kaikki kolarit niin talvella ja kesällä kun ajavat sinne muualta Suomesta muuttaneet. Aulis vahvistanee asian. ::)
Asiaa on tuskin tieteellisesti tutkittu... mutta kyllä Stadin keskustassa ajaminen on eri juttu ku Taivalkosken keskustassa - jokainen joka on käyny Pariisissa ja katellu Riemukaaren liikenneympyrää iltapäiväruuhkan aikoihin ei itsesuojeluvaistollisista syistä menis suurin surminkaan sinne suhailemaan.
Aimo on muuten ajanut tuossa liikenneympyrässä. Tosin ei ruuhka-aikaan, sentään jonkun verran itsesuojeluvaistoa löytyy. Ja mitä taas noihin pääkaupunkiseudun liikennejuttuihin tulee niin liikennesuoritteeseen eli automäärään ja kilometreihin nähden muistelisin että pääkaupunkiseutu kuului niihin turvallisemman puolen seutuihin. Vaarallisin muistaakseni Seinäjoki jossa pelti rytisee kilometreihin nähden eniten. Ja pääkaupunkiseudulla on se hyvä puoli että kun siellä on paljon liikennettä niin aina löytyy liikennevirrasta se järkevä joka esimerkiksi päästää sivukadulta kolmion takaa tulevat välillä menemään vaikka valot eivät pelaisikaan. Monessa pikkukaupungissa sen sijaan voi olla aika toivoton yrittää sivukadulta mukaan liikennevirtaan kun oikeuksista pidetään tiukasti kiinni ja joustoa ei ole yhtään. Aimokin kun erehtyy joskus pikkukylässä päästämään ruuhkautuneen sivukadun liikenteen pääkadulle pysähtymällä kohteliaasti suojatien tms eteen niin perässä tulevien torvet soivat lähes välittömästi.
-
No se nyt vähän riippuu tilanteesta, Kittilä on kumminkin Varsinais-suomea suurempi alue, joten kasvua voi kai katsoa kyläkohtaisestikkin ????
Voi tietysti mutta siinä vertailussa Levillä ei kyllä ole paljonkaan mahdollisuuksia. Otetaan vaikka Helsingistä Viikin kaupunginosa jossa joskus 70-80 -luvun taitteessa oli muutama asukas ja nyt varmaan enemmän asukkaita kuin koko Kittilässä.
Eli kuten totesin, on sitä kasvua muuallakin kuin Tampereeellla ????
On kyllä, kaikissa etelän kasvukeskuksissa ja Oulussa. Tampereelta löytyy ihan vastaavia kuin tuo Viikki Helsingissä.
-
Vai tarkoittaako Heikki, että Levillä laitetaan väestön kasvua alulle, joka sitten realisoituu etelän synnytyslaitoksilla? :D
Kyntäjä ei vakoa valitse, eikä satoa korjaa tässä tapauksessa, se vain laittaa siemenet sisälle ....

Sehän se on... ihmisen osa... tässä inkarnaatiossa ::) ::) ::) ::)

Jotenkin se vaan menee niin, että pohjoisessa kaikki itää paremmin, vaikka "pelto" olisikin etelästä vain käymässä ....
Johtuuko sitten ilmastosta, vai siemenistä, en tiedä, ehkä se on vaan sitä kyntäjän ammattitaitoa ????

Lähetä naisia tänne Etelään , pian on testattu itääkö ne . 8)
-
Vai tarkoittaako Heikki, että Levillä laitetaan väestön kasvua alulle, joka sitten realisoituu etelän synnytyslaitoksilla? :D
Kyntäjä ei vakoa valitse, eikä satoa korjaa tässä tapauksessa, se vain laittaa siemenet sisälle ....
Sehän se on... ihmisen osa... tässä inkarnaatiossa ::) ::) ::) ::)
Jotenkin se vaan menee niin, että pohjoisessa kaikki itää paremmin, vaikka "pelto" olisikin etelästä vain käymässä .... Johtuuko sitten ilmastosta, vai siemenistä, en tiedä, ehkä se on vaan sitä kyntäjän ammattitaitoa ????
;D ;D ;D ;D
-
Eikö hopolle enään akka anna leveää ahteriaan ;D