Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Ojala - 28.12.09 - klo:10:11

Otsikko: Venäläisten invaasio !
Kirjoitti: Ojala - 28.12.09 - klo:10:11
Voi juma...


Venäjältä saapuu tällä viikolla 30 000 junaturistia


JUKKA LEINONEN
Venäläisturistit saapuvat jälleen Suomeen. Kuvassa venäläisturisteja koirasafarilla Ylikiimingissä.
Avaa kuva

Venäjältä saapuu tällä viikolla Suomeen noin 30 000 junaturistia, arvioi VR. Moskovasta lähtee viikon aikana päivittäisten kolmen vakiojunavuoron lisäksi lähes 30 ylimääräistä junaa, jotka tuovat jouluturisteja itärajan takaa. Lisäjunia saapuu Helsinkiin, Kuopioon, Kajaaniin ja Rovaniemelle.

Venäläisen matkailijavirran piikki osuu tavallisesti juuri vuodenvaihteeseen, koska tuolloin naapurimaassa vietetään yhtä vuoden tärkeimmistä lomajaksoista. Venäläiset tekevät jouluostoksiaan Suomen alennusmyynneissä, sillä rajan takana joulua vietetään vasta tammikuussa.

VR:n mukaan joulunajan junaturistimäärä tulee putoamaan vuoden takaisesta jopa neljänneksellä. Vuosi sitten raiteet kuljettivat vuodenvaihteessa Suomeen lähes 40 000 venäläismatkailijaa.

Suomen ja Venäjän välisiä junamatkoja on tehty tammi-marraskuussa lähes viidennes viimevuotista vähemmän. Ennakkoarvion mukaan maiden välillä tehdään tänä vuonna reilut 350 000 junamatkaa.
Otsikko: Vs: Venäläisten invaasio !
Kirjoitti: Kunnon ihminen - 28.12.09 - klo:20:38
Hyvähän se on,että venäläisiä tulee tänne lomailemaan, rahaahan  ne tuovat ja käyttävät sitä täällä.
Otsikko: Vs: Venäläisten invaasio !
Kirjoitti: Oksa - 28.12.09 - klo:20:40
paaaljon parempi kun tulevat LOMAILEMAAN kuin että tulisivat tänne ASUMAAN!
Otsikko: Vs: Venäläisten invaasio !
Kirjoitti: emo-heikki - 28.12.09 - klo:20:55
Ei kannata panikoida, ne tulee vaan käymään ja tällä kertaa maksaa asumisensa, anna sen pystykorvan vaan olla siellä seinällä ....
Ei sitä tällä kertaa tarvita.
Otsikko: Vs: Venäläisten invaasio !
Kirjoitti: sorkkahessu - 28.12.09 - klo:20:57
Ei kannata panikoida, ne tulee vaan käymään ja tällä kertaa maksaa asumisensa, anna sen pystykorvan vaan olla siellä seinällä ....
Ei sitä tällä kertaa tarvita.
Toivottavasti olet oikeassa . Aulikselle tiedoksi , ei tarkoitettu koirarotua.
Otsikko: Vs: Venäläisten invaasio !
Kirjoitti: Oksa - 28.12.09 - klo:20:58
höh, ei aukki niitä hauku!   -vai mitä tarkoitit?
Otsikko: Vs: Venäläisten invaasio !
Kirjoitti: sorkkahessu - 28.12.09 - klo:21:00
höh, ei aukki niitä hauku!   -vai mitä tarkoitit?
Pystykorvaa .