Agronet
Keskusteluaiheet => Koneet, laitteet ja tekniikka => Aiheen aloitti: Ojala - 22.12.09 - klo:10:14
-
Jäätyneiden diesel-autojen määrä yllätti
21.12.2009 19:26
Maanantaina lähes koko Suomessa ajettiin huonossa säässä. Aamupäivällä ajokeli oli Ilmatieteen laitoksen mukaan erittäin huono Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla.
Hinausliikkeessä ei liukkauden aiheuttama työmäärä ole päässyt yllättämään, sillä talvikelin pääkaupunkiseudulla aiheuttama sekasotku on tuttu.
Eniten hinausautoja ovat työllistäneet jäätyneet dieselautot. Työsarka löi espoolaisen hinausliikkeen ällikällä.
- En muista, että koskaan olisi hinattu niin paljon diesel-autoja kuin viime viikon aikana. Jotkut sanovat, että moni oli liikenteessä kesälaadulla, Sten Sjöberg hinausliikkeestä kertoo.
Luminen sää sotkee tieliikennettä joulunaluspäivinä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan lunta saadaan etenkin aatonaattona eli keskiviikkona.
Erityisen runsas sade saataneen maan etelä- ja keskiosaan.
Lumisade voi haitata aatonaattona liikennettä varsinkin Etelä-ja Itä-Suomessa.
Tiehallinto on ennakoinut aatonaaton olevan joulun menoliikenteen vilkkain päivä. Varsinaisia ruuhkia ei kuitenkaan ole Tiehallinnon mukaan odotettavissa.
Jouluaattona Itä-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle edennyt lumisade vähitellen lakkaa.
Etelässä ja lännessä aatto on ennusteen mukaan poutainen.
Joulupäivänä lumisateen mahdollisuus on joulupäivänä jälleen suuri Etelä- ja Keski-Suomessa.
STT
Juu, uus avuttomat autoilee part2 ::)
-
Dieselien jäätymisen syynä on asemien/ketjujen nuukuus. Etelässä myydään monella asemalla välilaatua melkein koko talvi vime vuonna ainakin Teboil myi Turussa koko talven. Nyt varmaan ollut vielä kesälaatuakin. Varsinkin Eberit ja Webastot ei syty kun pienet polttoaineputket, jotka pitää vetää uusissa autoissa tankilta asti, menee kynttiläksi. Parina talvena käynyt itselläkin näin. Tankkaat vahingossa välilaatua +6 asteessa ja parin päivän päästä -25 astetta.

Pieniruokaanen diesel, isoo tankki ja vähän ajoa. Siinä resepti jolla saattaa saada onkelmia
itelleen :o
Lokakuulla alkaa jo katella mistä tankkais talvilöpöä, hyytyneen auton sulattelu ei oikeen nappaa :P
-
Sama homma, 1/3 :sta traktorista liikenteessä.Oli kesä laatua vielä tankissa seassa ja tuli nää pakkaset vähän niinkuin "ajoissa." En tiedä, musta se oli ihan 25 asteen pakkasessa pulata koneiden ja löpön kanssa :) No, Deutsi lähti vaihtamalla aineet ja kalliit suodattimet sekä viemällä lämpimään.John Deeret ei o viel lähteneet millään, mut kai ne joskus siitä keväämmällä.
-
Ja uskomatonta mutta totta vaan 8210 voorti lähti kesäaineella käyntiin, ja jauhoi satsin apetta -15 lämpötilassa. :o
-
Ja uskomatonta mutta totta vaan 8210 voorti lähti kesäaineella käyntiin, ja jauhoi satsin apetta -15 lämpötilassa. :o
Launtaina sama homma Deutz 140 -04, muutama tunti lohkolämmitystä, tunti tyhjäkäynnilä etukuormailua ja toinen tunti apettelua -15 olosuhteissa. Teboilin -5/-15 kesälaatu.
DB 1690 sitten hyytyikin, taitaa peltitankki olla kalseampi kuin "muovikanisteri hytin alla". Maanantaina kun oli -5, vaihdoin suodattimet, muttei tule ainetta edes sinne asti. Talit pois sakkakupista ja virta päälle että alkaa sähköpumppu naksuttaa, niin heti sakkakupin sihti umpeen.
Joulun nollakeleillä jos hommaisi talvilaatua ja tyhjentäisi suvisortin tankista, niin eiköhän?
Deutz menköön kesälaadulla kun voi valita minä päivänä kerran viikossa ajelee, Bobcat tuntuu pelaavan kun nolla-asteisesta pajasta starttaa ja lämmittää moottoritilan jonka laidalla tankki, puhaltimella ennen starttia.

valmetit vaan liikkuu joka kelillä. on se verraton kone.
lohkolämppäri päälle pariksi tunniksi ja lähtee kuin palmun alta.
vois mennä kesälaadullakin vielä mut ei viitsi kokeilla.
-
Kesälaadulla vielä ajellaan. Hyvin pelaa, kun on lähtö lämpimästä. Autossa on kai talvilaadut. Tosiaan tosipitkään huoltoasemat myivät kesädieseliä.
-
Kyllähän nyt kunnon maajussilla on kaks pönttöä, toinen talvi- ja toinen kesälaatua.
Hintatietoinen kaveri pystyy noillakin jättää öljy-yhtiöltä muutaman satasen pois tuloksesta.
-
Joulukuun alussa oli mm. paikallisella Lukoililla kesälaatua jaossa, ei ole ihme jos autot ryytyy.
Traktoreiden farmariin otin talvilaatua jo lokakuussa, niin tuli sitten kynnettyä tankit vähiin ja siihen talvi päälle. Ei ole ongelmaa sillä vähäisimmälläkään käytöllä olevalla traktorilla. Mitäs se hintaero silloin tilatessa oli, noin 2 senttiä, viitti siitä syystä paljon pakkasella tahia.
Saattaa muuten kohtapian rajoittaa farmareiden määrää ja kokoa se, että kuuluu olevan ehkä tulossa sellainenkin mukava juttu, että jos tilalla on polttoainesäiliöiden yhteenlaskettu tilavuus yli 10000 litraa, joutuu tekemään samanlaiset keruujärjestelmät, mitä huoltamoille tuli muutamia vuosia sitten.
Joo, kuivurilla 4500 l farmarissa 4000l ja sitten jää 1500 litraa vaikka dieselille ja talvilaadulle jakaa.
Tai, jos kuivurilla onkin 8000 litraa, niin sitten tonni kesä ja talvilaadulle. Vai aletaanko tosiaan tekemään huoltoasemia!
Tietysti kohta olisi viisaampi perustaa isäntien yhteinen huoltoasema.
Toivottavasti tämä suunnitelma ei ihan siinä laajuudessa toteudu, mitä eräs isäntä oli koulutuksessa kuullut.
-
Pienemmältä kuivurilta jätettiin erillinen pö-tankki pois, muutaman erän kanssa ihan sama vaikka ottaa traktoritankista mpö:tä.
Vaikka 2000 litraa ja 5 snt hintaero, niin tulee 100 euroa/vuosi. Erillinen tankki voi mennä romutukseen ennenkuin on hintaero kuitattu.

Joo, tämmäöistä kuuluisi olevan tulossa, ymmärsin kuitenkin että olisi suositus ja kunnille jäisi harkinta valta soveltamisesta.. Tosin suosituksesta ei kovinkaan pitkä matka pakkoon ole..
-
Pienemmältä kuivurilta jätettiin erillinen pö-tankki pois, muutaman erän kanssa ihan sama vaikka ottaa traktoritankista mpö:tä.
Vaikka 2000 litraa ja 5 snt hintaero, niin tulee 100 euroa/vuosi. Erillinen tankki voi mennä romutukseen ennenkuin on hintaero kuitattu.
Eikös MPö ole lämmitys öljyä halvempaa nykyisin? ::)
-
Juu, tupaoljyssä pakollinen Bio-lisä, joka nostaa hinnan mopoa kalliimmaksi.
-
Eikös MPö ole lämmitys öljyä halvempaa nykyisin? ::)
Pikaisesti st1:n netistä tarkistettuna kesälaadun lämmitysöljy, joka riittää kuivuriin, on vähän halvempaa kuin talvilaadun mpö.
-
Vieläpä on valumotti pelannu kesälaavulla vaikka pakkasta on ollu kovimmillaan -27. Muistaa vaan vaihtaa suotimet heti ekojen pakkasten jälkeen.
-
"Eikös MPö ole lämmitys öljyä halvempaa nykyisin?
Pikaisesti st1:n netistä tarkistettuna kesälaadun lämmitysöljy, joka riittää kuivuriin, on vähän halvempaa kuin talvilaadun mpö."
Nyt pitäisi huomioida myös se, että talvilaadussa on n. 5% vähemmän energiaa, kuin kesälaadussa. Eli energiasisällöltään (mikä pitäisi olla käyttäjän kannalta se tärkeä asia) kesälaatu on huomattavasti edullisempaa, kuin talvilaatu.
-
Eli energiasisällöltään (mikä pitäisi olla käyttäjän kannalta se tärkeä asia) kesälaatu on huomattavasti edullisempaa, kuin talvilaatu.
Minun mielestä se tärkeä asia on se, että traktori pelaa ongelmitta vaikka -30c pakkasessa. Ei voi kuin taas ihmetellä tätä keskustelua että miten jotkut viitsii muutaman kympin "säästön" takia pelleillä kesälaadun kanssa pakkasilla.

niinpä, nimimerkillä jo lokakuussa talvilaatu tankissa..
-
Tuo agrin talvilaatu kyllä tökkii, ku mennään yli 20 asteen, saipahan sentään agribonukset. :D
-
Tuo agrin talvilaatu kyllä tökkii, ku mennään yli 20 asteen, saipahan sentään agribonukset. :D
Taas kerran epäilen ;D Jossakin muualla vika jos -29/-34 talvilaatu tökkii reilussa 20 pakkasta tai onhan toi 30 astettakin reilu... :P. Itte tuota tilannu ja ilman agribonuksia ::) ::). Hyvin hötkötteli 80/90 fiiuki 26 asteen pakkases kun paaleja haloin. Mutta Traktorit on kaikki tankattu talvilaadulla lokakuun alussa ja suodattimet on vieläkin vaihtamatta 8) . nykyiset kesälaadut niin siirappisia talvipakkasella että vähän epäilen josko jonkun traktori sillä vielä käy .... no ehkä lämpimästä tallissa lähtiessä 8) Välilaatu voi vielä pelittääkkin , mutta onneksi ittellä sitä ei ooooo
-
Eli energiasisällöltään (mikä pitäisi olla käyttäjän kannalta se tärkeä asia) kesälaatu on huomattavasti edullisempaa, kuin talvilaatu.
Minun mielestä se tärkeä asia on se, että traktori pelaa ongelmitta vaikka -30c pakkasessa. Ei voi kuin taas ihmetellä tätä keskustelua että miten jotkut viitsii muutaman kympin "säästön" takia pelleillä kesälaadun kanssa pakkasilla.
Farmer kirijottaa viisaita sanoja!

Nimpä, eikös tuossa juuri jossakin topikissa kauhisteltu jonkin merkin suodattimien hintaa....!!!
Siinä sitä todellista säästöä. Juuri eräs kaveri kertoi vaihtaneensa 6 (kuusi) suodatinta päivän aikana, kun oli vähän koppuraista löpöä tankissa!
-
No pääseepähän täällä kehumaan jos sattuu hyvällä tuurilla koko talven kesälaadulla menemään läpi. :P Ite en kyllä ota sitä riskiä. :D
-
"Eikös MPö ole lämmitys öljyä halvempaa nykyisin?
Pikaisesti st1:n netistä tarkistettuna kesälaadun lämmitysöljy, joka riittää kuivuriin, on vähän halvempaa kuin talvilaadun mpö."
Nyt pitäisi huomioida myös se, että talvilaadussa on n. 5% vähemmän energiaa, kuin kesälaadussa. Eli energiasisällöltään (mikä pitäisi olla käyttäjän kannalta se tärkeä asia) kesälaatu on huomattavasti edullisempaa, kuin talvilaatu.
En oikein ymmärrä miksi verrata kesälöpöä ja talvimoottoripolttoöljyä? Eikö se pitäisi olla kesämopö, joka halvempaa kuin kesälöpö. Itse tilasin kesälaadun moottoripolttoöljyä talon lämmitykseen. Nuo parempilaatuiset löpöt on jo sitten huomattavasti kalliimpia. Viime keväänä oli yksi peruste dieselin halvemmalle hinnalle myös sen ylitarjonta laman myötä. Ja moottoripolttoöljyn käytölle on vielä yksi syy mitä en tarkemmin ala perustella ;D
-
No pääseepähän täällä kehumaan jos sattuu hyvällä tuurilla koko talven kesälaadulla menemään läpi. :P Ite en kyllä ota sitä riskiä. :D
Toistakymmentävuotta ajettu noilla jokapäiväisessä ajossa olevilla kesälaadulla. Kertaakaan ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Avainsana noissa on jonkinverran lämmin säilytystila. Eilen ja tänään olen viimeksi tankannut kesälaatua. Kylmässä säilytettävässä ykköskoneessa, jolla tarvittaessa pyöritetään varavoimaa on talvilaadut tankissa.
-
Mikähän se on kun kaikki ennakko "valmistelut" tehty, ja silti valtra N hyytyi heti kun mittari näyttää -20C "ruutu ilmoittaa polttoaine paine liian alhainen" äkkiä kotia kohti.. viimeinen "takuu" vuosi alkoi, muillakin samaa ongelmaa. oliskohan takuun piiriin kuuluva?

Melko todennäköisesti p-aineen siirtopumppu sökö. Tutulla ännäläisen omistajalla ollut samoja murheita ja sillä korjaantui!
-
Pari talvia sitten, kun tuli ensimmäinen napakampi -15asteen pakkasaamu, niin sen verran kone liikahti että sai traktorin ulos hallista, ja siihen jäi. Eihän siinä mitä, kun vanhasta tottumuksesta suotimien vaihtoon ,muttei silläkään konstilla päässy, muuta kun putputtamalla takas halliin. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen tuli ahaa-elämys, että mitäs sieltä farmisäiliöstä oikein tulee, niin semmosta margaritan näköstä, sohjo paskaa pönttö täys. Ei kun pullopostia nesteelle, ja laboratoorio tuloksia odottelemaan.
Tuloksena oli ,että jotain kesälaatusta lämmitysöljyn kuraahan se on, eikä mitään talvimöpöä, niin kun kuormakirjassa luki. Kävivät sitten imemässä moskansa pois, minkä jälkeen uudet aineet tilalle, sekä maksoivat kipukorvaukset.
Se ei selvinny, että missä kohtaa tarkalleen oli kämmi käyny.
-
Eihän siinä kesälaadulla ajamisessa mitään muuta järkeä ole kuin että pärjää yhdellä polttoainepytyllä ja aineella. Tärkeintä on "Maken" mainitsema lämmin säilytystila. Mekin olemme pärjänneet toistakymmentä vuotta kesä/välilaadulla ilman ongelmia. Mutta mahtaakohan joku asiantuntija tietää miten kesälaatuisten polttoaineiden lisäaineet, parafiinit sun muut, käyttäytyvät lämpötilan vaidellessa. eli kun lisäaineet laskeutuvat pohjalle pakkasella, kuinka hyvin ne sekoavat takaisin lämpötilan noustessa. Eli pitääkö kesälaadun polttoaine sekoittaa farmitankissa pakkasen jälkeen, jotta lisäaineet sekoavat (myös keväällä talven yli käyttämättä seissyt kesälaatupytty) ? Asian luulisi olevan oleellinen nyky traktoreiden hienoissa moottoreissa. Vanhemmalle kalustollehan voi kesälaadusta tehdä talvilaatua vaikka bensalla.
-
Eihän siinä kesälaadulla ajamisessa mitään muuta järkeä ole kuin että pärjää yhdellä polttoainepytyllä ja aineella.
Mikä estää tilaamasta siihen yhteen ja ainoaan polttoainepyttyyn talvilaatua silloin syyskesällä/syksyllä kun säiliö tyhjenee?
-
Ei tietenkään mikään. Meillä tarve on niin pientä talvella, että suurin osa talvilaadusta pitäisi sitten ajaa kesällä (jos täyttää säiliön täyteen) enkä ole nähnyt sitä mielekkääksi, kun läpi vuoden kesälaadullakin pärjää. Huoltoasemalta tai naapurin säiliöltä voisi tietysti myös hakea, mutta kun ei ole lähellä, ainakaan sellaista josta voisi varmuudella tietää saavansa puhdasta öljyä.
Jos lämmintähallitilaa ei ole, niin ilman muuta talvilaatuista polttoainetta on järkevä käyttää. Syytä on muistaa etteivät kesä ja talvilaatuinen polttoaine sekoitu kunnolla keskenään, siksi tankki kunnolla tyhjäksi ennen talvilaadun tankkaamista. Siitä varmasti johtuivat tänä talvena monen ongelmat.
Tämä parafiinin käyttäytyminen pakkasen jälkeen olisi sikäli mielenkiintoista tietää, kun kaverin puimuri sammui pellolle viime syksynä puintikauden alussa. Koneeseen oli hiljan vaihdettu kaikki polttoaine suodattimet ja edellis syksynä tankki tankattu täyteen. Koneen sammumisen syy oli tukkeutuneissa polttoainesuodattimissa jossa ilmeisesti oli parafiinia. Eli voiko olla mahdollista että parafiini olisi laskeutunut talven aikana tankin pohjalle ja sieltä puintien alettua syksyllä siirtopumppu sen väkisin imenyt suodattimille tukkien ne?
-
Siitä lähtien, kun lämmitys- ja moottoripolttoöljyt selkeästi erkanivat toisistaan jokunen vuosi sitten, on meillä ollut moottorikäytössä vain talvilaatuista moottoripolttoöljyä. Säiliöitä on kaksi, siinä toisessa on lämmityspolttoöljyä kuivurikäyttöön. Tosin kuivauskäyttökin on niin pientä, että voisi kuivata moottoripolttoöljylläkin yhtä hyvin. Muttaku näin on AINA ollu... :) Moottoreissa palaa runsaat kolme tuhatta litraa ainetta vuodessa.
Lämmintettyä säilytystilaa ei ole lainkaan, joten ulkolämpötilasta käynnistetään ja lohko- tai letkulämmittimellä sulatellaan niin autot kuin traktoritkin. Rehunleikkuutraktori vaatii puolisen tuntia lämmityskäyttöä kovilla pakkasilla, että jotain tapahtuisikin kuormaajassa ja leikkurissa.
-
Jo vuosikaudet olen ajanut kesälaadulla kesät talvet. Koneet mitä tarttee ovat yleensä pakkasilla sisätilassa missä muutama aste lämpöisempää kuin pihalla.
Tuota hiukan mietin että lieneekö ruiskutuspumpulle haittaa kesälaadusta, kobelcoa lähinnä mietin kun niissä tuo on pumppu heikko paikka muutenkin? Kesällä ainakin pitää käyttää kesälaatua tuossa mutta talvella ehkä ei saisi.
-
Muuan diesel asiantuntija oli sanonu, ettei aja ollenkaan talavilaavulla. Pumppu tykkää matalaa, liian kuivaa ainetta. Polttoaineen lämmitin ja kesälaatua. Tämä ihan kuulopuhheita.
-
Muuan diesel asiantuntija oli sanonu, ettei aja ollenkaan talavilaavulla. Pumppu tykkää matalaa, liian kuivaa ainetta. Polttoaineen lämmitin ja kesälaatua. Tämä ihan kuulopuhheita.
Käy kyllä järkeen. Yleensähän nuo pumput on kestäviä mutta joissakin on löyhempiä, kobelcoon en uskaltaisi talvilaatua laittaa keskikesällä mutta kuinkahan on talvella. Kun ei siis ole sitä polttoainelämmitintä.

Jotku kuulemma käyttäny 2-tahti öljyä talvilaadun diisselin sekaan ruiskutuspumpun voitelun varmistamiseksi.
-
Joskus kun oli talvilaatua jääny kesäksi farmisäiliöön, niin sillon kippasin litran verran 2t öljyä tankkiin.
Mutta kesälaadulla en kyllä talvella aja, vaikka lämminhalli onkin. Jos sattuu traktori hajoamaan, tai jostain muusta syystä jäisi paukkupakkasilla ulos, niin voipi olla tuskaa saadaa kesälöpöt tankissa liikkeelle. Teboilin aineista en tiedä, mutta näiden länsimaisten talvilaatujenkin ominaisuudet loppuu -30:ssä, mikä ei yöpakkasena nyttenkään ole ollu kovin kaukana.

Yleensä ei kyllä siellä konepellin alla missä suodattimet ym on niin tuu alle 30 astetta. Kuokki puolella on sitten eri kun ajoviima vaikuttaa enemmän. Vaikuttaako toi öljyn lisäys negatiivisesti mihinkään kun itte polttelen noin 6000 litraa vuodessa ja pelkästään talvilaatua niin voisi vähän säästää koneita jos ton lisäisi. En oo koskaan jäänyt polttoaineen kohmettumisen takia viellä tielle vaikka ainakin kahta konetta käytetään joka päivä. Kylmänä käynnistettäessä jätän koneen käymään ittekseen kymmeniseksi minuutiksi jotta ennenkaikkea öljyt ehtis lämmetä hiukan, mutta kait polttoainekin ehtii hiukan haaleta ennen kuin sitä tarvitaan ihan todenteolla.

kuorma-autot jotka menee ympäri vuorokauden käyttää koko ajan kesädieseliä/Välilaatua vaikka pakkasta -35. pumppusuutinkoneita/ commonrail ja ruiskutuspaineet> 2000bar ja mitä oon vilkuillu monella mittarikentällä maanpäälliset säiliöt.... luulis parafiinien olevan melko tarpeettomia ;D ;D ;D ;D
-
ja mitä oon vilkuillu monella mittarikentällä maanpäälliset säiliöt
Näissä yleensä talvilaadut lokakuusta eteenpäin vaikka tarrassa lukeekin Kesä. Ja vielä parempaa: kesähinnalla voi saada talvilaatua.
Nykyajan Commonrailit eivät kierrätä 80% takaisin tankkiin, kuten vanhat Valmetit ja Sisut jotka käy vuoden ympäri kesälaadulla kunhan käyntiin saa. Se on energian haaskausta ja tuottaa epätarkempaa toimintaa. Onhan se itsestään selvää jos öljy-yhtiö ilmoittaa kesälaadulle -5 astetta niin sitten se on niin. Ei ole koneen vika jos käyttäjä ei ymmärrä soveltaa tankkaukset niin kuin ohjeissa lukee.
Kesä ja talvilaadun energiasisältö/massa on hieman eri, mutta epäilen että käytännössä suuremman eron tekee jo ulkolämpötila ja sitä myöten IC:n hyötysuhde ja imuilman kosteus, kuin se jos juhannuksena on tankissa talvi vai kesälaatua.
Itse pidän kahta tankkia vaikka pärjäisin yhdellä, lähinnä siitä syystä että edullisempaan aikaan saa enemmän täytettyä varastoon. Esim kesä 08 vs kesä 09 tuotti jo puolen säiliön verran säästöä oikea-aikaisella ostolla ja ostamatta jättämisellä.
-
Kyllä mäkin väittäisin, että harvassa on ne autot jotka ongelmitta pärjää talven pelkällä kesälaadulla. Välikelillä voi jo selvitä jos auto on hyvin liikkeellä ja tankit ja suodattimet on hyvin suunniteltu. Ihmeen paljon näkee autoja jos lähtee -20 pakkasella ajelee suomenmaassa joilla on jonkinnäköistä kulkuongelmaa. Nämä sitten kehtaa tunnustaa olevansa liikenteen ammattilaisia.
-
Tuossa sivusta seurannu puuauto miehiä niin viikot voi mennä sillä kesälaadulla kun auto on käynnissä kellon ympäri mutta viikonlopuksi kun autot seisoo sen päivän pari niin talvisin menee talvilaadut tankkiin.
Ja suotimissakin on eroja, ja kuten aijemmin mainittiin niin tuo polttoaineen takaisin kierrätys on vähentynyt paljon muutaman vuoden aikana, näiden euro 5 ym muiden päästönormien myötä.
Ennen kun autot tuli tuurin vaihtoon niin tankit hohkas lämmintä kovalla pakkasellakin.
Moottorit ei tuota enää ns hukka lämpöä, nyt niihin pitää asennella webastoja ja eberejä jotta koslat saadaan lämpimiksi.
Ja varmasti jos pohjoisessa meinaat pärjätä talven pelkällä kesälaadulla niin suodatin sulkeiset ym muut turhat sulattelut on takuu varmasti edessä. ;)
Mutta kukin tekee tyylillään. ;D
-
Viime viikolla oli polttoainesulkeisia, mukana mm Sisuvalmet 6400, Valmet 8000 ja MF 375 johin oli jänyt kesälaatua tankkiin. Opin uuden kikan, reilu metri letkua ja siihen loppupäähän reikä josta paineilmapilli sisään, pieni puhallus ja avot, aine tankista lapolla kanisteriin. :D