Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Aulis Anttila - 28.11.09 - klo:13:54

Otsikko: Sössön jengi terrieriöityy...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 28.11.09 - klo:13:54
Matti Vanhanen ehdottaa määräaikaisia veronkorotuksia suurituloisille. Ne olisivat hänen mukaansa nykyisen kriisin sotakorvauksia. Vanhasen mielestä kaikkein korkeimpien ansio- ja pääomatulojen verotusta voitaisiin kiristää esimerkiksi viideksi vuodeksi.
+
Matti Vanhanen vaatii valtion liian korkeita menoja arvostelevia kertomaan, mistä voitaisiin luopua. Vanhasen oma vaihtoehto laman rahoittamiseen ovat muun muassa veronkorotukset.

- Kaikkein korkeimpien ansio- ja pääomatulojen verotusta voidaan kiristää määräaikaisesti esimerkiksi viideksi vuodeksi - ne koettaisiin tämän kriisin sotakorvauksiksi. Vanhanen sanoi, että hän on eri mieltä leikkauksia välttämättömiksi ennakoineen eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön kanssa.
+
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala suhtautuu nihkeästi kokoomuksen puoluesihteerin Taru Tujusen esittämään puolueiden yhteistyöhön. Puumalan mielestä yhteisistä vaaliteemoista voidaan keskustella minkä puolueen kanssa tahansa, mikäli mennään keskustan ehdoilla.
Otsikko: Vs: Sössön jengi terrieriöityy...
Kirjoitti: Yx vaan - 28.11.09 - klo:14:20

   Kyllä. Otetaan enemmän rikkailta, ku köyhemmiltä, jos kerran ottaa pittää. Ja, niin, onkos Kokoomuksella puoluesihteeriki???
Otsikko: Pääomavero...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 28.11.09 - klo:14:35
Otetaan enemmän rikkailta, ku köyhemmiltä, jos kerran ottaa pittää.

No perhana... eihä siinä sitte muuta ku progressiotaulukon kolmeen ylimpään tuloluokkaan 10% lisää ja pääomaveroon samalla yksin tein 10 %-yksikköä lisää... ja jos ei sekään vielä riitä niin omaisuusvero palautetaan... siitä se lähtee  ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Pääomavero...
Kirjoitti: Yx vaan - 28.11.09 - klo:14:39
Otetaan enemmän rikkailta, ku köyhemmiltä, jos kerran ottaa pittää.

No perhana... eihä siinä sitte muuta ku progressiotaulukon kolmeen ylimpään tuloluokkaan 10% lisää ja pääomaveroon samalla yksin tein 10 %-yksikköä lisää... ja jos ei sekään vielä riitä niin omaisuusvero palautetaan... siitä se lähtee  ;D ;D ;D ;D
    Maajusseillahan sitä on omaisuutta - otetaan niiltä.  ;D
Otsikko: Otto...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 28.11.09 - klo:14:52
Otetaan enemmän rikkailta, ku köyhemmiltä, jos kerran ottaa pittää.

No perhana... eihä siinä sitte muuta ku progressiotaulukon kolmeen ylimpään tuloluokkaan 10% lisää ja pääomaveroon samalla yksin tein 10 %-yksikköä lisää... ja jos ei sekään vielä riitä niin omaisuusvero palautetaan... siitä se lähtee  ;D ;D ;D ;D
    Maajusseillahan sitä on omaisuutta - otetaan niiltä.  ;D

Paljokoha sais Savukoskella - tai Inarissa - 250ha:n tilasta pakkohuutokaupassa  ::) ::) ::) ::)
Otsikko: Vs: Otto...
Kirjoitti: ENTER - 28.11.09 - klo:15:02

tuskinpa sulle jää mittää

eiköhän ne velekojat vie
Otsikko: Vs: Otto...
Kirjoitti: Yx vaan - 28.11.09 - klo:15:07
Otetaan enemmän rikkailta, ku köyhemmiltä, jos kerran ottaa pittää.

No perhana... eihä siinä sitte muuta ku progressiotaulukon kolmeen ylimpään tuloluokkaan 10% lisää ja pääomaveroon samalla yksin tein 10 %-yksikköä lisää... ja jos ei sekään vielä riitä niin omaisuusvero palautetaan... siitä se lähtee  ;D ;D ;D ;D
    Maajusseillahan sitä on omaisuutta - otetaan niiltä.  ;D

Paljokoha sais Savukoskella - tai Inarissa - 250ha:n tilasta pakkohuutokaupassa  ::) ::) ::) ::)
  Hei, sieltä muuten saisit halvalla kannattavan tilan!!
Otsikko: Vs: Sössön jengi terrieriöityy...
Kirjoitti: A.R.Vaja - 28.11.09 - klo:15:10
Veetin Savukoskelle pitää lähteä maata viljelemään. Tukieuroja tulisi tilille ropisemalla. :D