Agronet
Keskusteluaiheet => Maidontuotanto ja lihanaudat => Aiheen aloitti: Ojala - 11.11.09 - klo:22:59
-
Verenhimoinen yritys kaataa Valio :o
He-hee Dynamolaisilta ei nää "Maailmanvalloitusideat" lopu :P :P :P
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/uudet/uusi-107768/?n=9
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Eckes-Granini Nordic ja Osuuskunta Maitokolmio perustivat Mehukolmion
2009-11-11 16:22 ( Radio Pooki )
Eckes-Granini Nordic ja Osuuskunta Maitokolmio ovat perustaneet kylmämehujen valmistukseen ja jakeluun yhteisen yrityksen, Mehukolmion. Yhteisyrityksen tavoitteena on tulla merkittäväksi toimijaksi Suomen kylmämehumarkkinoille. Mehukolmio tavoittelee reilua osuutta useamman vuoden tähtäimellä. Kylmämehumarkkinoiden ylivoimainen markkinajohtaja on Valio yli 80:n prosentin markkinaosuudella. Mehukolmion toimintaa käynnistetään parhaillaan ja se on täydessä toiminnassa ensi vuoden alusta. Mehukolmio toimii Sievissä Maitokolmion tuotantolaitoksen yhteydessä. Yhteisyritys työllistää kymmenen työntekijää tuotannossa, keräilyssä ja jakelussa. Yhtiön perustaminen edellytti noin kahden miljoonan euron investoinnit mehunvalmistusprosessiin ja pakkauslinjastoon.
[...takaisin]
Vankasti kysyy tuottajalainaa tää, "sitoutetaan jäsen omaan jalostukseen ja markkinointiin" :
-sopii edelleen strategiaa kuvaamaan :o
-
Osakepääoma 2500 eur ::)
Remontti ja muutostyöt 2 miljoonaa...
He-hee, liikemiehet putsaa pöydän ja myös osuuskunnan kätevämmin
mitä kukaan koskaan osaa odottaa.
Käyköhän niinkus naapuripitäjässä, etelästä tulleit rohkeita yrittäjiä kunta tuki
avomielisesti miljoonalla-kahdella, hallia pystyyn...
Yhtään tuotetta ei tainnu valmistua ja kaverit häippäs miljoonat
mukanaan mutta laskuja eivät ottaneet mukaansa, kunnalle jättivät ::)
-
Mää tätä kans taas kauhiasti ihmettelen? Kylmämehut ovat siis selkeästi maidonjalostaja Valion ydinliiketoimintaa ja Valion kuuluu sillä alueella toimia? Hyvähän se sinällään on kun on aikanaan lähes monopolin turvin saatu rahoitettua maitopuolen tuotoilla mehulinjastojen alkuunlaittokustannukset niin kelpaa sitä sitten siinä pyörittää kohtalaisella katteella. Mutta auta armias jos joku muut toimija pyrkii samaan? Niin sehän on sitten selkeästi harhailua pois omasta ydinliiketoiminnasta täysin virheellisillä päätöksillä. En kyllä sitten millään ymmärrä tätä logiikkaa mikä Ojalalla on.
-
En kyllä sitten millään ymmärrä tätä logiikkaa mikä Ojalalla on.
Se ny on aika selvä asia. Jos et tee kuten Ojala tai Ojalan krannissa tehrään, niin et oot pelkästään väärässä, vaan jopa harhaoppinen. Pohjanmaalla on erilaisia hurmosliikkeitä, Ojala on Valion ja Ventin uhri.
-
Jotkut näkevät uskossaan valon, toiset valion. ;D
-
Pyhiinvaellusmatkoista Ojala puhuu jo itsekin, myös varmaan Valio-henkisiä tehdään. Uskonsa sokaisema haukkuu muita siitä, mikä löytyy peilistä...
-
on maitohallinto erittäin verkottunutta edunvalvontaan ja päättäjiin. Tulee faktat esiin eli seinä vastaan. Tundramaidon kissanpäivät on vähissä ja uutta suunta on etsittävä kun muiden sektoreiden taskut on tyhjennetty. Edessä rankka sopeutuminen maitusakilla, pistehinnoittelu, maailmanmarkkinahinnat, 0-tuki, ylituotantoon tähtäävä investointitukihärnäys... tulevat olemaan maitutiloilla arkea sikatilojen tapaan.
-
Osakepääoma 2500 eur ::)
Remontti ja muutostyöt 2 miljoonaa...
He-hee, liikemiehet putsaa pöydän ja myös osuuskunnan kätevämmin
mitä kukaan koskaan osaa odottaa.
Käyköhän niinkus naapuripitäjässä, etelästä tulleit rohkeita yrittäjiä kunta tuki
avomielisesti miljoonalla-kahdella, hallia pystyyn...
Yhtään tuotetta ei tainnu valmistua ja kaverit häippäs miljoonat
mukanaan mutta laskuja eivät ottaneet mukaansa, kunnalle jättivät ::)
tojennäköseti tuossa käypi (taas) niin että virma pannaan pystyyn ja valijo ostaa sen sitte ripla-ylihintaan poes... kilipaelemasta.
-
http://www.marli.fi/main.htm
Markkinaosuudesta alkaa kova taisto :o
Kuinkahan menee 5 v kuluttua, mikä kyltti on katolla, valot päällä vai pois ?
-
http://www.marli.fi/main.htm
Markkinaosuudesta alkaa kova taisto :o
Kuinkahan menee 5 v kuluttua, mikä kyltti on katolla, valot päällä vai pois ?
miksi sit varoittelet ny vaa kaasupohjaan niin uppoo nopeemmin ;D

Ensimmäisenä osootteena oli markkinaosuuden lohkominen Valion siivusta... :P
Tarjouskilipailuhan täs varmaan on ekana käyty, Granini huudattanu laitokset ja
tuloksena Dynamo lupas komiasti halavemmalla ja vielä 51% firmasta mukhaan kaupan päälle ::)
Ihan pöhköjähän nää Graninin miehet olis ollu jos ei tämä kelepaa, Kiiskilän kirkkaaseen
lantrattuna on laatukin kohallaan sillä vesi varmaan suomen parhaita pohjavesiä :o
Kokonaisuutena pelin avaus ilimoottamalla Valion 80% markkinaosuus maalitauluna
ei olis voinu enempää kiville mennä... >:(
-
Onkos tuos krannin puolella niin, että mehusektorilla jyrääkin Skånemejerier eikä ruottin valio Arla?
Mehuihin pitää satsata tuotekehitystä ihan samalla lailla kun muuhunkin, kolmiolta sinänsä fiksu veto. Saapa nähdä irtoaako markkinaosuutta.
-
mitä muita tapuja sitä on valijon sorttimenttiissä?
-
mitä muita tapuja sitä on valijon sorttimenttiissä?
heino ottaa rauhassa iltataplettinsa ja menee maata...
-
ei heino ota taplettie ku aamusin, eikä se oo sillonkaa sininen
-
Verenhimoinen yritys kaataa Valio :o
Mistä ojala tuolasta luki luultavasti linjojen uusiminen maksaa sen verran että pitäisi saada käyttöä lisää, ei pelkällä "maidolla" kannata (koneurakoinista tuttua matikkaa) onhan muitakin pakkaajia/tuojia tuskin ne "antavat" markkina osuuksia yhtä helpolla kuin menneillä vuosina (siis tarkoitan kumpaakin)
-
on maitohallinto erittäin verkottunutta edunvalvontaan ja päättäjiin. Tulee faktat esiin eli seinä vastaan. Tundramaidon kissanpäivät on vähissä ja uutta suunta on etsittävä kun muiden sektoreiden taskut on tyhjennetty. Edessä rankka sopeutuminen maitusakilla, pistehinnoittelu, maailmanmarkkinahinnat, 0-tuki, ylituotantoon tähtäävä investointitukihärnäys... tulevat olemaan maitutiloilla arkea sikatilojen tapaan.
että näin

Synkees on korven ukon elämä menny, kun pitää omia kirjotuksia myötäillä.
-
Meinasinpas ensi kesänä vääntää muutaman tuohitorven, mutta taitaa sekin mennä niin pahasti Valion tontille että en uskalla.
Mikä tämä tappelu tästä asiasta oikein on? Sen minä ymmärrän jos Arlaa katsotaan kierosti mutta tätä en jaksa hahmottaa?
-
Ojala tuo maidontuottajien Veeti!
Veetiä vie eteenpäin kauna mtk:ta ja kepua vastaan... Ojalaa Dynamo ja Satamaito... ;D :o 8)
-
Minä olen epäillyt että Ojala on asentanut rouvalleen Quite wean -läpän kun se (Ojala) on ollut niin pahalla tuulella jo monta päivää ;D Ihan tolkun mies yleensä, mutta miksi se nyt ruvennut tällaista jäpittämään ???

Pikkusen löi vanteelle mulla toi Mehukolmion ja Satamaidon elvistely markkinaosuuden
ottamisesta Valiolta, saatana suoraan sanotaan että sieltä otetaan :P

Markkinataloutta? ja miksi suuri ja mahtava markkinajohtaja Valio mitään välittäisi, eihän se edes huomaa tällaisia pieniä nakkikioskeja.
-
Volyymia ei ole valtavasti mutta hintatasoa rapauttava "halpamyynti" tekee
monikymmenkertaisen vahingon myyntiin nähden :P
-
Volyymia ei ole valtavasti mutta hintatasoa rapauttava "halpamyynti" tekee
monikymmenkertaisen vahingon myyntiin nähden :P
Ennemmin mehukolmio kuin bravo.
-
Volyymia ei ole valtavasti mutta hintatasoa rapauttava "halpamyynti" tekee
monikymmenkertaisen vahingon myyntiin nähden :P
Kannattaisko sunkin keskittyä siihen Valion tragediaan ennen kuin kirjoitat paskaa kilpailijoista? Jos Satamaito myy kaupalle halvemmalla kuin Valio ja silti maksaa parempaa hintaa tuottajalle kuin Valio niin missä on vika? Eikö se ole Valion kustannusrakenteessa ja lopulta teissä Valiolaisissa osuuskunta päättäjissä joka ilmeisesti olet sinäkin???
-
Minä olen epäillyt että Ojala on asentanut rouvalleen Quite wean -läpän kun se (Ojala) on ollut niin pahalla tuulella jo monta päivää ;D Ihan tolkun mies yleensä, mutta miksi se nyt ruvennut tällaista jäpittämään ???
Pikkusen löi vanteelle mulla toi Mehukolmion ja Satamaidon elvistely markkinaosuuden
ottamisesta Valiolta, saatana suoraan sanotaan että sieltä otetaan :P
Älä hyvä mies ota markkinamiesten jutuista pulttia ;D Onhan se johtajan uhottava uuden firman keulilla jotta saa homman liikkeelle ja toimimaan. Kaikki tekevät samoin jotta rahoittajatkin vakuuttuvat että "jopa on kova meininki ja flow".
-
No *erkele nyt meigä ottaa pitkät ja lähtee Alpeille, Austria ich kommen ;D
-
tuoha juustoa tullessas
-
No *erkele nyt meigä ottaa pitkät ja lähtee Alpeille, Austria ich kommen ;D
Kieliopillisesti oikea muoto on: Ich komme. Monikossa käytetään muotoa kommen. ;D
-
Se on täällä Pohjanmaalla viimeisen kymmenen vuotta ollu Maitokolmio piikki Valion lihassa.On harrastanut maidon polkumyyntiä,täytyy vain ihmetellä miten ne on pystynyt siihen!Ojalan kirjoitukset tuntuu varsin tutuilta ja niissä on perääkin,olen todennäköisesti ollut samoissa meijerikahinoissa.Silloin aikoinaan pieni meijeri kusetti meitä ja yritti kusettaa vielä enemmän,että osaa ne muutkin kuin Valio.Omavaraisuusasteet (ei muuten ole mitään merkitystä,se on nähty)ym. hienot sanat tuli tutuiksi ja yrttipä tuo kyseinen meijeri nostaa maidon hintaa pohjalukemista(ja sitä vielä kehuttiin),mutta samalla nosti osuusmaksuja.Vai Kärsämäelle Arlan maitoa,tuoltapäin löytyy Ojalan tapaista kiihkoa Valion puolesta,mutta löytyypä sitä kyllä vastaleiristäkin.Haavat ovat syvät,eivätkä tule koskaan täysin paranemaan,asioista voi keskustella ihmisten kanssa,mutta meijeriasioista on parempi olla hiljaa vieläkin,mikäli haluaa pysyä sivussa.Itse kuulun Valioon,pidän sen vakaudesta ja entinen meijeri satutti sen verran pahasti(taloudellisesti ja muutenkin),että en ole herkästi vaihtamassa toiseen!Ja markkinoista vielä,kilpailuahan on oltava,senhän määrää kilpailulainsäädäntökin.
-
no noihin meijeri-asioihin kyllä kiihkoa löytyy... Entisen tj:n aikaan dynamolla meni kyllä melkoisen heikosti, mutta nykyään homma on ihan balanssissa ja tuottajahinta parempi kuin kilpailijoilla tällä alueella.
Minun puolestani antaa kaikkien pitää meijerinsä ja mielipiteensä, kunhan tuo maidon tuonti saataisiin loppumaan.
Viime viikolla kävin virossa jossa kävin pyörähtämässä paikallisella valion tehtaan portilla. Kovasti on tuottajien rahoja tuonne eestiinkin laittaneet...
-
No *erkele nyt meigä ottaa pitkät ja lähtee Alpeille, Austria ich kommen ;D
Kieliopillisesti oikea muoto on: Ich komme. Monikossa käytetään muotoa kommen. ;D
Se on sitten Maalaispoika kuunnellu pornovilmit tarkkaan
-
Se on sitten Maalaispoika kuunnellu pornovilmit tarkkaan
Näinkin voisi kuvitella. Ehkä viiden vuoden saksan opinnoillakin on vaikutusta asiaan.
-
on maitohallinto erittäin verkottunutta edunvalvontaan ja päättäjiin. Tulee faktat esiin eli seinä vastaan. Tundramaidon kissanpäivät on vähissä ja uutta suunta on etsittävä kun muiden sektoreiden taskut on tyhjennetty. Edessä rankka sopeutuminen maitusakilla, pistehinnoittelu, maailmanmarkkinahinnat, 0-tuki, ylituotantoon tähtäävä investointitukihärnäys... tulevat olemaan maitutiloilla arkea sikatilojen tapaan.
Sen tarkemmin edes satamaidon tilannetta tuntematta joudun kyllä nyt kommentoimaan että kirnujen selviytyminen on kyllä melkoinen ihme etenkin kun miettii realiteetteja. Kun maidun tuottajahinta on korkeampi kuin muun maailman ulosmyyntihinta kaupassa, teollisuustyöväen työnteho maailman heikoimpia suomessa ja työkustannukset maailman huippua. Kirnuja lienee kai edelleen kymmeniä suomessa eli etenkin logistiikka laahaa systeemissä verrattuna vaikkapa ulkomaista työvoimaa käyttävien teurastamoiden keskittymiseen ja logistiikan tehoon tehtaalla sekä hankinnassa ja etenkin tuottajahintaan. Siltikin vienti vetää maitutuotteissa niinku hevoonen. Hattua nostan kirnujen pyörittäjille, samat talosutaidot kun saisi jotenkin etenkin lihatalojen sisään avot.
-
Market economy rules.
-
kaupassa ekonomi häärii? No ei ole uutta. Mutta joskin etenkinkirnujen taloustaitoja tarvitaan lihataloissa, niin etenkään maitotilojen taloustaitoja ei tarvita liha-alalle. Kun nyt liha maailman halvinta ja tuet euroopan hunoimmat kun peltotuet humioidaan, ei investoititukia ja ala lihoo ylituotantoa.
Maitu maailman kalleinta maailman kovimmat tuotantotuet, kuin myös investointituet yms ja kriisissä ollaan.
On havaittu etenkin sikapuolella tasatuen ja jopa pohjoisen alempien tukien ja niiden leikkamisen tehostavan tuotantoa jopa ylituotantoon suomessa vaikka hinta maailman hunoin ja vieläpä ilman investointi tukia. tästä lähihistoriassa vahvat näytöt.
-
Vois liha-alan tuottajat kertoa kuluttajillekkin,miten vähän tuottaja saa.Ihmiset luulee,että melkein saman kuin kaupassa ja vielä tuet päälle.
-
onkin maitukriisi vissiin peruuntumassa... Eli onko kriisipaketin jaosta päästy sopuun?
-
onkin maitukriisi vissiin peruuntumassa... Eli onko kriisipaketin jaosta päästy sopuun?
Jätetään jakamatta, koska:
1. Maituvaliokunnan kriisilaskelmat menivät kiville ja maitumiesten röyhkeiltä vaatimuksilta putosi pohja täysin pois.
2. Koska maitulla ei sitten olekaan kriisiä, niin maituvaliokunta vaati, että pottia ei saa jakaa muillekaan, jos kerran maitu ei saakaan koko pottia.
3. Toisekseen 40 M €:a ei ole missään olemassa. Se olisi pitänyt lainata seuraavien vuosien tukipotista. Sika-Sirkka meni puihin....
;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
kyl joku juottamo ym mullitouhu on helppoa ja vähätöistä kun ehtii kadehtimaan maidontuottajia 8)