Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 09.11.09 - klo:21:47
-
Päivän maastullista.
Kun mtk on taas kerran ajanut etelän viljelijöiden etua vaatimalla lhp-alan kasvattamista, vaikka vastauksen etukäteen tiesikin.
On maatalouden kurjistumisen estämiseksi tehtävissä enään tukijonossa olevien peltojen saaminen tukien piiriin, hyödyttää yksinomaa c-aluetta ja vieläpä nautakarja puolta suurimmaksi osaksi.
Ja toinen jäljellä olevista toteuttamiskelpoisista pelastamisvaihtoehdoista valtion kriisipaketista päättäminen.
Osaako kukaan arvata, ketkä potin jo härskisti ja häikäilemättömästi on varannut itselleen, mtk;n ja s-l anttilan myötävaikutukselta ja hyödyttää pääsääntöisesti vain c-aluetta ja tasapuolisesti.
Kuka huomasi maastullin yleisönosastossa kannanoton armeijan tehtävien päiväntasalla pysymisestä ja viitteen Kemira-kauppaan.
Eiköhän taas kerran liene kyse näistä Veetin tarkoittamista simonkadun kannanotoista.
Niinkuin kannanotto demarien ja Kokoomuksen kannatuslukuihin ja niiden ihmettelyyn. Ei sanallakaan ihmettelyä kepuloisten kannatuslukemista ja johtopäätöksiä peruskepuloisten moraalista ja lain kunnioittamisesta.
-
Jaa, luitko MTK viestin, joka tuli myös tänään, Kanadassa on maidontuottajahinta jo noussut yli 45 sentin litralta.
Lähde: Brysselistä, Tapio Kytölä.
Ei hyvältä näytä, viljanhinta vaan pysyy alhaalla.

Hyvältähän näyttää jos maidonhinta on nousussa , nousta sais lisää .

no näöttää se sitte jo paremmalle
-
Eiköhän kotomainen kauppias osaa laskea yhteen maidontilityshinnan ja tukipolitiikan tuoman ilmaisen hyvän.
Ja eiköhän sekin viesti mennyt varsin hyvin kauppiaille jakeluun, kun taannoin valion ykköskiho ymmärsi telkkarissa elvistellä ettei ennenkään valion hinnoittelu ole perustunut mihinkään muuhun kuin ahneuteen.
Luulempa, jotta kovin lähellä on se hinnoittelu, joka mtk/kepulien suojelussa on ollut iät ja ajat viljallakin. Tuottajahinta euroopassa - rahti

No mikäli Kanadaan verrataan, joka kai on maailman maista tuotanto-olosuhteilta lähimpänä Suomea, niin maidon tilityshinta tuottajalle ei ole mitenkään väärä tai liian korkea, se että muilla tuotantoaloilla kuten naudanlihassa ollaan rankasti jäljessä, ei mitenkään mitätöi tätä, siihen pitäisi vaan saada jokin korjaus.
Mutta, en minäkään tiedä, miten se tehdään ????
-
Jaa, luitko MTK viestin, joka tuli myös tänään, Kanadassa on maidontuottajahinta jo noussut yli 45 sentin litralta.
Lähde: Brysselistä, Tapio Kytölä.
Ei hyvältä näytä, viljanhinta vaan pysyy alhaalla.
Hyvältähän näyttää jos maidonhinta on nousussa , nousta sais lisää .
Tuottajahinta pitäis nostaa euroon. Ja juuston hintana olis sopiva 35€. Vähenis sairaasti kulutus ,ja liikalihavuusongelmat pienes, samoin stm:n kulut.
jk: Muuten kepulaasille tiedoksi stm ministeri on Hyssälä. Peruspalveluministeri Risikko. Täällä oli joku vähän aikaa sit tästä erimieltä.
-
Eiköhän kotomainen kauppias osaa laskea yhteen maidontilityshinnan ja tukipolitiikan tuoman ilmaisen hyvän.
Ja eiköhän sekin viesti mennyt varsin hyvin kauppiaille jakeluun, kun taannoin valion ykköskiho ymmärsi telkkarissa elvistellä ettei ennenkään valion hinnoittelu ole perustunut mihinkään muuhun kuin ahneuteen.
Luulempa, jotta kovin lähellä on se hinnoittelu, joka mtk/kepulien suojelussa on ollut iät ja ajat viljallakin. Tuottajahinta euroopassa - rahti
Missäs satumaassa sää oikeen elät?
Vai vielä tuotantokustannukset vaikuttaisi suoraan lopputuotteen hintaan.
No, onhan se kaunis ajatus... Vähän kuin kommunismi, paitti se ei toimi :D

Joo, se toimii kyllä toisinpäin, eli kun loppuhinta laskee niin myös tuottajahinta laskee ja mikäli ei pysty sillä tuottamaan, joutuu lopettamaan, koskee myös muita tuotantosuuntia kuin maitoa.
Nousua tulee vain silloin tuottajahintaan, kun syntyy todellinen pula.
-
sitähän minä ihmettelin muutama vuosi sitten että miksi viljan hinta nousi silleen? ei mitään oleellista syytä tiedossa!
-
Kanada... Hmm... Kanada suojaa omaa tuotantoaan sellaisilla rajatulleilla että päätä huimaa. Ei puhuta Kanadasta enää, tuotantotekijät ovat kyllä samanlaiset, mutta tuo protektionismi pitää ne hinnat korkealla.

Niiin, sitähän kaikki maat harrastaa, toiset avoimesti ja toiset vähemmän avoimesti ...
-
Ugh, KokoVartaloKoteloKoheltaja on puhunut ;D
=
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ei lämpene yhteistyölle kuntauudistuksen valmistelussa.
- Keskusta aikoo kaataa tämän kuntakohelluksen. Lähdemme yhteistyöhön, jos hallitus sanoutuu irti kuntauudistuksesta ja lähdetään puhtaalta pöydältä, Kiviniemi sanoo. Hän on vakuuttunut, että uudistus pystytään kaatamaan yhdessä kuntien kanssa. Hän on myös valmis jatkamaan keskustan puheenjohtajana.
+
Huumorintajuinen akka, joo ;D ;D

Marin simmut olivat Aamu-TV:ssä melkoisen viiruina :o Tuli melkein Vironperän Jussi mieleen
-
Tuli melkein Vironperän Jussi mieleen
Ai jahah, nyt rokotetaan etelän maataloutta ja pahasti
-
Ugh, KokoVartaloKoteloKoheltaja on puhunut ;D
=
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ei lämpene yhteistyölle kuntauudistuksen valmistelussa.
- Keskusta aikoo kaataa tämän kuntakohelluksen. Lähdemme yhteistyöhön, jos hallitus sanoutuu irti kuntauudistuksesta ja lähdetään puhtaalta pöydältä, Kiviniemi sanoo. Hän on vakuuttunut, että uudistus pystytään kaatamaan yhdessä kuntien kanssa. Hän on myös valmis jatkamaan keskustan puheenjohtajana.
+
Huumorintajuinen akka, joo ;D ;D
Marin simmut olivat Aamu-TV:ssä melkoisen viiruina :o Tuli melkein Vironperän Jussi mieleen
Katoin ihan samaa... se on vetässy eilen persarit sen mainospellensä kanssa :P ;D