Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: maito paroni - 04.11.09 - klo:21:52
-
Mietin tässä juuri kotiutuneena että kuinka te kollegat vietätte aikaanne työn ja perheen kesken.itsellä on pieni syyllisyys tunne siitä että työ vie miestä eikä tunnit aina riitä vuorokaudessa muuhun kuin pakollisiin askareihin ja nukkumiseen.ehkä se on vasta alkajien osana ja toivon että joskus ainakin helpottaisi.vai onko se sitten vain valinta kysymys,tiedäppä häntä.täytyy ilmeisesti vain ottaa yhteinen aika ja olettaa ettei maailma pysähdy sillä välin.
-
Koeta ottaa hiukka aikaa.
Kauranhoitajalla ei siihen mahdollisuutta ole, aina saa olla eränvaihtoja tekemässä...
:D
-
Koeta ottaa hiukka aikaa.
Kauranhoitajalla ei siihen mahdollisuutta ole, aina saa olla eränvaihtoja tekemässä...
:D
kohta sun akkas jättää sut ja lyö kouraan hk:n sinisen kuin luun ;D
-
Kun ei ole perhettä, niin ei ole ajankäyttöongelmaakaan. Kummilikka tuohon tuodaan joskus näytillä ja sen kanssa tulee sitten aikansa velmuttua, siinä se. Mutta positiivisena puolena voi sitten mainita, että työn teolle on aina aikaa ja saa usein ihmeen paljon änttiinkin :D
-
Kyl melko vähän perheelle erikseen omistettua aikaa on, mut nykyelämässä on tilanne muuten paremmin kuin aikaisemmin. Ihan hulluna kävin töissä, pitkä matka, pitkät päivät. Lapsia en juur hereillä nähnyt viikolla. Siihen vielä velipojan rakennuksella (tunnin matkan päässä) parin vuoden viikonloput, niin johan lähti selluliitti lapsineen :(
Nykyperheessä lapset toki isompia mut myös pieni joukossa. Tilan ulkopuolella käyn töissä kolme päivää viikosta, siihen menee 10½ tuntia noina päivinä ja navetta-askareet vielä päälle 2-4 tuntia - ei paljoa laatuaikaa jää. Loppuina neljänä päivänä kans tietysti aamusta ehtooseen töitä kotona, mut sentään joku hetki päivästä rauhoitutaan ainakin jonkinlaisen porukan kanssa. Ja on se kuitenkin erilaista, pienin on jopa koneessa mukana (tosin turvallisuussyistä yleensä).
Etälapset heikoimmalle jää, niiden kanssa ei varsinaisesti saa oltua kuin sen pari tuntia autossa, mitä matkat parin viikon välein vie.
-
On siinä joskus sovittamista. Normaalin päivätyön jälkeen täytyy hoidella pientilaa ja omaa yritystä sekä talon remontti on vielä vaiheessa sekin. Olen ajatellut että useat hommat kyllä odottaa, mutta lapset ovat pieniä vain kerran. Tänäänkin piti kovasti paneloida saunan kattoa, mutta suurin osa ajasta meni vanhimman tyttären kanssa palikkatornia kootessa. (ja sen tornin rikkominen oli tietenkin iso osa asiaa..) Rennolla asenteella stressi ei yllätä vaikka miljoona tekemätöntä työtä mieltä vaivaakin, niitä tehdään sitten järjestyksessä kun aika on. Enempään ei pysty, se on vain tunnustettava.
Vanhin lapsi viihtyi yllättävän hyvin keväällä kylvötraktorissa ja syksyllä laitoin viltin puimurin lattialle missä voi nukkuakkin. Puimuria tyhjentäessäni hän kaivoi prinsessa-lehden esille ja kun lähdettiin liikkeelle niin alkoi katselemaan maisemia. Parasta laatuaikaa oli se, kun kesällä käveltiin yhdessä saunalle ja tytär totesi että tässä kasvaa kauraa ja siitä isi tekee puuroa.
-
Järjen köyhyyttä ottaa naperoikäisiä muutakuin tutustumismielessä koneiden kyytiin.Kun on vähän sama kuin kapallista kirppuja vahtisi.
Onhan nuita silloin tällöin pudonnut ovesta suoraan pyörän alle.Siinä sitä sitten kysellään,että miksi...
Peiliäkin joutaa siinä tilanteessa kattelemaan.
-
Itsekin olen aina nuorempana ollut sitä mieltä että lapset eivät kuulu mukaan töihin, mutta olen joutunut muuttamaan mieltäni. Kun toinen kerran itse pyytää, niin en näe mitään syytä torjua häntä. Vastuu on tässäkin tietenkin aikuisella ja on paljon hommia johon lasta ei mukaan voi ottaa. Ja en pidä kovin vaarallisena sitä, jos lapsi nukkuu vaikka sampon lattialla, tai traktorin ohjaamossa. Etukuormaajassa tms kuljettaminen on sitten suoranaista tyhmyyttä ja sellaisissa jutuissa on melkoiset riskit sattua jotain vakavaa.
Miten te muut muuten huolehditte jälkikasvunne turvallisuudesta maatilalla? Itse olen koittanut köyttää seinään kiinni kaikki vähänkin heppoiset artikkelit kuten paripyörät yms. Ja en aio myöskään hyväksyä työkoneiden huvikäyttöä, esim turhaa traktorilla ajamista.
-
Nyt isommat lapset ovat mopo- ym. härveli-iässä ja koheltavat milloin milläkin. Pienin on 2½ -vuotias ja meidän pienellä pihalla/navettaladossa ym. kohteessa preistatessa ainoa paikka, jossa koko ajan TIEDÄN missä pikkulikka liikkuu, on hytissä vieressä. Eikä oo edes istuinta, sinne likka mönkii kuskin penkin taakse ja pysyy kun muistaa pitää takaikkunan kiinni. Ainoa mikä täytyy muistaa on se, että ei poistu kabiinista pysäyttämättä moottoria! Ja vaarallista se on siltikin, kun kaikki vivut kiinnostavat (käyntiin ei saa, mut esim. mekaanisesti ohjattu kuormaaja laskee kun vaan vipua työntää).
Eikä hän aina kyytiin haluakaan, kun pää kolisee ikkunaan äkäisen suunnanvaihdon toiminnan seurauksena. Eikä siellä voi nukkuakaan, mut tällä mennään nyt toistaiseksi. Naapuri oli pultannut Valmettiinsa polkupyörän turvaistuimen, se näytti pätevältä. Maxxumiin ei mahdu.
Kyl nykyään tulee yhä tarkemmin mietittyä noita vaaranpaikkoja ja tietysti yrittää niitä myös lievittää. Loukatahan voi itsensä vaikka saksien kanssa. Mut selvät ja turhat vaaranpaikat koitan ottaa pois ja myös omalla esimerkillä vaikuttaa tuleviin toimijoihin. Ettei ota turhia riskejä. Kuuluisia viimeisiä sanoja on mm. "näin ei sais tehdä, mut mää nyt teen vaan kun on kiire - älkää te sit tehkö näin"
-
Kyl mää joskus sain ihan vakavasti kuulla kun eräs haukkui kuinka huono isä olen kun mun
pikkupoika on mukana traktorin hytissä.
-
Minä olen sitä mieltä, että lapset niin nuorina mukaan konehommiin kuin suinkin mahdollista. Muuten ei uusia maajusseja ja konemiehiä tule. Olen itse roikkunut koneissa mukana koko pienen ikäni ja kuten teksteistäni huomaa, järki lähti. En ollut koskaan kiinni missään valjaissa, kiitos isäukon asenteen. Lapsellisia hommia. En tiedä kuinka monta tuntia olen seisoskellut 206:n penkin vieressä ja katsellut isän puintia. Siinä oli sellainen kone, jossa oli penkin ja portaiden välissä yllättävän hyvä oleskelutaso. Hyvä oli katsoa maailman menoa. Kerran oltiin pitkä päivä puimassa ja kun illalla tultiin kotiin, niin äiti sanoi, että kylältä oli soitettu ja kysytty, että kuinka sitä poikaa uskalletaan pitää irrallaan siellä koneessa. Se vielä putoaa. Isä sitten kuittasi, että paskapuheita, ei ole ollut lähelläkään. Se on tunnustettava, että kerran oli isompi vahinko lähellä. Siihen maailman aikaan oli renki töissä ja rehuntekoaikaan isä ajoi ensin kärryt puolilleen ja loppukuorma ajettiin niin, että renki sitten talikoi rehua kärryssä. Saatiin isompia kuormia. No, renki aina hyppäsi liikkuvan kärryn kyytiin ja minulla oli sellainen tapa, että olin aina rengin kanssa pellon reunalla juttelemassa sen aikaa, kun kuormaa ajettiin täyteen. Renki sitten hyppäsi aikanaan kuormaan ja minä isän mukaan liikkuvaan traktoriin. Kerran sitten kävikin niin, että sain jotenkin huonon otteen ja vauhti ei riittänytkään. Lopputulos oli jonkinlainen puoliroikkuva asento liikkuvan traktorin takarenkaan edessä. Isä ei huomannut aluksi mitään. Sitten vilkaisi puolivahingossa sivulle ja huomasi tukalan tilanteeni. Kone seis. En tiiä miksen huutanut apua, kai siinä jotenkin arvasi, että moitteita tulee tai joku paniikki oli päällä. Isä sitten pysäytti koneen ja totesi rauhallisesti, että älä tee noin enää ikinä. Hänellä on aina aikaa pysäyttää se traktori. Näin sitten meneteltiin siitä eteenpäin. Eikä niitä läheltä piti tilanteita kait sen jälkeen enää sattunutkaan. Oppi meni kerrasta perille ja tajusi, että voi tässä huonostikkin käydä. Kokonaisuutena, olen kuitenkin sitä mieltä, että lasten tulisi olla mahdollisimman nuoresta pitäen mukana näissä hommissa. En varmaan omien lasten kohdalla pystyisi näin levottomaan tapaan tehdä hommia mitä omassa nuoruudessani oli, mutta se oli silloin se.
-
Maatalous on siitä erikoinen ala että otetaan tietoisia riskejä monissa hommissa. Hypätään paaleja tai kiviä yksin kerätessä liikkuvaan traktoriin, kiivetään pyörivän nivelakselin yli yms. Itselle sattunut pari lievää työtapaturmaa töissä, joissa tiedän muille käyneen vielä huonommin....
-
Se että on paljon työtunteja kertoo vain sen että menetelmät ovat väärät. Jos sillä kuitenkin pääsee veropörssin kärkeen olkoon se hyväksyttävä tapa.
-
Maatalous on siitä erikoinen ala että otetaan tietoisia riskejä monissa hommissa. Hypätään paaleja tai kiviä yksin kerätessä liikkuvaan traktoriin, kiivetään pyörivän nivelakselin yli yms. Itselle sattunut pari lievää työtapaturmaa töissä, joissa tiedän muille käyneen vielä huonommin....
Tämä on kyllä niin tuttua ja perseestä. Isäukko ei tajua mitään vieläkään, vaikka olen sille kymmenen vuotta ainakin paasannut että henkensä kaupalla se niitä riskejä ottaa joka päivä. Vasta äskettäin sille kilahdin, kun oli menossa paalaimen pyörivan nivelakselin yli, ettei tarviis kiertää konetta ympäri :o. Eikä meillä ole kyllä koskaan mitään nivelakselin suojia kiinnitelty, vaikka sellaisia joskus on ehjiä ollutkin ::)
Ja pikkupoikana jo hypittiin liikkuvaan traktoriin ja pois, niin kuin isotkin miehet..
-
Kasvattaa mukulat suureks niin saa olla töissä pidempään ja öitäkin pois
-
Parei olis viettää siellä kotonakin sitä laatuaikaa akan ja pentujen kanssa. Eukolle kerran kuussa jotain muutakin tuliaista kun paskaset vaatteet ja maailman suurimmat silmäpussit. Mukulalle on ihan hyvä kertoa edes joskus ketä olet.