Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: maanviljelija - 04.01.08 - klo:23:28
-
Otan aikaa. Olivat ihan käypiä sanoja kun kävin koulua. Aapisessakin oli *******lapsi joka pesi kasvojaan mutta ei tullut valkoisemmaksi.

Aikoinaan todettiin oppikirjoissa myös että ******* on lapsenmielinen ja vähä-älyinen. Ko. tulkinta ei taida olla kovin korrekti enää nykyään.

Mä olen viimeaikoina keräillyt kirpputoreilta vanhoja 30-50 lukujen oppikirjoja ja niitä lukemalla voi todeta monen muunkin asian muuttuneen ajan saatossa paremmasi. Aika pitkälle 1900-luku sai kulua ennen kuin suomi alkoi vähitellen vapautumaan poliittisesta ja henkisestä ahdasmielisyydestä, epätasa-arvosta ja sovinismista. Prosessi jatkuu hitaasti, ja välillä hiukan epävarmoin askelin, vielä 2000-luvullakin. Mutta toisaalta, mä en koe tätä *******-sanaa niin suurena rasistisena ongelmana että sen vuoksi täytyisi ryhtyä mihinkään toimiin poistaakseen esim. sanat *******n suukko ja lakupekka. Tai että Suomen kieltä köyhdytetään ja homogenisoidaan poistamalla sukupuoleen viittaavia sanontoja kuten lautamies ym.
-
Mä olen viimeaikoina keräillyt kirpputoreilta vanhoja 30-50 lukujen oppikirjoja ja niitä lukemalla voi todeta monen muunkin asian muuttuneen ajan saatossa paremmasi. Aika pitkälle 1900-luku sai kulua ennen kuin suomi alkoi vähitellen vapautumaan poliittisesta ja henkisestä ahdasmielisyydestä, ...
Ehkä syynä oli poliittinen epävarmuus ja Neuvostoliiton todellinen uhka, vrt. Tsekkoslovakian miehitys. Muutama viikko sitten tuli televisiosta mielenkiintoinen dokumentti, joka valotti poliittista tilannetta ja kuohuntaa menneinä vuosikymmeninä. Itselle oli uutta se, että vielä 1968, Tsekkoslovakian miehityksen aikoihin Suomessa oli vasemmistoradikaalien mellakoita, joissa viranomaiset jopa ampuivat ihmisiä kuoliaaksi. :o
-
näessä virkanimmissäkkää ei saa ennää olla, että lautamies, taekka virkamies... nykysin puliukkoki on pulihenkilö, vae onko tasa-arvo saavuttanu vielä miehie?
-
Eikös espoossa maahanmuuttajat valittanut Betoniporsaiden nimistä .sika kun on niin saastainen eläin .
-
Vähän aikaa sitten oli radiossa "50-vuotta sitten" pätkä jossa puhuttiin romaneista. Epäilen että oli sensuroitu, 50-luvulla ei kyllä puhuttu romaneista eikä vielä 60-luvullakaan.

Eikä vieläkään puhuta. Mustalaisista tai tummista nykyisin puhutaan.
-
Vähän aikaa sitten oli radiossa "50-vuotta sitten" pätkä jossa puhuttiin romaneista. Epäilen että oli sensuroitu, 50-luvulla ei kyllä puhuttu romaneista eikä vielä 60-luvullakaan.
Juuri noin. Aina on puhuttu mustalaisista ja Suomen mustalaisyhdistys muutti nimensä vasta 1989 Suomen romaniyhdistykseksi.
-
Mä olen viimeaikoina keräillyt kirpputoreilta vanhoja 30-50 lukujen oppikirjoja ja niitä lukemalla voi todeta monen muunkin asian muuttuneen ajan saatossa paremmasi. Aika pitkälle 1900-luku sai kulua ennen kuin suomi alkoi vähitellen vapautumaan poliittisesta ja henkisestä ahdasmielisyydestä, ...
Ehkä syynä oli poliittinen epävarmuus ja Neuvostoliiton todellinen uhra, vrt. Tsekkoslovakian miehitys. Muutama viikko sitten tuli televisiosta mielenkiintoinen dokumentti, joka valotti poliittista tilannetta ja kuohuntaa menneinä vuosikymmeninä. Itselle oli uutta se, että vielä 1968, Tsekkoslovakian miehityksen aikoihin Suomessa oli vasemmistoradikaalien mellakoita, joissa viranomaiset jopa ampuivat ihmisiä kuoliaaksi. :o
No nyt se totuus taas löytyi. Vai oli -68 mellakoita, vasemmistoradikaaleja ,ym :D
http://fi.wikipedia.org/wiki/1968

Epäilet siis että höpisen lämpimikseni. Ko dokumentissa radikaaliporukan Kuubalainen kaislahattu päässä ammutun johtajan Paavo Tikan tjsp. (nais) ystävä kertoi oman näkemyksensä menneistä tapahtumista. Tapaus kuulunee kategoriaan "vaiettu lähihistoria". Eikö kukaan muu katsonut ko. ohjelmaa telkkarista??
-
[/quote]

Täyttyy myöntää ,että kaikki oli mahdollista silloin "kekkoslandiassa ":D
-
[/quote]
Epäilet siis että höpisen lämpimikseni. Ko dokumentissa radikaaliporukan Kuubalainen kaislahattu päässä ammutun johtajan Paavo Tikan tjsp. (nais) ystävä kertoi oman näkemyksensä menneistä tapahtumista. Tapaus kuulunee kategoriaan "vaiettu lähihistoria". Eikö kukaan muu katsonut ko. ohjelmaa telkkarista??
[/quote]
Sehän oli pelkkää mielikuvitusta se "dokumentti " siinähän valittiin muka presidentiksi , oliko se , Matti Virkkunen jota ei oo koskaan tapahtunut.
Se ohjelma varmaan kuului sarjaan -- Jos olisikin käynyt näin ---.
Eräs osa siitä sarjasta kuvitteli mitä olisi tapahtunut jos Venäjä olisi valloittanut Suomen -44.
Oletko niin nuori, että et muista tai uskot kaiken mitä telkku esittää.
-
Sehän oli pelkkää mielikuvitusta se "dokumentti "
Niinpäs olikin. En katsonut ohjelmaa aivan alusta ja enkä edes loppuun saakka ja tuo ohjelman spekulatiivisuus jäi huomioimatta. Ei ihmekään ettei ohjelmassa kerrotusta tapauksesta löytynyt googlella mitään tietoa, siksi totesinkin tapauksen olevan minulle uutta . ::)
-
minuki kouluaikana -80 luvun alkupuolella oli aakkosissa n niinkuin *******.. ;)
-
Olin kauppajonossa taannoin ja "tummaihoinen" oli siinä kassalla. Edessäni oli äiti ja varmaan joku 4 v. lapsi. Lapsi sanoi äidilleen: Katso äiti, varas. Kyllä äidin naama muuttui punaiseksi.
-
Tapahtumapaikka paikallinen sale.Ei paikallinen Mannepoika kiukutteli äidilleen karkkihyllyllä siinä ohikulkeva mummo lohdutti poikaa"kyllä äiti ostaa karkkia jos olet kiltti" siihen pikkusmugu että "haista mummo sinä *****" :o
-
Olin kauppajonossa taannoin ja "tummaihoinen" oli siinä kassalla. Edessäni oli äiti ja varmaan joku 4 v. lapsi. Lapsi sanoi äidilleen: Katso äiti, varas. Kyllä äidin naama muuttui punaiseksi.
mitä tulee, jos mustalainen ja ******* on silleen...?
maailman laiskin varas...

tai aids