Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: maraani - 15.07.09 - klo:22:42

Otsikko: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: maraani - 15.07.09 - klo:22:42
Lomareissussa ollaan nyt kolmatta päivää. Eilen illansuussa mentiin poonusmarkettiin erään mansemaisen kaupungin lähiössä. Ja mitä pe@#elettä: kaikki juotavat maidot oli Ingmannin, jotain litkuja oli Valiolta sentään. No kello oli sen verran paljon ettei passannut alkaa nirsoilla, joten otettiin sapuskat sieltä ja kahvimaidoksi litra luomukevytmaitoa (á 1,45 euroa). Tulipa kaksi käyntiä samalla kertaa - 1. ja viiimeinen.

No tänään sitten toisessa pirkanmaalaisessa taajamassa mentiin uudehkoon poonusmarkettiin. Ehdittiin parit kurkut ja tomaatit punnita, kun tuli mieleen tarkistaa maitoasia. Ja sama juttu, ingmannilaista oli maito. Siihen putos ostokset ja samantien ulos ostamatta mitään! Plussamarketista saatiin sitten ostettua maidot ja muutkin tarpeet nirsoilematta. Tääkin lomareissu vielä maksetaan kertyneillä poonuksilla, mutta ei näemmä enää seuraaavaa.

On tää nyt yhtä per**lettä tässä maailmassa. Kotikaupungin ponusmarket on poikotissa aivan surkean pysänköintialueen vuoksi - vuoden välein maalataan ruudut uuteen järjestykseen. E-pulju on kans poikotissa tuon maitoasian vuoksi, joten aika vähän on vaihtoehtoja. Onnex vielä voi valita.

 >:( :-[
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: emo-heikki - 15.07.09 - klo:22:44

Mee hyvä mies lidliin, siellä on kotimaista maitoa.
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: MrMäkirinne - 15.07.09 - klo:22:47

Mäkin kävin manselassa ja sen ympäristössä tälläviikolla ja huomasin saman asian...  jokapaikassa missä oli poonuksia oli myös ruåttalaasta maitua...
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: SKF - 15.07.09 - klo:23:27

Mäkin kävin manselassa ja sen ympäristössä tälläviikolla ja huomasin saman asian...  jokapaikassa missä oli poonuksia oli myös ruåttalaasta maitua...
[/quote]

On se luajan lykky ko nua peraukisen Valion tuattajat lakkaa saranoita repimästä turhan takia!! ;) ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: ENTER - 15.07.09 - klo:23:41
vaekka kyllähä se tuo ruottin maijon juonti vähentää kotimaisen vilijan kulutusta ja tarvetta
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: Verku - 16.07.09 - klo:01:01

On tää nyt yhtä per**lettä tässä maailmassa. Kotikaupungin ponusmarket on poikotissa aivan surkean pysänköintialueen vuoksi - vuoden välein maalataan ruudut uuteen järjestykseen. E-pulju on kans poikotissa tuon maitoasian vuoksi, joten aika vähän on vaihtoehtoja. Onnex vielä voi valita.

 >:( :-[

Tuntuuko kenties siltä että vanne kiristää päätä. ;D

Joudutko jatkossa ostamaan koneet valtran ja junkkarin esittelykokoelmista, "suoraan tehtaalta", ettei vaan raha valu ulos suomesta?

Onhan se perseestä että Ingmannin koti on ruotsissa mutta maito tulee suomalaisesta lehmästä....

Mitä eroa muuten näet ingmannin ja "valion" eli nestlen jäätelössä jos asiaa hetken pohdit, tuottajaporras suomessa mutta tuotot siirtyy omistajalle, jonnekin.... ???

Kyllä mäkin suomalaista ja valiota pönkkään aina kun pystyn mutta älkää nyt hyvät ihmiset lomallakin jaksako murehtia, etenkään tietokonetta räpätä, sitä herkkua piisaa paperihommien vuoksi muutenkin.... :P
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: PR - 16.07.09 - klo:01:11

Olen vallan samaa mieltä   :)
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: Veeti - 16.07.09 - klo:07:28
Lomareissussa ollaan nyt kolmatta päivää. Eilen illansuussa mentiin poonusmarkettiin erään mansemaisen kaupungin lähiössä. Ja mitä pe@#elettä: kaikki juotavat maidot oli Ingmannin, jotain litkuja oli Valiolta sentään. No kello oli sen verran paljon ettei passannut alkaa nirsoilla, joten otettiin sapuskat sieltä ja kahvimaidoksi litra luomukevytmaitoa (á 1,45 euroa). Tulipa kaksi käyntiä samalla kertaa - 1. ja viiimeinen.

No tänään sitten toisessa pirkanmaalaisessa taajamassa mentiin uudehkoon poonusmarkettiin. Ehdittiin parit kurkut ja tomaatit punnita, kun tuli mieleen tarkistaa maitoasia. Ja sama juttu, ingmannilaista oli maito. Siihen putos ostokset ja samantien ulos ostamatta mitään! Plussamarketista saatiin sitten ostettua maidot ja muutkin tarpeet nirsoilematta. Tääkin lomareissu vielä maksetaan kertyneillä poonuksilla, mutta ei näemmä enää seuraaavaa.

On tää nyt yhtä per**lettä tässä maailmassa. Kotikaupungin ponusmarket on poikotissa aivan surkean pysänköintialueen vuoksi - vuoden välein maalataan ruudut uuteen järjestykseen. E-pulju on kans poikotissa tuon maitoasian vuoksi, joten aika vähän on vaihtoehtoja. Onnex vielä voi valita.

 >:( :-[

Ingmanni on lähimaitua, myös ruåtsalainen...ei mitään Simosta tai muualta  Peräpohjolasta rahdattua  :D :D :D :D
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: apilas - 16.07.09 - klo:08:08

Mäkin kävin manselassa ja sen ympäristössä tälläviikolla ja huomasin saman asian...  jokapaikassa missä oli poonuksia oli myös ruåttalaasta maitua...

On se luajan lykky ko nua peraukisen Valion tuattajat lakkaa saranoita repimästä turhan takia!! ;) ;D ;D ;D ;D
[/quote]

mahtaakohan hurrilaakeria naurattaa jos s-ryhmän nykyinen pyrkimys kyykyttää sisään ostohintoja toteutuu valiolla olisi vissiin vara polkaista sisäänheitto hinnat pohjaan joten skf laittaa kädet ristiin ja rukoilee vientitukia ja euroopan hintojen kohoamista pian saapuvaksi ;D
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: Veeti - 16.07.09 - klo:08:10

Mäkin kävin manselassa ja sen ympäristössä tälläviikolla ja huomasin saman asian...  jokapaikassa missä oli poonuksia oli myös ruåttalaasta maitua...

On se luajan lykky ko nua peraukisen Valion tuattajat lakkaa saranoita repimästä turhan takia!! ;) ;D ;D ;D ;D

mahtaakohan hurrilaakeria naurattaa jos s-ryhmän nykyinen pyrkimys kyykyttää sisään ostohintoja toteutuu valiolla olisi vissiin vara polkaista sisäänheitto hinnat pohjaan

...niinkuin Aito-Maitoa tuhotessa? Voipi Valion paukut loppua ennenkuin Arlan.

 joten skf laittaa kädet ristiin ja rukoilee vientitukia ja euroopan hintojen kohoamista pian saapuvaksi ;D
[/quote]

Valio lopetti Tampereen toimipisteen, eikä täälläpäin muutenkaan tunneta sympatioita nykyistä maidontuotantopolitiikkaamme kohtaan. Kepu/MTK aloitti jo 1970-luvulla Etelä-Suomen maidontuotannon alasajon, samojen tahojen  neuvottelema EU-liittymissopimus jatkoi samaa linjaa
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: apilas - 16.07.09 - klo:08:15

viljavaliokunnassahan tollaset asiat tiedetään ;D rehuviljan tuotannolle ei näy loppua nyt moni maidontuottaja miettii lopettamista ja siirtymistä rehuviljan tuottajiksi vesipäänkin toivoma maidonhinnan lasku yhdessä estää tehokkaasti että rehuviljalla saisi suomessa 400€/T ;D
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: mah - 16.07.09 - klo:08:19
Katohan, veetistä paljastuu aitoa valiolaista tuottajahenkeä. Vihainen kun veivät kylämeijerin....
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: Herra Heinamaki - 16.07.09 - klo:09:47
Katohan, veetistä paljastuu aitoa valiolaista tuottajahenkeä. Vihainen kun veivät kylämeijerin....

Tampereen meijeri on edelleen toiminnassa toisin kuin Valio alkuun suunnitteli.

Jatko kuitenkin kysymysmerkkinä ilmeisesti.
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: icefarmer - 16.07.09 - klo:17:58

Mäkin kävin manselassa ja sen ympäristössä tälläviikolla ja huomasin saman asian...  jokapaikassa missä oli poonuksia oli myös ruåttalaasta maitua...

On se luajan lykky ko nua peraukisen Valion tuattajat lakkaa saranoita repimästä turhan takia!! ;) ;D ;D ;D ;D

mahtaakohan hurrilaakeria naurattaa jos s-ryhmän nykyinen pyrkimys kyykyttää sisään ostohintoja toteutuu valiolla olisi vissiin vara polkaista sisäänheitto hinnat pohjaan

...niinkuin Aito-Maitoa tuhotessa? Voipi Valion paukut loppua ennenkuin Arlan.

 joten skf laittaa kädet ristiin ja rukoilee vientitukia ja euroopan hintojen kohoamista pian saapuvaksi ;D

Valio lopetti Tampereen toimipisteen, eikä täälläpäin muutenkaan tunneta sympatioita nykyistä maidontuotantopolitiikkaamme kohtaan. Kepu/MTK aloitti jo 1970-luvulla Etelä-Suomen maidontuotannon alasajon, samojen tahojen  neuvottelema EU-liittymissopimus jatkoi samaa linjaa
[/quote]äläpäs nyt katkera kapitalisti siellä vollota, eikö valion toiminta ole mitä mainioin esimerkki kokoomuslaisesta ajattelutavasta, laiskat ja ahneet työläiset pihalle, samate pienet tilat,  tilalle automaatiota jota käyttää hyväpalkkaiset insinöörit, sekä yrittäjävetoisia kuljetusliikkeitä ja nämä toiminnot vielä keskitetään suurimpiin kasvukeskuksiin, mieluiten kuitenki pääkaupunkiseudulle.... harmi vain ku veetille ei oikeen oo tilaa tuossa kokoomusaatteessa ;) ;) ;) ;) ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: Sepedeus - 16.07.09 - klo:21:45
Lomareissussa ollaan nyt kolmatta päivää. Eilen illansuussa mentiin poonusmarkettiin erään mansemaisen kaupungin lähiössä. Ja mitä pe@#elettä: kaikki juotavat maidot oli Ingmannin, jotain litkuja oli Valiolta sentään. No kello oli sen verran paljon ettei passannut alkaa nirsoilla, joten otettiin sapuskat sieltä ja kahvimaidoksi litra luomukevytmaitoa (á 1,45 euroa). Tulipa kaksi käyntiä samalla kertaa - 1. ja viiimeinen.

No tänään sitten toisessa pirkanmaalaisessa taajamassa mentiin uudehkoon poonusmarkettiin. Ehdittiin parit kurkut ja tomaatit punnita, kun tuli mieleen tarkistaa maitoasia. Ja sama juttu, ingmannilaista oli maito. Siihen putos ostokset ja samantien ulos ostamatta mitään! Plussamarketista saatiin sitten ostettua maidot ja muutkin tarpeet nirsoilematta. Tääkin lomareissu vielä maksetaan kertyneillä poonuksilla, mutta ei näemmä enää seuraaavaa.

On tää nyt yhtä per**lettä tässä maailmassa. Kotikaupungin ponusmarket on poikotissa aivan surkean pysänköintialueen vuoksi - vuoden välein maalataan ruudut uuteen järjestykseen. E-pulju on kans poikotissa tuon maitoasian vuoksi, joten aika vähän on vaihtoehtoja. Onnex vielä voi valita.

 >:( :-[

  Kyllä sun kannattaisi tutkituttaa pääsi. Kait sun pitää elää maassa maan tavalla. ;D
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: kylmis - 16.07.09 - klo:22:09
Mie oon juonu hyvällä omalla tunnolla Inkkulaista maitoa. Ostoksilla ollessa hintaratkaisee. Sympatiat kotimaiselle maidontuotannolle, mutta mutta. Kattokaa nyt mihin maailma on menossa. Juuri oli uutisissa juttua siitä kuinka tuotteen alkuperämaa menettää koko ajan merkitystään ihmisten ostopäätösten teossa. Nuoremmat ikäluokat viis veisaa siitä mistä se maito tulee, kunhan se on hyvää ja halpaa.

Jos kotimaista maitoa oikeasti halutaan pitää hengissä, niin pitäisi alkaa miettiä sitä kuinka ja millä tavalla sitä kuluttajalle markkinoidaan. Tuotekehityksellä on merkittävä rooli tässä asiassa. Koska saamme kauppoihin mansikan makuista maitoa? Aivan. Tulee joku uusi villitys, joka yllättää porukan housut kintuissa. Sitten vaan kaivetaan esille se ainoa argumentti. Tää on kotimaista.

Maidontuotanto saa olla tarkkana, ettei käy samalla tavalla kuin suomalaiselle paperiteollisuudelle kävi. Aika ajoi ohi.
Otsikko: Piimäpellet...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 16.07.09 - klo:22:15
Maidontuotanto saa olla tarkkana, ettei käy samalla tavalla kuin suomalaiselle paperiteollisuudelle kävi. Aika ajoi ohi.

Piimäpelleille kävi - jo - samoin  :P ;D :D
Otsikko: Vs: Piimäpellet...
Kirjoitti: Sepedeus - 16.07.09 - klo:22:46
Maidontuotanto saa olla tarkkana, ettei käy samalla tavalla kuin suomalaiselle paperiteollisuudelle kävi. Aika ajoi ohi.

Piimäpelleille kävi - jo - samoin  :P ;D :D

  Tissikoittajille parasta iloa on vahingonilo. Jos suomen metsät ei tuota mitään ja Nokia menee alamäkeä , niin kuinka käy Valion , kysyn vaan. Pitääkö työttömien pitää se pystyssä ;D
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: ENTER - 16.07.09 - klo:23:31
näi o
kerran 1 tissinkoittaja kerto että jos joutuu lopettaan tuotannon,
nii ainut ilo on vahingonilo

no me ihimeteltiin että miten nii ???

kuulemma jos hän saa 6 € nii itelle siittä jää loppujen lopuksi vain 1€

elikkä muut hävijää sen 5€ 

 ;D :D ;D

ja tiijän että se on näin
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: Herra Heinamaki - 17.07.09 - klo:10:46
näi o
kerran 1 tissinkoittaja kerto että jos joutuu lopettaan tuotannon,
nii ainut ilo on vahingonilo

no me ihimeteltiin että miten nii ???

kuulemma jos hän saa 6 € nii itelle siittä jää loppujen lopuksi vain 1€

elikkä muut hävijää sen 5€ 

 ;D :D ;D

ja tiijän että se on näin

aikas paha  ;D

mutta noinhan se menee
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: maraani - 17.07.09 - klo:17:40
Tuntuuko kenties siltä että vanne kiristää päätä. ;D
Aika usein kyllä, juuri nyt ei :)

Joudutko jatkossa ostamaan koneet valtran ja junkkarin esittelykokoelmista, "suoraan tehtaalta", ettei vaan raha valu ulos suomesta?
Mä ostan koneet nettikoneesta :)

Onhan se perseestä että Ingmannin koti on ruotsissa mutta maito tulee suomalaisesta lehmästä....

Mitä eroa muuten näet ingmannin ja "valion" eli nestlen jäätelössä jos asiaa hetken pohdit, tuottajaporras suomessa mutta tuotot siirtyy omistajalle, jonnekin.... ???
Tästä juurikin on kysymys, tuottajilta nyhdetään Suomessa ja lihotetaan ulkomaisia omistajia - ei ehkä oo ainoo firma tää. Mut valinta on kuluttajan - olis vaan helpompi valita eri hyllystä kuin kokonaan eri kaupasta :)

Enkä mä tosiaan usko, että se että meidän sakki ostaa lomareissulla valiolaista maitoa tuo meille sitä viittä  (tai kymmentä) senttiä takaisin litrahintaan... :(

Kyllä mäkin suomalaista ja valiota pönkkään aina kun pystyn mutta älkää nyt hyvät ihmiset lomallakin jaksako murehtia, etenkään tietokonetta räpätä, sitä herkkua piisaa paperihommien vuoksi muutenkin.... :P

Niin - jotain masokistisesta luonteestani kertoo se, että tätäkin juttua kirjoita 31.2 kbps analogisen modeemilinjan välityksellä :)
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: Puppugeneraattori - 17.07.09 - klo:18:21
Mulla ei oo koskaan ollu Nokian  kännykkää, eikä koskaan tue olemaan, on se niin paska firma, ja sitäpaitsi Samsungin kännykät on paljoin parempia, älä kulje massan mukana, älä osta Nokiaa.
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: Ala-Pertti - 17.07.09 - klo:18:59
Mulla ei oo koskaan ollu Nokian  kännykkää, eikä koskaan tue olemaan, on se niin paska firma, ja sitäpaitsi Samsungin kännykät on paljoin parempia, älä kulje massan mukana, älä osta Nokiaa.

Niin tai se Eriksoni, se kalastajan malli, jonka näytössä oli aina teksti; Hakee verkkoa. ;D
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: Tapani - 17.07.09 - klo:22:32
Mulla ei oo koskaan ollu Nokian  kännykkää, eikä koskaan tue olemaan, on se niin paska firma, ja sitäpaitsi Samsungin kännykät on paljoin parempia, älä kulje massan mukana, älä osta Nokiaa.

Niin tai se Eriksoni, se kalastajan malli, jonka näytössä oli aina teksti; Hakee verkkoa. ;D
Mikä on nokialaisten lempilaulu ? Ontuva erikson. :)
Otsikko: Vs: Poonuskauppoja poikottiin
Kirjoitti: Veeti - 18.07.09 - klo:03:44
Mulla ei oo koskaan ollu Nokian  kännykkää, eikä koskaan tue olemaan, on se niin paska firma, ja sitäpaitsi Samsungin kännykät on paljoin parempia, älä kulje massan mukana, älä osta Nokiaa.
 
Mokialla on merkittävä osa yhteisötuoton kertymästä, nyt sekin näyttää romahtavan...autoverotuotto puoaa 400 milj e, kepun lempilapsi ruuan alv putoaa