Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: ENTER - 10.07.09 - klo:08:07
-
Kokoomuksen uusi puoluesihteeri salasi näpistelytuomionsa.
”Kriisiajan puoluesihteeriksi” palkattu Taru Tujunen on saanut pikkutuomion vuosia
sitten tapahtuneesta näpistyksestä, mutta suhteessa kokoomuksen entisen puoluesihteerin
rikosepäilyihin se on Ilta-Sanomien kannalta hyödyllinen tieto. Kaksi peräkkäistä
puoluesihteeriä on rikkonut lakia. Rikosten mittasuhteet eivät ole olennaisia, pelkkä
rikollisuus riittää.
Lisäksi Tujunen on salannut tuomionsa, mikä herättää kysymyksen
siitä, tiedetäänkö edes puolueen sisällä, kuinka rikollisia edustajia sillä on.
Aivan kuten
Jaskari, Tujunen on osa, joka edustaa kokonaisuutta nimeltä kokoomus.
Jos osat ovat
rikollisia, voi kokonaisuuskin olla rikollinen."
ja tämä salailu on vain mitätön osa kakon salailu ja vääristely politiikkaa :o
mutta vähempää ei voi oottaa,eihän ???

Eipä tuossa mitään salaista ole, on yleisessä tiedossa. Tujunen on tuomionsa saanut ja sovittanut pienen nuoruuden erheensä.
Ennemmin voisi vetää esiin nykyisen maatalousministerin nuoruudenhairahduksen, siinä oli teko, josta olisi voinut saada ehdotonta.
-
Kokoomuksen uusi puoluesihteeri salasi näpistelytuomionsa. ”Kriisiajan puoluesihteeriksi” palkattu Taru Tujunen on saanut pikkutuomion vuosia sitten tapahtuneesta näpistyksestä, mutta suhteessa kokoomuksen entisen puoluesihteerin rikosepäilyihin se on Ilta-Sanomien kannalta hyödyllinen tieto. Kaksi peräkkäistä puoluesihteeriä on rikkonut lakia. Rikosten mittasuhteet eivät ole olennaisia, pelkkä
rikollisuus riittää. Lisäksi Tujunen on salannut tuomionsa, mikä herättää kysymyksen siitä, tiedetäänkö edes puolueen sisällä, kuinka rikollisia edustajia sillä on. Aivan kuten Jaskari, Tujunen on osa, joka edustaa kokonaisuutta nimeltä kokoomus. Jos osat ovat rikollisia, voi kokonaisuuskin olla rikollinen." ja tämä salailu on vain mitätön osa kakon salailu ja vääristely politiikkaa :o mutta vähempää ei voi oottaa, eihän ???
Eipä tuossa mitään salaista ole, on yleisessä tiedossa. Tujunen on tuomionsa saanut ja sovittanut pienen nuoruuden erheensä. Ennemmin voisi vetää esiin nykyisen maatalousministerin nuoruudenhairahduksen, siinä oli teko, josta olisi voinut saada ehdotonta.
...ja kepulaisille tiedoksi = S-L.A:lla kyseessä oli väärä vala :o :o :o >:( >:( >:(
-
Kokoomuksen uusi puoluesihteeri salasi näpistelytuomionsa.
Kriisiajan puoluesihteeriksi palkattu Taru Tujunen on saanut pikkutuomion vuosia
sitten tapahtuneesta näpistyksestä, mutta suhteessa kokoomuksen entisen puoluesihteerin
rikosepäilyihin se on Ilta-Sanomien kannalta hyödyllinen tieto. Kaksi peräkkäistä
puoluesihteeriä on rikkonut lakia. Rikosten mittasuhteet eivät ole olennaisia, pelkkä
rikollisuus riittää.
Lisäksi Tujunen on salannut tuomionsa, mikä herättää kysymyksen
siitä, tiedetäänkö edes puolueen sisällä, kuinka rikollisia edustajia sillä on.
Aivan kuten
Jaskari, Tujunen on osa, joka edustaa kokonaisuutta nimeltä kokoomus.
Jos osat ovat
rikollisia, voi kokonaisuuskin olla rikollinen."
ja tämä salailu on vain mitätön osa kakon salailu ja vääristely politiikkaa :o
mutta vähempää ei voi oottaa,eihän ???
Minä en tosiaan tiennyt, että Kokoomuksen puoluesihteerillä TaruTujusellakin on rikollinen tausta! Oon pitänyt häntä rehellisenä naisena. Taaas yksi karvas pettymys Kokoomukseen. :o
-
Onko poliitikoissa sellaista henkilöä, jolla ei jotain hämärää olisi menneisyydessä???
Luulempa, että vähemmän löytyy puhtoisia!

Kokoomus on saanut puhtoisen ja sivistyneen maineen salaamalla porukoittensa rikollisen menneisyyden. Onkohan tässä vasta jäävuoren huippu???

Miten niin salannut? Tujusen nuoruuden "Tex Willer" on ollut koko ajan yleisessä tiedossa.
-
Onko poliitikoissa sellaista henkilöä, jolla ei jotain hämärää olisi menneisyydessä???
Luulempa, että vähemmän löytyy puhtoisia!
Kokoomus on saanut puhtoisen ja sivistyneen maineen salaamalla porukoittensa rikollisen menneisyyden. Onkohan tässä vasta jäävuoren huippu???
sanakirjassa SUOMI-KOKOOMUS; KOKOOMUSLAISEN RIKOS=EREHDYS (tahaton) ;D ;D ;D ;D
-
Onko poliitikoissa sellaista henkilöä, jolla ei jotain hämärää olisi menneisyydessä???
Luulempa, että vähemmän löytyy puhtoisia!
Kokoomus on saanut puhtoisen ja sivistyneen maineen salaamalla porukoittensa rikollisen menneisyyden. Onkohan tässä vasta jäävuoren huippu???
ilkka kanerva kavereeraa mtv3 mukaan frykmannin kanssa
liikemies tyhjätasku kojo tuomittuine liikemiestuttavineen on ilkan kamu
moottoripyöräkerholaiset ovat ilkan tuttavia
merisalo kuuluu lähipiiriin, ovatko käyneet yhdessä helluntaiseurakunnan
kokouksissa???
kummallista miksi kansanedustajat hakeutuvat nykyisin rikollisten seuraan,
onko elämässä jännityksen puutetta vai ilmainen tarjoiluko vetää
on se ilkan naisseurakin ollut kolmosluokkaa :P
-
Minkähän ikäinen tämä Tujunen oli, kun kyseisen rikoksen teki ????
-
Onko poliitikoissa sellaista henkilöä, jolla ei jotain hämärää olisi menneisyydessä???
Luulempa, että vähemmän löytyy puhtoisia!
Kokoomus on saanut puhtoisen ja sivistyneen maineen salaamalla porukoittensa rikollisen menneisyyden. Onkohan tässä vasta jäävuoren huippu???
ilkka kanerva kavereeraa mtv3 mukaan frykmannin kanssa liikemies tyhjätasku kojo tuomittuine liikemiestuttavineen on ilkan kamu moottoripyöräkerholaiset ovat ilkan tuttavia merisalo kuuluu lähipiiriin, ovatko käyneet yhdessä helluntaiseurakunnan kokouksissa??? kummallista miksi kansanedustajat hakeutuvat nykyisin rikollisten seuraan, onko elämässä jännityksen puutetta vai ilmainen tarjoiluko vetää
on se ilkan naisseurakin ollut kolmosluokkaa :P
On sillä ollu A-luokan tapauksiaki :P ;D ;D :D :D
-
Kokoomuksen uusi puoluesihteeri salasi näpistelytuomionsa.
Kriisiajan puoluesihteeriksi palkattu Taru Tujunen on saanut pikkutuomion vuosia
sitten tapahtuneesta näpistyksestä, mutta suhteessa kokoomuksen entisen puoluesihteerin
rikosepäilyihin se on Ilta-Sanomien kannalta hyödyllinen tieto. Kaksi peräkkäistä
puoluesihteeriä on rikkonut lakia. Rikosten mittasuhteet eivät ole olennaisia, pelkkä
rikollisuus riittää.
Lisäksi Tujunen on salannut tuomionsa, mikä herättää kysymyksen
siitä, tiedetäänkö edes puolueen sisällä, kuinka rikollisia edustajia sillä on.
Aivan kuten
Jaskari, Tujunen on osa, joka edustaa kokonaisuutta nimeltä kokoomus.
Jos osat ovat
rikollisia, voi kokonaisuuskin olla rikollinen."
ja tämä salailu on vain mitätön osa kakon salailu ja vääristely politiikkaa :o
mutta vähempää ei voi oottaa,eihän ???
Minä en tosiaan tiennyt, että Kokoomuksen puoluesihteerillä TaruTujusellakin on rikollinen tausta! Oon pitänyt häntä rehellisenä naisena. Taaas yksi karvas pettymys Kokoomukseen. :o
Tiesitkö että rehellistä kepulaasta ei ole vielä syntynyt. Ehkä joskus tulevaisuudessa sekin on mahdollista ;D

Paulan kaa vois koklata :P ;D ;D :D :D

Mä oon ainaski synnyttänyt sellaisen ja jopa useitaki :D

Niin,,, kepussa tarvitaan postimerkin nuolijoitakin ;D

Niinpä, pääministeriksi pääsee vain yksi kerrallaan... :D
-
taru myös rehellisenä ;D
http://www.youtube.com/watch?v=MHdHTyrOgPI (http://www.youtube.com/watch?v=MHdHTyrOgPI)
tyypillinen epärehellisyys kukoistaa myös agrobisneksessä.
-
Onpa kokoomuslaisetkin saaneet pikku kestitystä...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907109911094_uu.shtml
Samoin porilaisten kloppien seura...
http://www.rt12.fi/

Eipä tuossa mitään odottamatonta.
Kauppisen ja Katajan ero on se, että Kataja ei yrittänyt pimittää kestitystä

Eräiden kahden päähallituspuolueen välillä on se ero että toinen haluaa vaalirahoitukset julkistettavaksi ja toinen haluaa pimittää ne. Arvannet mistä puolueista on kyse. Olennainen kysymys kuuluukin että miksi jotkut haluavat pimittää rahoittajansa??
-
Onpa kokoomuslaisetkin saaneet pikku kestitystä...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907109911094_uu.shtml
Samoin porilaisten kloppien seura...
http://www.rt12.fi/
Eipä tuossa mitään odottamatonta. Kauppisen ja Katajan ero on se, että Kataja ei yrittänyt pimittää kestitystä
Eräiden kahden päähallituspuolueiden välillä on se ero että toinen haluaa vaalirahoitukset julkistettavaksi ja toinen haluaa pimittää ne. Arvannet mistä puolueiosta on kyse.
Joo... se toinen on sen jo tehnyt... ja joka ikinen päivä sieltä löytyy lisää julkistettavaa... ja se toinen ei julkista... koska siihen ei mikään velvoita - odotellaan nyt kaikessa rauhassa mitä kaikkea sieltä SuoKustan sontaluukusta vielä löytyy... nyt ei olla edes puolessa välissä :P :P ;D ;D ;D
-
Juu...odotellaan vaan että päästään tonkimaan erään hallituksen apupuolueen vaalirahoitussotkuja. Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä aikaa....
-
Onpa kokoomuslaisetkin saaneet pikku kestitystä...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907109911094_uu.shtml
Samoin porilaisten kloppien seura...
http://www.rt12.fi/
Eipä tuossa mitään odottamatonta.
Kauppisen ja Katajan ero on se, että Kataja ei yrittänyt pimittää kestitystä
Jätti vaan kertomatta kunnes oli pakko... >:(

Miten niin oli pakko?
-
ei ollu pakko
tuli ilimi muuta kautta
-
ei ollu pakko
tuli ilimi muuta kautta
Kataja kertoi itse eikä pyrkinyt valehtelemaan eikä väärentämään kuitteja niinkuin eräs toinen...
-
misatäpä tuota vielä tietää löytyykö koko kuitteja
-
ei ollu pakko
tuli ilimi muuta kautta
Kataja kertoi itse eikä pyrkinyt valehtelemaan eikä väärentämään kuitteja niinkuin eräs toinen...
Kokoomus ei koskaan valehtele , paitsi jos yhteinen etu vaatii . :D
-
ei ollu pakko
tuli ilimi muuta kautta
Kataja kertoi itse eikä pyrkinyt valehtelemaan eikä väärentämään kuitteja niinkuin eräs toinen...
Onkohan erään hallituksen apupuolueen "tunkio" vielä kokonaan tutkimatta??
-
ilkka kanerva kavereeraa mtv3 mukaan frykmannin kanssa
liikemies tyhjätasku kojo tuomittuine liikemiestuttavineen on ilkan kamu
moottoripyöräkerholaiset ovat ilkan tuttavia
merisalo kuuluu lähipiiriin, ovatko käyneet yhdessä helluntaiseurakunnan
kokouksissa???
kummallista miksi kansanedustajat hakeutuvat nykyisin rikollisten seuraan,
onko elämässä jännityksen puutetta vai ilmainen tarjoiluko vetää
on se ilkan naisseurakin ollut kolmosluokkaa :P
[/quote]
ei noita iken naisia voi luokitella mihinkään luokkaan. ;D
-
ei ollu pakko
tuli ilimi muuta kautta
Kataja kertoi itse eikä pyrkinyt valehtelemaan eikä väärentämään kuitteja niinkuin eräs toinen...
kertoi itse kun oli pakko kertoa.
-
ei noita iken naisia voi luokitella mihinkään luokkaan. ;D
Kyllä voi... D-kuppisten luokkaa... kaikki :P :P :P ;D ;D ;D
-
Ilkka on rauhan mies. "Daisarit, ne rauhasta muistuttaa" lauloi juicekin. ;D

;D ;D ;D ;D
-
Onpa kokoomuslaisetkin saaneet pikku kestitystä...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907109911094_uu.shtml
Samoin porilaisten kloppien seura...
http://www.rt12.fi/
Eipä tuossa mitään odottamatonta. Kauppisen ja Katajan ero on se, että Kataja ei yrittänyt pimittää kestitystä
Eräiden kahden päähallituspuolueiden välillä on se ero että toinen haluaa vaalirahoitukset julkistettavaksi ja toinen haluaa pimittää ne. Arvannet mistä puolueiosta on kyse.
Joo... se toinen on sen jo tehnyt... ja joka ikinen päivä sieltä löytyy lisää julkistettavaa... ja se toinen ei julkista... koska siihen ei mikään velvoita - odotellaan nyt kaikessa rauhassa mitä kaikkea sieltä SuoKustan sontaluukusta vielä löytyy... nyt ei olla edes puolessa välissä :P :P ;D ;D ;D
Joo, mut kokkareiden sontasäkin kaivu ei ole vielä edes alkanut!

Aivan oikein joku vois selvittää, että kun Kokoomuksella oli miljoonavelat ja yhtäkkiä ollaan velattomia niin mistähän ne rahat on tulleet.

Se on selvitetty... julkisesti... lue muutakin kuin Suomenmaata ja MaasTullia - ja SuoKustan velkojen maksun "säkkihän" on sekin nyt tiedossa... pari linnakundia lato pöllittyä fyrkkaa pöytään :o :o >:( >:(
-
no pistäppä sitte näkösälle
ettei mun tarvi ruveta laittaan
-
no pistäppä sitte näkösälle
ettei mun tarvi ruveta laittaan
olisko aineistoa, vai huhuja?????? :P
-
no pistäppä sitte näkösälle ettei mun tarvi ruveta laittaan
olisko aineistoa, vai huhuja?????? :P
Jos lahtarikaartin rahoja - ja velkoja - peräät niin oikeusministeriössä on luettavissa puolueen tilinpäätöstiedot erittelyineen... sinne sitten vaan... jos kiinnostaa... tai epäilyttää :P ;D :D
-
no pistäppä sitte näkösälle
ettei mun tarvi ruveta laittaan
olisko aineistoa, vai huhuja?????? :P
ois tuolla siittä rahojen hankinnasta
mutta kun tämä on vähä tämmönen perhesaitti
tänne voi päästä alaikäsetki lukkeen niitä
pitäneekö jossai välissä alottaa siitä oma juttusa

totta ihmeessä teet siitä oman jutun.
-
tässä on osa varojen hankinnasta
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=10892.0