Agronet
Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: de Citonni - 15.03.26 - klo:10:12
-
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/e7Pkqg/mysteriet-som-gor-sveriges-skog-tre-ganger-battre-an-finlands
HAPARANDA/TORNEÅ. Seisomme toinen jalka Ruotsissa ja toinen Suomessa. toisen jalan alla maan päällä näyttää tapahtuvan jotain taianomaista. YK:lle raportoimiemme tietojen mukaan Ruotsin metsämaa on ilmastoltaan kolme kertaa parempi kuin naapurimaassamme
-
Vale - emävale - politisoitunut tutkimus. Ei liity metsään, mutta Suomessa ja Saksassa ihmisten elinajanodote on likipitäen sama. Suomalaiset kuitenkin kuolisivat, jos viina päästettäisiin maitokauppoihin. Saksassa sika ja sianliha on arvostettua. Suomalaisia pelotellaan punaisella lihalla.
-
mutta oisko joku ero myös tuossa että ruottissa on tutkittu ja suomessa taas tehty oletus ja laskelma? eihän työttömyyttäkään pitäis enää meillä olla mutta kun nuo perkeleen muutama kymmentuhatta eivät osaa olla hiljaa ja poistua maasta tahi muuten olla näkymättä.. euroopan työttömät ei sentäs kuleksi kavuilla ja toreilla kuin suomessa jossa tuo on onklema..
-
Ruotsin maatalousyliopiston SLU:n kansallisesta metsäarvioinnista tulee uutta tietoa, joka perustuu 30 000 pysyvään metsässä olevaan näytealueeseen.
Viime vuoden päivitys (vuodelle 2024) poikkeaa pääosin viimeiseltä neljältä vuodelta, jolloin tiedot perustuvat osittain uuteen tekoälymalliin.
Tietokanta ja menetelmä
Vuosien 2023 ja 2024 laskelmat perustuvat noin 40 prosenttiin todellisista näytealueista ja 60 prosenttiin tekoälyn koneoppimisesta, jota pidetään tarkempana kuin aiemmat trendilaskelmat.
-
euroopan työttömät ei sentäs kuleksi kavuilla ja toreilla kuin suomessa jossa tuo on onklema..
Jaa ei vai?
Mistäs tiedät?
🤔
-
Vale - emävale - politisoitunut tutkimus. Ei liity metsään, mutta Suomessa ja Saksassa ihmisten elinajanodote on likipitäen sama. Suomalaiset kuitenkin kuolisivat, jos viina päästettäisiin maitokauppoihin. Saksassa sika ja sianliha on arvostettua. Suomalaisia pelotellaan punaisella lihalla.
Hiilipäästö- ja kestävän kehityksen tutkimusalat eivät välttämättä ole tietoisesti politisoituneita, mutta ne ovat itsessään työkalu tuoda tutkijaryhmän oma ajattelukupla näkyviin, kehystämällä saadut tulokset tarkoitushakuisesti tukemaan tavoitetta, mitäpä muuta tavoitetta esimerkiksi metsien hiilipäästöjen laskennalla on kuin tukea ilmastonmuutoksen vastaista taistelua ? Eli valitaan moraalinen tavoite ja koetaan sitä tukevaa omaa ympäröivää todellisuutta, niin että jos tutkittava ilmiö voidaan sovittaa ilmastonmuutosta aiheuttaviin tekijöihin, se sovitetaan. Tällöin suuruusluokkavirheet, pyöristysmieliteot ja positiivisten löydösten vahvistaminen ovat mahdollisuus päästä moraalisesti ylemmälle tasolle ja samalla arvostelun ulkopuolelle.
Soraäänet tapetaan ottamalla keskusteluun mukaan tutut argumentit, ilmastodenialimi, öljy- ja metsäteollisuuden palveleminen, alt-right. Ympäristökeskus ja toisella puolella mm. Luke ja Metsähallitus ovat katkerasti vastakkain, ja Syke on näyttänyt julkisuudessa jopa ns. tantrumeita, kun heidän tuloksensa totaalisesta Suomen metsien tuhoutumisesta ja hiilipäästöjen valtaisista lisääntymisistä on otettu epäillen vastaan, kysymättä ollenkaan, kenen asialla WWF, Greenpeace ja Elokapinat ja nämä korkean profiilin konfliktivaikuttajat, joita hiljaisia kannattajia valtakunnan politiikkaankin soluttautuneina on, oikeasti ovat ?
-SS-
-
Pitää nyt kuitenkin muistaa että Suomessa on ojitettuja soita, joissa on isot hiilipäästöt, paljon enemmän kuin Ruotsissa.
Ja kun etelä-ruotsissa on jo aloitettu toukotyöt, on siellä etelä-ruotsissa siis kasvukausi pidempi ja arvatenkin myös puunkasvu voimakkaampaa, se tekee hiilinielustakin isomman.
-
Metsän osuus Ruotsissa pienenee koko matkan pohjoisesta etelään, Skånessa sitä on enää n. 11 % pinta-alasta.

Enemmän voisi miettiä sitä, kuka tuhosi Pohjois-Suomen tunturien kuusimetsät noin 5000 vuotta sitten, samaan aikaan kaksoisvirtain maassa sumerilaiset harjoittelivat kirjoittamista savitauluille.
-SS-
-
Pitää nyt kuitenkin muistaa että Suomessa on ojitettuja soita, joissa on isot hiilipäästöt, paljon enemmän kuin Ruotsissa.
Ja kun etelä-ruotsissa on jo aloitettu toukotyöt, on siellä etelä-ruotsissa siis kasvukausi pidempi ja arvatenkin myös puunkasvu voimakkaampaa, se tekee hiilinielustakin isomman.
Kosteikkojen kokonaispinta-ala Ruotsissa on noin 9 miljoonaa hehtaaria, josta vähän yli puolet turvemaita. Turvemaat ovat kuitenkin ajan myötä vähentyneet merkittävästi, noin 25 prosenttia Ruotsin alkuperäisistä turvemaista on kadonnut. Ruotsalainen Elokapinaa muistuttava Åteställ våtmarker liike vaatii niiden palauttamista.
-
Kumma kun median suopeuden kohteena olevat konfliktiaktivistit, mm. Elokapina, eivät vahingossakaan mene Putinille sanomaan, että lopettaisi ilman*****un, Vuodesta 2022 Venäjän erikoisoperaatio on tuottanut 230 miljoonaa tonnia ylimääräistä ilmastopäästöä, samaa suuruusluokkaa kuin Suomen kaikki nettopäästöt viiden vuoden ajalta.
Sitä vastoin kun ilmat lämpenevät ja räntäsade loppuu, niin taas nämä nuoret työttömät rottailijat ovat liimailemassa itseään paikallisen työmatkaliikenteen eteen, varma kevään merkki on se.

Eipä nuo vasemmistolaiset konfliktiaktivistit koskaan Venäjän toimista kritisointikohdetta löydä.
Kukapa sitä nyt ruokkivaa kättä purisi.
😉😉😉
-
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/e7Pkqg/mysteriet-som-gor-sveriges-skog-tre-ganger-battre-an-finlands
HAPARANDA/TORNEÅ. Seisomme toinen jalka Ruotsissa ja toinen Suomessa. toisen jalan alla maan päällä näyttää tapahtuvan jotain taianomaista. YK:lle raportoimiemme tietojen mukaan Ruotsin metsämaa on ilmastoltaan kolme kertaa parempi kuin naapurimaassamme
Intressant... :o
-
Metsän osuus Ruotsissa pienenee koko matkan pohjoisesta etelään, Skånessa sitä on enää n. 11 % pinta-alasta.
Noita Ruotsin metsiä tulee katseltua sillä silmällä kun tuolla ajelee eli Haaparannasta kun lähtee ajelemaan E4,95 ja 94 teitä kohti Norjaa niin pääasiassa männikkömettiä tien varret täynnä ja samalla tyylillä käsitellään kuin Suomessakin.Isompiakin aukkoja tien varressa mutta paikoin sitten maastonmuodot on sellaisia että parempi jättää puut vain olemaan.Ennen tuli kuljettua pääasiassa Jällivaaran takana niin siellä taitaa olla enemmän suojelualueita ja kansallispuistoja.Hirvet ja porot jättää sitten taimikoihin omat jälkensä vähän joka puolella.
Välillä tulee seurattua juutuupista sellaista suomalaista kaveria joka tekee videoita nimimerkeillä Honttas Trucking ja FrostHaul.Ajaa rekalla puuta pääasiassa Ruotsin puolella Haaparannan ja Kalixin ym. paikkeilla ja tuo välillä kotomaankin puolelle.Saman näköistä hommaa kuin Suomessakin.
-
Sama käsitys on minullakin. Metsän käsittelyssä ja hoidossa Suomen ja Ruotsin välillä ei päällepäin näkyvää eroa.
-
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/e7Pkqg/mysteriet-som-gor-sveriges-skog-tre-ganger-battre-an-finlands
HAPARANDA/TORNEÅ. Seisomme toinen jalka Ruotsissa ja toinen Suomessa. toisen jalan alla maan päällä näyttää tapahtuvan jotain taianomaista. YK:lle raportoimiemme tietojen mukaan Ruotsin metsämaa on ilmastoltaan kolme kertaa parempi kuin naapurimaassamme
Jåå ja samma po finska kun suomessa kerran ollaan .
https://forest.fi/fi/artikkeli/aftonbladet-hiilinieluista/
-
onhan se pikkasen outoa kun puulajikin on melko samaa.. mutta kait meitän pitää oikein suuresti maailma pelastaa vaikka lähi-itässä päästelevät hiiltä oikein kunnolla ja reilusti. ja meillä täällä kun ei etes suurta maa-alaakaan hallinnassa niin isolla osalla sit puhistaa ilmoja.. makso mitä makso!
-
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/e7Pkqg/mysteriet-som-gor-sveriges-skog-tre-ganger-battre-an-finlands
HAPARANDA/TORNEÅ. Seisomme toinen jalka Ruotsissa ja toinen Suomessa. toisen jalan alla maan päällä näyttää tapahtuvan jotain taianomaista. YK:lle raportoimiemme tietojen mukaan Ruotsin metsämaa on ilmastoltaan kolme kertaa parempi kuin naapurimaassamme
Jåå ja samma po finska kun suomessa kerran ollaan .
https://forest.fi/fi/artikkeli/aftonbladet-hiilinieluista/
Kas vain, vähän on lyhyempi versio, muuta kuitenkin.