Agronet
Keskusteluaiheet => Koneet, laitteet ja tekniikka => Aiheen aloitti: sorkkahessu - 14.06.09 - klo:18:27
-
Säilyykö kuivikepahnat käärintämuovin sisällä ?

Joo,yks kerros riittää.
-
Ainakin asiakas oli erittäin tyytyväinen syksyn kokeiluun ja huhtikuun lopussa laitettiin lisää muoviin, pääsi sitten kylvöille, syksyllä ei halunnut yhtä peltoaan sotkettavan, eli kaikin puolin toimi koko harjoitus.
Etuna erityisesti se ettei tarvinnut olla varastoa....
-
Säilyy oikein hyvin, kuiville riittää yksi kerros, kosteille ja juolavehnäsille tarttee laittaa useampi, tuubissa laitettiin neljäkerrosta märkiin olkiin. Homehtuihan ne, mutta ei paalit palanut pois niin kuin olisi käynyt pressukasassa.
-
Muovilla sidottuna ei tahdo säilyä mutta oikein ympäriinsä käärittynä on hyviä.
-
Joskus säilyy, joskus ei. Kuivat yleensä säilyvät, kunhan on vähänkin muovia. Kosteat joskus käyvät, tulee hienon vaniljainen haju mutta useammin homehtuvat ja niistä ei ole hyvää sanottavaa.
Myyrien ja rottien välttämiseksi melkein on parempi että paalit on hajallaan kuin isoissa kasoissa tai vanhoissa ladoissa joissa alusta on lankkua.
Lihakarjalle taidetaan tästedes paalata mahdollisimman suuria paaleja ja jättää peittämättä, hävikki kohtuu pientä.
Harsopeitteestä on kuulemma hyviä kokemuksia.
-
Samoja havaintoja menetelmästä. Joskus säilyy, joskus ei. Yleensä "ylivuotiset" väkisinkin huonompia. Toki hyvä paalisilppuri (Jeantilin PR2000GT kuuluu tohon kategoriaan) tekee paskastakin paalista hyvää kuiviketta, jos ei ihan pakko oo haistella. Noita pallukoita on sitte varastoitu 4 kerroksisena kasana ja varsinkin alemmat kerrostumat säilyy hyvin ja päällimmäisiin tekee varikset ja naakat reikiä, kun luulee löytävänsä jotain hyvää.
-
Joskus säilyy, joskus ei. Kuivat yleensä säilyvät, kunhan on vähänkin muovia. Kosteat joskus käyvät, tulee hienon vaniljainen haju mutta useammin homehtuvat ja niistä ei ole hyvää sanottavaa.
Myyrien ja rottien välttämiseksi melkein on parempi että paalit on hajallaan kuin isoissa kasoissa tai vanhoissa ladoissa joissa alusta on lankkua.
Lihakarjalle taidetaan tästedes paalata mahdollisimman suuria paaleja ja jättää peittämättä, hävikki kohtuu pientä.
Harsopeitteestä on kuulemma hyviä kokemuksia.
Parhaiten säilyvät ilman mitään käärintää kunhan verkot eivät ota toisiinsa. Hiukan lämmähtänyt paali on paljon imukkaampaa ja parempaa kuiviketta kuin ruutikuiva. Paras varastointikeino on pötköissä, ikään kuin tuubissa päädyt toisiaan vasten. Maata vasten joku sentti ehkä kakkaa mutta muuten ihan kuivia, keväällä oikeastaan kevyempiä ja kuivempia kuin syksyllä. Joskus tomuaa aika lailla.

Siis pystyyn päällekkäin pötköön? Mikä taika tuossa on, että verkot ei saa ottaa toisiinsa kiinni?
Säilyykö kuivaheinäpaalit hyvinä jos käärii kierroksen muovia ympärille pinoaa ulos? Onko kukaan kokeillut?

Ei se muovi niin kallista oo, että sitä ei voisi normaalisti käyttää. :D Eli normaali 6 kerrosta sekä säilörehulle ja kuiville heinille ja molemmat säilyy. Oljet voi säilöä 3 kerroksella, mutta pilaantuu jonkin verran , 6 :lla kerroksella nekin säilyy ylivuotisiksikin.
-
Parhaiten säilyvät ilman mitään käärintää kunhan verkot eivät ota toisiinsa. Hiukan lämmähtänyt paali on paljon imukkaampaa ja parempaa kuiviketta kuin ruutikuiva. Paras varastointikeino on pötköissä, ikään kuin tuubissa päädyt toisiaan vasten. Maata vasten joku sentti ehkä kakkaa mutta muuten ihan kuivia, keväällä oikeastaan kevyempiä ja kuivempia kuin syksyllä. Joskus tomuaa aika lailla.
Siis pystyyn päällekkäin pötköön? Mikä taika tuossa on, että verkot ei saa ottaa toisiinsa kiinni?
Säilyykö kuivaheinäpaalit hyvinä jos käärii kierroksen muovia ympärille pinoaa ulos? Onko kukaan kokeillut?
Pystyyn? Ei vaan niin päin kun paalaimesta tippuu, siis alla ja päällä verkkoa. Paalit voi olla pitkissä pötköissä ja pötköjä voi olla vaikka miten monta rinnakkain mutta pieni väli pitää olla että vesi pääsee vapaasti valumaan verkkoa pitkin maahan. Kuivaheinä säilyy käärittynä aivan erinomaisesti jos muovi pysyy ehjänä.
-
Paalit voi olla pitkissä pötköissä ja pötköjä voi olla vaikka miten monta rinnakkain mutta pieni väli pitää olla että vesi pääsee vapaasti valumaan verkkoa pitkin maahan.
Pitää olla aika reilusi tilaa tuolla tavalla. Itsellä vuosi tarve noin 800-1000 paalia. 4 paalia pystyyn on tullut laitettua.
-
Säilyykö kuivikepahnat käärintämuovin sisällä ?
Haluukos Sorkka juhannukseksi pahnoille? Vois olla naapureilla rauhallisempaa!

No joo, tilaa tarvitsee. Syksystä kevääseen pellolla ei tosin muuta käyttöä ole mutta kesällä kuluvat paalit tarvii liki 3 nelötä tilaa keväällä/paali.
-
Meikäläisellä on kyllä pelkästään huonoja kokemuksia tästä. Muutamaan otteeseen koitettu kun ei sitä säilytystilaa ole ollut ja joka kerta ovat homehtuneet enemmän tai vähemmän.
Nyttemmin on saatu lisää tilaa ja nykyään ne varastoidaan ilman muovia latoon. Säilyvät näin kyllä kunhan ovat paalattaessa riittävän kuivia.
-
Säilyykö kuivikepahnat käärintämuovin sisällä ?
Haluukos Sorkka juhannukseksi pahnoille? Vois olla naapureilla rauhallisempaa!
juhannuksena tehdään töitä

Ahkera poika! Onko joku sikafarmari saanut jussina lomaa?
-
Meikäläisellä on kyllä pelkästään huonoja kokemuksia tästä. Muutamaan otteeseen koitettu kun ei sitä säilytystilaa ole ollut ja joka kerta ovat homehtuneet enemmän tai vähemmän.
Nyttemmin on saatu lisää tilaa ja nykyään ne varastoidaan ilman muovia latoon. Säilyvät näin kyllä kunhan ovat paalattaessa riittävän kuivia.
Ilmaista ei ole säilytystilan rakentaminenkaan ! Miksi sitten säästellä muovia jos ei rahasta ole kiinni. Normaali 6 kierrosta muovia ja alkaa pahnat säilymään, saavat ehkä käyneen viinin hajun, mutta eivät ole homeessa / pölise :P
-
Meikäläisellä on kyllä pelkästään huonoja kokemuksia tästä. Muutamaan otteeseen koitettu kun ei sitä säilytystilaa ole ollut ja joka kerta ovat homehtuneet enemmän tai vähemmän.
Nyttemmin on saatu lisää tilaa ja nykyään ne varastoidaan ilman muovia latoon. Säilyvät näin kyllä kunhan ovat paalattaessa riittävän kuivia.
Kuiva olkipaali ei kyllä homehdu ulkosäilytyksessä jos on verkolla sidottu ja varastoidaan siten että vesi ei väkisin painu paaliin.
-
Talaven yli oli pellon reunassa 5 käärimätöntä ja hapotonta pehkupaalia, eikä oo ainakaa päädyt homehtuun. suahan tiijä nyt ku laiteltiin vähä päällekkäin ja lähekkäin muutenki..

Jos päällekkäin on niin erittäin hyvin pitää olla peitossa jotta säilyy mitenkään.
-
Eipähän niille oo oikein käyttöö.. Syksyllä menee muutama ku pikkupaaleja tehtiin viimekii syksynä reilut 500, ja vieläkii on jälel.
-
Nostetaas kun Juutuubista löytyi kone: ;D
http://youtu.be/fUqRYcPT7hc

Tuossa ei ole kyllä mitään järkeä ??? ???
-
Verkotettuja,käärittyjä, muovilla sidottuja ja narulla sidottuja ollut itsellä.
Talvisin kamalimpia on narulla sidotut ja kakkosena verkotetut.
Käärityt ja muoviin sidotut helppoja avata jäisenäkin.
Kuivat säilyvät parhaiten muoviin sidottuna kunhan ovat tasaisella alustalla pinottuna tai pötköinä.
Käärityt parhaita jos joutuu märkänä paalaamaan tosin verkko jäätyy ikävästi paaliin kiinni.
Käärityissä ei ole suuremmin väliä millaisessa röykkiössä säilyttää.
-
Nostetaas kun Juutuubista löytyi kone: ;D
http://youtu.be/fUqRYcPT7hc
Viconin 3D tekee tuon saman jo heti paalamisen jälkeen.
-
komppaan lypsyukkoa,mutta turhuuksien turhuus on kolme D

Jo vain olet aivan oppimaton tässä asiassa! ;D
-
Nostetaas kun Juutuubista löytyi kone: ;D
http://youtu.be/fUqRYcPT7hc
Viconin 3D tekee tuon saman jo heti paalamisen jälkeen.
Vanha NH tekee tuon jo sidonnan aikana eikä tarvitse edes verkkoa kuluttaa.

Mikseikähän muovisidonta ole yleisempää ??? Käärinnässä säästyisi muovia ja jäisi ainakin jäisenä v-mäinen verkko pois.
Oma kokemus muovilla sidotuista pahnoista noin 500 paalia, eikä mitenkään mukava kokemus. Liki jokaisessa paalissa oli vaihteleva määrä kosteuden tiivistymisestä johtuvaa kakkaa muovin alla. Osa muovista niin jäässä että ei ikinäirti >:( Rehti paalien kääriminen kokonaan voi olla pienessä tarpeessa oikein perusteltua mutta ei muovilla sitominen pelkästään. :)
-
Mulla oli viime talvena olkipaaleja rivissä kolme päällekäin ja kevytpeitettä päällimäisten peittona. Tosi hyvin säilyy tuolla menetelmällä. Itellä ei mitään aikomustakaan muovittaa paaleja. Jonkin verran työtä teettää paalien peittäminen tuolla systeemillä, mutta ei mikään paha homma. Katos olis kyllä kaikista paras...

ai että syysmyrsky ja kevytpeitteet... hulumuaa kuin vappuviuhka ja jos painottaa niin jäätyy alapäästä, peitteet riekaleina ;)
-
Minulla on aikomus muovittaa kaikki olkipaalit tänä syksynä ja varastoida ne ulos ilman presuja. Siten voisin saada koneet katon alle. Melko halpa liiteri tuo muovi paalin päällä ja pieni liika kosteuskaan ei haittaa.
-
Syöttöolkia tulee käärittyä vähäsen nahkeina ja hyvin ovat säilyneet vain 6:lla kerroksella muovia. Kuivat sitten ihan katon alle. On niitä muovien ja pressujen kanssa joskus leikitty, mutta helpompaa on viedä niitä vasten rakennettuun latoon. Myös heinäkuivureissa on kosolti tilaa oljille kun on ensin kuivat heinät pinottu pois.
-
sonta olokia 2 kerroksella vaan nätysti, tietysti kuivana oloki paaliin 8)
-
Tuubissa säilyi kuivat pahnat hyvin. Muovia ei paljon mennyt. Noin 120 paalia rullalla.
-
Nostetaas kun Juutuubista löytyi kone: ;D
http://youtu.be/fUqRYcPT7hc
Viconin 3D tekee tuon saman jo heti paalamisen jälkeen.
Vanha NH tekee tuon jo sidonnan aikana eikä tarvitse edes verkkoa kuluttaa.
Mikseikähän muovisidonta ole yleisempää ??? Käärinnässä säästyisi muovia ja jäisi ainakin jäisenä v-mäinen verkko pois.
Oma kokemus muovilla sidotuista pahnoista noin 500 paalia, eikä mitenkään mukava kokemus. Liki jokaisessa paalissa oli vaihteleva määrä kosteuden tiivistymisestä johtuvaa kakkaa muovin alla. Osa muovista niin jäässä että ei ikinäirti >:( Rehti paalien kääriminen kokonaan voi olla pienessä tarpeessa oikein perusteltua mutta ei muovilla sitominen pelkästään. :)
Tossa sidonnassa ei saa kauheasti säästellä muovia ainakaan jääkeleille.
Menee riekaleiksi kovalla pakkasella avatessa jos kovin ohut kerros muovia kuten kääritytkin.
Mitenkäs olette pärjännyt sen jäätyneen verkko/olki paskaläjänkanssa,aika ongelmallista jätettä hävittää.
Käärintämuovin saanti ollut hankalaa toivottavasti tällesyksylle olisi helpompi sitä löytää kun jokunen rulla sitä 70ha paalaukseen uppoaa.
Yhtään en verkolla tee jos muovia vaan saatavilla.
-
Isompien erien saaminen kuivaa olkea on kohtalaisen vaikea saada. Hiukan nihkeää sitten jo helpompi ja siinä muovitus hyvä apu. Vähentää stressiäkin kummasti.
-
ai että syysmyrsky ja kevytpeitteet... hulumuaa kuin vappuviuhka ja jos painottaa niin jäätyy alapäästä, peitteet riekaleina ;)
[/quote]
Ei jäädy alapäästä kun ei ota maahan kiinni. Tosi vähän olkipaali kastuu sivusta, kunhan päältä on vaan peitetty.
-
Ruotsissa on se yksi suurheinänviljelijä joka myös lämmittää puoli kylää(muutaman torpan) oljilla. Se oli tehnyt kanttipaalaimeen käärijän, joka käärii kanttareiden päälle muovit, siten että päädyt jäävät tietysti auki. Ei kuulemma haittaa mitään jos paalit kastuvat muutaman sentin päädyistä. Sitten niitä se mättää isoon kattilaan 2-4 kpl/päivä.
-
Isompien erien saaminen kuivaa olkea on kohtalaisen vaikea saada. Hiukan nihkeää sitten jo helpompi ja siinä muovitus hyvä apu. Vähentää stressiäkin kummasti.
Luomuolki pitäisi kääriä tuohilla tai päreillä ???

;D

Katsoin 'Luonnonmukaisen tuotannon ohjeista' EY 889/2008 ja siellä ei käsketty. Vaikka jonkun mielestä pitäisi, niin vasta käskien laitan. Vaikka kyllä uskon, että Viconin käärin hoitelee tunkin vaivatta kunhan säädöt saa kohdalleen. Itse asiassa 3D:kin varmasti onnistuu tuohella, onhan se koivun rungossakin lieriömuodossa. Mutta tuohta pitää olla, että saa Viconin. Ei köyhille! 8)
-
Vai liekö niin että sillä viconilla tehdään tuohta :D

Sitäkin! 8)

Täällä yksi osti paalikoneen ja heti perään kaadettiin 30 ha koivikkoa nurin. Vissiin tarvitsi tuohta käärintään :D