Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Anselmi - 10.06.09 - klo:14:53

Otsikko: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Anselmi - 10.06.09 - klo:14:53
Tänään Maaseudun Tulevaisuuden sivulla 10 on aivan järkyttävä artikkeli.
Tämä artikkeli kertoo maitovaliokunnan  tukivaatimuksista, jotka käytiin esittämässä maatalousministeri Sirka-Liisa Anttilalle. Järkyttävintä oli se, että näitä vaatimuksia oli ryyditetty  MTK:n tilaamalla tutkimuksella, jossa oli selvitelty terveystarkastuksen vaikutuksia suomalaiselle maidontuotannolle. Tämä tutkimushan ei siis voi olla mitenkään puolueeton, koska se on nimenomaan MTK:n tilaama, ja totta kai tulos pitää olla tilaajan pyrkimksiä tukeva.

En käy sen kummemmin toistamaan asioita, jotka voitte lukea lehdestä, vaan totean että vaatimukset ovat täysin kohtuuttomia ja järjettömiä
, eivät tietenkään maidontuottajien itsensä mielestä, sillä onhan se hauskaa, kun on tilattu tutkimus, jonka perusteella voidaan   vaatia aivan mahdottomia, siis mahdottomia muiden kuin maidontuottajien mielestä. Varmasti viljan viljelijätkin voisivat halutessaan teettää tutkimuksen, jonka perusteella voisi vaatia reippaasti lisää kaikenlaisia tukia.

Hupaisinta on se, että ollan noinkin röyhkeitä, että on otsaa  vaatia esim. sellaistakin kuin rehuomavaraisuustukea, tässä lainaus jutusta:

"Jos väkirehun osuus haluttaisiin laskea nykyisestä liki 46 prosentista 35 prosenttiin, kotoisen rehun lisääntyvä käyttö nostaisi kustannuksia. Tämän ero pitää kompensoida rehuomavaraisuustuella"

Siis en ollut uskoa silmiäni tämän luettuani. Eli vaaditaan tukea sille, kun käytetään kotoperäistä rehua, siis tämähän on aivan tolkutonta,  tämä on skandaalimaista, tämä on järjetöntä röyhkeyttä, tämä on todellinen ahneuden huipentuma, ei ole näköjään mitään rajaa maidontuottajien ahneudella ja röyhkeydellä.
Ollaan kait muutaman vuoden kuluttua tilanteessa, että kun tukien määrää ei voi lisätä, niin kohta tässä maassa maataloustukia ei saa muut kuin maidontuottajat.

Minä en tunne tuollaisten maitovaliokunnan vaatimusten jälkeen enää minkäänlaista sympatiaa tämän maan ahneinta ihmisryhmää, maidontuottajia kohtaan, Paperimiehetkin ovat heidän rinnallaan laupiaita samarialaisia.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Veeti - 10.06.09 - klo:14:54

Veeti siirtyi jo ruotsalaiseen maitoon

MTK:n maitoasiamies on ollut kepun ehdokkaana ek-vaaleissa.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: apilas - 10.06.09 - klo:15:40
jakella uusi nimimerkki.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: sorkkahessu - 10.06.09 - klo:16:46
Olin tänään Koskella ja kuulin miten pari viljanviljeliää vastustaa Valtiontien yksityistämistä , syynä kuulemma yksikkömaksut .

Ketkäs porukassa ahneita on .
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Sepedeus - 10.06.09 - klo:16:52
Olin tänään Koskella ja kuulin miten pari viljanviljeliää vastustaa Valtiontien yksityistämistä , syynä kuulemma yksikkömaksut .

Ketkäs porukassa ahneita on .

  Kannattaa aina vastustaa, kuten esim tissinkoittajien ahneutta :D
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: ENTER - 10.06.09 - klo:17:15
kyllä pikkuhilijaa alakaa maijontuottajat ja muut uskoon että maapallon

kalleimpien tuotantokustannusten maassa ei kannata tuottaa mittään

ja loputki kakot tuhuvaa ;D
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: sorkkahessu - 10.06.09 - klo:17:37
kyllä pikkuhilijaa alakaa maijontuottajat ja muut uskoon että maapallon

kalleimpien tuotantokustannusten maassa ei kannata tuottaa mittään

ja loputki kakot tuhuvaa ;D

Kateuksissaan tekevät mitä vain .
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Anselmi - 10.06.09 - klo:22:23

Ylös

Eipä ole tullut paljon vastaväitteitä, vaikeneminen on myöntymisen merkki, eli maidontuottajat siis myöntävät pohjattoman ahneutensa.

Hyvä !
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: ENTER - 10.06.09 - klo:22:29

Veeti siirtyi jo ruotsalaiseen maitoon

MTK:n maitoasiamies on ollut kepun ehdokkaana ek-vaaleissa.

perustehan se on tuoki ;D

kakon
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: ruokonata - 10.06.09 - klo:23:07
Ihmeellisiä nuo maidon Vaatimukset , mitkä ovat maidon menetykset,kaikki vain
 oletuksia tulevista menetyksistä.?   Missä Pihvikarjaliito eikö olisi toiminnan
aika ,vai onko Tj llä kesäloma.?
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: juumassi - 10.06.09 - klo:23:28
Olin tänään Koskella ja kuulin miten pari viljanviljeliää vastustaa Valtiontien yksityistämistä , syynä kuulemma yksikkömaksut .

Ketkäs porukassa ahneita on .

eikös juuri viljamiehet ovat ahneita. vaativat muutaman päivän työstä koko vuoden palkkaa.

eikö se ole sama et jos menis vaikka johonkin tehtaaseen töihin, tekis päiväs neljä tuntia töitä ja vaatis kahdeksan tunnin palkkaa siitä?
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: PR - 11.06.09 - klo:00:38
Olin tänään Koskella ja kuulin miten pari viljanviljeliää vastustaa Valtiontien yksityistämistä , syynä kuulemma yksikkömaksut .

Ketkäs porukassa ahneita on .

Olet kyllä harvinaisen toope. Kukas valtion tien haluaisi yksityistää? Ei varmaan muita löydy, kuin sellainen joka on itsensä sorkanleikkuulla rikastuttanut.

Verot ei vähene, mutta yksikkömaksut tulee lisäksi. Valtiontiet on myös yleensä sellaisia teitä, joissa valtaosa liikenteestä on jotain muuta kuin tulevien osakkaiden.

Nimimerkillä: Uhka päällä  >:(
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Status - 11.06.09 - klo:08:37

On juuri noin, toki voi tien kunto jopa parantua mutta euroja se vaatii kuitenkin jatkossa.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Veeti - 11.06.09 - klo:08:40
Olin tänään Koskella ja kuulin miten pari viljanviljeliää vastustaa Valtiontien yksityistämistä , syynä kuulemma yksikkömaksut .

Ketkäs porukassa ahneita on .

Olet kyllä harvinaisen toope.

Antaa hyvän kuvan sorkkahessun järjenjuoksusta  :D :D :D

Kukas valtion tien haluaisi yksityistää? Ei varmaan muita löydy, kuin sellainen joka on itsensä sorkanleikkuulla rikastuttanut.

Verot ei vähene, mutta yksikkömaksut tulee lisäksi. Valtiontiet on myös yleensä sellaisia teitä, joissa valtaosa liikenteestä on jotain muuta kuin tulevien osakkaiden.

Nimimerkillä: Uhka päällä  >:(
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: SomeBody77 - 11.06.09 - klo:08:50
Ylös
Eipä ole tullut paljon vastaväitteitä, vaikeneminen on myöntymisen merkki, eli maidontuottajat siis myöntävät pohjattoman ahneutensa.
Hyvä !

Jutun nopean läpi lukemisen perusteella, mielestäni tuossa esityksessä pyrittiin kompensoimaan tuloeroja tukialuiden välillä. Ab-alue saisi lisää tuotantoon sidottua tukea, mikä on mielestäni järjellistä toimintaa. Rehuala sidonnaisuudesta en ole samaa mieltä, koska ab-alueen yksi ongelmista on ylihintainen pelto. Sitä voisi kiertää juurikin tuotantoon sidotulla tuella, jolloin rehutuotanto sopimusten tekeminen tulisi edullisemmaksi.

Huittisten kokouksen jälkeen juttelin erään suuren sikalan pitäjän kanssa. Hän oli katsellut esityksessä esitettyjä lukuja ja verrannut yksimahais ja märehtijöiden tukieroja alueittain. Niiden jälkeen oli todennut, että pieniä ovat nämä yksimahaisten tukialue ongelmat vielä...

Tietysti pieniä ovat ongelmat jos vertaa ab-alueen naudanlihan ja maidontuotantoakin...
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Veeti - 11.06.09 - klo:09:01

Maitovaliokunnan esityksessä pyritään antamaan terveystarkastuksen 57 milj e pääasiassa C-alueen maidolle... mm. kompensaationa kotoisen rehun käytöstä

Huittisten kokouksen jälkeen juttelin erään suuren sikalan pitäjän kanssa. Hän oli katsellut esityksessä esitettyjä lukuja ja verrannut yksimahais ja märehtijöiden tukieroja alueittain. Niiden jälkeen oli todennut, että pieniä ovat nämä yksimahaisten tukialue ongelmat vielä...

Tietysti pieniä ovat ongelmat jos vertaa ab-alueen naudanlihan ja maidontuotantoakin...
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Anselmi - 11.06.09 - klo:13:55
Olin tänään Koskella ja kuulin miten pari viljanviljeliää vastustaa Valtiontien yksityistämistä , syynä kuulemma yksikkömaksut .

Ketkäs porukassa ahneita on .

eikös juuri viljamiehet ovat ahneita. vaativat muutaman päivän työstä koko vuoden palkkaa.

eikö se ole sama et jos menis vaikka johonkin tehtaaseen töihin, tekis päiväs neljä tuntia töitä ja vaatis kahdeksan tunnin palkkaa siitä?

Miksi maidontuotannolle pitää vielä erikseen maksaa tukea?

Maidontuottajat saavat kotieläintiloina suuremman hehtaarituen kuin viljatilat, he jalostavat pellon sadon maidoksi, ja saavat vielä erikseen maidolle tukea, miksi? Millä perusteella? heillehän pitäisi riittää se maidon myyntitulo, kun pellon sato jalostetaan maidoksi ja myydään. Ja sitten vielä saavat maisdolle litratukea, ja nyt vaaditaan lehmärahaa, tämähän  on täysin käsittämätöntä. 
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: timotej - 11.06.09 - klo:14:35
Eikö näiden ketjun asiantuntijoiden kannattaisi ryhtyä maidontuottajiksi ja muuttaa tietonne rahaksi. Tällä palstalla teidän tietonne menevät täysin hukkaan.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: SomeBody77 - 11.06.09 - klo:15:13
Olin tänään Koskella ja kuulin miten pari viljanviljeliää vastustaa Valtiontien yksityistämistä , syynä kuulemma yksikkömaksut .

Ketkäs porukassa ahneita on .

eikös juuri viljamiehet ovat ahneita. vaativat muutaman päivän työstä koko vuoden palkkaa.

eikö se ole sama et jos menis vaikka johonkin tehtaaseen töihin, tekis päiväs neljä tuntia töitä ja vaatis kahdeksan tunnin palkkaa siitä?

Miksi maidontuotannolle pitää vielä erikseen maksaa tukea?

Maidontuottajat saavat kotieläintiloina suuremman hehtaarituen kuin viljatilat, he jalostavat pellon sadon maidoksi, ja saavat vielä erikseen maidolle tukea, miksi? Millä perusteella? heillehän pitäisi riittää se maidon myyntitulo, kun pellon sato jalostetaan maidoksi ja myydään. Ja sitten vielä saavat maisdolle litratukea, ja nyt vaaditaan lehmärahaa, tämähän  on täysin käsittämätöntä. 
Kun nyt toistaiseksi päätuotantosuunta on minulla viljanviljely, niin voin kääntää asian päälaelleen...

Miksi viljatila tarvitsee mitään tukea, kun se saa myyntituloja viljasta ja tekee töitä vain noin puolet vuodesta...?  ::)  :-\
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: maanviljelija - 11.06.09 - klo:15:19

Tukea pitää maksaa koska siitä puolen vuoden työstä ei saa edes kuluja pois saati sitten palkkaa. Viime vuonna jäi verotettavaa 200€ minulle ja emännälle jaettavaksi. En ymmärrä miksi maitotiloille maksetaan omaksi rehuksi käytettävälle viljalle tukea kun maidon hinta ei edes EU:n myötä alentunut. Joku kertoo vehnäkilon/maitokilon tuottajahinnan -94 vs. -08!
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: dexta super - 11.06.09 - klo:15:56

Tukea pitää maksaa koska siitä puolen vuoden työstä ei saa edes kuluja pois saati sitten palkkaa. Viime vuonna jäi verotettavaa 200€ minulle ja emännälle jaettavaksi. En ymmärrä miksi maitotiloille maksetaan omaksi rehuksi käytettävälle viljalle tukea kun maidon hinta ei edes EU:n myötä alentunut. Joku kertoo vehnäkilon/maitokilon tuottajahinnan -94 vs. -08!

Vehnän ja maidon hintasuhteista en tiedä. Mutta sen muistan hyvin selvästi -80 luvun lopulta kun 3,5 ha:n syysrukiin antamalla katteella sai tuliterän 2,5m Jukon kylvölannoittimen. 8)
Miten nykyään? :-\
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: juumassi - 11.06.09 - klo:17:05

Euroopan korkein maidon tuottajahinta, oikein kunnon suomi-lisä hinnassa ja sitten älyttömät kotimaiset litratuet ja kiintiöjärjestelmä! ja silti amatööri- räpeltäjä tissinkoittajat eivät muka pärjää.... tai siis valittavat ja ruikuttavat kokoajan lisää. MUU! MUU! MUU! MULLE! MULLE! MULLE! ;D ;D ;D

Ei muuta kuin tekijät vaihtoon, kun homma ei kerran näillä eväillä pelitä!

:D :D :D :D
[/quote]

syväkurkku on ilmeisesti ensimmäinen vapaaehtoinen maidontuottajaksi.

mutta se taitaa kaatua siihen kun joutuu oikein töitä tekemään palkkansa eteen. ;D ;D
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: apilas - 11.06.09 - klo:18:43

syvikseltä jää jatkos vasut saamatta niin joutuu etsimään ressukka itselleen oikeita töitä ;D
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: sorkkahessu - 11.06.09 - klo:19:07
Maidontuoytanto tarvii lisätukea koska muuallakin maidontuotantoa tuetaan .
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Veeti - 11.06.09 - klo:19:16
Maidontuoytanto tarvii lisätukea koska muuallakin maidontuotantoa tuetaan .

...mutta ei näin törkeillä määrillä
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: sorkkahessu - 11.06.09 - klo:19:31
Maidontuoytanto tarvii lisätukea koska muuallakin maidontuotantoa tuetaan .

...mutta ei näin törkeillä määrillä

Aivan liian pieni on maidontuki , lisää jotta raksamiehet saa töitä navettatyömailta
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Eemeli - 11.06.09 - klo:19:39
Ja lomittajat.
Jonkunhan ne työ on tehtävä.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Tapani - 11.06.09 - klo:20:19
Ja lomittajat.
Jonkunhan ne työ on tehtävä.
Paraskin asiantuntija, et tiedä maidontuotannosta mitään, olisin sinuna hyvin hissun kissun. Sekö sua vi..ttaa, kun sun pitää ite tehä ne parin viikon hommat kesässä ihan ite. Ota lääkettä, niin helpottaa.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: ENTER - 11.06.09 - klo:20:57
suurimmat valittajat on muita ku maijontuottajia ;D

kahtokkaapa etes tämä ketju :D
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: dexta super - 11.06.09 - klo:21:11
suurimmat valittajat on muita ku maijontuottajia ;D

kahtokkaapa etes tämä ketju :D

Emmää ainaskaan ookkun pikkusen päälle metriseittemänkymmentä. Eppäilen enimmänosan olevan suurempia. ;)
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Veeti - 11.06.09 - klo:21:29
suurimmat valittajat on muita ku maijontuottajia ;D

kahtokkaapa etes tämä ketju :D

Emmää ainaskaan ookkun pikkusen päälle metriseittemänkymmentä. Eppäilen enimmänosan olevan suurempia. ;)

Peruukki päähän ja korkokengät jalkaan  niinkuin Maurilla...kyllä se siitä
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: sorkkahessu - 11.06.09 - klo:21:45
Ja lomittajat.
Jonkunhan ne työ on tehtävä.

Tottakai lomittajien on lomittajien työt tehtävä  :D :D :D :D

Ruppees alalle , saisit rahhaa ja mersun  ;)
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: dexta super - 11.06.09 - klo:21:50
suurimmat valittajat on muita ku maijontuottajia ;D

kahtokkaapa etes tämä ketju :D

Emmää ainaskaan ookkun pikkusen päälle metriseittemänkymmentä. Eppäilen enimmänosan olevan suurempia. ;)

Peruukki päähän ja korkokengät jalkaan  niinkuin Maurilla...kyllä se siitä

Mää oonki monasti aatellu sitä Maurin perruukkia kuinka seonniin korkia. Mutta nyhhänse selevis. Sehän hakkee lissää pittuutta silläkonstin. Palijoonko lienee tyhyjää tillaa perruukin ja päänkuoren välissä? Päänkuoren alusenhan me tiijjämmekin.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: SKN - 11.06.09 - klo:22:33
Olin tänään Koskella ja kuulin miten pari viljanviljeliää vastustaa Valtiontien yksityistämistä , syynä kuulemma yksikkömaksut .

Ketkäs porukassa ahneita on .

eikös juuri viljamiehet ovat ahneita. vaativat muutaman päivän työstä koko vuoden palkkaa.

eikö se ole sama et jos menis vaikka johonkin tehtaaseen töihin, tekis päiväs neljä tuntia töitä ja vaatis kahdeksan tunnin palkkaa siitä?

Miksi maidontuotannolle pitää vielä erikseen maksaa tukea?

Maidontuottajat saavat kotieläintiloina suuremman hehtaarituen kuin viljatilat, he jalostavat pellon sadon maidoksi, ja saavat vielä erikseen maidolle tukea, miksi? Millä perusteella? heillehän pitäisi riittää se maidon myyntitulo, kun pellon sato jalostetaan maidoksi ja myydään. Ja sitten vielä saavat maisdolle litratukea, ja nyt vaaditaan lehmärahaa, tämähän  on täysin käsittämätöntä.  
Sää oot "Space Monkey" keskivertoa turhempi jätkä. Sää oot vähän kun sellanen täytebiisi joita laitetaan jokaisen huippuartistin julkaisemaan albumiin....
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Anselmi - 11.06.09 - klo:22:48
Minäpä se uskalsin haastaa maidontuottajat avoimeen keskusteluun maidon tuista ja niiden tarpeesta, mutta mitään järkevää ei ole tullut vastaukseksi, pelkkää tyhjänpäivästä lässytystä.  Ette  te muuhun pystykään, pelkkään tyhjänpäiväiseen lässytykseen vain. Olette tosiaan kuin paperimiehet, pitää vaan yrittää härskisti lypsää veronmaksajilta lisää tukea, ilman mitään järjellistä perustetta. Kun maidontuottaja investoi tilaansa, ja saa tuotttavuuden nousemaan, niin tämä tuottavuuden nousu ja siitä aiheutunut tulon lisä pitäisi riittää maidontuottajille, niin muutkin yrittäjät tekee, investoivat yritykseensä, ja ovat tyytyväisiä tuottavuuden kasvun antamaan tulonlisään, mutta  tämähän ei maidontuottajille riitäkään, vaan mennään karvalakkilähetystönä kerjäämään lisää tukea maatalousministeriltä.

Mitähän saan tähän vastaukseksi, varmaankin taas tyhjäpäistä paskanjauhantaa, senhän te tisulinkoittajat osaatte parhaiten. Sen sijaan maidontuottajien älyllinen kapasiteetti ei  vaan yksinkertaisesti riitä järkevään keskusteluun tuista. Voipi käydä näet ilmi, että mitään järkeviä perusteluita lisätuille ei löydykään, vaan kyse on puhtaasti härskistä ahneudesta, jolla yritetään ulosmitata muille tuotantosuunille kuuluvia tukia maidontuottajien taskuun.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: SKF - 11.06.09 - klo:23:05

Mitähän saan tähän vastaukseksi, varmaankin taas tyhjäpäistä paskanjauhantaa, senhän te tisulinkoittajat osaatte parhaiten.

Tiäräkkö minkä vuaks niitä tukia maksetaa?

NO SIKS NOTTA TUALLAASET PERSAUKISET KO SINÄ SAA ERES SYÄTÄVÄÄ!!!

Moon piru tyytyväine ilima tukia, jos asiakkaat maksaa sellaasta hintaa joka kattoo tuatantokustannukse. Me kun emmä pääse vaikuttaa myyntihintaa ninko tavalliset yrittäjät, jotka laskoo kulujensa päälle katerosenti ja saavat myyntihinna! Meitti myyntihinta on se onkelmajäteerä joka kaupalta ja teollisuurelta+ kulujetukselta jää jäljelle.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Anselmi - 11.06.09 - klo:23:15

Saathan sinä peltotuet, niiden pitäisi riittää, ja maidosta myyntitulon.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: SKF - 11.06.09 - klo:23:24

Saathan sinä peltotuet, niiden pitäisi riittää, ja maidosta myyntitulon.
[/quote]

Riittää jos kalusto on uutta ja eläkkeelle alle 10vuatta aikaa jäläjellä.
Mairoosta saatava tili riittäs palakaks, muttei  kaikkii pakollisii/lakisääteisii kuluihin. Saati investointie poistoihin , korkoihi,korvausinvestoonteihi.

Torennäköösesti sun mairoo hintaki om kaupantiski hinta, josta lasket maitotilin tulevaks!?
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: ENTER - 11.06.09 - klo:23:45
Minäpä se uskalsin haastaa maidontuottajat avoimeen keskusteluun maidon tuista ja niiden tarpeesta, mutta mitään järkevää ei ole tullut vastaukseksi, pelkkää tyhjänpäivästä lässytystä.  Ette  te muuhun pystykään, pelkkään tyhjänpäiväiseen lässytykseen vain. Olette tosiaan kuin paperimiehet, pitää vaan yrittää härskisti lypsää veronmaksajilta lisää tukea, ilman mitään järjellistä perustetta. Kun maidontuottaja investoi tilaansa, ja saa tuotttavuuden nousemaan, niin tämä tuottavuuden nousu ja siitä aiheutunut tulon lisä pitäisi riittää maidontuottajille, niin muutkin yrittäjät tekee, investoivat yritykseensä, ja ovat tyytyväisiä tuottavuuden kasvun antamaan tulonlisään, mutta  tämähän ei maidontuottajille riitäkään, vaan mennään karvalakkilähetystönä kerjäämään lisää tukea maatalousministeriltä.

Mitähän saan tähän vastaukseksi, varmaankin taas tyhjäpäistä paskanjauhantaa, senhän te tisulinkoittajat osaatte parhaiten.

Tiäräkkö minkä vuaks niitä tukia maksetaa?

NO SIKS NOTTA TUALLAASET PERSAUKISET KO SINÄ SAA ERES SYÄTÄVÄÄ!!!

Moon piru tyytyväine ilima tukia, jos asiakkaat maksaa sellaasta hintaa joka kattoo tuatantokustannukse. Me kun emmä pääse vaikuttaa myyntihintaa ninko tavalliset yrittäjät, jotka laskoo kulujensa päälle katerosenti ja saavat myyntihinna! Meitti myyntihinta on se onkelmajäteerä joka kaupalta ja teollisuurelta+ kulujetukselta jää jäljelle.

Saathan sinä peltotuet, niiden pitäisi riittää, ja maidosta myyntitulon.

muttaku tootta nii kovija kajehtii sitä maetotilijäki

ku sitä ei kuulemma teille makseta

jostai syystä ei kajehita muuta ku toisten tuloja :o
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Paalinpyörittäjä - 12.06.09 - klo:01:42
Maidontuoytanto tarvii lisätukea koska muuallakin maidontuotantoa tuetaan .

...mutta ei näin törkeillä määrillä

 ;D AB-maito saa kolme senttiä litralta, tänävuonna kuivimpien lohkojen rahakaurat saa euron kilolta ;) :D
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: apilas - 12.06.09 - klo:06:59
Minäpä se uskalsin haastaa maidontuottajat avoimeen keskusteluun maidon tuista ja niiden tarpeesta, mutta mitään järkevää ei ole tullut vastaukseksi, pelkkää tyhjänpäivästä lässytystä.  Ette  te muuhun pystykään, pelkkään tyhjänpäiväiseen lässytykseen vain. Olette tosiaan kuin paperimiehet, pitää vaan yrittää härskisti lypsää veronmaksajilta lisää tukea, ilman mitään järjellistä perustetta. Kun maidontuottaja investoi tilaansa, ja saa tuotttavuuden nousemaan, niin tämä tuottavuuden nousu ja siitä aiheutunut tulon lisä pitäisi riittää maidontuottajille, niin muutkin yrittäjät tekee, investoivat yritykseensä, ja ovat tyytyväisiä tuottavuuden kasvun antamaan tulonlisään, mutta  tämähän ei maidontuottajille riitäkään, vaan mennään karvalakkilähetystönä kerjäämään lisää tukea maatalousministeriltä.

Mitähän saan tähän vastaukseksi, varmaankin taas tyhjäpäistä paskanjauhantaa, senhän te tisulinkoittajat osaatte parhaiten. Sen sijaan maidontuottajien älyllinen kapasiteetti ei  vaan yksinkertaisesti riitä järkevään keskusteluun tuista. Voipi käydä näet ilmi, että mitään järkeviä perusteluita lisätuille ei löydykään, vaan kyse on puhtaasti härskistä ahneudesta, jolla yritetään ulosmitata muille tuotantosuunille kuuluvia tukia maidontuottajien taskuun.

jakke se jaksaa lässyttää ::)
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: AimoMela - 12.06.09 - klo:08:00
jakke se jaksaa lässyttää ::)

Jakke? Siis JakkeJäyhä? Se kaveri taisi tosiaan päästä aika lailla joidenkin ihon alle kun tavan takaa uusia kriittisesti kirjoittavia kavereita jakkeksi epäillään. Miksiköhän? Ehkä koska tiesi asiat ja osasi asiat ja osasi laskea tukierot ja perustella numeroilla ja linkeillä. Lyhyesti: kirjoitti asiaa ja asiantuntevasti. En kyllä tajua miten ja millä perusteella apilas laittaa Anselmin Jakkeksi? Ei yhtään numeroa, ei yhtään linkkiä, vain yleisesti heitettyjä asioita (faktoja tosin?) joita ei sen enempää perustele? Aika kevyt esitys mielestäni jakkeen verrattuna. Mutta herää vain kysymys että miten pahasti jakke meni joidenkin ihon alle kun yhä edelleen pitää koittaa kaveria mitätöidä vaikka siitä on jo monta kuukautta kun viimeksi kirjoitteli? Epäilen että jakke oli oikeammassa kuin aluksi tuntuikaan, oikein muuta selitystä en keksi miksi näin.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: AimoMela - 12.06.09 - klo:08:05
suurimmat valittajat on muita ku maijontuottajia ;D

kahtokkaapa etes tämä ketju :D

Asiaa voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta? Jos esimerkiksi maidontuottajien asiat on hoidettu senverran paremmin ja etuja tuki- yms politiikassa on valvottu MaidonTuottajienKeskusjärjestön toimesta sen verran paremmin että asiat on senverran paremmin kuin muilla että ei ole syytä tai tarvetta valittaa? Näin viljanviljelijänä kun tuumailen paljonko etujärjestömme on meidän etujamme ajanut ja meidän toimeentulostamme huolissaan ollut niin eipä siitä ainakaan kovin isoja pisteitä voi antaa. Sen sijaan maitopuolella tunnutaan ongelmiin puututtavan jo jopa etukäteen ennenkuin niitä on tullutkaan niin että ollaan paljon paremmin hereillä. Mutta että voisiko se syy valittamisen ja tuotantosuunnan välillä löytyä ihan tästä että etuja on ajettu eri tuotantosuunnilla ihan eri tavoilla ja tuloksia varsinkin saatu ihan eri tavoilla?
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: sorkkahessu - 12.06.09 - klo:15:37

Maidontuotanto vaatii aivoja , tyystin eri tavoin mitä muilla .  ;)
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Anselmi - 13.06.09 - klo:19:12
Ylös
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: icefarmer - 13.06.09 - klo:19:17

missäs on viljamiesten "valio". veeti ja eemeli eli veetieemeli on nin kateellinen että mikään yhteistyö ei onnistu. pitäis osata aatella väliin, että naapuri voittaa nyt, hyvä hyvä, minun vuoro on huomenna, eikä alkaa kaunasena ja katkerana juromaan ??? ??? ???
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: ENTER - 13.06.09 - klo:20:20
ei puhettakkan että veemelit sais ikinä mittään valion kaltasta yritystä aikaseksi vilijapuolelle, eikä millekkään muullekkaan puolelle

se koska vaatisi irrottautumista mulle mulle politiikasta
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: apilas - 13.06.09 - klo:20:54

http://www.youtube.com/watch?v=MHdHTyrOgPI (http://www.youtube.com/watch?v=MHdHTyrOgPI)
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: hoopotteri - 13.06.09 - klo:21:17
suurimmat valittajat on muita ku maijontuottajia ;D

kahtokkaapa etes tämä ketju :D

Asiaa voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta? Jos esimerkiksi maidontuottajien asiat on hoidettu senverran paremmin ja etuja tuki- yms politiikassa on valvottu MaidonTuottajienKeskusjärjestön toimesta sen verran paremmin että asiat on senverran paremmin kuin muilla että ei ole syytä tai tarvetta valittaa? Näin viljanviljelijänä kun tuumailen paljonko etujärjestömme on meidän etujamme ajanut ja meidän toimeentulostamme huolissaan ollut niin eipä siitä ainakaan kovin isoja pisteitä voi antaa. Sen sijaan maitopuolella tunnutaan ongelmiin puututtavan jo jopa etukäteen ennenkuin niitä on tullutkaan niin että ollaan paljon paremmin hereillä. Mutta että voisiko se syy valittamisen ja tuotantosuunnan välillä löytyä ihan tästä että etuja on ajettu eri tuotantosuunnilla ihan eri tavoilla ja tuloksia varsinkin saatu ihan eri tavoilla?

Maidontuotanto vaatii aivoja , tyystin eri tavoin mitä muilla .  ;)
Tuotantosektori mikä on juoksuttanut salmonellaa suomalaiseen elintarvikeketjuun? Tuottajahinnan ja bulkkirehun hintakorrelaatio.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: SKN - 13.06.09 - klo:21:23
VOi *****. Kyl se on niin et lihantuottajille ei mikään riitä. Tukia tulee ovista ja ikkunoista ja homma on helppoa kun heinän teko. Aamulla ruokit siat tai sonnit ja sama illalla. MItä tekee tissinkoittaja jolla uudet tulee omasta karjasta? Ei ainakaan vetele lonkkaa yöllä ja päivällä tai moottoripyöräile pitkin kyliä......harrikalla....
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: hl - 13.06.09 - klo:22:54
VOi *****. Kyl se on niin et lihantuottajille ei mikään riitä. Tukia tulee ovista ja ikkunoista ja homma on helppoa kun heinän teko. Aamulla ruokit siat tai sonnit ja sama illalla. MItä tekee tissinkoittaja jolla uudet tulee omasta karjasta? Ei ainakaan vetele lonkkaa yöllä ja päivällä tai moottoripyöräile pitkin kyliä......harrikalla....
ei harrikalla mitään tee.. pitää olla ktm super duke  ;D ;D
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: emo-heikki - 14.06.09 - klo:10:27
suurimmat valittajat on muita ku maijontuottajia ;D

kahtokkaapa etes tämä ketju :D

Asiaa voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta? Jos esimerkiksi maidontuottajien asiat on hoidettu senverran paremmin ja etuja tuki- yms politiikassa on valvottu MaidonTuottajienKeskusjärjestön toimesta sen verran paremmin että asiat on senverran paremmin kuin muilla että ei ole syytä tai tarvetta valittaa? Näin viljanviljelijänä kun tuumailen paljonko etujärjestömme on meidän etujamme ajanut ja meidän toimeentulostamme huolissaan ollut niin eipä siitä ainakaan kovin isoja pisteitä voi antaa. Sen sijaan maitopuolella tunnutaan ongelmiin puututtavan jo jopa etukäteen ennenkuin niitä on tullutkaan niin että ollaan paljon paremmin hereillä. Mutta että voisiko se syy valittamisen ja tuotantosuunnan välillä löytyä ihan tästä että etuja on ajettu eri tuotantosuunnilla ihan eri tavoilla ja tuloksia varsinkin saatu ihan eri tavoilla?

Maitomiehillä on myös sellainen kateutta aiheuttava ominaisuus, että Suomessa maidosta maksetaan selkeästi parempaa tuottajahintaa kuin muualla EU:ssa, näinhän ei ole minkään muun tuotantosuunnan tuotteilla.
Tämä ei sinänsä ole väärin, se on oikein, mutta sitä on muiden vaikea hyväksyä ...
Tukipolitiika on sitten toinen juttu ja senkin on maitomiehet hoitaneet paremmin kuin muut tuotantosuunnat.

Toisaalta maitomiehet ei itse ole tehneet mitään väärin, muut tuotantosuunnat vaan ei ole hoitaneet hommiaan oikein.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Adam Smith - 14.06.09 - klo:10:38
Tuotantosektori mikä on juoksuttanut salmonellaa suomalaiseen elintarvikeketjuun? Tuottajahinnan ja bulkkirehun hintakorrelaatio.

Mikä korrelaatio? Kuka salmonellaa on juoksuttanut?
Otsikko: Hyvä kysymys...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 14.06.09 - klo:10:42
Tuotantosektori mikä on juoksuttanut salmonellaa suomalaiseen elintarvikeketjuun? Tuottajahinnan ja bulkkirehun hintakorrelaatio.
Mikä korrelaatio? Kuka salmonellaa on juoksuttanut?

Hyvä kyssäri... hyvä kepulainen kyssäri - eihä missää mitää salmonellaa oo ikinä ollukkaa... ei ainaskaa suomalaisilla maatiloilla  :o :o :o
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: ENTER - 14.06.09 - klo:10:53
suurimmat valittajat on muita ku maijontuottajia ;D

kahtokkaapa etes tämä ketju :D

Asiaa voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta? Jos esimerkiksi maidontuottajien asiat on hoidettu senverran paremmin ja etuja tuki- yms politiikassa on valvottu MaidonTuottajienKeskusjärjestön toimesta sen verran paremmin että asiat on senverran paremmin kuin muilla että ei ole syytä tai tarvetta valittaa? Näin viljanviljelijänä kun tuumailen paljonko etujärjestömme on meidän etujamme ajanut ja meidän toimeentulostamme huolissaan ollut niin eipä siitä ainakaan kovin isoja pisteitä voi antaa. Sen sijaan maitopuolella tunnutaan ongelmiin puututtavan jo jopa etukäteen ennenkuin niitä on tullutkaan niin että ollaan paljon paremmin hereillä. Mutta että voisiko se syy valittamisen ja tuotantosuunnan välillä löytyä ihan tästä että etuja on ajettu eri tuotantosuunnilla ihan eri tavoilla ja tuloksia varsinkin saatu ihan eri tavoilla?

Maitomiehillä on myös sellainen kateutta aiheuttava ominaisuus, että Suomessa maidosta maksetaan selkeästi parempaa tuottajahintaa kuin muualla EU:ssa, näinhän ei ole minkään muun tuotantosuunnan tuotteilla.
Tämä ei sinänsä ole väärin, se on oikein, mutta sitä on muiden vaikea hyväksyä ...
Tukipolitiika on sitten toinen juttu ja senkin on maitomiehet hoitaneet paremmin kuin muut tuotantosuunnat.

Toisaalta maitomiehet ei itse ole tehneet mitään väärin, muut tuotantosuunnat vaan ei ole hoitaneet hommiaan oikein.
minä oon jyrkästi sammaa mieltä

ja eihän valion tartte rahhaa antaa pörssipelureille, koska ei oo pörssissä

vaan neki voi maksaa tuottajalle parempana hintana

onko vilijantuottajilla omistuksessa vastaavaa vilijaa jalostavvaa teollisuutta ???
ja jos ei, niin miksi ei ???
Otsikko: Vs: Hyvä kysymys...
Kirjoitti: sorkkahessu - 14.06.09 - klo:11:03
Tuotantosektori mikä on juoksuttanut salmonellaa suomalaiseen elintarvikeketjuun? Tuottajahinnan ja bulkkirehun hintakorrelaatio.
Mikä korrelaatio? Kuka salmonellaa on juoksuttanut?

Hyvä kyssäri... hyvä kepulainen kyssäri - eihä missää mitää salmonellaa oo ikinä ollukkaa... ei ainaskaa suomalaisilla maatiloilla  :o :o :o

Hyvä Aulis Anttila. Salmonella on yleistä tautia Euroopassa , Suomessa sitä on kaikkein vähiten . Tuoreessa muistissa on Tanskalaisen lihan aiheuttamat salmonella tapaukset joita oli Suomessakin
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: hoopotteri - 14.06.09 - klo:19:41
Tuotantosektori mikä on juoksuttanut salmonellaa suomalaiseen elintarvikeketjuun? Tuottajahinnan ja bulkkirehun hintakorrelaatio.

Mikä korrelaatio? Kuka salmonellaa on juoksuttanut?

Kotieläintuottajat haluavat halpaa rehua.Halvinmissä rehuerissä on salmonella mukana.Kotieläintuottajat saavat kansallistatukea rehunhinnan kompensointiin,käyttävät siitä huolimatta halvenpaa ulkolaista salmonellarehua.Kansallisia tukia tulisi leikata tiloilta,jotka käyttävät ulkomaisia rehuraaka-aineita.Tuottaja on vastuussa tuottamistaan tuotteista,ei mikään muu taho.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: dexta super - 14.06.09 - klo:19:58

Se ei kattos säily kilpailukyky jos ostaa rehua vaikkapa naapurin kasvinviljelytilalta. :o
Soon parein tyrkätä roponsa ulkolaisen rehun diilerille kuin pönkittää sitä pirun naapuria.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Eemeli - 14.06.09 - klo:20:05
VOi *****. Kyl se on niin et lihantuottajille ei mikään riitä. Tukia tulee ovista ja ikkunoista ja homma on helppoa kun heinän teko. Aamulla ruokit siat tai sonnit ja sama illalla. MItä tekee tissinkoittaja jolla uudet tulee omasta karjasta? Ei ainakaan vetele lonkkaa yöllä ja päivällä tai moottoripyöräile pitkin kyliä......harrikalla....

Mites sinun kirjoituksesi on linjassa ihmettelyihin jos joku herää aamulla aikaisemmin.Ainakin täällä tissinkoittajat luovat mielikuvaa perkeleellisestä työmäärästä ja työnteosta, mutta totuus on toisenlainen ja moni kakku päältä kaunis.
Et ole tainnut aamulla herätä viimeksi kuin ollessasi rintaruokinnassa.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: SKN - 14.06.09 - klo:20:16

Naapurin mullimies menee 7.00 navettaan ja tulee pois klo 8.00. Sen jälkeen menee nukkumaan uudestaan ja herää klo 10-11. Siitä hän lähtee kylälle kuluttamaan aikaa ja palaa 13.00 syömään. Syötyään hän kuluttaa aikaa muissa merkeissä kuin "asiaan liittyvissä" toimissa sinne klo 15.00. Sen jälkeen hän tekee vaunulla murskevilja/säilörehuseoksen. Kun se on valmis hän jakaa sapuskat. Tällä samalla sekoituskerralla hän tekee aamunkin sapuskat valmiikisi. Hommat on pulkassa n.klo 16.30 ja hän voi aloittaa illan vieton. Tietysti kiireellisempää aikaa on kylvöt/puinnit ja heinänteot. Mutta kokonaisuudessaan näyttää olevan kohtuullisen nopeaa toimintaa..... Tissinkoittajan arkea en edes jaksa kirjoittaa, jokainen jolla on mansikki tai parikin, tietää mitä se sisältää......

Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: sorkkahessu - 14.06.09 - klo:20:17

Mites pitkä työpäivä viljanviljeliöillä on . Heh heh
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Tapani - 14.06.09 - klo:20:26

Eemelillä se on ainakin pitkä, kun se jo kolmen jälkeen herää agronettiin paskaa suoltamaan. :)
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: emo-heikki - 14.06.09 - klo:20:30
VOi *****. Kyl se on niin et lihantuottajille ei mikään riitä. Tukia tulee ovista ja ikkunoista ja homma on helppoa kun heinän teko. Aamulla ruokit siat tai sonnit ja sama illalla. MItä tekee tissinkoittaja jolla uudet tulee omasta karjasta? Ei ainakaan vetele lonkkaa yöllä ja päivällä tai moottoripyöräile pitkin kyliä......harrikalla....

Mites sinun kirjoituksesi on linjassa ihmettelyihin jos joku herää aamulla aikaisemmin.Ainakin täällä tissinkoittajat luovat mielikuvaa perkeleellisestä työmäärästä ja työnteosta, mutta totuus on toisenlainen ja moni kakku päältä kaunis.
Et ole tainnut aamulla herätä viimeksi kuin ollessasi rintaruokinnassa.
Naapurin mullimies menee 7.00 navettaan ja tulee pois klo 8.00. Sen jälkeen menee nukkumaan uudestaan ja herää klo 10-11. Siitä hän lähtee kylälle kuluttamaan aikaa ja palaa 13.00 syömään. Syötyään hän kuluttaa aikaa muissa merkeissä kuin "asiaan liittyvissä" toimissa sinne klo 15.00. Sen jälkeen hän tekee vaunulla murskevilja/säilörehuseoksen. Kun se on valmis hän jakaa sapuskat. Tällä samalla sekoituskerralla hän tekee aamunkin sapuskat valmiikisi. Hommat on pulkassa n.klo 16.30 ja hän voi aloittaa illan vieton. Tietysti kiireellisempää aikaa on kylvöt/puinnit ja heinänteot. Mutta kokonaisuudessaan näyttää olevan kohtuullisen nopeaa toimintaa..... Tissinkoittajan arkea en edes jaksa kirjoittaa, jokainen jolla on mansikki tai parikin, tietää mitä se sisältää......

Minä olen kyllä sitä mieltä, että parempi viettää se ruokatunti yhestätoista kahteen kuin kahestatoista yhteen ....
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: Adam Smith - 14.06.09 - klo:20:30

Kotieläintuottajat haluavat halpaa rehua.Halvinmissä rehuerissä on salmonella mukana.Kotieläintuottajat saavat kansallistatukea rehunhinnan kompensointiin,käyttävät siitä huolimatta halvenpaa ulkolaista salmonellarehua.Kansallisia tukia tulisi leikata tiloilta,jotka käyttävät ulkomaisia rehuraaka-aineita.

Vai halvimmissa. Et ole tainnut perehtyä tähän komponenttikauppaan.......näytäpä mulle kotimainen SAATAVISSA oleva valkuaislähde. Eikä mukaan lasketta kylmäpuristuksessa syntyvää rasvakakkua, koska siinä salmonellariski on paljon suurempi kuin hapotetussa tuontirouheessa ja rasvaa on niin, että pötsi tiukuu. Se on nimittäin se halvin.

Lainaus
Tuottaja on vastuussa tuottamistaan tuotteista,ei mikään muu taho.

100% samaa mieltä. En tuota valkuaisrouheita, vaan käytän sitä. Ja odotan, että sen tuottaja/myyjä vastaa sen laadusta. Menikö sulta joku juttu vähän sekaisin ? ;D
Otsikko: Vs: Hyvä kysymys...
Kirjoitti: Adam Smith - 15.06.09 - klo:11:06

Hyvä kyssäri... hyvä kepulainen kyssäri - eihä missää mitää salmonellaa oo ikinä ollukkaa... ei ainaskaa suomalaisilla maatiloilla  :o :o :o

Tanan tiedottaja, mä en ajattele noin kierosti. Kysyin, mikä korrelaatio vaatii rehua kalliimaksi, jos maidosta maksetaan hyvin. Kysyntä, eikö vain? Ja kuka tuo salmonellaa elintarvikeketjuun? Maatiloilta sitä löytyy joskus, rehuteollisuudesta useammin.
Otsikko: Vs: Hyvä kysymys...
Kirjoitti: Veeti - 15.06.09 - klo:11:12

Hyvä kyssäri... hyvä kepulainen kyssäri - eihä missää mitää salmonellaa oo ikinä ollukkaa... ei ainaskaa suomalaisilla maatiloilla  :o :o :o

Tanan tiedottaja, mä en ajattele noin kierosti. Kysyin, mikä korrelaatio vaatii rehua kalliimaksi, jos maidosta maksetaan hyvin.

Mikä korrelaatio vaatii kompensaatiota, jos EU:n korkein tuottajahinta putoaa pikkuisen?

 Kysyntä, eikö vain? Ja kuka tuo salmonellaa elintarvikeketjuun? Maatiloilta sitä löytyy joskus, rehuteollisuudesta useammin.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: ENTER - 15.06.09 - klo:11:25
herättääkö korkija tuottajahinta katteutta ;D

se on terveellistä

tiijämmä että ollaan onnistuttu ;D
Otsikko: Vs: Hyvä kysymys...
Kirjoitti: Adam Smith - 15.06.09 - klo:11:44

Mikä korrelaatio vaatii kompensaatiota, jos EU:n korkein tuottajahinta putoaa pikkuisen?

Emmä ole kompensaatioista puhunut. Se on maitovaltuuskunnan juttuja. Tässä puhuttiin mukahalvasta rehusta höpöjä. Politiikka erikseen.
Otsikko: Vs: Hyvä kysymys...
Kirjoitti: hoopotteri - 16.06.09 - klo:22:03

Mikä korrelaatio vaatii kompensaatiota, jos EU:n korkein tuottajahinta putoaa pikkuisen?

Emmä ole kompensaatioista puhunut. Se on maitovaltuuskunnan juttuja. Tässä puhuttiin mukahalvasta rehusta höpöjä. Politiikka erikseen.

Tuolla asenteella Adamin tuottaman maidon  (oletan adamin maidontuttajaksi) purkissa lukisi VALMISTETTU PUOLASSA. Adamin kanssa yhtä mieltä aiheesta sosiaalipolitiikka erillään yritystoiminnasta.
Otsikko: Vs: Hyvä kysymys...
Kirjoitti: AimoMela - 16.06.09 - klo:22:05
Tuolla asenteella Adamin tuottaman maidon  (oletan adamin maidontuttajaksi) purkissa lukisi VALMISTETTU PUOLASSA. Adamin kanssa yhtä mieltä aiheesta sosiaalipolitiikka erillään yritystoiminnasta.

Lasketaanko aluepolitiikka sosiaalipolitiikaksi?
Otsikko: Laskenta...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 16.06.09 - klo:22:54
Tuolla asenteella Adamin tuottaman maidon  (oletan adamin maidontuttajaksi) purkissa lukisi VALMISTETTU PUOLASSA. Adamin kanssa yhtä mieltä aiheesta sosiaalipolitiikka erillään yritystoiminnasta.
Lasketaanko aluepolitiikka sosiaalipolitiikaksi?

Lasketaan eli ei niin se on sitä mitä suurimmassa määrin !!!
Otsikko: Vs: Laskenta...
Kirjoitti: emo-heikki - 16.06.09 - klo:23:01
Tuolla asenteella Adamin tuottaman maidon  (oletan adamin maidontuttajaksi) purkissa lukisi VALMISTETTU PUOLASSA. Adamin kanssa yhtä mieltä aiheesta sosiaalipolitiikka erillään yritystoiminnasta.
Lasketaanko aluepolitiikka sosiaalipolitiikaksi?

Lasketaan eli ei niin se on sitä mitä suurimmassa määrin !!!

Kai sen voi noinkin tulkita, kysehän on nimenomaan koko maan pitämisestä asuttuna.
Otsikko: Vs: Kun mikään ei riitä maidontuottajille!
Kirjoitti: ENTER - 16.06.09 - klo:23:50
VOi *****. Kyl se on niin et lihantuottajille ei mikään riitä. Tukia tulee ovista ja ikkunoista ja homma on helppoa kun heinän teko. Aamulla ruokit siat tai sonnit ja sama illalla. MItä tekee tissinkoittaja jolla uudet tulee omasta karjasta? Ei ainakaan vetele lonkkaa yöllä ja päivällä tai moottoripyöräile pitkin kyliä......harrikalla....

Mites sinun kirjoituksesi on linjassa ihmettelyihin jos joku herää aamulla aikaisemmin.Ainakin täällä tissinkoittajat luovat mielikuvaa perkeleellisestä työmäärästä ja työnteosta, mutta totuus on toisenlainen ja moni kakku päältä kaunis.
Et ole tainnut aamulla herätä viimeksi kuin ollessasi rintaruokinnassa.
Naapurin mullimies menee 7.00 navettaan ja tulee pois klo 8.00. Sen jälkeen menee nukkumaan uudestaan ja herää klo 10-11. Siitä hän lähtee kylälle kuluttamaan aikaa ja palaa 13.00 syömään. Syötyään hän kuluttaa aikaa muissa merkeissä kuin "asiaan liittyvissä" toimissa sinne klo 15.00. Sen jälkeen hän tekee vaunulla murskevilja/säilörehuseoksen. Kun se on valmis hän jakaa sapuskat. Tällä samalla sekoituskerralla hän tekee aamunkin sapuskat valmiikisi. Hommat on pulkassa n.klo 16.30 ja hän voi aloittaa illan vieton. Tietysti kiireellisempää aikaa on kylvöt/puinnit ja heinänteot. Mutta kokonaisuudessaan näyttää olevan kohtuullisen nopeaa toimintaa..... Tissinkoittajan arkea en edes jaksa kirjoittaa, jokainen jolla on mansikki tai parikin, tietää mitä se sisältää......

Minä olen kyllä sitä mieltä, että parempi viettää se ruokatunti yhestätoista kahteen kuin kahestatoista yhteen ....

ja minusta taas kahesta yhteentoista ;D
Otsikko: Vs: Hyvä kysymys...
Kirjoitti: Adam Smith - 17.06.09 - klo:07:32

Tuolla asenteella Adamin tuottaman maidon  (oletan adamin maidontuttajaksi) purkissa lukisi VALMISTETTU PUOLASSA. Adamin kanssa yhtä mieltä aiheesta sosiaalipolitiikka erillään yritystoiminnasta.

Aatamin asenteella pyritään minimoimaan ostettavien komponenttien tarve. Tuota sinun totalitääristä asennetta en ymmärrä ollenkaan.