Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 02.06.09 - klo:03:44

Otsikko: Mikä keskustapuolueella mättää
Kirjoitti: Eemeli - 02.06.09 - klo:03:44
puheenjohtaja jolla ei ole uskottavuutta eikä johtamiskykyä.Mammanpojat ovat ennekin olleet niitä pankkopoikia.

Politiikka, joka ei ole oikeastaan edes politiikkaa, vaan vallankiimassa tänään tätä huomenna toista.

Esim. meppiehdokas härmälä.Miten mies voi nyt mainostaa itseään etujen ajajan ja kovana taistelijana, vaikka näytöt eu-liittmysneuvottelujen takapiruna ja lannoiteteollisuuden veturina kielii vallan muuta, tänään tätä, huomenna toista.

Tekopyhyyttä, s-l anttila, suu korviissa, vaikkei maatalouden saralla juuri viime vuosina naurun aiheita ole ollutkaan. Kotomaassa syytetään Eu;n maatalouspolitiikkaa, mutta kuitenkin ollaan edistämässä maatalouskomissaarin uudelleenvalintaa. Täällä tätä, Brysselissä toista.

Nykyinen tiedon saanti, enää ei olla ohjatun uutisoinnin varassa. Siiihen kaatui Neuvostoliitto, siihen kaatuu kepulipuolue.Soininkin kannatus perustuu puhtaasti äänestäjien protestimielialaan, ei mihinkään muuhun.kepulillle, porvarin pelko on se suurin pelko, vaikka demariakin ennen, saman aatteenhan puolueita molemmat. Kateus, se suurin voimavara.

kepun kannatuksen alamäki, isänmaalle onneksi.
Otsikko: Vs: Mikä keskustapuolueella mättää
Kirjoitti: Tapani - 02.06.09 - klo:06:01

On sullakin murheet, kun pitää jo kolmelta herätä miettimään kepun kannatuksia :) Hakeudu hoitoon.
Otsikko: Vs: Mikä keskustapuolueella mättää
Kirjoitti: Eemeli - 02.06.09 - klo:06:25
Tyypillinen kepu, toisten murheet päällimmäisenä, politiikka vaan on omanapa-politiikkaa.
Otsikko: Vs: Mikä keskustapuolueella mättää
Kirjoitti: Matias - 02.06.09 - klo:06:40
Tyypillinen kepu, toisten murheet päällimmäisenä,

Tä! Joko eemelistä on tullut kepulainen? Kauan se kepun
murheita on täällä jauhanutkin. Säälistäkö lie
kepulaiseksi muuttunna.

Kattainen se vaan neuvoo ehdokkaita oikealle tielle:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=213990
Otsikko: Vs: Mikä keskustapuolueella mättää
Kirjoitti: Tapani - 02.06.09 - klo:07:23
Tyypillinen kepu, toisten murheet päällimmäisenä, politiikka vaan on omanapa-politiikkaa.
Sinullahan nuo tuntuu olevan kepun asiat päällimmäisenä. Säälittävää, kerrassaan säälittävää.
Otsikko: Vs: Mikä keskustapuolueella mättää
Kirjoitti: Eemeli - 02.06.09 - klo:07:58
On on, säälittävää.
Puolue jonka julkisuuskuva halutaan pitää puhtoisena, sulkemalla vastaväittäjien suut.
Sama tyyli kuin menneessä Neuvostoliitossa.
Otsikko: Vs: Mikä keskustapuolueella mättää
Kirjoitti: ENTER - 02.06.09 - klo:08:15
venäjältäkö oot oppisi kaevanu :o
Otsikko: Vs: Mikä keskustapuolueella mättää
Kirjoitti: fiurio - 02.06.09 - klo:09:13
Tyypillinen kepu, toisten murheet päällimmäisenä,

Tä! Joko eemelistä on tullut kepulainen? Kauan se kepun
murheita on täällä jauhanutkin. Säälistäkö lie
kepulaiseksi muuttunna.

Kattainen se vaan neuvoo ehdokkaita oikealle tielle:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=213990

Näyttää olevan varsinainen sananvapauden pohjois-korea,tämä Katainen.
Kokoomuksen parhaan ehdokkaan suuta yrittää sulkea,olis sitä Vatasta ennemminkin opastanu,hiilijalanjäljillä jäi lisäpaikka tulematta,
luovutti sen vihreille.
Otsikko: Fasisti...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 02.06.09 - klo:19:24
Tyypillinen kepu, toisten murheet päällimmäisenä,
Tä! Joko eemelistä on tullut kepulainen? Kauan se kepun  murheita on täällä jauhanutkin. Säälistäkö lie
kepulaiseksi muuttunna. Kattainen se vaan neuvoo ehdokkaita oikealle tielle:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=213990
Näyttää olevan varsinainen sananvapauden pohjois-korea,tämä Katainen. Kokoomuksen parhaan ehdokkaan suuta yrittää sulkea,olis sitä Vatasta ennemminkin opastanu,hiilijalanjäljillä jäi lisäpaikka tulematta, luovutti sen vihreille.

Otsikossa kaikki  >:( >:( >:(
Otsikko: Vs: Fasisti...
Kirjoitti: Terminator - 02.06.09 - klo:19:32
Tyypillinen kepu, toisten murheet päällimmäisenä,
Tä! Joko eemelistä on tullut kepulainen? Kauan se kepun  murheita on täällä jauhanutkin. Säälistäkö lie
kepulaiseksi muuttunna. Kattainen se vaan neuvoo ehdokkaita oikealle tielle:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=213990
Näyttää olevan varsinainen sananvapauden pohjois-korea,tämä Katainen. Kokoomuksen parhaan ehdokkaan suuta yrittää sulkea,olis sitä Vatasta ennemminkin opastanu,hiilijalanjäljillä jäi lisäpaikka tulematta, luovutti sen vihreille.

Otsikossa kaikki  >:( >:( >:(

No mikäs siinä fasismissa Aulista nyppii?
Vähemmän fasistit listi porukkaa kuin kommunistit.
Otsikko: Listiminen...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 02.06.09 - klo:19:34
Tyypillinen kepu, toisten murheet päällimmäisenä,
Tä! Joko eemelistä on tullut kepulainen? Kauan se kepun  murheita on täällä jauhanutkin. Säälistäkö lie
kepulaiseksi muuttunna. Kattainen se vaan neuvoo ehdokkaita oikealle tielle:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=213990
Näyttää olevan varsinainen sananvapauden pohjois-korea,tämä Katainen. Kokoomuksen parhaan ehdokkaan suuta yrittää sulkea,olis sitä Vatasta ennemminkin opastanu,hiilijalanjäljillä jäi lisäpaikka tulematta, luovutti sen vihreille.

Otsikossa kaikki  >:( >:( >:(

No mikäs siinä fasismissa Aulista nyppii?
Vähemmän fasistit listi porukkaa kuin kommunistit.

Kelvatkoon nyt tähän sekoiluun vastaukseksi maailman yksi ohuimmista kirjoista "Italialaisten sankariteot kaikissa sodissa"  :P :P :P
Otsikko: Vs: Listiminen...
Kirjoitti: icefarmer - 02.06.09 - klo:20:04

uhtä paksu ko veetin kootut viisaudet ;D ;D :( :(
Otsikko: Vs: Listiminen...
Kirjoitti: Terminator - 02.06.09 - klo:23:19
Tyypillinen kepu, toisten murheet päällimmäisenä,
Tä! Joko eemelistä on tullut kepulainen? Kauan se kepun  murheita on täällä jauhanutkin. Säälistäkö lie
kepulaiseksi muuttunna. Kattainen se vaan neuvoo ehdokkaita oikealle tielle:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=213990
Näyttää olevan varsinainen sananvapauden pohjois-korea,tämä Katainen. Kokoomuksen parhaan ehdokkaan suuta yrittää sulkea,olis sitä Vatasta ennemminkin opastanu,hiilijalanjäljillä jäi lisäpaikka tulematta, luovutti sen vihreille.

Otsikossa kaikki  >:( >:( >:(

No mikäs siinä fasismissa Aulista nyppii?
Vähemmän fasistit listi porukkaa kuin kommunistit.

Kelvatkoon nyt tähän sekoiluun vastaukseksi maailman yksi ohuimmista kirjoista "Italialaisten sankariteot kaikissa sodissa"  :P :P :P

No on sielä aika koviakin suorituksia, eivät kaikki italiaanot juoseet samalailla karkuun kuin suomen punaiset kansalaissodassa.
Otsikko: Vs: Listiminen...
Kirjoitti: emo-heikki - 02.06.09 - klo:23:25

Jooo, siellä ne pätki Auliksenkin enot ja sedät pakoon, kohti Pietaria ....
Otsikko: Vs: Mikä keskustapuolueella mättää
Kirjoitti: juumassi - 02.06.09 - klo:23:29
puheenjohtaja jolla ei ole uskottavuutta eikä johtamiskykyä.Mammanpojat ovat ennekin olleet niitä pankkopoikia.

Politiikka, joka ei ole oikeastaan edes politiikkaa, vaan vallankiimassa tänään tätä huomenna toista.

Esim. meppiehdokas härmälä.Miten mies voi nyt mainostaa itseään etujen ajajan ja kovana taistelijana, vaikka näytöt eu-liittmysneuvottelujen takapiruna ja lannoiteteollisuuden veturina kielii vallan muuta, tänään tätä, huomenna toista.

Tekopyhyyttä, s-l anttila, suu korviissa, vaikkei maatalouden saralla juuri viime vuosina naurun aiheita ole ollutkaan. Kotomaassa syytetään Eu;n maatalouspolitiikkaa, mutta kuitenkin ollaan edistämässä maatalouskomissaarin uudelleenvalintaa. Täällä tätä, Brysselissä toista.

Nykyinen tiedon saanti, enää ei olla ohjatun uutisoinnin varassa. Siiihen kaatui Neuvostoliitto, siihen kaatuu kepulipuolue.Soininkin kannatus perustuu puhtaasti äänestäjien protestimielialaan, ei mihinkään muuhun.kepulillle, porvarin pelko on se suurin pelko, vaikka demariakin ennen, saman aatteenhan puolueita molemmat. Kateus, se suurin voimavara.

kepun kannatuksen alamäki, isänmaalle onneksi.

näissä eemelin ja veetin kirjoituksissa on aika paljon samanlaisuuksia.

ettei vaan olisi sama henkilö noitten molempien nimimerkkien takana?
Otsikko: Vs: Listiminen...
Kirjoitti: juumassi - 02.06.09 - klo:23:31

Tä! Joko eemelistä on tullut kepulainen? Kauan se kepun  murheita on täällä jauhanutkin. Säälistäkö lie
kepulaiseksi muuttunna. Kattainen se vaan neuvoo ehdokkaita oikealle tielle:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=213990
[/quote]
Näyttää olevan varsinainen sananvapauden pohjois-korea,tämä Katainen. Kokoomuksen parhaan ehdokkaan suuta yrittää sulkea,olis sitä Vatasta ennemminkin opastanu,hiilijalanjäljillä jäi lisäpaikka tulematta, luovutti sen vihreille.
[/quote]

Otsikossa kaikki  >:( >:( >:(
[/quote]

No mikäs siinä fasismissa Aulista nyppii?
Vähemmän fasistit listi porukkaa kuin kommunistit.
[/quote]

Kelvatkoon nyt tähän sekoiluun vastaukseksi maailman yksi ohuimmista kirjoista "Italialaisten sankariteot kaikissa sodissa"  :P :P :P
[/quote]

tai "aulis anttilan saavutukset työelämässä"  ;D
Otsikko: Vs: Listiminen...
Kirjoitti: emo-heikki - 02.06.09 - klo:23:34

tai "aulis anttilan saavutukset työelämässä"  ;D

Puhut vähän, mutta asiaa ....
Otsikko: Vs: Listiminen...
Kirjoitti: juumassi - 02.06.09 - klo:23:37

tai "aulis anttilan saavutukset työelämässä"  ;D

Puhut vähän, mutta asiaa ....

mitä sitä turhia selittelemään.............
Otsikko: Vs: Listiminen...
Kirjoitti: juumassi - 04.06.09 - klo:23:28

Otsikossa kaikki  >:( >:( >:(
[/quote]

No mikäs siinä fasismissa Aulista nyppii?
Vähemmän fasistit listi porukkaa kuin kommunistit.
[/quote]

Kelvatkoon nyt tähän sekoiluun vastaukseksi maailman yksi ohuimmista kirjoista "Italialaisten sankariteot kaikissa sodissa"  :P :P :P
[/quote]

tai "aulis anttilan saavutukset työelämässä"  ;D
[/quote]

eipä ole aulis vastannut mitään. ;D
Otsikko: Vastaus...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 04.06.09 - klo:23:43
eipä ole aulis vastannut mitään. ;D

No mihin nyt taas  :P :P :P ??? ::) ::) ::) ::)
Otsikko: Vs: Vastaus...
Kirjoitti: juumassi - 04.06.09 - klo:23:45
eipä ole aulis vastannut mitään. ;D

No mihin nyt taas  :P :P :P ??? ::) ::) ::) ::)

esim tuohon ytk.fi ketjuun.
Otsikko: Vastaus... osa II...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 04.06.09 - klo:23:52
eipä ole aulis vastannut mitään. ;D
No mihin nyt taas  :P :P :P ??? ::) ::) ::) ::)
esim tuohon ytk.fi ketjuun.

Ei mul oo siihe yhtää mitää sanottavaa... saati lisättävää  :P :P :P
Otsikko: Vs: Listiminen...
Kirjoitti: Veeti - 05.06.09 - klo:08:31
Tyypillinen kepu, toisten murheet päällimmäisenä,
Tä! Joko eemelistä on tullut kepulainen? Kauan se kepun  murheita on täällä jauhanutkin. Säälistäkö lie
kepulaiseksi muuttunna. Kattainen se vaan neuvoo ehdokkaita oikealle tielle:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=213990
Näyttää olevan varsinainen sananvapauden pohjois-korea,tämä Katainen. Kokoomuksen parhaan ehdokkaan suuta yrittää sulkea,olis sitä Vatasta ennemminkin opastanu,hiilijalanjäljillä jäi lisäpaikka tulematta, luovutti sen vihreille.

Otsikossa kaikki  >:( >:( >:(

No mikäs siinä fasismissa Aulista nyppii?
Vähemmän fasistit listi porukkaa kuin kommunistit.

Kelvatkoon nyt tähän sekoiluun vastaukseksi maailman yksi ohuimmista kirjoista "Italialaisten sankariteot kaikissa sodissa"  :P :P :P

Mitä motivaatioita  italiaanoilla oli sotia? ...toisin kuin suomalaisilla.
Otsikko: Suurvalta...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 05.06.09 - klo:08:41

Italia on aina pitänyt itseään suurvaltana... se on niin huono vitsi, että se ei ole edes vitsi  :o >:(
Otsikko: Vs: Listiminen...
Kirjoitti: Luomujussi - 05.06.09 - klo:08:52
Kelvatkoon nyt tähän sekoiluun vastaukseksi maailman yksi ohuimmista kirjoista "Italialaisten sankariteot kaikissa sodissa"  :P :P :P

Mitä motivaatioita  italiaanoilla oli sotia? ...toisin kuin suomalaisilla.

Taisivat pitää kiinni siirtomaistaan ja yrittivät hankkia uusia, kuten Abessinia.