Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Onkiluoma - 24.10.24 - klo:05:07
-
Täähän menee kohta Kekkosesta ohi kiimassaan roiskia rahaa Lappiin ym. pohjoiseen. Erään sorkkahoitajan mukaanhan tuolla ilmansuunnalla sijaitsevat ne Suomen parhaimmat tiet muutenkin, onkohan Alexia nyt vedetty höplästä?
Tasavallan presidentti Alexander Stubb pitää Pohjois-Suomen tie-, rata- ja lentoyhteyksien parantamista kiireellisenä ja tarpeellisena.
– Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ei ole varaa viivytellä. Ymmärrän toki, että infrastruktuurihankkeet ovat aika usein hitaita, mutta uskon että mahdollisuuden ikkuna on seuraavat vuodet.
Stubb kertoi, että Suomen infrastruktuurin perään kysellään myös Nato-piireissä.
Stubb Oulussa turvallisuudesta: Pohjois-Suomen yhteyksien parantamisella on kiire https://yle.fi/a/74-20119699
-
Hyvä juttu.👍👍👍
-
Missä viipyy Eemelin puolustelu rahojen kylvämiselle tundralle? ;D ;D ;D
-
Nato pääsee puolustusasemiin ja muuttajat etelään.
Pitkin etelä-suomeakin tavallisuudesta poikkeavaa teiden kunnostusta.
-
Eemeli ihastelee kokoomuksen rahankäyttöä ja kertoo tundran tiestöä laitettavan kuntoon vain siksi, jotta ihmiset pääsisivät muuttamaan sieltä pois ja alueen tyhjentäminen helpottuisi. Sellaista on siis kokoomuksen rahankylvö ja visiot. Asfaltoitu kertakäyttötie. ;D ;D ;D
-
Täähän menee kohta Kekkosesta ohi kiimassaan roiskia rahaa Lappiin ym. pohjoiseen. Erään sorkkahoitajan mukaanhan tuolla ilmansuunnalla sijaitsevat ne Suomen parhaimmat tiet muutenkin, onkohan Alexia nyt vedetty höplästä?
Tasavallan presidentti Alexander Stubb pitää Pohjois-Suomen tie-, rata- ja lentoyhteyksien parantamista kiireellisenä ja tarpeellisena.
– Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ei ole varaa viivytellä. Ymmärrän toki, että infrastruktuurihankkeet ovat aika usein hitaita, mutta uskon että mahdollisuuden ikkuna on seuraavat vuodet.
Stubb kertoi, että Suomen infrastruktuurin perään kysellään myös Nato-piireissä.
Stubb Oulussa turvallisuudesta: Pohjois-Suomen yhteyksien parantamisella on kiire https://yle.fi/a/74-20119699
Stubb menee alueelle mikä ei hälle kuulu. Kait tuo on vaan hyväksynnän kosiskelua.
Siis kepulaisten. Et hänestä tulisi koko kansan pressa. ;)

Ei kepulaisten eikä tundran asukkaiden kosiskelua vaan Naton kosiskelua.
Jos Suomi ei olisi Natossa, niin Stubb toteaisi pohjoisen teistä, että "Ei vittu vois vähempää kiinnostaa"

Vähän sama juttu, kuin että itäraja pitää olla asuttuna eläkeläisillä puolustuspoliittisien seikkojen vuoksi. Ottaneet oppia Ukrainasta. Kaikki muut poistuneet pommitetuista kaupungeista mutta mummut vaan ei lähde.
-
Nato pääsee puolustusasemiin ja muuttajat etelään.
Pitkin etelä-suomeakin tavallisuudesta poikkeavaa teiden kunnostusta.
– Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ei ole varaa viivytellä
jaammeko me saman tilannekuvan eemeliä myöten että stubb ei tässä edes rivien välistä vaan ihan suoraan kertoo että nyt ei ole aika rakentaa vaalikarjalle palkintoratoja vaan isänmaan etu pitää pistää etusijalle :o :o :o :o
tämähän tarkoittaa merkittävää arvovaltatappiota pääministerille ja onhan eemelikin profiloitunut pirkanmaalaisena turun radan puolestapuhujana :o :o :o :o
-
mut kun itärajalla on nuita kepumummuja ni eipä ryssän ole hyä tulla ryttyilemään noille. net antaa turpiin nenne kuin kissaa kerkii sanumaan. toisin kuin stadissa nuo lepsut kuleksii niskat kyyryssä huppari silmillä mitää näkemättä.... autoin alle!!
-
Täähän menee kohta Kekkosesta ohi kiimassaan roiskia rahaa Lappiin ym. pohjoiseen. Erään sorkkahoitajan mukaanhan tuolla ilmansuunnalla sijaitsevat ne Suomen parhaimmat tiet muutenkin, onkohan Alexia nyt vedetty höplästä?
Tasavallan presidentti Alexander Stubb pitää Pohjois-Suomen tie-, rata- ja lentoyhteyksien parantamista kiireellisenä ja tarpeellisena.
– Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ei ole varaa viivytellä. Ymmärrän toki, että infrastruktuurihankkeet ovat aika usein hitaita, mutta uskon että mahdollisuuden ikkuna on seuraavat vuodet.
Stubb kertoi, että Suomen infrastruktuurin perään kysellään myös Nato-piireissä.
Stubb Oulussa turvallisuudesta: Pohjois-Suomen yhteyksien parantamisella on kiire https://yle.fi/a/74-20119699
Stubb menee alueelle mikä ei hälle kuulu. Kait tuo on vaan hyväksynnän kosiskelua.
Siis kepulaisten. Et hänestä tulisi koko kansan pressa. ;)
Ei kepulaisten eikä tundran asukkaiden kosiskelua vaan Naton kosiskelua.
Jos Suomi ei olisi Natossa, niin Stubb toteaisi pohjoisen teistä, että "Ei vittu vois vähempää kiinnostaa"
Vähän sama juttu, kuin että itäraja pitää olla asuttuna eläkeläisillä
Ettei sittenkin " eläkelläisillä"???
Onko Sepeteus siis viimeinkin oppinut jotain??? No, eihän siihen mennyt kuin muutama vuosi.😮😮😮
Pahvia menneiden vuosien päälle 😼😼😼
-
Tasavallan presidentti Alexander Stubb pitää Pohjois-Suomen tie-, rata- ja lentoyhteyksien parantamista kiireellisenä ja tarpeellisena.
Meilä on hyä resitentti... 8)