Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: icefarmer - 13.09.24 - klo:10:18
-
mehän olemme huomanneet kuinka orjallisesti hallitus pitää kiinni hallitusohjelmasta, vähän väliä orpo ilmaantuu julkisuuteen kulmat kurtussa synkkä ilme naamalla palauttamaan persuja ohjelman linjoihin. niistä ei kertakaikkiaan lipsuta. budjetissa ja rasismipykälissä pysytään ja dei-koulutukset käydään tai itketään ja käydään.
muistuupa mieleen että taesi hallituksen ohjelmaan tulla kirjatuksi myös muutama sananen maanomistajan oekeuksien parantamisesta maahansa, muistaako eeemeeli tällaista kirjausta.
nythän me olemme havahtuneet tilanteeseen että kokoomus toimii aivan päinvastoin, pääministerin ja ympäristöministerin lausunnoilla tehdään tyhjäksi jopa nykyinenkin lainsäädäntö aiheottaen metsänomistajille mittavia taloudellisia menetyksiä.
voi vain miettiä mitä vaikutuksia näillä laukalle lähteneiden viherkokoomuslaisten ministerien lausunnoilla on maamme metsäteollisuudelle, eihän edes vihreät ole koskaan näin jyrkäösti arvostelleet maaamme metsäteollisuutta :o :o :o :o
-
Eemelihän on jo huutanut MTK:ta ja kepua apuun ja potkimaan Orpoa persuksille, jotta kokoomus pitäisi käpälänsä erossa yksityisomistuksesta.
-
mehän olemme huomanneet kuinka orjallisesti hallitus pitää kiinni hallitusohjelmasta, vähän väliä orpo ilmaantuu julkisuuteen kulmat kurtussa synkkä ilme naamalla palauttamaan persuja ohjelman linjoihin. niistä ei kertakaikkiaan lipsuta. budjetissa ja rasismipykälissä pysytään ja dei-koulutukset käydään tai itketään ja käydään.
muistuupa mieleen että taesi hallituksen ohjelmaan tulla kirjatuksi myös muutama sananen maanomistajan oekeuksien parantamisesta maahansa, muistaako eeemeeli tällaista kirjausta.
nythän me olemme havahtuneet tilanteeseen että kokoomus toimii aivan päinvastoin, pääministerin ja ympäristöministerin lausunnoilla tehdään tyhjäksi jopa nykyinenkin lainsäädäntö aiheottaen metsänomistajille mittavia taloudellisia menetyksiä.
voi vain miettiä mitä vaikutuksia näillä laukalle lähteneiden viherkokoomuslaisten ministerien lausunnoilla on maamme metsäteollisuudelle, eihän edes vihreät ole koskaan näin jyrkäösti arvostelleet maaamme metsäteollisuutta :o :o :o :o
No olisko hyvä, että tää olis painettu villaisella?
Tuo yksi metsäpomo joka oli tuolla pohosemmassa töissä ennen muuttamistaan etelämmäs. Sanoi että siellä pohoses toimitaan siten, että mitä kauempana korvessa sen härskimpää jälki. (Siis tämä ei ole minun näkemys, koska en tiedä.)

Kyllä moto pääsee sen 50 metrin suojavyöhykkeen läpi purolle eli sellainen suojavyöhyke on turha. Varminta on rakentaa raakkupuron kummallekin reunalle muuri ja laittaa Meksiko maksamaan se muuri.

Eihän moto vielä kulje ilman käskyä. Olisi mielenkiintoista jos tekoäly olisi kuskina.
Ketä silloin syytettäisiin?

Eli 50 metrin suojavyöhyke on aivan turha.
Ei tekoäly pysty ikinä motokuskiksi.

Tuosta mä en kyllä vetoa olis vielä valmis lyömään.
Puimurit ja traktorit kulkee ilman kuskia.
-
Mitä kauempana mtk on päättävistä pöydistä, sitä pienempi vahinko.
Edellisen hallituksen aikana mtk;lla olisi ollut hyvä aika vaatia maanlunastuslain korjausta.
Mutta mitä teki mtk, hiljaa kuin kusi sukassa.

Tarkoitat siis sitä, että MTK:n pitää korjata erehdyksensä ja potkia Orpoa persuksille, jotta maanlunastuslaki korjattaisiin.
-
Mitä kauempana mtk on päättävistä pöydistä, sitä pienempi vahinko.
Edellisen hallituksen aikana mtk;lla olisi ollut hyvä aika vaatia maanlunastuslain korjausta.
Mutta mitä teki mtk, hiljaa kuin kusi sukassa.
Ei Kepu MTK ole kiinnostusta kuin maanhankintalain palauttamisesta.
Onneksi EU kieltää sellaiset syrjivät lait.
-
koska en tiedä.
Ja tuon tietää koko Akro-Veppi... ;) :D ;D ::) 🎅
-
mehän olemme huomanneet kuinka orjallisesti hallitus pitää kiinni hallitusohjelmasta,
Moi icefarmer.
On hienoa, että hallitus sitoutuu omaan luomaansa hallitusohjelmaan.

kyllä, kannattamattomaksi osoittautuneesta vaalikarjaradasta pidetään kiinni ja ruotsin siltaa tai tunnelia käynnistellään.
minähän jo kauan sitten sanoin että rkp.llä on valmiit piirrustukset merenkurkun sillasta odottamassa orpon heikkoa hetkeä ja allekirjoetusta ;) :D ;D ::)