Agronet

Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: Hevi - 10.01.24 - klo:13:03

Otsikko: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Hevi - 10.01.24 - klo:13:03
Tästä aiheesta on keskusteltu aiemminkin, mutta siitä on jo aikaa, ja kiinnostaisi kuulla miten pankit nykyisin  näitä yritystilejä vaativat. Meillä on maatilayhtymällä ns. yritystili, mutta mielestäni siitä ei ole ainakaan meille mitään hyötyä. Tavallinen usean henkilön yhteinen käyttötili toimisi aivan hyvin, ja maksut olisivat hiukan pienempiä.
Lisäksi tämä yritystili toimii huonommin, koska siitä ei näy kuin kuluva vuosi, eli verkkotiliotteita ei saa lainkaan, eikä siitä pysty mobiilipankissa tekemään hakuja.
Käytämme tiliä aivan kuten käyttötiliäkin käytettäisiim, ja tilillä hoidetaan vain yhtymän ostot ja myynnit, sekä jäsenille maksetava yhtymätulo. Mitään yksityistä ei sotketa mukaan. Tositteet kohdistetaan tiliotteeseen ja viedään kirjanpitäjälle, joka tekee veroilmoituksen.
Koitin selvittää, että vaatiiko verottaja yritystiliä, ja Ei Vaadi. Verottajan mukaan maatilayhtymä ei ole yritys lainkaan, vaan pelkkä vero objekti.
Olisi mukava tietää miten eri pankit  kohtelevat maatilayhtymiä
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: jupe - 10.01.24 - klo:17:55
ainakin op vaatii yritystilin ihan vaikka on vain perhetila ja toimii miehen nimellä. Vetosivat jossain verottajaan, mutta taitaa syy olla että yritystiliä voivat laskuttaa joka rasahduksesta kun taas yksityisille iso osa palveluja pitää olla ilmaisia.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: kihveli - 11.01.24 - klo:07:13
Ei ole OP vaatinut yritystiliä vaan meillä porskuttaa edelleenkin tavallinen käyttötili (joka on yhteinen ja ainoa ns käyttötili).
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: MKH - 11.01.24 - klo:08:07
Mulla on ollu yritystili ennenkin mutta viime syksynä pankki muutti sen ilmoituksella y-tunnuksen alle ja nyt kaikesta rahastetaan niinkuin myös bonukset jää saamatta lainoista kun nekin on yritystilin alla.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Make - 11.01.24 - klo:12:07
OP:llä verottaja on pitkään ollut kiinnostunut noiden bonusten verokohtelusta. Erityisesti jos yrityspuolelta tienattuja bonuksia on päässyt käyttämään yksityispuolelle.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: -SS- - 11.01.24 - klo:12:58
Alueesta riippuen Nordeassa pyritään käräyttämään elinkeinonharjoittajia yksityistilin käytöstä, koska yritystiliin pankki saa helposti lisäkuluja keksityksi.

Mielenkiintoista myös on tämä vuodenvaihteen Nordea business-tilin tunnistautumisen liittäminen Nordean yksityistiliin, se on aivan selvä yksityisrahaliikenteen Nordea-kytkyn yritys, koska toisen pankin yksityisasiakkaalle tehdään jos joltistakin kiusaa,  Nordean yksityisasiakkaana riittää alkaa kirjautumaan yksityistilin tunnuksilla.

-SS-
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Töveli - 12.01.24 - klo:11:11
Tämäkin "välttämätön uudistus" lienee tuottanut jo kymmeniä miljoonia. Pankille. ::)

Pankin yksipuolinen ilmoitus on hermostuttanut viljelijöitä. Uudistuksen vuoksi palvelumaksut nousevat tuntuvasti.

OP vaihtaa viljelijöiden käyttötilejä yritystileiksi https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/3b486f99-9ddc-5403-9de4-eb3c429ddbd2
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: kihveli - 12.01.24 - klo:11:47
Tämäkin "välttämätön uudistus" lienee tuottanut jo kymmeniä miljoonia. Pankille. ::)

Pankin yksipuolinen ilmoitus on hermostuttanut viljelijöitä. Uudistuksen vuoksi palvelumaksut nousevat tuntuvasti.

OP vaihtaa viljelijöiden käyttötilejä yritystileiksi https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/3b486f99-9ddc-5403-9de4-eb3c429ddbd2
Tuo uutinen on ollut v 2016, onkohan ne luopuneet tästä pakkonaittamisesta kun asiakkaat ovat vaihtaneet pankkia? Meille ei ole tullut minkaanlaista ohjetta vaihtaa yksityistiliä yritystiliin.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Oksa - 13.01.24 - klo:19:38
taitaa olla tosiaan menneen talven lumia...
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: ijasja2 - 14.01.24 - klo:22:51
Tämäkin "välttämätön uudistus" lienee tuottanut jo kymmeniä miljoonia. Pankille. ::)

Pankin yksipuolinen ilmoitus on hermostuttanut viljelijöitä. Uudistuksen vuoksi palvelumaksut nousevat tuntuvasti.

OP vaihtaa viljelijöiden käyttötilejä yritystileiksi https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/3b486f99-9ddc-5403-9de4-eb3c429ddbd2
Tuo uutinen on ollut v 2016, onkohan ne luopuneet tästä pakkonaittamisesta kun asiakkaat ovat vaihtaneet pankkia? Meille ei ole tullut minkaanlaista ohjetta vaihtaa yksityistiliä yritystiliin.

Eikö todellakaan? Ei tullut mitään ohjetta, vaan pankista soitettiin että pitää perustaa yritystili eikä vaihtoehtoja ole. Kesken puintien toissa vuonna, sai sentään siirtohommat siirrettyä puintien jälkeen. Onhan tuosta ollut jumppaa melkoisesti, ja maksut nousi huomattavasti. Muita negatiivisia puoliakin tuossa aiemmin käsitelty. Ihan normaali viljatila normaaleine lisukkeineen, liikevaihtoa reilusti alle puoli miljoonaa.

Niin paljon homma jurppi silloin, että lähellä oli pankin vaihtokin, ja tuossa tilanteessa se olisi ollut selkein tehdä kun jokapaikkaan piti uudet tilinumerot ilmoittaa. Vanhaa tiliä EI VOINUT muuttaa yritystiliksi, oliko joko tilin ikä vai mikä syynä. Nyt on sitten useita tilejä ja pankki tykkää...
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: lahenvainio - 15.01.24 - klo:12:06
Itse vaihdoin pankkia. Jäi vielä OP tili käyttöön . Ja ei tullut irtisanottua laiskuuden vuoksi. Kuluja tuosta tulee nyt turhaan . S- ryhmä ei anna yritystileille bonuksia, mikä oli yksi syy uuden tilin avaukseen toisessa pankissa ,kun OP muutti entisen tilin yritystiliksi. Yksin autojen tankkaus  aakkosasemilla tekee litrahintaan melkein 5 %  ja ruokaostokset päälle.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Makkis - 17.01.24 - klo:15:27
Marraskuussa OP pakotti vaihtamaan yritystiliin. Pankkiohjelma meni 20 vuotta taaksepäin. Paljo huonompi käyttää kuin yksityispuolella. Sitte se e-laskujen siirto. Piti saada kätevästi tehtyä laskuttajan verkkosivujen kautta. Paskat. Kymmenestä varmaan 2 onnistui helposti ja loppujen kans piti ettiä oikeita sivuja ja rivejä urakalla. Kaikki ei ole vieläkään selvää. Joidenkin laskuttajien laskusta ei saa normilaskun näköistä PDFää tulostettua. Tulee sellainen tekstituloste >:( .
Palutteen kyllä annoin kun pankin kloppi soitteli. Pankin vaihtoakin harkittiin. Voi olla, ettei asia sillä kummene.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: psymbiote - 17.01.24 - klo:18:10

Mitä ihmetta? Mulla on ollut yritystili OP:ssa jo pari vuotta. Se yritystili on sulassa sovussa samoilla sivuilla henkilökohtaisten tilien kanssa, Samoin vaimolla on maatalousyhtymänsä tili sielä samassa "pankkiohjelmassa" yksityistilien kanssa.

Muokkaus: Vai onko kyseessä Oy?
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: MKH - 17.01.24 - klo:18:18

Noin mullakin oli viime syksyyn asti kunnes ilmoittivat että yritystili siirretään y-tunnuksen alle. Nyt pitää kirjautua erikseen eikä saa enää bonuksia lainoistakaan.
Eikä ole kyseessä Oy.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: metsajussi - 17.01.24 - klo:21:31
Eikö siellä ole valikossa sitä 'asiointiroolin valinta' -kohtaa?

Ensin sisäänkirjautuessa kyselynä ja myöhemmin siinä sulje/lopeta/poistu vaimitäsiinänytlukeekin-nappulan vasemmalla puolella avautuvassa valikossa?
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Hevi - 18.10.25 - klo:21:29
Vanha asia on taas tullut aiheelliseksi. Kiinnostaisi  millaisia tilejä maatalousyhtymät käyttävät.
Meillä kävi holjasti. Oli kuulemma jokin vanhan sortin yritystili ja pankki vaati vaihdettavaksi sen ihan normaaliin "tai" tiliin. Ei muuten olis ollut ongelma, mutta nyt kun tuli tämä uusi tunnistusmeininki jossa maksun saajaa ja tilinumeroa verrataan, niin sen joka meidän yhtymälle maksaa pitää käyttää vain yhtä henkilönimeä. Aika kumma juttu kun nyt pitää antaa maksajille tieto, että kyllä, kyllä olemme edelleen Maatalousyhtymä, mutta  kun maksatte pitää maksun saaja olla Matti Meikäläinen, eikä mikään MTY+sukunimi käy.
Sama koskee ilmeisesti muitakin "tai"tilejä, eli yhden henkilön nimellä mennään.  en tiedä onko pankeissa eroja mutta Samlink joka hoitaa Säästöpankin tunnistusta toimii näin. Tässä on taustalla se, ettei maatilauhtumä ole yritys, eikä pankin näkökulmasta sillä ole vahvaa y tunnusta kun ei ole rekisteröitynyt kaupparekisteriin, 
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: ja101 - 18.10.25 - klo:22:35
Mitään muuta tiedä mut mty on sellainen kummajainen.. aiheuttaa outouksia joka paikassa..
Jos useampi omistaja niin oy on selkeä..
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Ruisrypsimohralvehnä - 19.10.25 - klo:08:42
Kiitoksia hyvästä asianavauksesta.. Mä maksan yksityistalouden tililtä maatalouden laskut, koska maataloustili on kuiva ennen tukia. Ja edelleen, sano pankki mitä hyvänsä, maanviljelijä voi/saa maksaa laskunsa miltä tililtä hyvänsä. Koska me emme ole yrittäjiä, sillä tavalla, kuin yrittäjät jotka eivät saa "maatalous" tukia. Koska jos maatalouden konkurssiaallot kasvaa liian suureksi, niin silloin iskee joka maajussiin paniikki. Ja sen jälkeen eikä uskalleta viljellä muutakuin kesantoa.
Kiitoksia järjestäjille, jotka järjestävät Somerolla kasvinviljelijöiden kriisikokouksen. Teette todella tärkeää työtä ja toivon että tähän kriisiin herätään. Katsoin juuri tuossa viimevuoden verotuspäätöstä ja no tähän en sitä laita, mutta arvanette mitä tarkoitan. Ja haluan vielä mainita viisi vuotta sitten tää oli vielä asiallista hommaa. Meni taas vähän ohitse. Sorry siitä.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: lypsyukko - 19.10.25 - klo:08:57
Mulle asia ei ole mitenkään omakohtainen. Mutta ihmettele miksi pitäisi olla "yritystili" . Tiedän, että paikallinen OP ainakin vaati / pakotti tavallisia viljelijöitä siirtymään yritystilin käyttäjiksi. Itte en oo OP:n asiakas.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Paalimies - 19.10.25 - klo:09:20
Mitä eroa on yritys ja tavis tilillä? Maksut kovemmat?
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Oksa - 19.10.25 - klo:10:03
maksuissa eroja ja ei niitä ponuksia tms kerry yritystileillä.       
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: ja101 - 19.10.25 - klo:10:55
Maksut siinä yritystilissä on varmaan suuremmat...
Mut kaksi eri tiliä on kyl ensimmäinen neuvo jonka saa jokaiselta talousneuvojalta. Aikoinaan kun aloiteltiin niin avattiin maatilalle oma tili ja sieltä hoidettiin maatalouden maksuliikenne. Tällöin veroilmoitusta tehdessä jokainen kirjaus tulee tehtyä. Meillä nyt ei yksityistaloudesta rahaa maatalouteen siirretty kun ei siellä ollut mitä siirtää. Lainarahoituksella se alku mentiin. Maatalouden tililtä sit kuukausittain siirrettiin rahaa "ruokatilille" jolla hoidettiin yksityistalouden menot. Mitäänhän tuosta ei yksityistalouden säästöön jäänyt. Siitä piti verottaja huolen.

Mut mun neuvo on et kaksi tiliä.

Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Paalimies - 19.10.25 - klo:11:01
Juu kyllä on kaksi tiliä käytössä, mutta paikallinen sp ei vielä ole vaatinut yritystiliä
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Oksa - 19.10.25 - klo:11:10
on noissa eroja pankkien välillä.   kaveri kertoi et op on kait nihilistisin noissa...   s pankki kait ei mitään hätää...
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: lypsyukko - 19.10.25 - klo:11:51
Maksut siinä yritystilissä on varmaan suuremmat...
Mut kaksi eri tiliä on kyl ensimmäinen neuvo jonka saa jokaiselta talousneuvojalta. Aikoinaan kun aloiteltiin niin avattiin maatilalle oma tili ja sieltä hoidettiin maatalouden maksuliikenne. Tällöin veroilmoitusta tehdessä jokainen kirjaus tulee tehtyä. Meillä nyt ei yksityistaloudesta rahaa maatalouteen siirretty kun ei siellä ollut mitä siirtää. Lainarahoituksella se alku mentiin. Maatalouden tililtä sit kuukausittain siirrettiin rahaa "ruokatilille" jolla hoidettiin yksityistalouden menot. Mitäänhän tuosta ei yksityistalouden säästöön jäänyt. Siitä piti verottaja huolen.

Mut mun neuvo on et kaksi tiliä.

Kyse ehkä mittaluokasta, mutta jos käyttötililtä jää huomioon ottamatta joku kirjaus verotuksessa, niin pitäiskö kattua peiliin.  En ymmärrä kyllä vieläkään yllä olevien oppien jälkeen miksi pitäisi olla kaksi tiliä. Jos raha ei tee majaa tilille, niin tuskin tilien lukumäärä auttaa mitään. Ainut mikä hieman kyrsii normi käyttötilin tiliotteen laittamisessa kirjanpito kuittien sekaan on alkon joka viikkoiset korttiostot. Toki niitäkin voi vähentää käteisen käytöllä  ;D Jos käyttämäni pankki alkaisi vaatia yritystiliä, niin ihan varmasti vaihtaisin pankkia. Nytkin maataloustuloja menee kahteen pankkiin ( yhteen ei mahdu) ja kumpikaan ei oo vihjaissutkaan onneksi mitään tälläistä.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: ja101 - 19.10.25 - klo:12:53

Toki ei se mikään pakko ole. Ja on kai monessa kirjanpitoohjelmassa myös tiliöinti tilit olemassa yksityistalouden menoille. Voihan se olla et ne ohjeistavat siksi et jos joutuvat itse tekemään niin ei tarvii penkata alkon tai paikallisen kuppilan tuoppikuittien välistä maatalouden menoja.  ;D

Ja kuten mainitsit niin on kai sil koko luokallakin merkitystä. Itsellä oli joku 500 maatalouden tapahtumaa per vuosi. Tuohon päälle sit yksityistalous josta kai helposti muutama kymmenen per kuukausi. Pienemmässä mittakaavassa ei kai sil merkitystä jokainen löytyy.

Aina näissä neuvojen yhteydessä sit tulee se et kun neuvottavan ongelma on monesti se et rahat loppu niin aletaan etsimään et mihin ne rahat häviää. Monesti yksityistalouden menot ovat kuulemma luultua suuremmat. Sit jos vielä ristiin kahdelta eri tililtä maksettu molempia ja rahoja siirrelty myös ristiin niin soppa valmis.

Mut juu yhdelläkin varmaan pärjää pienessä mittakaavassa ei siinä mitään.. omasta säntillisyydestä paljon kiinni.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: lypsyukko - 19.10.25 - klo:13:30
Toki tulee nyt mieleen, että kun tiliotteen tulostaa verotuksen liitteeksi, niin se on paljon lyhyempi, kun nuo pankkikortin tuoppikuitit on sieltä pois. Nordean tiiote ainakin mennyt niin paskamaiseksi tulostaa, että paperin menekki on tuplaantunut. Tosin en tiedä pitääkö niitä nykyään paperittomana aikakautena tulostella, mutta itte tulostan. Vai olisiko nordealla vaihtoehto tuohon tulostettavaan versioon, siis sellainen jossa leveät tyhjät marginaalit oliskin hyötykäytössä.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Hevi - 19.10.25 - klo:19:29
Perheviljelmän kohdalla tilanne on aika selkeä, vaikka siinäkin on selvempi olla maataloudelle oma tili.Olen tosin kuullut että pankit väittävät ettei normi käyttötilili
ole tarkoitetttu 5 numeroisten summien nostoon useasti vuoden aikana. Tämän vuoksi aletaan vähänkin isompia tiloja ajaa yrityspuolelle. Oli miten oli niin veroilmoitus on helpompi laatia kun yksityisviennit puuttuvat, oli laatija sitten tilitoimisto tai itse viljelijä.
Isompi harmitus on esim maatalousyhtymillä joilla on monen henkilön yhteinen pankkitili.
Esimerkiksi saattoi yhtymälle maksaa niin, että maksun saaja oli  MTY-Meikäläinen , mutta nyt pitää maksun saaja olla Henkilö. Mikäli tili on usean, niin omistajat voivat olla esim. Meikäläinen Matti Kalevi, Meikäläinen Markku Juhani ja Meikäläinen Marja Helena. Nyt tunnistusojelma hyväksyy vain ensimmäisen nimen, jolloin koko yhtymän olemassa olo ei selviä näistä maksajan tiedoista. eli maksajan pitää kirjoittaa saajaksi Meikäläinen Matti Kalevi, tai ohjelma herjaa ettei saaja ja tili no. vastaa
toisiaan.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: kihveli - 20.10.25 - klo:07:11
Mitä se haittaa vaikka herjaakin, voi sen silti maksaa. Se on vain huomautus, ei estä maksua.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: bouli - 20.10.25 - klo:07:51
Mitä se haittaa vaikka herjaakin, voi sen silti maksaa. Se on vain huomautus, ei estä maksua.
Joo. Maksu menee edelleen tilinumeron perusteella ja sen tilinomistajan nimen on vain tarkoitus herätellä maksajaa miettimään maksaako varmasti oikeaan kohteeseen.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: kärmeskytö - 20.10.25 - klo:07:58
Iät ajat ollu kaksi tiliä,toisella on isompi määrä ja toinen millä maksellaan kaikki laskut ja mihin tulee taloon tulevat rahat.Ei ole POP pankki vaatinut maatalouteen erillistä tiliä.

Ei tilitoimisto eikä verottaja ole koskaan vaatinut mitään pankin tiliotteita tositteiksi.Paperiset kuitit ja ne laskut jotka tulee spostiin niin tulostan ja se on siinä.
Otsikko: Vs: Yritystili vai käyttötili
Kirjoitti: Hevi - 20.10.25 - klo:22:08
On tosi, että laskun maksua tuo huomautus ei estä. Voipi kuitenkin käydä niin, ettei yritysten palkatut tilityksiä hoitavat toimihenkilöt voi maksaa tuossa tilanteessa. Ohje saattaa olla että, jos maksussa käy joku kämmi, niin se on omasta pussista se lasku ja kenkää lisäksi. Alkavat helposti soitella maksun saajalle ja voi tulla hämmennystä.