Täytyy kyllä sanoa, että Suomen Tulli opetti eilen minua tehokkaasti vapaakaupan kannattajaksi. Sen verran byrokraattista oli tullaus ja monta kertaa tuli hakemus bumerangina takaisin, vaikka kaikki lopputulokseen vaikuttavat seikat oli jo ensimmäisessä hakemusversiossa. Kokemus tämäkin.
Vapaakaupan juju ei olekaan paperitöissä, vaan kaupan rakenteen ja sitä kautta hintojen muuttumisessa. Vapaakauppaosapuolet luopuvat kukin jostain itselleen tärkeän alan suojelusta. Se ala sitten kärsii heikomman osapuolen kotimaassa. Paperityöt voi ostaa huolintaliikkeeltä.
Tuossa minun tullauksessa valtio nettosi kokonaista 4,14 euroa tullia. Toki laskuun tuli myös alvia, mutta senhän vähennän seuraavassa kausiveroilmoituksessa pois. Aikaa virkailijalta kului varovaisenkin arvion mukaan vähintään puoli tuntia. Sen verran ahkerasti hän kyseli lisätietoja. Huolintaliike olisi velottanut tästä tullauksesta 30 euroa.
Vapaakaupan tarkoitus on lisätä kaupankäyntiä, niin että kukin alue tuottaisi vain sellaisia hyödykkeitä, joissa sillä on suhteellinen etu puolellaan. Näin saataisiin tulotaso nousuun kaikkialla, myös nykyisin heikoimmilla alueilla.