Viime keväänä beloria. Pikkupaukkua ihan tuhottomasti, joka täytöllä lantapuolen verkkojen puhdistus. Lisäksi tuli venäjän maatuskojen lasipurkin pohja. Yksi säkki puoleksi kovettunut. Lisäksi ihan kuin bituminpalasia kanssa mukana ja säkinpohjat paskaisia.Siis laatu aika huonoo.
Pakko silti oli ottaa vielä tälle vuodelle puolelle alasta ryssän lantaa
. Vakuuttivat, että nyt on laatu kohillaan. Hintaero kuitenkin merkittävä. Jos paakkua tulee, kerään joka ikisen tollukan ja käyn viemässä ne maahantujan toimistopöydälle. Tuli mainittua reklamaatio menettelystä myyjällekkin
Kotimaisesta tehtaasta tulleissa ei ole ollut vastaavia murheita ikinä.