Työttömyys on laskenut, talous noussut ja velkataakkaa on pystytty lyhentämään. Tuo lista tuli mieleen vain kahden sekunnin miettimisen jälkeen.
On se hyä, että piät työttömistä huolta. Mutta nyt on kysymys siitä, että mitä hyää Sipi on saanut aikaiseksi kepulanziaan. Maitukriisin, katovuodet.
Varmaan harjoitettu politiikka on ollut niin hyvää kuin se olisi voinut olla. Ainakin niin hyvää, että sinä ja Eemeli kiroatte jatkuvasti kepun kepu-Suomeen antamia maataloustukia.
Eemelikin on sitä mieltä, että Euroopan parhaat edut ja Euroopan paras maidon tuottajahinta. Sinäkin olet samaa mieltä ja kovasti näyttää maatalousinvestoinnit kepu-Suomessa ottavan luonnon päälle. 😀😁😁🍀
No kerro mitä järkeä on siirtää maataloustuotanto sinne missä se tulee mahdollisimman kalliiksi.
Muuta järkeä siinä ei ole, kuin alue- ja sosiaalipolitiikka.
Kysyit, että mitä hyvää hallitus on saanut aikaan kepulandziaan. Vastasit siihen itse.
Hallitus on mahdollistanut maataloustuotannon kepu-Suomessakin. Ei se sinne siirtynyt ole, mutta sille on annettu mahdollisuus jatkaa.
Siinä on vastaus kysymykseesi. Sitten olet itse vielä varoitellut, että maatalous saa kylmää kyytiä, kun Rinne aloittaa. Sehän merkitsee sitä, että nyt kyyti on ollut lämmintä. 😀😁😁