Pitää muistaa, jotta maitoa käytetään elintarviketeollisuudessa moneen muuhunkin ja on aivan tasan tarkaan sata, että hinta ratkaisee.
Tuo mustamaalaamis-kamppania oli täysin odotettu, sen takia se pakataan Suomessa.Jos pohjanmaantestikin osoitti, jossei muuta niin ettei se kusta ole ja ihan juotavaa.Jos tulisi suoraan pakattuna olisi kierto yhtä nopeaa kuin tundran takaa tuotuna.
Tuo Iltalehden otsake ja teksti ei ihan kulkenut rintarinnan, siinähän jutun pointti oli, jotta hintaerosta huolimati suomalaistakin ostetaan.Paljonko sitä Ingmannin maitua oikein irtoaa, kun Siwa/Valintatalokin myy kotimaista, muttei valiolaista.
Ja taitaa vaan S- ja K-ketju olla katkera jäädessään maitosodassa nuolemaan näppejään ja suurimmaksi osaksi tyydyttävä kalliiseen valiolaiseen, VIELÄ.
Vaikka apina-pojan simmut kohta aukeavat ja omaan napaan on joutunut omakehun paskaa, ei kannata nuolaista ennekuin vilahtaa.
Eiköhän nyt ole menossa tuontimaidon kenraaliharjoitus ja kun lama syvenee ja työttömyys kasvaa, eiköhän silloin kauppias ole kylmätiskit tötteröllään sitä edullisempaakin.
Olettiko joku että Ruotsalainen valtaa maitomarkkinat ja yhdessä yössä.Eikös jo Arla itsekkin lähtenyt varsin maltillisista osuuksista taistelemaan.Tässä käy ihan samalla tavalla kuin Lidl rantautumisen.Kauppa herätti aluksi suuria tunteita, mutta suurimman uutiskynnyksen ohitettuaan, mielikuvat kauppaa kohtaan ovat samanlaisia kuin mitä tahansa muutakin ketjua kohtaan.(nyt oli kyse ihmisistä, ei fanaattisista vain ja ainoastaan omaan napaansa tuijottajista)
Viimeksi muokattu: 12.03.09 - klo:20:09 kirjoittanut Eemeli