Ehdottomasti joo näppäimistösoturien viisastelu jää häpeään tuon varovaisen ja laitetta kunnioittavan käsittelyn ansiosta.. Jopa Gresselin valmistaja huomasi videon ja sponsoroi nuorta miestä: se korjattu malli on hiukan eri värinen, mutta kunnioitettavaa on, että tehdas pitää perinteitä yllä.
Ei ole ihme, että Sveitsi on yksi maailman elintasoltaan korkeimmista maista. Työntekijöiden sinnikkyys tarkkuustyössä lienee ainutlaatuinen. Myös yrittäjyyttä kannustetaan, ja verotus on kohtuullinen. Monikielisyys onnistuu, ja rikkaat sveitsiläiset työllistävät 500000 kansalaisuuden saanutta afrikkalaista, turkkilaista, irakilaista, makedonialaista, serbiä, kosovolaista, ym. ehkäpä matalapalkkatyössä, jolloin taitajat pääsevät rauhassa tekemään 2,5 miljoonan dollarin Jaeger-DeCoultre - kellojansa.
Totta kai ne saksasta sodan aikana piilotetut sadattuhannet kultahampaatkin vaurautta tuovat.
-SS-