E kait ny ikänsä tilal töit tehneet ihmiset osaa luopuu vanhast arjestaa ja rutiineist? sehä olis kuolema niil henkisest ja fyysisest jos e sais mitää puuhastella 
Aatteleppa omalle kohalle, et milt tuntus ko oma jälkikasvu käskee suksimaa kuusee ikiajoiks 
Olisko mitä, jos tekis eläkeläisist normaaleit palkkatyöläisii tilal, ilma vaikuttamis mahollisuuksii.. vois olla sen jälkee et EVVK 
Sen takia oon välillä sopeutunutkin tilanteeseen, koska olen ajatellut omalle kohdalle. Ja päättänyt, että jos jotain jälkeeni jätän (tavaraa, vaikka minulle rakasta kuten keräilyni) lapseni saavat ne kuljettaa vaikka kaatopaikalle. Tosin yritän itse "jälkeni" putsata, kun se aika tulee. Ja jos esim. meidän lapsi tätä tilaa jatkaisi, tai joku muu, tyhjäisin silloinkin romuni (minulle aarre, toiselle tiellä ja ylimääräinen) ja siirtäisin luuni uuteen paikkaan. Ymmärrän ja arvostan heidän vuosikymmenten elämäntyötä, mutta nyt on eläkkeen aika ja heidän aikuisen pojan perhe-elämän aika.
Tuohonkin on aiemmin suostuttu, että tulevat (varsinkin vanha isäntä, jonka on vaikea olla poissa täältä) vain päivisin tai kiireaikaan, mutta sitä ei kestä päivääkään kun jäädään jo yöksi ja ASUMAAN.
Tekevät kyllä vuosittain useampiakin reissuja, kotimaassa ja ulkomailla, ja silloin on pärjätty. Hengitetty vapaasti... toki osan aikaa on ollut lomittajakin, mutta myös minun on ollut helpompi kysellä voisinko auttaa ja osallistua ja kaikessa rauhassa opetella.
Kysymys, johon halusin mielipiteitä, on: vaadinko liikaa, olenko itsekäs/lapsellinen/maaseutua ymmärtämätön kun en suostu asumaan samassa talossa appivanhempien kanssa? Kiitän saamistani asiallisista mielipiteistä ja vinkeistä
Ja huomaan, että on tässä yritetty tosiaan toimiakin ihan niin kuin moni tämmöistä tilannetta ymmärtävä neuvoisikin.
Ulkopuolista väliintulijaa on vaikea saada ainakin vielä, koska nähdään aika vähän miehen sukulaisia, enkä ole kehdannut tämmöisestä ulkopuolelle keskustella. Vaikka kyllä on kyselty ja udeltu tästäkin, että miten saman katon alla eläminen sujuu. Kauniisti hymyillyt vaan sukulaisille, en ole halunnut juoruja mieheni vanhemmista sukuun.
