Puikkohitsi on vanhanaikainen tapa hitsata, MIG se olla pitää ja väh 300A.
Puolensa kummassakin. Kyllä sitä on puikolla pitänyt parsia kestäväksi monta nykyaikaisella hitsaustavalla tehtyä saumaa.
Mää jouduin kokeilemaan puikkohitsausta ensimmäisen kerran elämässäni viime viikolla, kun MIG ei tominut. Verstaan nurkassa oleva puolen jääkaapin kokoinen puikkokone (muuntaja?) on joku pappan isän käytettynä ostama Wallius, mutta sain mää sillä rautaa sen verran sulamaan, että pääsi jatkamaan aurausta. Kokemuksena sanoisin, että voisin jopa tykästyä puikoilla hitsaamiseen, vaikka ensikosketus ei niin mieltäylentävä ollutkaan. Enkä mä siis mikään hitsari ole ollenkaan, mitä nyt joskus joutuu omia mokia kotona paikkaamaan. Lankakone on Wallious 208, ostin 15 vuotta sitten käytettynä ja nyt on 1. kertaa rikki (siitä on ohjainkortti hajonnut, eikä huolto ollut semmoiseen vikaan aiemmin törmännyt - multa onnistuu kaikki).
No pikkuinvertterin hinta menikin sitten MIGin korjaukseen (tai no ei ihan) joten se siitäkin sitten.