Uusi Seura kertoo iso-vihan ajoilta asioista,joista moni suomalainen ei ole kuullutkaan.Suomalaisia nuoria ja lapsia otettiin väkisin vangiksi ja vietiin Pietariin ja Viipuriin orjiksi.
Jos suhteutetaan sen ajan väkilukuun orjien määrä suhteessa Afriikan väkilukuun,niin Suomesta on viety orjia enemmän kuin Afriikasta. Muutama heistä karkasi ja onnistui löytämään takaisin,mutta sukulaisia ei juurikaan löytynyt,eikä rakennuksia,koska venäläisillä oli taktiikkana,että kylä poltettiin sen jälkeen kuin sieltä oli tapettu vanhukset ym.joutoporukka.
Mm Sakari Topeliuksen kaukainen isoisä oli yksi niistä,joka onnistui palaamaan kotiinsa.Tarina "koivu ja tähti"on kertomus siitä.
Suuri osa orjista kuoli kuitenkin jo menomatkalla,sillä heitä pidettiin nälässä.
Onkohan teillä kellään kaukaista sukulaista,joka olisi päässyt palaamaan sieltä 1700 luvulla?