Veli laittoi kuivuriinsa yhden ylimääräisen varasto kennon , kuivausaika ei yhtään pidentynyt .
Jos veli laittaa kaksi ylimääräistä varastokennoa, kuivausaika ei pitene yhtään, jos ei yhdenkään kuivauskennon lisäyksessä pitene, samalla perusteella. Jos veli laittaa kolme ylimääräistä varastokennoa, ei kuivausaika pitene, koska ei kahdella, koska ei yhdellä. Eli voidaan tulla siihen tulokseen, että jos laitetaan satunnainen määrä ylimääräisiä kuivauskennojaa, kuivausaika ei pitene.
Voidaan kuitenkin nähdä, että kun lisättyjen varastokennojen määrä lähenee ääretöntä, ei kuivausajan pysyminen samana voi pitää paikkaansa, koska viljakerroksen täyskierros ympäri kuivurin lämmityskennoihin kestäisi jo kauemmin kuin entisen kuivauserän kuivaksi kuivaaminen ! Esimerkiksi 500 m korkean kuivurin viljakerroksen kierto kokonaan ympäri kestäisi samalla syöttölaitteella vähintään sata tuntia !
Joko sen yhden kennon lisäyksessä on:
- mitattu epätarkasti kuivausaika, tai kuivattava vilja ei ole ollut aivan samanlaista kuin ennen korotusta.
- ylimääräiseen kuivauskennoon ei ole laitettu viljaa, jolloin eihän asiassa sitten mikään muutu
- jos ylimääräiseen kuivauskennoon on laitettu viljaa, ja silti on sama kuivausaika kuin ennenkin, se samansuuruinen lisävilja on aikaisemmin lapioitu jostakin kärryltä tai suppilosta kiertoon.
-SS-