Lumivyöryjä esiintyy yleisimmin rinteillä joiden kaltevuus on yli 35°. Tällainen rinne laskeutuu 70 % eli pudotusta on yhden metrin matkalla 70 senttiä. Laskettelussa kisarinteet ovat yleensä noin 30 asteisia. Hyppyrimäkien alastulorinteet ovat noin 30-35 astetta jyrkkiä.
Lumivyöryjä on silti havaittu myös vain 25° kulmassa olevilla rinteillä eikä kaikilla 45° rinteillä esiinny lumivyöryjä. Tätä jyrkemmissä rinteissä lumi ei juurikaan kasaudu siinä määrin että vyöryjä syntyisi. Suotuisissa olosuhteissa lumivyöry voi tapahtua jopa 15° rinteessä.
Mitä karkeampi rinteen pinta on, sen vähemmän vyöryaltis rinne on. Esimerkiksi kivet ja kasvillisuus toimivat ankkurina lumelle. Lumipatjan kasvaessa ja lumen rakenteen muuttuessa pinnan merkitys vähenee. Paksun lumipeitteen pintakerrokset pääsevät liikkumaan esteettä.
Alkutalvesta lunta hyvin paikallaan pitäneen sammaleen peittämän lohkareikon eli rakkakivikon vaikutus on keväällä enää pieni. Erityisen tehokkaan esteen vyöryjen synnylle muodostaa tiheä havumetsä. Vaivaiskoivikko pystyy pidättämään lumipeitettä paikallaan mutta liikkeelle lähteneelle vyörylle se ei tarjoa kovinkaan suurta estettä. Tiheä havumetsä voi sen sijaan jopa pysäyttää lumivyöryn.
Lumipeitteen arviointi tärkeätä
Lumipeitteen ominaisuudet vaihtelevat vuosittain. Lumipeitteen hitaat muutokset kasvattavat lumivyöryn riskiä. Keväällä lumipeite on hyvinkin erilainen kuin alkutalvesta.
Yksittäiset lumisateet ja suojajaksot, jolloin lumipeite sulaa, muodostavat lumipeitteeseen kerroksia, joiden lujuus on vaihtelee suuresti. Puuterilumi pinnalla voi kätkeä alleen kovan jääkuoren. Myös lumikerrosten väliset sidosvoimat vaihtelevat paljon. Heikosti toisiinsa kiinnittyneet kerrokset luovat lumipeitteeseen liukupintoja, jotka edesauttavat lumivyöryn syntyä.
Paksu lumipeite lisää lumen massaa ja edesauttaa lumivyöryjen syntyä. Lisäksi lumi toimii eristeenä maanpinnan ja kylmän ilman välillä. Lumen pinnan ja pohjan välinen lämpötilaero aiheuttaa lumen kiderakenteeseen muutoksia, jotka muokkaavat lumipeitteen lujuutta. Massa pyrkii siirtymään lämpimämmästä kylmempään ja maan pinnan lähelle syntyy tiheydeltään alhainen ja lujuudeltaan heikko kerros. Tällaisessa syvän kuuran kerroksessa lumikiteet ovat kuppimaisia jyviä ja lumen koostumus muistuttaa sokeria. Syvää kuuraa sanotaankin usein sokerilumeksi.
Myös tasalämpöisessä lumipeitteessä tapahtuu muutoksia. Lumikiteet pyrkivät pyöristymään ja kiteet kasvavat kiinni toisiinsa. Lumen lujuus lisääntyy. Tällaisessa ei-irtonaisessa lumessa, lumeen syntyvät halkeamat pystyvät etenemään ja laattalumivyöryjen mahdollisuus kasvaa.
Sääolojen vaikutus merkittävä
Lumisateen määrä, lämpötila ja tuuli vaikuttavat lumivyöryjen syntyyn. Yksittäiset runsaat lumisateet (esim. 20 cm vuorokaudessa) lisäävät lumivyöryriskiä huomattavasti. Myös pienet lumisateet kuormittavat lumipeitettä. Kun lumipeitteen massa kasvaa, lisääntyy heikkojen kerrosten romahtamisen todennäköisyys.
Lämpimät, lunta sulattavat jaksot lisäävät lumivyöryn mahdollisuutta. Vedellä kyllästyneen lumen lujuus on hyvin pieni ja maan pintaan valuva vesi heikentää kitkaa pinnan ja lumipeitteen välillä. Tällaisena liukupintana voi toimia myös jääkerros lumen sisällä. Jääkerrokset syntyvät joko pinnan sulaessa ja jäädessä uuden lumen alle tai lumipeitteeseen pinnalta valuvan ja lumen sisällä jäätyvän veden vaikutuksesta. Hyvin märän lumipeitteen jäätyessä syntyy erittäin kestävä ja kova lumipeite.
Tuuli saa lumikiteet iskeytymään toisiinsa ja lumipeitteestä muodostuu kova ja tiheä. Tuulenpakkaama lumi on kovaa, jolloin lumen halkeamat etenevät helposti . Painava lumikansi on usein ankkuroituneena rinteen sivuihin ja harjaan ja lähtee liikkeelle kun jokin kiinnityskohta pettää.
Lumi pyrkii kinostumaan suojan puoleiselle rinteelle. Jos vallitsevat tuulet ovat samasta suunnasta, muodostuu tälle rinteelle lumilippa, joka kasvaa sekä alas satavan lumen että jo sataneen lumen kinostumisen vaikutuksesta. Lumilippa on epävakaa kerrostuma, joka irrotessaan voi laukaista alapuolisen rinteen vyörymään. On huomionarvoista että lumi kerrostuu myös koko suojanpuoleiselle rinteelle, ei ainoastaan rinteen harjalle. Lumipeite voi olla huomattavasti paksumpi kuin viereisellä "normaalilla" rinteellä.
Miten testata lumivyöryriskiä?
Lumentuloon ja muihin sääolosuhteisiin ihminen ei voi vaikuttaa. Silti jokainen luonnonrinteillä liikkuja voi pienentää lumivyöryn alle jäämisen riskiä.
Rinteen kaltevuuden voi määrittää silmämääräisesti tai lumen pinnalle asetettavalla kulmamittarilla. Yksinkertainen kulmamittari voi olla vaikkapa kulmaviivoittimeen teipattu naru ja paino.
Lumipeitteen ominaisuudet selviävät joko havaintoreiän tai kuopan kaivamisella. Havaintoreikä on omiaan kun liikutaan paljon eikä aikaa kuopan kaivamiseen ole. Myös hoidettujen rinteiden ulkopuolella satunnaisesti liikkuvalle havaintoreikä on hyvä tapa arvioida lumivyöryriskiä. Reiän voi tehdä nopeasti vaikkapa suksisauvalla.
Lumikuopassa tehtävä lapiotesti on suositeltavin tapa havainnoida lumen kerrostuneisuutta. Pieni, lyhytvartinen lapio kulkee kätevästi mukana repussa. Lapiotestiä varten kaivetaan ensin lumikuoppa. Kuopassa seisoja asettaa lapion kuopan ylärinteen puolelle hangen pinnalle noin lapionmitan päähän kuopan reunasta. Lapion terä painetaan hankeen ja väännetään varresta itseä kohti. Jos lumenreuna lohkeaa lapion kuupan korkuisina palasina, on lumivyöryvaara suuri.
Maan pinnassa oleva ryynimäinen lumi, syvä kuura eli ns. sokerilumi lisää myös lumivyöryn todennäköisyyttä. Sokerilumi toimii lumivyöryssä liukupintana ylimmille kerroksille. Isot lumikiteet ovat kuin marmorikuulia ja kerroksessa oleva ilma toimii ilmatyynyn tavoin pienentäen liukukitkaa ja lisäten lumivyöryn riskiä.
Läheisiä rinteitä on myös hyvä seurata. Jos niissä on tapahtunut vyöryjä, on muillakin alueen rinteillä kasvanut vyöryriski.
Oikealla liikkumisella lumivyöryriski pienenee
Suksilla kulkijalla on suurempi riski laukaista lumivyöry kuin jalkaisin liikkujalla. Hiihtäjän paino kohdistuu nimittäin lähes kokonaan lumipeitteeseen. Jalkamies uppoaa hankeen, jolloin paino kohdistuu maan pintaan eli kohtisuoraan rinnettä vasten.
Jos lumivyöry alkaa juuri siitä kohdasta missä kuljetaan on jalankulkija lisäksi ankkuroituna pohjaan mutta hiihtäjä on liikkuvan lumen päällä. Hiihtoseurueen tulisi ylittää epäilyttävät rinteet yksitellen ja mieluiten jalan, jolloin lumipeitteeseen kohdistuva voima on pieni ja pistemäinen. Jonossa hiihtävät voivat laukaista lumivyöryn koko jonon matkalta ja lisäksi useampi henkilö on vaarassa joutua vyöryyn.
Kurussa, lumilipan päällä tai alla ja rinteen alaosassa kulkemista tulisi välttää. Rinteen vyöryessä lumi kasautuu rinteen alaosaan ja jyrkkäreunaiseen kuruun voi kasautua useita metrejä lunta. Lippa on epävakaa kerrostuma ja voi sortua hyvin helposti.
Apuvälineet lisäävät turvallisuutta
Suositeltavia varusteita jokaiselle luonnonrinteillä liikkuvalle ovat lapion lisäksi sondi, piippari ja kännykkä.
Sondi on osista koostuva 210 - 340 sentin pituinen metallikeppi, jolla lumeen hautautunut henkilö voidaan paikallistaa. Sondin käyttäjä tuntee eron sondin vastuksessa lumen ja lumeen hautautuneen uhrin välillä.
Piippari eli lähetin-vastaanotin lähettää radiosignaalia, joka voidaan paikallistaa toisella lähetin-vastaanottimella. Piipparit tulee tarkastaa ennen rinteeseen lähtöä ja asettaa lähetysasentoon. Pidä piippari takin sisällä, jottei se irtaannu jos joudut lumivyöryyn.
Kännykkä on hyödyllinen apua hälytettäessä (112). Muista ladata kännykkä ja pitää sitä helposti saatavilla, esimerkiksi taskussa eikä repussa.
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.
