Aika hyvä kirjoitus:
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/enaa%20ei%20osata%20luonnonlakeja/a850491?fail=fOikein sykähdytti lukea Hesarista, että Vantaan virkaheitoille apulaiskaupunginjohtajille maksetaan 11?000 euron kuukausiliksaa ja päälle vapaa autoetu.
Julkisella puolella homma on lähtenyt ihan lapasesta. Tuollainen liksa, kaikki kuitit kaupungin kassaan, ruoka- ja vapaa-ajan harrastukset sidosryhmien piikkiin.
Ketä tässä äänestäisi, että tuo idioottien rosvosirkus loppuisi?
Pajusen Jussi oli liike-elämässä tolkun mies, mutta ei saa Helsinkiä hanskaan ja sähläämistä loppumaan. Kunnat ostavat erilaisilta konsulteilta organisaatiouudistuksen toisensa perään. Valtio lisää byrokratiaa ja perustehtävät hautautuvat viimeiseksi.
Vaimo valitti, että insinöörin palkalla ei enää perhe elä, joten hän päätti lähteä töihin. Perustelu oli tieteellinen:
–?Kotitöihin ei yleensä kuole, mutta turha edes ottaa sitä riskiä.
Sen sijaan vaimo päätti, että siirrymme riskisijoittajiksi. Vaimo osti meille molemmille henkivakuutukset. Lotto ei ole mitään siihen verrattuna, että joka aamu herää ja katsoo, hengittääkö partneri.
Töissä iski vastaan homeongelma. Tuttu rakentaja kertoi, mistä on kysymys. Rakennusalalla tutkimus on lopetettu, diplomi-insinöörit vähissä ja rakennusmestareilla on ohut tai kapea kokemus.
Luonnonlakeja ei osata enää, vaikka p x V/t = vakio. Yksinkertaistettuna paine kertaa tilavuus jaettuna lämpötilalla on vakio.
Taloista on tehty hengittämättömiä pulloja yhdistettynä lateksimaaleihin ja erilaisiin muovikuorrutuksiin.
Esimerkkinä tämän asian huomiotta jättämisestä ovat korjaukset, joissa on unohdettu, että esimerkiksi virastoissa, laitoksissa ja kouluissa yleensä ilmastointi suljetaan viikonlopuksi, paitsi suihku- ja wc-tiloissa se toimii. Tämä merkitsee sitä, että tulee alipaine ja kosteus imeytyy ulkoa sisälle, eikä sisältä ulos.
Talonpojan järjen omaavia tutkijoita on olemassa Tampereen Ralf Lindbergistä lähtien, mutta jopa VTT suoltaa tilaustutkimuksia ympäristöministeriön tarpeisiin. Sekopäinen energiansäästöhysteria ja se, että taloista on tehty hengittämättömiä pulloja yhdistettynä lateksimaaleihin ja erilaisiin muovikuorrutuksiin, sekoittaa suomalaisen rakennuskannan terveyden vuosikymmeniksi.
Isoisällä oli hyllyssään kymmenosainen saksalainen teos Eine kurze Einleitung in die Technische Chemie. Hän sanoi, että hengittämätön alapohja, muovit seinissä ja tasakatto tuhoavat Suomen. En usko, että häiriöitä saadaan kuriin edes vuosikymmenessä.
Rahaa ongelmien tunnistamiseen, tunnustamiseen ja ratkomiseen voisi irrottaa vaikka siitä, että 1960-luvulla alkanut järjetön talokohtaisten väestösuojien rakentaminen ja ylläpito lopetettaisiin. Hysteria alkoi, kun VTT:llä oli kylmän sodan ajan nuoria nerokkaita inssejä, jotka loivat ensin normit ja alkoivat sitten omilla firmoillaan tehdä rahaa väestönsuojelurakentajina.
Kun itse olin viimeksi kriisiharjoituksessa, käynnistettyjen varavoimakoneiden savu pakotti koko porukan puoleksi päiväksi kadulle. Jos puolustusvoimia ajetaan alas, tulisi koko väestönsuojahölmöily mitoittaa uudelleen ja luopua muista kuin isoista yhteisistä suojista.
Aamutelkkarissa oli iloinen uutinen. Suomen asunnottomien joukkue oli voittanut jalkapallossa Ruotsin. Turnaus pelattiin Meksikossa. Toinen iloinen uutinen on se, että Suomesta löytyy toimiala, jonka kaksi johtavaa yritystä tekee yli 30 prosenttia käyttökatetta. Ne ovat VVO ja SATO. Siis sosiaalinen asuntotuotanto, jota valtio rahoittaa, on kultakaivos.
Kukahan nuo futismatkat ja asumistukivuokrat maksaa? Olisikohan taas käyty Sinun ja minun lompakolla.